tiistai 23. kesäkuuta 2009

SUURiEN AJATUSTEN HETKi


SUURiEN AJATUSTEN HETKi

Keskipäivän jälkimmäinen reuna; se tovi - se tuokio
ennen ehtoon käynnistymistä virtaavan vuon äärellä.
Tervalta tuoksuva nuotio.

Järripeipon hyryytys, kirjosiepon välisoitto,
taivas peilikuvana joen pinnassa,
Ehken pieni väre. Ehken.

Elää verkalleen selkosen vihertyvä metsä.
Oikeastaan erottaa, sikäli kun kuulonsa terottaa,
kuinka lehdet kasvavat yhä lämpimän sateen jälkeen.
Ensimmäiset perhot ovat kuoriutuneet;
tammukoilla on hauskaa ja harreilla.
Tämä on sitä sinivalkoista Suomea.

Sininen ja valkoinen taivas, suurien ajatusten hetki.
Kuni vain muistaa että Suomi on pieni maa,
tänne ei oikein suuret ajatukset tahdo mahtua.

Mikäli ei ole rahtua mitoittaa niitä oikeaan mittakaavaan
ne joutaa heittää menemään ensituulen mukana.

Olkoon niin, jos maailmalla on kiire - menköön, minä odotan,
minä odotan kunnes kulleron nuppu muuttuu keltaiseksi

On niin joutava olo, että kalastajan kanoottikin
on kääntynyt mahalleen ahteelle,
antaa siinä auringon voidella selkäpiitänsä;
kypsäksi asti - kulkee paremmin vedessä sileänä.


Oh-show-tah hoi-ne

4 kommenttia:

  1. Totta, suurina itseään pitävien ihmisten suuret ajatukset joutavat tuulen vietäviksi, eivät ne tänne mahdu eivätkä kuulu.

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän ankean tunteesi, kun asiat menevät, niinkuin ne nykyisin menevät - kaikkialla. Siksi siis on hyvä odottaa kulleron kukoistusta tai kiirehtiä sitä, sillä sen loisto voittaa keltakelmiketkulan vampiiriset vetkulat.
    Don't give up. Maailmassa on kuule paljon pörrömpiäkin paikkoja kuin Suomi. Mutta Suomella olisi mahdollisuuksia olla nasta paikka . . .

    VastaaPoista
  3. Suurimmat ajatukset ovat yksinkertaisia ja yksinkertaisuudessaan niin suuria, ettei niitä käsitä.

    VastaaPoista
  4. Demetriukselle:
    Meillä näyttää tätä nykyä olevan suurten ajatusten miehiksi ja naisiksi tunkua. Koko heimo on ymmällään - miten se piru näin meni. Toivovat suurta tuuletusta.

    Utukalle:
    Siksikin että se täällä kaukaisesta hiljaisuudesta, olemattoman keskuudesta, on niin helppo nähdä.
    Totta, Suomella olisi mahdollisuuksia olla nasta paikka... mutta tuo ahneus ja vallanhimo.

    Hejokolle:
    Olet oikeassa jälleen. Se vaatii vain sitä että pää näkee saman minkä silmätkin.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi