HUOMENiSSA SELViÄ
Metsästäjä-keräilijä Uula Nuorgan näkyi palanneen sivistyksen pariin toissa päivänä. Pysähtyi juttelemaan kaupan pihalla kuulumisia kun parahultaisesti pitkästä aikaa tapasimma. Taisi olla peräti pari syksykesää siitä kun viimeksi tapasimme Tenojoki- varressa, jossakin joen polvessa tulilla.
Hyväkuntoinen ukon kötiskö, vaikka kuivakka, kuin ikänsä nälkää nähnyt ja sille kurin kuivahtanut. Mutta juuri sitä kuivalihaa, joka menee silloin kun haluttaa ja sinne minne pitääkin, jos on tarve.
Tämmöset ukon kuikelot eivät jää odottamaan sään sallimista, tahi byrokratian, sen paremmin kuin yhdenkään viranomaisen. Kun on mentävä - mennään. Eikä perässä kestä itse pirukaan jos niikseen menee, että se jättämään alkaa.
Tunturista vaikutti Uula palanneelta. Hillastamasta ehkä, tai opastamasta, tuskinpa itse isommin viitsii napsia. Saattoipa tuo tulla jo ansastusmaita katselemastakin. Mene ja tiedä.
Kyselin vointeja sekä viimeaikaisia edesottamuksia. Ympäripyöreitä, asiaa sivuavia kommentteja, ei oikein antautunut, oli tainnut muisti alkaa hapertumaan. Vain kun sain sen tingittyä tulille illaksi terveisiä haastelemaan, niin lopulta, ensin tilanetta arvioituaan suostui. Ja vielä varmemmin lupasi tulla, kun kerroin jutun juurtakin olevan täyden pullon.
Pakkasin kaupan ostokset reppuun ja oijustin parin kilometrin matkan purolle. Pistin tavarat kohdalleen. Pätkin koivurankaa nuotiopuiksi. Kohentelin välillä tulta ja otin pientä haukkapalaa. Sitten läksin uittamaan perhoa puron varteen. Eipä ollut ottaakseen. Pari pientä kuhpakkia, juuri ja juuri eineen vastikkeet. Yritin tovin narrata kolmatta, mutta aina karkasi ja lopulta tyydyin saatuihin.
Palasin laavulle ja pistin peratut herkut tikun nokkaan valmistumaan. Nokisen pannun työnsin varimaan tulen liki myös.
Siinäpä sitten köllin makuuksien päällä syötävää odotellessani.
Kaikki aikanaan, kuten eineskin, valmistui ja huiskautin kuhpakit naamariin voilla rasvatun ruisleivän kera. Jälkiruuaksi kohvet á la Cáfe Brutal ja sitten takaisin köllimään loppukesän auringon sopivasti kääntyessä kypsentämään laavulla lojuvaa rohjaketta.
Raukaisemaan sellainen oivallinen villikala-atria pistää kenen tahansa. Etenkin kun kiirut on jääneet jonnekkin urbaaniin helvettiin tyyten. Selkäpiin alla tukeva tunturin helma permantona, kattona joen toiselta puolen kuikkiva sininen, €uvostoliitosta vapaa taivas.
Jo vain sellaisessa olossa kelpaa kelliä ja sinisiä ajatuksia jahtaamaan karkuuttaa sielunsa.
Nukahdin varmaan, tai torkahdin, miten vain sitä kukin tykkää sanoa, kuulin kuitenkin liikettä; joku lisäsi kalikan nuotioon, sitten kalahti pannun kylki ja muutakin kahinaa siilautui veden solinan läpi. Avasin silmäni ja Uulahan se siinä kässehti, valmistautui nauttimaan kuksallisen kohvetta. Semmosella otteella puristi mustan kanan sankaa.
Kiepsahdin siitä käyntiasentoon, hamusin takakäteen huopahattuani, toisella kuksaa ja molemmat kun toiveeni täyttyivät, tervehdin valituilla sanoilla äijiä.
Uula kohotti kuksaansa, kallisti sitä ilmaistakseen, että tilaa oli muullekkin kuin kohvelle. Nyökkäsin ja näytin eleillä, että juopi vaan sen nyt loppuun tai huiskauttaa menemään. Repussa on sellaista linnunmaitoa, ettei siihen kohvetta pidä sotkeman. Käännähdin kaivelemaan reppuni syövereitä.
Lopulta käsi osui viileään lasiin ja kurotin ilmoille vihreän putelin oiwallista savustettua palowiinaa. Olin saanut sen halvalla jostakin ALE-puodista koska se oli pitkästi yli 12 vuotta wanhaa ja siten todennäköisesti jo juomakelvotonta. Arvelin kuitenkin josko koettaisin kelpaisiko se tälle metsästä-keräilijä heimon suurelle pienelle miehelle.
Korkkasin ja kiersin. Käänsin pullon suuta Uulan suuntaan. Viitasin maistamaan ensin suoraan pullosta sormustimellisen, niin kuulema tekevät ravintoloissakin, jos on kyseessä wanhentumaan päässyt viini.
Äijä imaisee ainakin kourallista sormustimia vastaavan määrän tulilientä. Ojentaa takaisin, makustaa, ojentaa takaisin ja ottaa vielä toisen satsin perään. Makustelee, tavoittelee aromeita, nappaa jonkun sieltä, toisen täältä. Munklauttaa ne poskesta toiseen, pyörittelee kielellään. Pidättelee kyynelvanaa silmäkulmistaan, mutta lopulta karkuuttaa - miehinen mies, niin hyvää näyttää tekevän tämä juoma ja ihmeitä.
Hymy lenseytyy naamalle, savuvehkeet kaivetaan esille ja pian on mustassa kippurassa savuava tuli ja posket imaisevat väkitukun savua nautittavaksi hengityslaitteisiin.
Kun sanatonta vuoropuhelua on kestänyt viitisen minuuttia, ensimmäiset äänet pääsevät Uulan huulilta:
"ÄH!"
Sitten hyväksyvä: "Äh-häh!"
Sitten on hiljaisempaa. Tuli jatkaa puuhastelujaan nuotiossa, puro solisee omiaan ja aurinko lämmittää lempeästi puronmutkaa ja leiriä.
Keskustelu viriää vähitellen ja käsittelemme savustetun palowiinan myötävaikutuksella €uvostoliitto-asioiden eri osiot sekä muutkin siihen pahaenteisesti nivoutuvat kysymykset. Riitaa tai toraa ei synny eikä tule. Emme ole kumpikaan kuuluneet koskaan €uvostoliittoon, emme äänestäneet, emme ole kannattanut sitä muussakaan asiassa, joten miksipä meillä siitä kinastelua tulisi, ilmiselvästä asiasta.
Kun putelista on tehty selvää, köllähdämme laavulle riistosta ja sorrosta vapaina inimisinä. Noooh - hieman huppelissa tänään, mutta huomenissa jo selvinä. Siinä on vissi ero.
€uvostoliittolaiset ovat huomennakin €uvostoliittolaisia.
Sihteerini Lilith McPutin (kuvassa) joka normaalisesti on yleensä aina tuomassa esille oman mielipiteensä, oli tässä asiassa harvinaisen yksimielinen ja vaiti.
Hyväkuntoinen ukon kötiskö, vaikka kuivakka, kuin ikänsä nälkää nähnyt ja sille kurin kuivahtanut. Mutta juuri sitä kuivalihaa, joka menee silloin kun haluttaa ja sinne minne pitääkin, jos on tarve.
Tämmöset ukon kuikelot eivät jää odottamaan sään sallimista, tahi byrokratian, sen paremmin kuin yhdenkään viranomaisen. Kun on mentävä - mennään. Eikä perässä kestä itse pirukaan jos niikseen menee, että se jättämään alkaa.
Tunturista vaikutti Uula palanneelta. Hillastamasta ehkä, tai opastamasta, tuskinpa itse isommin viitsii napsia. Saattoipa tuo tulla jo ansastusmaita katselemastakin. Mene ja tiedä.
Kyselin vointeja sekä viimeaikaisia edesottamuksia. Ympäripyöreitä, asiaa sivuavia kommentteja, ei oikein antautunut, oli tainnut muisti alkaa hapertumaan. Vain kun sain sen tingittyä tulille illaksi terveisiä haastelemaan, niin lopulta, ensin tilanetta arvioituaan suostui. Ja vielä varmemmin lupasi tulla, kun kerroin jutun juurtakin olevan täyden pullon.
Pakkasin kaupan ostokset reppuun ja oijustin parin kilometrin matkan purolle. Pistin tavarat kohdalleen. Pätkin koivurankaa nuotiopuiksi. Kohentelin välillä tulta ja otin pientä haukkapalaa. Sitten läksin uittamaan perhoa puron varteen. Eipä ollut ottaakseen. Pari pientä kuhpakkia, juuri ja juuri eineen vastikkeet. Yritin tovin narrata kolmatta, mutta aina karkasi ja lopulta tyydyin saatuihin.
Palasin laavulle ja pistin peratut herkut tikun nokkaan valmistumaan. Nokisen pannun työnsin varimaan tulen liki myös.
Siinäpä sitten köllin makuuksien päällä syötävää odotellessani.
Kaikki aikanaan, kuten eineskin, valmistui ja huiskautin kuhpakit naamariin voilla rasvatun ruisleivän kera. Jälkiruuaksi kohvet á la Cáfe Brutal ja sitten takaisin köllimään loppukesän auringon sopivasti kääntyessä kypsentämään laavulla lojuvaa rohjaketta.
Raukaisemaan sellainen oivallinen villikala-atria pistää kenen tahansa. Etenkin kun kiirut on jääneet jonnekkin urbaaniin helvettiin tyyten. Selkäpiin alla tukeva tunturin helma permantona, kattona joen toiselta puolen kuikkiva sininen, €uvostoliitosta vapaa taivas.
Jo vain sellaisessa olossa kelpaa kelliä ja sinisiä ajatuksia jahtaamaan karkuuttaa sielunsa.
Nukahdin varmaan, tai torkahdin, miten vain sitä kukin tykkää sanoa, kuulin kuitenkin liikettä; joku lisäsi kalikan nuotioon, sitten kalahti pannun kylki ja muutakin kahinaa siilautui veden solinan läpi. Avasin silmäni ja Uulahan se siinä kässehti, valmistautui nauttimaan kuksallisen kohvetta. Semmosella otteella puristi mustan kanan sankaa.
Kiepsahdin siitä käyntiasentoon, hamusin takakäteen huopahattuani, toisella kuksaa ja molemmat kun toiveeni täyttyivät, tervehdin valituilla sanoilla äijiä.
Uula kohotti kuksaansa, kallisti sitä ilmaistakseen, että tilaa oli muullekkin kuin kohvelle. Nyökkäsin ja näytin eleillä, että juopi vaan sen nyt loppuun tai huiskauttaa menemään. Repussa on sellaista linnunmaitoa, ettei siihen kohvetta pidä sotkeman. Käännähdin kaivelemaan reppuni syövereitä.
Lopulta käsi osui viileään lasiin ja kurotin ilmoille vihreän putelin oiwallista savustettua palowiinaa. Olin saanut sen halvalla jostakin ALE-puodista koska se oli pitkästi yli 12 vuotta wanhaa ja siten todennäköisesti jo juomakelvotonta. Arvelin kuitenkin josko koettaisin kelpaisiko se tälle metsästä-keräilijä heimon suurelle pienelle miehelle.
Korkkasin ja kiersin. Käänsin pullon suuta Uulan suuntaan. Viitasin maistamaan ensin suoraan pullosta sormustimellisen, niin kuulema tekevät ravintoloissakin, jos on kyseessä wanhentumaan päässyt viini.
Äijä imaisee ainakin kourallista sormustimia vastaavan määrän tulilientä. Ojentaa takaisin, makustaa, ojentaa takaisin ja ottaa vielä toisen satsin perään. Makustelee, tavoittelee aromeita, nappaa jonkun sieltä, toisen täältä. Munklauttaa ne poskesta toiseen, pyörittelee kielellään. Pidättelee kyynelvanaa silmäkulmistaan, mutta lopulta karkuuttaa - miehinen mies, niin hyvää näyttää tekevän tämä juoma ja ihmeitä.
Hymy lenseytyy naamalle, savuvehkeet kaivetaan esille ja pian on mustassa kippurassa savuava tuli ja posket imaisevat väkitukun savua nautittavaksi hengityslaitteisiin.
Kun sanatonta vuoropuhelua on kestänyt viitisen minuuttia, ensimmäiset äänet pääsevät Uulan huulilta:
"ÄH!"
Sitten hyväksyvä: "Äh-häh!"
Sitten on hiljaisempaa. Tuli jatkaa puuhastelujaan nuotiossa, puro solisee omiaan ja aurinko lämmittää lempeästi puronmutkaa ja leiriä.
Keskustelu viriää vähitellen ja käsittelemme savustetun palowiinan myötävaikutuksella €uvostoliitto-asioiden eri osiot sekä muutkin siihen pahaenteisesti nivoutuvat kysymykset. Riitaa tai toraa ei synny eikä tule. Emme ole kumpikaan kuuluneet koskaan €uvostoliittoon, emme äänestäneet, emme ole kannattanut sitä muussakaan asiassa, joten miksipä meillä siitä kinastelua tulisi, ilmiselvästä asiasta.
Kun putelista on tehty selvää, köllähdämme laavulle riistosta ja sorrosta vapaina inimisinä. Noooh - hieman huppelissa tänään, mutta huomenissa jo selvinä. Siinä on vissi ero.
€uvostoliittolaiset ovat huomennakin €uvostoliittolaisia.
Sihteerini Lilith McPutin (kuvassa) joka normaalisesti on yleensä aina tuomassa esille oman mielipiteensä, oli tässä asiassa harvinaisen yksimielinen ja vaiti.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi