SOKEA JA KOPEA

SOKEA JA KOPEA

Onean apea, kapea, komea mies - sokea,
lampsii laveaa kärrytietä nopeaan kohti jokea;
naamassa on vielä jäljellä edellisestä nokea
lahkeessa sameaa savea.
Silinterilakki koristaa lakea.

Sakea, kostean lahea sää seuraa tiiviisti mukana;
valuu kainaloista ryöppyävinä könkäinä.

Tekee mielensä lohea
ja on päättänyt hakea tätä makeaa,
ajatuksena kokea sama aistimus uudelleen sielussa
ja nielussa;
rapea, oivasti paistunut nahka
alla sorea korallinpunainen liha,
jota tietenkään ei näe,
mutta se maistuu samalta kuin paistuessaan.

Kalastaja,
kaulassa suuri hopea liki povea - on kopea,
katse on sumean kolea,
luulee miehen tuijottavan lovea
kun sokea pyytää hakea kalaa palan.
Ei ole kuulevinaan,
vilkaisee ylimalkaisesti ylitse seuraavaan.

Sokea hokee yhä samaa, tahtoo aistia nautinnon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!