tiistai 30. huhtikuuta 2013

MUURAHAiSiA


MUURAHAiSiA

Joukaiset laskevat veden taa Hesperiaan,
kurkien parvi auraa niitun viimeiset lumet;
onneksi eivät ole pikkutarkkoja,
kulottunut maa jää laikukkaaksi.

Hempeän lempeitä ehtoita,
väkevä maan tuoksu paisuttaa mielikuvitusta,
takaumien virrat tulvivat kilpaa sulavien vesien kera;
ajassa on jonniinjoutavaa hökelehtimistä.

Päivä päivältä yöt kuulastuvat,
ehtyvät pian tyyten
ja kasvamisen wimma yltyy kiihkeimmilleen.
Huurut väistyvät jänkien ja aapojen ylle.

Näkymät ympäristöön muuttuvat;
joka kerta katsauksessa on uudennäköistä,
toisaalta - eipähän pääse tympäisemään.
Ja sitäpaitsi syntipukkikin on mainio - kevät,
elämän synnyttäjä.

Yksinäinen vuonelo toljottaa rantteella typertyneenä,
laskee alleen ja raksuttaa pois koparat naksuen.

Säpsäyttää mennessään laulurastaan,
se kapsahtaa huilu kainalossa männyn latvaan;
luritus saa muurahaiset kipittämään selkäpiitä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 29. huhtikuuta 2013

PiTKÄ KUUMA KEVÄT


PiTKÄ KUUMA KEVÄT

Tuuli torkahtaa,
lampaat vaeltavat loputonta taivaanpiiriä,
kultainen kehrä porottaa mustan miehustan läpi,
sydän on vielä entisestäänkin lämpimämpi.

Ajatukset ailahtelevat herkästä hulluihin,
toisinpäin,
tai päinvastoin.
Pääasia että ei ole päätä eikä häntää.

Pilkkikuski nuokkuu parin sekunnin pätkiä,
seitinohut yhteyslanka Ahtolaan löystyneenä,
vaipuneena kouristuneessa pivossa.
Helvetillinen halu - aivan anhiton,
käpertyä auringon syliin niille sijoilleen,
kiusaa niin mieltä, että asiaa on harkittava.

Tuhansia kiloja on levittynyt jäälle,
tuntuu että nokilasit ei riitä - pitäisi olla vain raot,
ne jää aina tekemämättä luppoajalla,
vaikka aikomus on ollut jo monta sataa vuotta.

Mykkiä rukouksia kuitua pitkin jää alle:
"Hei siellä teillä!
Jos nyt ei kukaan vitsisi käydä näykkäsemässä;
on niin mukava olla - ei mitään säpinää kiitos,
sikäli mikäli se vain suinkin mahdollista."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

NiSKALENKKi


NiSKALENKKi

Tuuli tekee pesää aihkien lakkapäissä,
kuiskailee enimmäkseen,
mutta innostuessaan kahahtaa;
taiteellinen vaikutelma kiihdyttää.

Taivaanpiiri on vastamaalattu;
kullalla sivelty sattuu niin somasti unihiekkaisiin silmiin,
että ne tahtovat väkisinkin vetäytyä
takaisin Höyhensaaren tyveneen.

Haistimiin hivuttautuva savun tuoksu saavuttaa ällin
ja äkisti mieliteot ottavat niskalenkin pehmoilevasta,
uinumiseen tykästyneestä mielestä.

Risu toimittaa hiilihangon virkaa - tulen elvytys alkaa,
elonkipinää pengotaan hiipuneen nuotion tuhkasta
ja kun hehku viimein löytyy,
sille tarjotaan parhainta mahdollista herkkua,
tuohesta nypittyä nöyhtää.

Siihen iskee - ensimmäiset ohuet haiut,
sitten jo pikkiriikkinen liekki;
ahmii mokoma riettaasti herkkää hölynpölyä,
uhkaa kuolla heti, jos ei saa oitis tuhdinpaa purtavaa.

Untuvien keskeltä suloinen, hapuileva kuiskaus:
"Onko nyt aamu vai mikä?"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 27. huhtikuuta 2013

MESiKÄMMEN


MESiKÄMMEN

Kosteat yöt seuraavat toinen toistaan käsikädessä,
jokaisen huomenen maisema on erilainen,
ettenkö sanoisi keväämpi.

En sano; vihreä puuttuu tyyten - se heleä elämän väri,
se tahto ja wimma luoda uutta kuolleen tilalle;
vain kuoliaaksi kulottunutta menneen talven heinää.
Havunneulasvihreää ei lasketa.

Utuja siellä täällä kuolpunassa leijumassa,
pehmeys on näiden keijujen aamun sana;
väistyvät - ensimmäisen säteen osuessa haihtuvat pois.

Äkin ilma on sees,
eeskahtaalle harhaileva katse pysähtyy,
kiinnittyy mesikämmeneen joka kyköttää saunan katolla.
Sydän on pysähtyä - tavoittelee kurkkuun,
satakaksi ajatusta riitelee siitä kuka tuli ensimmäiseksi;
kameran hakeminen voittaa.

Käännös kantapäillä saa unihiekan varisemaan,
karhu muuttuu naapurin Olli-kolliksi;
alkaa naurattamaan oikein ääneen.

Perkeleellistä hohotusta kuistilla.
Katti ottaa siitä nokkiinsa ja loikkaa kevääseen;
tuore kissaenkelin jälki jää todisteeksi nuoskaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 26. huhtikuuta 2013

ANDANTE


ANDANTE

Eittämättä kauniita kiteitä,
harvakseltaan leijumassa harmaan halki;
iloiseksi sellaisesta kauneudesta tulee.
Ei näistä taida olla wanhan surmaksi;
kauneuspilkkuja pikemminkin.

Pienen yöpakkasen pörhistäminä tanssivat,
kieppuvat aurinkotuulen leyhähdyksissä;
muutama piruetti - elämä on ohi,
kosteaan maahan osuttuaan aloittavat
monipolvisen vaelluksensa emänsä luo.

Pian solisevat kaikki;
vähäpätöisimmätkin vietot täyttyvät,
pisaratokat ryntäävät hopulla myötäseen
merimieslauluja hoilaten.

Viipyilevät aikansa aavoilla ja jängillä,
mutta selvitettyään reitin
tihkuvat sienen läpi,
syntyvät noroiksi, kasvavat puroiksi, yhtyvät joiksi
ja lopuksi suuriksi virroiksi
jotka purkavat äitinsä syliin.

Jättimäisiltä rannoilta pyrähtävät valtavat parvet,
suuntaavat kulkunsa vastavirtoihin
ja asettuvat lumen sijaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 25. huhtikuuta 2013

Ei SiiPiÄ


Ei SiiPiÄ

Joukaisen törähdyksiä,
niin matalalta takavasemmalta,
että se selkärangan oloinen jäykistin,
se jota pään pollukka kannattalee,
on vähällä valahtaa kokonaan pöksyihin.

Sohjossa lotostaissa ei hevin kuule ilmatietä
lähestyvän trumpetin siipien havinaa
ennen kuin ollaan jo parahultaisesti törmäyskurssilla.

On se kuitenkin huikaisevan upeaa, suuremmoista,
puhtaan valkeat linjat poistumassa
tasaisin siiveniskuin taivaan sineen;
sielu siihen kyytiin tahtoisi
ja hyvää kyytiä palaa taas kaiho siipiin ja lentämiseen
vaikka mokoma asia on kertaalleen käsitelty.

Rohkeus kun ei riitä ihmisen lapsella,
siksi ei siipiä olkapäissä,
sen sijalla verraton lentoväline - mielikuvitus,
huvitus jonka selkään sielu kapuaa
ja hoputtaa polvia puristamalla huimaan vauhtiin.

Sitten mennään,
usein niin lujaa ja äkin,
ettei siinä lajitoverit pysy perässä.
Zen ja häkellyttämisen taito.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

SiRRi


SiRRi

Lauhkea meren henkäys käy lumen kimpuun ankarasti,
hupenee silmissä haihtuen tunturiin,
etenkin kun hieman avittanut lapiolla
ja lykkinyt syrjemmä enimmät;
ruskea kulottunut nurmi paljastuu esiin janoisena.

Tuota näkymää sopii ihastella tekorannalta,
selkäpiillään kymmenen metrin tuuleen nojaten;
tuntuu yksinäisemmältä
kuin tästä yksinäisestä karkeasta aallonmurtajasta,
joka sentään seisonut siinä aloillaan,
tuiverrusten ja möyryämisten keskellä,
jo vuosikymmeniä.

Sisäpiirissä hiljaista,
ei lupaavaa puksutusta yhdestäkään aluksesta;
mastojen vantit vonkuvat - liput lepattavat tuulessa,
iloisten värien kirjo heijastuu vedestä.

Lokit tekevät taikatemppujaan veneparven yllä,
siirtyvät sitten harrastukseensa,
juoruamaan ja paskomaan läheisen makasiinin katolle.
Haahkat vaihtavat leiriä altaan toiseen kulmaukseen
ja isokoskelot lipuvat aukosta merelle.

Merihenkistä kohvetta kyllä airamista,
mutta sirri, merisirri, kipittää vuoksen äärellä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 23. huhtikuuta 2013

TZUNAMi


TZUNAMi

Ensimmäisten joukossa ehken hillitty odotus,
sitten yhä kiihtyvämpään tahtiin kummia ajatuksia,
odotuksia - outoja poukkoiluja,
sivullisen vinkkelistä käsittämättömiä haihatteluja.

Sitä se arktinen kevät on,
ennen kun laukeaa rietas täyteen tohinaan
ja ankara hyöky imaisee sielun mukaansa.

Riemu, tuoksu, keskipäivän kuuma,
kaikki pelissä heti - sataa kahtasataa,
vihreää tursuu esiin jok'ikisellä taholla
minne vain katse ylettyy ulottumaan.

Muuttolintujen divisioonat vyöryvät väkevinä aaltoina
tzunamin lailla pyyhkäisee kuumeinen huuma;
kaikkialla on hyörinää - ilma lemmestä sakea.

Melankolian valjun hailakka virsi,
lumen rippeiden onea parku tienoolla,
se kiirii vaimeana utuna aamuisin;
yhtyy keskipäivän laheaan lämpöön,
ja haihtuu pois - se on siinä.

Maisema soi,
tuoksuu väkevästi elämälle,
elämä käynnistyy vihreänä ankaran talven alta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Oi HUHTiKUU


Oi HUHTiKUU

Huhtikuun raakuus
kun se ankaralla lämmöllä hyväilee ja hiplaa silmuja;
seuraavalla hetkellä on jo katkeralla ahavalla
ruoskimassa äskeisiä hyviä,
saa tempoilullaan kuitenkin juuriston
heräämään talviunestaan aheran sisällä.
Se on roisia leikkiä vihreällä elämällä.

Muuten se on kyllä - huhtikuu,
tasa-arvoisen äkkipikainen kaikkia kohtaan;
uudella lumitäkillä se lyö luun kurkkuun kelle tahansa,
loskassa kahlaamisen ennätyksiä rikotaan
ja toivottomien naamojen aamuruuhkia
esiintyy tihepäähän Urbanistanissa
etenkin märkien rättien sateella.

Elä sitten jumalisesti kohti kevättä ja kesää
kun toisella ei ole antaa kuin julmuuksia,
ikäviä yllätyksiä tunnin vaihteluvälillä,
raa'an tuulen voidellessa nahkaa niin,
että vilunväreet ovat ainoa vieras joka on tuttu.

Uudestisyntymisen riemusta ei tietoa,
tipotiessään koko romanttinen hehkeys vielä,
poissa ensimmäisten pysähtyneiden ehtoiden viehkeys
kuovin huutoineen.
Oi huhtikuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

HUMPSAHDUKSiA


HUMPSAHDUKSiA

Lumi on muuttumassa vaahdoksi;
kevät puree jokaisella hampaalla harmaanakin päivänä.
Lämmin poraa pinnan huokoiseksi
ja utu rimpuilee irti kiteistä;
ajelehtii - kerääntyy pörräämään usvien ja auerten
kokoontumisajoihin laaksonpohjille
kuni aurinpilkahdus toimittaa ne tiehensä.

Kun tassu osuu rikkumattomaan lumikenttään
ja rikkoo sateen aikanaan niin taitavasti
rakentaman jännitteen,
koko kenttä laajalta alalta hytkähtää,
valahtaa päin mantua;
kuuluu hassu outo ääni.

Se jää kyllä mieleen,
mutta sitä on vaikea sanoin kuvata;
se on ikään kuin risahdus ilman sihahdusta,
lisäksi alla kuuluu matalampi humpsahdus
kun valtava nuoskamassa humahtaa sijansa verran
ja järjestyy uudelleen taas humpsahtaakseen.

Vielä on muutoin hiljaista,
taiteellinen vaikutelma pikantin hillitty,
lähes täydellinen;
lukuunottamatta hortoilevan joukaisnelikon meluisaa,
mutta satunnaista ylilentoa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 20. huhtikuuta 2013

ULVOVA KATEKEETTA


ULVOVA KATEKEETTA

Puuskutan kevyesti,
sovittelen porkat kainalokuoppiin ja asetun asemiin;
hengitys tasaantuu hiljalleen,
yhdentyy tämän kentän pysähtyneeseen hiljaisuuteen.
Aika on seis.

Vuodenaikojen kierto on verottanut kovalla kädellä,
iskenyt suonta räystäistä,
puraissut ankarasti haalistunutta päreistä kattoa
jonka reuna repsottaa lumikuorman alta.
Moniruutuiset klasit ovat ihme kyllä ehyet,
lyhyet pikaiset silmäykset paljastavat.

Ovi on murrettu;
onko lukussa ollutkaan, ehken vain säpissä,
pöngätty varsiluudalla
ja poron motlake uteliaisuuttaan sarvilla tönäissyt.
Hupsu tuuli juoksuttanut lunta porstuaan

Mutta se henki,
uudisraivaajan polttavan intohimoinen sielu,
se tuntuu yhä leijuvan siljon yllä.

Näkimeni tekevät sadan vuoden loikan yksinäisyyteen,
kuulimeni erottavat ulvovan katekeetan
kaiken tämän pistävän äänettömyyden takaa.
Piisin savu poraa reikää taivaanpiiriin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 19. huhtikuuta 2013

HUi-HAi


HUi-HAi

Helmiäisenä hohtavat hanget,
siinä arktisen kevään overtyyri, alkusoitto,
kaiken pysäyttävä näky äärettömän selkosen
pyhässä hiljaisuudessa.

Hohtava mykkyyden kehto,
puhdas, neitseellinen maisema,
vain tuulen muovaamat muodot täydellisen
sopusointuisina yhdentyen atmosfääriin,
vielä vailla ensimmäisenkään elävän
pienintäkään hiiskahdusta.
Sonaatti mielelle, kielelle ja sielulle.

Jo vain olisi oikeinkin otollinen polvistumisen paikka,
myrskyn katkaiseman vankan kelon
pystyssä törröttävän tyvitötin ääreen,
upean juhlallisen...

...sytyttäisi tervaisesta kannosta vuolastun kiehisen
tuohusta merkkaamaan
ja antautuisi tyyten luonnon huomaan hui-hai.

Vaan pian koittaa se aika
jolloin jängän yli kaikuvat joukaisten fanfaarit,
hanhiparvien törähdykset
ja kurkien riettaat lemmenkailotukset
sekä kuovien varoitushuudot heikoistä jäistä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 18. huhtikuuta 2013

MUUT MiELESSÄ


MUUT MiELESSÄ

Lounas huokailee lempeästi,
tämän sinisempi ei taivas enää voi olla;
tietenkin jos tunturin kiirellä on nauttinut
kahensaan rammin annoksen Herra Hockmannin tippoja,
niin kylläpä se sitten voi vielä tästään sinertyä.

Tahtoo niillä tipoilla olla sellainen vaikutus,
että sitä näkee sellaistakin mitä ei ole tarvis,
tahi ei ole olemassa;
tai näkee sellaista mitä ei muulloin ole näkevinään.

Mutta emmä met tähän jää taivasta tiirailemaan,
sevä narisee anturain alla;
on vähän niin kun muut mielessä,
mutta ei siitä passaa ihan kaikille lelettää.
Sanoisiko häntä vaikka niin kuten tyristeille,
joita houkutellaan tänne kairaan:
"Olen menossa hankkimaan elämyksiä..."

Korpit lentää luikauttavat tuossa palaksen yli,
kiroavat - vissiin sukukokoukseen menevät;
ei siis tämäkään reissu ilman riitasointua,
pitäähän se semmonen olla.
Niin tai mitä se nyt tämmöselle ärrinpurrille kuuluu
jos selkosen väki omaa esitystään pelaa.

Saavat pitää. Ei häiritse. Matka jatkuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

MUiSTOMERKKi


MUiSTOMERKKi

Lehdetön puu tuijotti oneana - ei vapissut
kun menin sitä kohti kirves kourassa;
pyysin anteeksi niin kuin tapanani on
ja sivalsin yhdellä huitaisulla juuresta irti.

Juuri jäi hyvään maahan, hyvää puuta,
irtonainen osa läksi kainalossani maailmalle
suorittamaan tehtävää,
tynkä lykkää kahmalollisen uusia versoja
Ukon juhlaan mennessä,
eikä ole kirpaisevasta iskusta moksistaan.

Apeampi onni olisi ollut,
jos joku hirviö olisi hamunnut sen kevät-ahavalla
eineekseen, pötsin täytteeksi
ja muuttanut kuidut haisevaksi läjäksi,
loppu ranka olisi kuivanut pystyyn
ja muodostunut puuluurangoksi.

Nyt sentään muassani upeimmat osat päätyvät
Ahtolan kanteen törröttämään
kuin paraskin muistomerkki;
siitä sen näkevät kaikki ohikulkijat,
kalastajanvalvojakin.

Sitä paitsi kuukkeli tykkää mielellään istua
karahkan oksilla vartoomassa hiukopalaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 16. huhtikuuta 2013

REiKÄ


REiKÄ

Kuohkeaa lunta,
jalka uppoa kinokseen kuin kuuma kirves voihin,
niin höttöä, että on otettava käyttöön suunnitelma Jää,
ellei yöpakkaset tuostaan kunnostaudu paukkumaan.

Kyllä nyt epäilyttää,
ennusteet lupaavat lämpöisiä öitä,
talven selkää taitetaan nyt väellä ja voimalla;
ei kahta puhetta.

Metsän syövereissä,
jänkien aavoilla tulee liian helposti hiki,
se ei ole toivottavaa;
on siirryttävä muilla konstein maan äärelle,
niin liki jään reunaa kuin suin
ja huimapäänä loikkautettava peltipailakka taitteen yli.

Liki metrisellä kannella kyllä sopii huristaa apajille,
kiertelee vain kapeiden salmien altaat
ja äkin on sellaisilla paikoilla,
joihin sopii reikänsä porata,
sitä yhtä tiettyä tarkoitusta varten.

Sitten - pilkit killumaan,
odotus - ihana, siunattu, kihelmöivä o-do-tus;
äksy KiSKAiSU vie sällin ällin ja tolkku,
no se haihtuu sen siliän tien - wanha läksy.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 15. huhtikuuta 2013

NOKiKOLARi


NOKiKOLARi

Tasaisen harmaa päivä,
upettoa - ei suuria intohimoja, ei suuria tunteita;
valon aika lämpimän puolella,
ilmassa selvästi erottuva viesti tulevasta.
Ennakko.

Tämä tästä vielä todeksi muuttuu;
kunhan käynnistyy todella,
tulee sivuryöppyä - tie sonnalla.

Niin se yleensä tulee wanhojen miesten muistin mukaan.
Fanfaarein, törähdyksin,
täyttä kurkkua kevään riemua kailottaen
ja äkin yhtenä kuulaana hetkenä - abrakadabra,
ovat suuna päänä kaikki sirkuttajat omilla oksillaan
niin että laulusta raikuvat outametsät, jängät
ja selkosten kairat.
Kiveliössä jyrää.

Ja mitä tulee arkiseen aherrukseen,
siihen syntyy olemisen pistämätön pyhyys,
henkilökohtaisen asenteen loistava loikka kolmanteen;
eikä siinä vielä kaikki - tantereeseen kasvaa kahva,
kahva josta pyöräyttää maapallo paikalleen.

Punaisen talon katolta kuuluu parahtava huuto;
nokikolari kyykistyy kurkiauran tieltä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

FUROR ARCTICUS


FUROR ARCTICUS

Valo tulee sellaisella vauhdilla;
tunkee kaikista lävistä.
Korvavalo vaikuttaa vitsiltä - korvamato ei;
Anttilan keväthuumaus soi huomenen kajosta yön syliin.

Reilun kuukauden päästä
aurinko jää taivaanpiirille pitkäksi toviksi,
muuttaa tienoot hoviksi.

Ilmiö pistää sielun huitelemaan
lailla hupsuuntuneen vasikan,
joka laitumelle ensikerrran päästessään
pistää ranttaliksi ja tolvaa sekopäänä onnesta
kuni sitten asettuu ahmimaan verestä odelmaa.

Jo nyt käy sielu hereämmällä,
tahti tuntuu laheamalta vaikka veri kohisee wimmalla;
keväthuumaukselta ei voi välttyä,
jos elää heräävän luonnon liki
ja kaipa se jotain ylimääräistä säpinää
saa aikaan urbanistanilaisissakin,
mene ja tiedä.

Täst'edes kaikki on yhtä hoppua,
vain leijuvan terhenen läpi pilkistävät
aamunkajeiden ensimmäiset valosäteet rauhoittavat.
Elämä on runo - furor arcticus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 13. huhtikuuta 2013

KURiTON MiELi


KURiTON MiELi

Ihmemaan reunalla aloin ihmetellä:
Kellä tavallisella pirulaisella tänne voi olla asiaa;
ahavan piiskaamien sylilasten harvaan maahan,
niin outoon kiehtovaan,
että voimattomaksi saa sielun ankaran väkevän;
näkemään muuksi muun kuin luuli.

Tuuli hiljaa,
katselin pilvetöntä pilveä,
sen alla on sateelta suojassa;
ei kastua voi, ei jälkiä kadottaa,
saa tyyten huoletta eteenpäin astua.

Niin viehättävää - näkimiä häikäisi
kun kuuntelin äänetöntä ääntä;
sinfoniaa hiljaisuudelle.

Kysyin korpilta tietääkö tietä rietas,
kiekas vastaan,
osoitti siipispankolla pohjoiseen.

Ääneen lausutuista sanoista asettui polku,
kaarteli kierteli rimmit, huuruiset aajeet
ja toisella rannalla päätin ajeerata;
heti ensimäisillä torkkotulilla ilmoitin että
tässä tulee akusööri.

Ja sinnehän jäin tulematta pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 12. huhtikuuta 2013

KUViOiTA


KUViOiTA

Jäljet ovat palanneet,
iloiset elämänmakuiset epäsäännölliset hurlumheit,
seassa muutamat tasaisen totiset;
olivat talvivarastossa koko keskisen arktisen talven.

Viteliköt ja karhakistot ovat täynnäns' askelkuvioita;
ristiturpain kera sikin sokin riekkoparven omat somat,
kaiken poikki ukkometson möyrimä järeä ura.

Ja tuota lystinpitoa vahtaamaassa tietty
kierrellyt ja kaarrellut repolainen,
jahtaamassa hiukopalaa toisten häistä - hävitön.

Tottunut haukankatse lukee jälkipöytäkirjaa
kuin polliisi rötöspaikkaa;
ehkenpä tässä lukemisasiassa se on ihminen,
joka kaikista otuksista vetää pisimmän korren,
siis nähdyn tulkinnassa.

Ajattelemisen kyvyllä siunattu epeli pystyy
johtopäättelemään mielikuvituksensa turvin jotain
sellaista mitä itse asiassa ei ole edes nähnyt.

Mutta on siinä omat harminsakin - kuten murheet,
kullakin omalaisensa vastukset ja mielenpahoitukset;
niitä eläinotukset tuskin pohtivat rahtustakaan,
antavat elämän soida nupit kaakossa kaiken aikaa. 

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 11. huhtikuuta 2013

ViiDAKOSSA runo № 1600


ViiDAKOSSA Runo № 1600

On talvi kaatunut - kontalleen lyöty, woimat syöty;
virttynyt kaapu yllään enää öisin voimia kerää,
kestääkseen päivän lämmön.

Sinnittelee kuin raavasmies
joka herkiää teiniksi suloisista suloisimman nähdessään,
sama joka näkyä vastaan sinnii ensin kynsin hampain,
kuni lopulta lannistuu
ja onnistuu seisomaan päällään lätäkköön.

Vilpolan rapulla istuessaan kokee kuinka
lämmin päivä sulattaa muutakin kun mustan katon
vankkaa lumikinosta - sielua myös.

Tirpusten sirkutus, tiaisten pelehtimiset,
ahkeraan kuulimiin ylettyvät ti-ti-tyyt,
ne perinteiset - lapsesta saakka mieleen jääneet;
kummasti ne vaan saavat ajatukset harhailemaan
takaumaviidakossa.

Sitä tahi tätä tärkeää ja vähemmän tärkeää
ryntäilee humeetin kovalevyosiossa,
päästäkseen tietty vilahtamaan filminauhana näkimissä
kun lämmin lounainen leyhähdys saa sulkemaan luomet.

Jostain edellisen kesän ajoilta tuoksuvat tuomet;
sykkivät wäkevää kiihkoa kohisevat suonet.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

MiTTATÖiTÄ


MiTTATÖiTÄ

Moniaina päivinä on tullut jo harrastettua
sangen perusteellista ajanmittausta.
Ihan tyyten selkäpiiltä käsin - kuinkas muuten,
sillä lasin takaa lämmittävä kevätaurinko iltapäivisin
saa herkästi otteen yksinkertaisen ihmisen mielestä.

Etenkin jos humeetti on vielä joltisenkin kallellaan,
lempeästi sanottuna - haihatteluun.

Niin ja sikäli mikäli ja niillä edellytyksin,
että sellainen paikka pirtistä ylipäänsä löytyy,
siis mihin kallistaa raatonsa elinpukimissa.

Ainakin kulttuurikodeissa atmosfääri usein on
hyvin runsaasti suopea - sen suuntainen,
että saa olla kengät jalassa ja öyhyttää tupakkia.

Vaan olisi tästä ennätettävä jonain päivänä tunturiin;
taivaanpiirin vuosittaiset tarkistusmittaukset
on kokonaan aloittamatta,
eikä sellainen sananmukaisestikin laaja kokonaisuus
ole niin vain huitasemalla tehty.

Ehei - tarvitaan monta ankaraa työpäivää,
on se niin tarkkaa työtä;
sadasosamillin heittokin vastaa nääs valovuodenpäässä
kymmeniä tuhansia kilometrejä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 9. huhtikuuta 2013

PORTiMO


PORTiMO

Väkevin ottein pysähdyn joen yli sillalle,
hieraisen näkimiä aurinkolasien alta;
kyllä - aivan oikein,
ei se mikään näköharha ole.

Ummenkulkija jyskyttää haarojen välissä,
tärinä tuntuu selkäpiissä
ja siirtyy rankaa pitkin humeettiin;
nipistän itseäni varmuuden vuoksi kuulimesta
ennen kuin katson uudestaan hieman kyräillen.

Vastavaloon etuoikealla mitä ihastuttavin näky;
ummullaan olevia naisen rintoja hyvin runsaasti,
nietosten peittäminä valkoisen hangen alla,
kokonainen runo nuppuja vierivieressä.

Koskemattoman puhtaalla hangella hajamielisen
portimon hortoiluja;
tassutellut hassu rintojen pintoja
ja haihtunut sitten kuin tuhka tuuleen.
Paluujälkiä ei ole.

Ei se mikään pyhäinhäväistys ole - luonnoneläjällä,
pikemminkin somalta näyttävät hereät jäljet,
tuskinpa otus samalla silmällä katsoo
kuin wanha miehen raato - höppänä;
se nyt näkee vissiä kauneutta ihan joka paikassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 8. huhtikuuta 2013

SiVURYÖPPYÄ


SiVURYÖPPYÄ

Ulkona tupruttaa,
lempeä keväinen ahava sivaltelee poskipäitä
yhdeksänhäntäisellä kissalla,
ynnä haistinta että leukaa - tietty tasapuolisesti;
eipähän jää traumoja wanhettuessaan kärsittäväksi.

Karkeat jääkiteet pöllyävät ja hiovat;
totisesti tämä luonnon kosmetologi kuorii ihoa
monin verroin paremmin ja edullikkaammin
kuin yksikään hajuvesiämpärin päällens' kaatanut
seksikäs törröhuuli.
Niissä kireällä nahkalla päällystetyissä pieruttimissaan.

Kaikkea tuollaista sitä
vaan humeetissa sattuu pyörimään
kun oikein vinkastaa;
eteenkäsin on päästävä sivuryöppyä,
jos meinaa Ahtolan eineissä pysyä.

Ei auta kääntyä takaisin - akka tieltä kääntyköön;
sanoi taatta muinoin.
En nyt parahultaisesti muista kenen.

Ahava senkus lisääntyy naamarissa,
piiskaamisen jäljet näkyvät auringon paahtamina,
sotkeutuvat melko tasaiseksi siloksi rypistyneeseen,
pinttyneen savun kuorruttamaan kettuun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

SiPiPUHEiTA


SiPiPUHEiTA

Yöpakkasilla hellitään kyllä,
kolmannella kympillä huitelee aamu,
kajeesta ei tietoakaan - umpuilmaa taitaa pukata.

Vaan jospa tuo mokoma siitä kopeutuisi,
kirkastuisi,
jospa piirtääkin kultaisen juovan taivaanpiirille,
ilmaisee jo aamutuimaan lupauksen - Ukko,
enteen lupsakammasta kevätpäivästä.

Sellainen se mieltä keventäisi;
saisi irti sellaisen puuskan ja wimman,
että ehkä piankin jossain
aihkimetsän luppoisten holvien takapihalla olisimma
kykkimässä - ihastuttavalla erämaajärvellä;
korpinhuutama ainoana metelinä ärräpäiden lisäksi
kun se jumalaton harri ei mahdu tulemaan avannosta
tahi jänkäkoira vie pilkin;
on viedä muassaan samalla kertaa muutkin vermeet.

Jo vain se kyllä sellainen päivästä päivän tekee;
tulilla nautittu niesta lumikohven kera,
sitten auringon porotuksessa keskipäivän ettoneelle
porontaljalle frouan kera;
sipipuheita korvaan suhkuttaen.

Tiedä häntä vaikka kalat saisi iltapäivän vapaata.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 6. huhtikuuta 2013

ARKTiNEN iDYLLi


ARKTiNEN iDYLLi

Kultaisella kehrällä ohjat hyppysissä,
helottaa tuulettomassa;
koko sinisen taivaan alinen maailma on pysähtynyt
tälle pikkiriikkiselle jääkentälle.
Ummenkulkijat tuijottavat toisiaan älisemättä.
Tunturiylängöllä vallitsee herran rauha.

Hukan oloinen jolkuttaa esiin pisteenä horisontista;
liikkuu tasaisen soljuvasti lauhkean virran tapaan;
ääneti, punainen kieli erottuu selvästi.
Tulee kohti - asettuu kiepille vermeiden liki.

On lämmintä, huh-helle;
porontaljalla lojuu naiseni vatsallaan ajotamineissa,
kurkistelee Ahtolaan.
Taustalla jyleä tunturin hahmo, siloinen laki;
yllään hopeaan vivahtava ohut kuorrutus hölynpölyä.

Portti paratiisiin on auki kutsuvasti,
kurun suun kahden pahtaan välistä pääsee huipulle.
Nietoksessa kantopuiden päällä loimuaa liekki,
lämmittää mustan kanan kylkeä,
lumikohven aromi hallitsee haistimia laajalti.

Arktinen idylli;
ei silmänräpäystäkään pois vaihdettavissa,
nautitaan kaikilla sääasetuksilla - helteestä hornaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne