sunnuntai 1. marraskuuta 2009

HiENOiNEN PiSTOS


HiENOiNEN PiSTOS

Äkkään pienen pienen yksityiskohdan syrjäsilmään,
puhiseva menotohina keskeytyy.
Tyynnytän askelta pysähdykseen saakka
ja keskityn äimistelemään huomioni kohdetta.

Tuuli on näköjään yöllä käynyt hyiseltä mereltä,
kantanut kosteutta ylämaihin selänteitä pitkin.
Tuokion puhallettuaan kerryttänyt itsensä
jäätyneeseen koivun ritvaan kuurankukaksi

Sisäinen pentuus virkoaa.
Lapsen uteliaisuus tunkee esiin ahavan pureman,
jo ränsistymään päässeen kuoren alta.
HEH - tahtoo tietää,
miltä tuntuu jäätynyt kuurankukka hyppysissä.

Ojennan ja kurkotan paljasta kättä karahkaan.

Vain sormien vähäpätöinen, lämpimämpi kosketus;
kukka menehtyy räpäyksessä pieninä pisaroina,
valuu sormista pivon kautta kalvosimelle
ja hereä taideteos on poistunut tästä maailmasta,
muuttanut olomuotoaan jäisestä kiteestä sulaksi.

Aloittaa jossakin tuntemattomassa paikassa
ikuisesti jatkuvan uuden kiertonsa.
Tunnen hienoisen pistoksen kun jatkan.

Oh-show-tah hoi-ne


3 kommenttia:

  1. Sykäyttävä runo! Herätti ajatukset elämänkierrosta, taiteen merkityksestä ja monesta muusta suuresta kysymyksestä.
    Vaikuttava ja herkkä, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Kaunis runo. Oksa on kuin kukkivasta kirsikkapuusta!

    VastaaPoista
  3. Unnulle:
    Näkökulmia on niin monia, kuten inimisiäkin. Kiitos itsellesi.

    Illusiah'lle:
    Kiitän. Sinnepäin, mutta ensimmäinen viri tai auringonsäde ja koko kauneus on tiessään.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi