KALLE
Läskipalat silmillä herrastoolissa,
sylileletys kaulasta kourassa,
pölkkysormilla hajanaista hypistelyä;
Kaamasen aseman kello tekee metronomin virkaa.
Unettavan raksutuksen lomassa hyräilyä,
muka pohjanpalojen edellistä soilea mukaillen,
vaikka näkimissä jäljellä enää hailea suonna.
Rahilla turpahöyliö varmuuden vuoksi;
kaiken hulvatun varalta.
Kalle messinkimutkineen puuttuu.
Kiäntää vissiin - ja viäntää -,
jassia oikeihen immeisten korville virrallaan;
eipou näkynnä tötteröeneen - vaekkon aekonna.
Vuan tulloo sitten ruoja kun tulloo.
On niin laiskansutjakka olo,
että kellon viisarikin vilistää silmissä.
Lemmonko hoppuun se nyt äityi - mokoma,
kyltymätön ajansyöjä?
Vielä on virsi alkutekijöissään;
yksi osa jängässä - yksi tunturissa,
monen monta tahtia tundralla
ja loppulitviikit meren kuohuissa,
Haavruuan väkevissä haaroissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi