HEKUMA

HEKUMA

Vuonolla puhaltaa uhalla kovalla,
ronskilla otteella kurittaa raskasta vettä;
jäneksiä tummilla harjoilla,
pahtaan kohdatessaan mahtava ryöppy,
suolaista tihmoo tuulen tuomana
vastarannankiisken kasvoille.

Päästävä kuitenkin on,
satoi eli paistoi,
sen verta juhlavaa tämä lounas,
ounasteluttaa - yltyykö vaiko kyltyy.

Kallio vapisee jalkain alla meren iskuista,
sielu vapisee hekumasta päällä,
riettauden ryöttäsynti värisyttää,
huojuttaa ohimennen;
se mitä oli juuri huulessa tulossa,
häipyy tuulessa
ja on matkalla Huippuvuorille.

Tasavahvaa tohinaa,
puhaltaa auringon takaa,
harsuinen pilvi mataa meren yllä,
veden sävyt kilpailevat mielen kuvitusta vastaan;
tuollaista ei voi keksiä.

Juovuttaa - ei voi luovuttaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!