KEHTUUTTAA

KEHTUUTTAA

Sade lankeaa janoiseen maahan.
Kuin vekseli viinaan mieltyneellä - äkin,
yllättäin housut kintussa juuri
kun kaikki on hauskimillaan.

Sataa pysyvästi - kahtasataa,
ei lopu ikinä;
ne kaksi harmaata wanhusta siellä aidalla,
pysyvät vaiti,
tässä märässä harmaudessa on syytä pitää nokkansa.
Iän tuoma kokemus on opettanut.

Pilvet vaeltavat laiskasti,
sen verran korkealla kumminkin,
ettei niihen ylety lykkimään heinähangolla,
jotta saisi naapurin kuiva heinäkin kosteutta.
Joten sataa - sataa kahtasataa.

Tämän harmaammaksi ei maailma enää muutu.
Ei kykene
ja olisi jo sitten syntisen musta jos.

Tämä apea oneus käy sieluun,
kapea kaistale mustaa mieltä menee ristiin ilon yli,
kehtuuttaa kaikki tällä erää,
ei tiedä mille alkaisi.
Sitä paitsi sataakin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!