TAiKAJUOMA

TAiKAJUOMA

Hillajänkien lomaan asettuvat somasti suovillaniitut,
ylläns' sinivalkoinen taivaanpiiri,
kultainen kehrä kruunaamassa koko koreuden
korkealta tuntureiden takaa
ja leppoisa lounas vilvoittamassa einestystä
sysimustan lompolon ahteella.

Savu leijailee hiljalleen,
osaamatta päättää oikeastaan minnekkä mennä;
vai eikö.
Tai lieneekö sillä niin väliäkään;
tässä loppukesän hereässä iltapäivässä,
kunhan jonnekkin - vaikka silmille,
että kirveltää ja jättää pysyvän muiston.

Kahvin tuoksu kutkuttaa nokkaa,
houkuttaa kumartumaan,
kurottamaan nokiseen ripaan
ja lorottamaan kuksan piripintaan.
Panee malttamattomana - sokeripala huulitötterössä
oitis kiskomaan tätä taikajuomaa.

Ja mikä ilme leviääkään ahavoituneeseen naamariin
kun joka sopukkaan leviävä aistimus tavoittaa sielun,
lievittää kykkimisestä kivistävää selkää,
antaa elämälle näkökulmaa
ja näkemälleen herkkyydelle merkityksen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!