RANSKALAiSET

RANSKALAiSET

No niin,
päivä meni joutenoloa lopetellessa - eikä piisannutkaan,
piti jatkaa ehtoosta ettei ihan kiville,
mutta niin vain on jonkilainen kesäohjenuora solmittu.

Harsittu on ja kursittu;
hatara säkki täynnäns' toimia,
operaatioineen, tarvikkeineen, kommervärkkeineen.

Tähellisten seassa muutama harras toive,
jokunen unelma,
veden kuvastimeen kirjattuja odotuksia,
haihattelua onnenkantamoisista.

Kyllä sitä ihminen on sitten vähään tyytyväinen;
riittää kun asettelee ruhonsa porontaljalle kenolleen.
Johonkin suojaisaan paikkaan - ritisevän loimon ääreen
ja antaa tervantuoksuisen savun hivellä haistimia.

Siinä nautiskellessaan sitä voi halutessaan,
tietenkin sikäli mikäli hyvää tahtoa riittää;
parantaa maailmasta kaikki pahimmat virheet pois.

Tekee listan vaikka ranskalaisilla
ja sitten vain raakkaa ikävät pois.
Mokomaan ei kannata edes kumia käyttää,
kyllä yliviivaus hyvin pätee.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MiTTATYÖ

MiTTATYÖ

Vaikuttaa hyvin runsaasti siltä
että kaikki on pötyä – paitsi pöty;
tappajatalvi - viidentoista sentin lumisade
joutui satamaan itsensä samaan läjään jossain,
että edes luojan toimilla on joku uskottava tolkku.

Muuten ilmassa lentelee niin reippaanlaisesti
kuulo- ynnä luulopuheita - mutuilla höystettyinä
jotta jopa muutoslinnuilla on vaikeuksia sopia sekaan.

Maalikylissä käydessäni huomasin paikallisen
kaupustelupaikan rantteella jumalattoman tokan
Stetsonista- ja hihasta vedettyjä parveilemassa
kahtia halkeavan oven suussa.

On nähtävästi rauhoituttava nyt enemmin kiihtymättä
ja lähdettävä kamuamaan tunturiin;
edellisen reissun työsuunnitelmasta kun jäi
puuttumaan pieni pätkä taivaanpiirin mittatyötä.

Näyttäisi raottavan sen verta taivaankantta,
että siihen rajapintaan sopisi katse kiinnittää
ja aloittaa mittaus hyvinkin puolilta päivin.

Aurinko sentään toimii vielä kellon mukaan,
vaikka aikaa on väännelty vuosikausia eeskahtaalle
ihmiskunnan suuruudenhulluuden nimissä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TŠiBiRiKKi

TŠiBiRiKKi

Niitä harvoja kevään aamuja
kun sattumat osautuvat kohdalleen;
havahdun äkin - kuulin tavoittaa tutun sävelen;
toukolintu, ohralintu; pisinkitti, keimari.
Justiinsa.

Ujostelee vielä,
kutkuttavan hersyvä vitskutus katon harjan takaa;
oitis kun totesin ääneen rantteella loikovalle
mulkoilevalle koirun motlakkeelle
ettei kalmantrikkaa ole vielä näkynyt.

Eikä näkynyt nytkään riukuhäntää,
mutta antoi sentäs kuulua.
Aikansa äänsi tuo huiri - kiusasi rietas wanhaa miestä,
kutvaili kulman takana ja räpisteli omille teilleen;
vain ääni jäi korvamatona soimaan.

En ehkä ottaisi tuollaista siipiniekkaa pirttiin;
saattaisi olla noiduttu:
sellaisen vaikutuksen sieluun teki tšibirikki,
Pyrstönkeikuttaja.

Mitä se frouakin sanoisi,
jos nauska pyrähtelisi tuolin karmilta kirjahyllyyn;
kipittäisi parkettia unihuoneeseen mokoma vess'trikki
ja toivoittaisi hyvää kesää jo ennen ylösnousua?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TiMANTTEJA

TiMANTTEJA

Lämmittää wanhan rintaa - itseasiassa molempia,
ovat huostassa tikkurin sisällä,
tuuletus pelaa olkapäältä;
huolettomasti napit auki repsottava kaulus.

Näyttää kovin raikastuvan ulkosalla;
tämän kesän ensimmäinen hallavaara ennen
kuin sinirinta on ehättänyt munia,
puhumattakaan että olisi kerennyt purkaa kapsäkkinsä.

Onko tuo soma lempohinen edes vielä lähtenytkään?
Tälle perälle.
Elämän suuret kysymykset astuvat janalle sitä mukaa;
peräkanaa huhtikuun ehtyessä.

Väkevä tunne ravistaa - kohvekupponen vajuu hitaasti
kun timantteja tipahtelee tummanruskeaan:
luonnonnäytelmä etenee akkunassa määrätietoisesti.

Individualistikurki nappaa virtuoosimaisesti
kuuraisen niitun odelmasta kohmeisen sammakan.
Kääntelee tovin soukkaa päätään eeskahtaalle,
asianomainen raajat harottain - laimeasti sätkien;
kai nähdäkseen ystävällisen lämmittävän liekin jossain,
mutta metsän reuna tuijottaa sitä
apean oneana kapeana mustana vyönä;
päätyönä ilmaista kevätkuukauden ankara luonne.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RÄPiSTELYÄ

RÄPiSTELYÄ

Punastuneen taivaanrannan taustalla
tummaa uhkuvat pillastuneet pilvet möyryävät,
pusertuvat alvariinsa uuteen muotoon;
kuin pursottimesta tursuten.
Luovat uhkakuvia.

Yksinäinen kurki viipottaa ilmapiirin halki,
parkuu onealla äänellä huhtikuuta,
soimaa katkerana valintojaan,
mutta keskittyy sitten olennaiseen
kun on vähällä liihottaa työtöntä tuuliviiriä pahki.

Viiri leuhahtaa ilmavirrasta,
pyörähtää muutaman kerran akselissaan,
eikä osaa sen kummemmin kertoa mistä puhaltaa;
vai puhaltaako yleensä mistään.
Sen ilme muistuttaa säikäyttämällä herätettyä rahvasta.

Vastaavan tempun näin viimeksi tehtävän
naapurin lentävällä Jas Gripen silitysraudalla;
tämä nykyesityskin sai sen verran hätkähtämään,
että nostin laiskuuteen totuttamani persuksen
ja loikkasin kuistin kaiteelle ihmettelemään mokomaa.

Jos taiteilija olisi ollut palokärki, kirves tahi meteoriitti
olisin huolestunut enteestä todella
ja kirjoittanut sille kauttakulkuluvan rantteen poikki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AiHKi

AiHKi

Niin sitä pitää,
aihkimetsän ankaran harras holvisto,
lehmän hönkäyksiä tämän tästä - toisensa perään;
lumet häipyvät pöyristyttävään tahtiin.

Äskeisen katseen jälkeen uusi ei enää tavoita kinosta,
jalka tunnustelee - osautuu sulaan maahan,
kirsi tuntuu anturassa sammalen alla;
ne vähät haihtumiselta säästyneet vedet
seilaavat myötäleeseen jäisen mannun päällä.

Aihkien luppoiset oksat tippuvat vaikka ovat
vankasti kiinni rungoissa,
puroset juoksevat paikallaan ollen;
solisevat iloisesti,
vaativat vesimyllyn asentajia partailleen.

Pienimmät norot tyytyisivät kaarnalaivoihin,
mutta sellaisten aika on auttamattomasti ohi,
älypuhelin ei kellu,
ei - ellei joku nokinen keksi tehdä sellaista kärnästä.

Penikoille toki piisaisi halpahallimalli näköismuovista,
mutta kaikenmaailman waalruuseille kaiketikin
vekotin värkättäisiin muhkeasta ikiaihkin kilpikaarnasta.

Suomi nousuun älyaihkipuusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SAVUViiNAGROGi

SAVUViiNAGROGi

Ällistyttävää,
en ole uskoa silmiäni ennen kuin on pakko;
mietiskelyni omassa kolossani,
auringonlaskuun avautuvassa kurussa keskeytyy.

Pari väkevää - ahnaasti huohottavaa hengenjättiläistä
harppoo uljaasti tunturin takaa vastavaloon,
molemmilla oivallinen sapilas olalla.

Parasta A-ryhmää;
näytästäisi äkin vilastuna ylivuotiselta,
hyvin kuoritulta näreeltä - kaikkien sapilaiden äidiltä.

Apoainoaksi tehtäväkseni jää raapia niskantakusia,
toimittaa sekä kysymys-, että huutomerkki ylleni
ja olla mykkänä haavi auki seuraamassa
kun nämät muinaisten aikojen sankarit
lappavat kaiken €uvostoliittolaisen paskan sapilaille.

Vetävät henkeä,
tarttuvat sitten karkeilla kourillaan kantimiin
ja lähtevät intiaanihölkkää kiikuttamaan mokomaa
sairasta kiimaa ja paskaisia kieliä jäteasemalle.

Katsahdan jyleällä pahtaalla karkeasti kudotussa
silkkivillatakissaan loikovaa Ukko Ylijumalaa;
hemmo iskee silmää savuviinagrogi hyppysissään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

iLMESTYSKiRJA

iLMESTYSKiRJA

Havahdun pirunkylpyyn,
hellävaroin palaan takaisin lavitsalleni,
aurinko irroittelee uutimien läpi täysillä.

Hätkähdyttävät unen rippeet häilyvät
yhä juoluoina pilven paltehella,
sikälikin inhan visto tunne - syntyä takaisin maailmaan
joka on sama kuin nukahtaissa.

Penseä tunne kuin kaatiottomalla piikawanhuksella
joka herää ilman miestä - tai naista,
mieli onean apeana upettona,
keho virittyneenä halujen nuoreksi naiseksi.

Kuivannihkeiltä huulilta karkaa hymisevät luotteet:
Pata-, piri-, puti-,
ripi-, ripo-, riti-, ruti-,
supi-, sysi-, tipo-, upo-, viti-...
Herääminen yhtä sahera kuin puikulapotun keitto.

Haikailen kanninpuita joilla minut toimitettaisiin
huikaisevan loisteliaan aamiaisen tykö - Odinin pöytään;
mutta ei se vaan niin mene - menen itse.

Sarkofagoksena kuonnun juuri ja juuri
jääkaapin karuun todellisuuteen - pekoni loppu.
Perperi tai lyyssi - jompi kumpi ja oitis kauppaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PARKOJA LATTiALLA

PARKOJA LATTiALLA

Kevään harmaat kasvot pusertuvat pilvimassasta;
kipeää tekee - sen näkee naamasta,
huhtikuun hellän arvaamaton raakuus on totta;
viimeistä piirtoa myöten.

Lumisaderyöppyjä hymyilevän auringon ylitse;
loskaamaan parahultaisesti kuivahtaneen kamaran,
ripottelemaan tippasevan kuorrutuksen karahkoille.
Arktisen hysterian kuolonkouristuksia.

Aamunkoin julistama valo muuttuu makaaberiksi
sinisävyjen yhdentyessä harmaaseen;
lumenkappaleet viiltävät viistoja viivoja.
Vain viikatemies puuttuu.

Tuuli pieksää nuivaa ilmapiiriä miten tahtoo,
autius leijailee vaisussa maisemassa omin nokkinensa;
hyvät ihmiset ovat sisätiloissa elikkoineen.

Odotusta - silmät puutuneina akkunoista vilaisuihin,
selkiintymistä hartaana vartoen,
viidestoista pannullinen menossa vahvaa,
parkoja lattialla - talviasuja puretaan säilöstä.

Tunnustelijan kumisaappaiden valumalätäkkö
muodostaa kivipermantoon omituisen,
jo kertaalleen kuolleen talven haamukuvan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

iNARiNJÄRVi

iNARiNJÄRVi

Sielujen tuuletukseen
ja haihatteluun tarkoitettu jääkenttä
ulottuu noin reilut satakunta kilometriä laajalta
lounas-koillinen suunnassa.

Tuulettelijoilla on sinne vapaa - lähes esteetön pääsy;
käytännöllisesti katsoen joka taholta,
melkeinpä millä liikkumisvälineellä tahansa.

Luomumenetelmällä jäädytetyn tilan ainoat päästöt
lienevät hyh-hyh-pierut - pahanhengen poistuessa
ulvaisten rentoutuneesta kehosta.
Toistaiseksi tämän kaltainen vapautuminen
on yhä €uvostoliitossa sallittu, eikä Riinpiissilläkään
tiettävästi suunnitella jäähän kahlitsemisia.

Jättimäinen alue on sinisiä ajatuksia täpötäynnäns',
niitä voi kaavailla itse laatimansa tulen ääressä,
kohvekupposen kera tahi laiskansuonitaljalla lojuen;
etupäässä kairanreiästä uuteen ulottuvuuteen tuijaten.

Liikkuminen tällä runollisesti herkällä alueella
tapahtuu omalla vastuulla ja sillä edellytyksellä,
että hengenmenetyksen osuessa kohdalle
sitä ei korvata uudella ehommalla.

Elämä kun on nääs silkkaa arpapeliä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiLLU

PiLLU

On aamuyö - huomenen ensimmäiset pyyhkäisyt,
pastellit läiskät näkyvät koillisen kannessa;
kaikki soljuu alituiseen ulajavan tuulen pillin mukaan.
Sen tahdissa mennään.

Lammaslaumat vyöryvät merenpiiriä näykkien,
valonvarjojen häilyminen laittaa mielen huojumaan,
arjen harmaaseen ei saa kiinnitystä.

Eetosten vyöry pilvien lailla pursuu äärien yli,
liian montaa äkkimakeaa säiettä tarjolla yht'aikaa;
jotain ankaran Ultima Thulen taikaa,
mystistä - ennestään esiinkaivamatonta,
samankaltaista kuin Lapinhulluudeksi loihtivaa kultaa.

Nämä ajan seisautetut hetket,
omasta elämästä arasti varastetut pysähdykset;
toiveikkaana odottaen lopullista jysähdystä,
kirjokannen putoamista niskaan.

Tuo kaikki kyllä luontuu,
mutta miten sen jaksaa sitten kannatella,
ollessaan maailman tammena?

Parhaiten ankarasti käy pää ollessaan tyhjäkäynnillä,
joutenoloa ulospäin näyttelee;
kysyttäessä vastaa hui-hai-hajamielisesti: "Pillu."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HUiSKAiSUJA

HUiSKAiSUJA

Asettautua ajelehtimaan jonkun pahtaan reunalle,
tyhjän tykö - jalat koskematonta hipoen,
päälaki kolkuttaa linnunradan harsuuntunutta äärtä;
mikä sen idea on?

Vastaan;
pensselit ovat yhä kosteita - tälläkin ikää,
huolellinen säilytys syvällä sielun pimeissä komuuteissa,
mieleenpainuvimpien elämysten lomassa takaa,
että ne ovat toimintakelpoisia oitis tarpeentullen.

Ja tarpeet,
onko meillä mitään muuta tekemistä koko pallukalla,
kuin kasata noita mokomia väkitukku väkitukun perään,
väliin poikki, väliin pitkin ja pinoon;
joskus jolupinoksi - kun oikein antautuu sikseen?

Ulottuman reunalla,
tarpeiden tursuava pinkka toisella puolen ahteria;
siitä vaan vilkaisu ja ei muuta,
vahtaamaan koska taivaanpiirillä ilmenee joutava kolo.
Huiskaisu pensselillä sinne.

Sitten käsitelty halu siististi viikattuna lapoilleen
toisen puolen ojennuksessa olevaan tapuliin
ja uutta rikamaa,
uutta saumaa piiriltä päivystämään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

iMMENSUM

iMMENSUM

On yksi joka ei väsy;
vuosikymmenien ajan - kerta kerran jälkeen
kun sen herättää,
se jatkaa jatinaansa.

Useimmiten uudella höpötyksellä,
viekkaasti töllöttäjän mielentilaan itsensä tunkien,
hajanaiset aivoitukset tyyten haltuunsa ottain.

Mystisellä otteella nappaa sielua niskasta,
roikottaa sitä vuosituhanten taa - esi-isien maille,
antaa haihattelevan mielen pörhistellä
höpsehtivässä tilassa omiaan;
miten ihanalta se tuntuukaan - omavaltainen ajattelu.
Eikä näihin toiviomatkoihin
hui-haijuomaa matkajuomaksi liiemmin tarvita.

Josko sitten havahtuu jossakin vaiheessa
sille lisää ahmittavaa antamaan;
aika onkin vierähtänyt niin rohkein askelin.
Niin runsaita toveja,
että tulee kiire muun elämän toimittamiseen;
nälkä- ja Höyhensaariasiat,
kenties kylmän saunan lämmitys.

Niin ja tietysti puutarhan hoito,
sikäli mikäli sattuu avioliitossa tahi naimisissa olemaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TÖ RUNO

TÖ RUNO

Sanojen useinkin monitahoiset sillat
piirtyvät upeina apeiden arjenpilvien takaa,
jos vain viitsii katsoa.

Kuvastuvat tasaiseen,
pääsääntöisesti valjuun tolaan etevinä ketjuina
ja se väri, väritys ja väristys,
se tulee vasta rakenteen käsityksen myötäleessä;
oivalluksen ensiaallon puistatuksen jo ohimentyä,
vasta hykeryttävän kutittavan tunteen käydessä
vokottolemaan sielua riettaaseen haihatteluun.

Värit näkyvät,
ilmestyvät tyhjästä niille kutka tahtovat nähdä;
huvittavat särön ja harmonian hulluna sekamelskana.

Äkkäämisen tuottama tunne,
sanan syvimmän olemuksen,
sen sisältämän viestin käsittämisen käsittäminen;
sielun kutituksesta herkistyneisiin leikillisiin mieliin
se menee kuin häkä.

Oneisiin ei uppoa,
näiden teflonien pinnoilta värittömäksi jäävät sanat
valuvat pisaroina läteiksi virastojen linoleumeille;
koleerisen naurun saattelemina:
"Osta uusi arpa!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HUNTU

HUNTU

Lounaasta suudeltiin pitkä päivä;
otsa hiessä lierin alla silkasta olemisesta,
lumi haihtui - vaihtui veeksi, usva kietoi puskia,
nuoleksi silmuja hereille.

Päivällä orasti muutama kissa;
sitä se eilinen vares huuti,
umpijäisen joen ahteella peiliä vaati.

Purstosulat vinksallaan;
sikin sokin - antoi muille huutia
kun joen sulat vankan kannen alla - silmät ummessa,
kuvastimesta ei hajuakaan,
ellei jonkun akkunaan kiimassa lennä.

Sumu tanssi,
liehitti kiehitti kahtapuolta,
hipoi lipoi,
hunnun heitti,
peitti seitinohueen terheneen kaiken näkyvän.
Osan näkymättömästäkin.

Sammui päivä harmaan alle,
vaimeni - arjeksi laimeni,
toimeni ehtyi - keräsin loimeni,
soimasin sumua,
manasin saapumaan tuulen humua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JALO WiLLi

JALO WiLLi

Viulu vaikeni ennen kuin ehti aloittaakaan,
oli vain tähän tuokioon sopiva hurskas ajatus
joka kummitteli humeetissa - ja meni pois.

Sen sijaan Kainuunharmaslauma taivaanpiirillä;
pelmehtii nyt vielä keskenään - uuhet ja oinaat,
mutt'on tuolla menolla pian yllä.

Perä asettuu kuistin rappusille,
atmosfäärin rikkoo puukon kolahdus portaaseen;
saappaat pieteetillä takakäteen katon alle,
korukuvioidut sukat kaiteelle.

Raitista ilmaa haukkaamaan molemmat.
Olen jalo willi,
en jumalan armosta autuas houkka.

Sade hiipii hiljalleen pihan yli - aaveena,
haaveiden tapaan;
kastelee kuin ohimennen talven jäjiltä
vilvoittelemaan tulleet ryppyiset varpaat;
parahiksi hikisukista ja kumiteristä vapautuneet.

Vielä sadan vuoden jälkeenkin;
rantteella lilluvat lätäköt kiehtovat,
kiihottain kutsuvat ne litisemään hyisessä sohjossa;
ohjaamaan kepillä virrat oikeisiin suuntiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SUUKOPUA

SUUKOPUA

Poissa on myrskyjen hulinat
laantuneet pohjoisen ankaran ulinat;
polttavat ruoskat ruoskittu loppuun,
kevät rynnännyt kiihkeään hoppuun.

Kaikuna vastaavat virret rastaan,
hohtavat kilossa parkatut hirret;
hulluina riekkuvat kurret - toisiaan purren,
ahtaissa koloissa häntiään jahtaavat.

Rantteella tangossa,
apea kapea viiri - joutilas,
roikkuu talvea surren.

Niitulla joikaavat kiihkeät kurjet,
soittavat,
koittavat sopia kosiotonteista,
pontevin tanssein lansseista;
siipeä lyöden - keekoillen kaulaa,
laulavat huikeita lemmenloruja,
nokkaavat heilalle sammakkakoruja.

Siellä - suolla,
kisailevat visailevat;
väliin on toraista suukopua
kun jakavat vakavat yljät - kiimasta pöljät,
toisilleen toruja - poruja ihanista naisista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KiSSOJA

KiSSOJA

Tämä on nyt tässä,
valkoinen sade yllättää keskellä metsän uumenta,
tuoksuu wanhan kuolemalle,
kastelee ja maistuu kevään makealle.
Kurjen huuto puuttuu.

Istahdamme ounastelemaan
ja sade mustuu silmissä;
vilvoittavia pisaroita tirkahtelee oksista kimmoten.
Kissoja taivasta vasten.

Ruoho käkkäräkoivun ruusukkeella virkoaa oitis;
iltapäivän paluumatkalla erottuu
jo hento piippa kulottuneen seasta.

Vaaleanpunainen polkupyörä herää talviunesta,
kaivautuu nietoksesta
ja talututtaa huojuvan itsensä jäisen rantteen yli
auringon lämmittämän seinän syliin.

Elämä rynnii valtavilla sykkeillä,
seitsemän jätin saappailla harppaa yötöntä päin;
tulee pian se hetki kun uni käy liki tarpeettomaksi,
ja ikiwanha sananlasku ottaa paikkansa:
"Kesäyöt nukkuu tunnissa."

Alkusoitto - viisi trumpettia puhaltaa matalalla yli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HYPiSTELYÄ

HYPiSTELYÄ

Valon heleä kajo suutelee kasvoja,
lahean verkkainen tyven hiiviskelee siimeksissä,
hakee unipaikkaa;
valaistumisen suuri hetki lähenee,
kaikki vähäpätöinen jonniijoutava joutaa pois.
Kokonaan pois.

Sarastuksen korkea veisu,
huomenen ensisäteiden hypistely hipiällä;
sielua kutittaa niin riettaasti,
että vasta toinen kuksallinen mustaa tököttiä lievittää
rinnassa piilevää raaputtamattomissa olevaa.

Voi tätä upeaa tunnetta;
wanhan rähjän räytynyt mieli kirmaa kristallisia
karstanteita pikkulapsena,
juostaan - joka toinen polkaisu osuu nuoskaan
ja hullunkurinen jää kisassa toiseksi.
Kaikki ilman hui-haijuomaa.

Aamun tiivis tuokio;
kaikki kiiru pysäytetty niille sijoilleen,
elämisen tuoksina liudentuu kallaasta valuvaan usvaan,
yhtyy - lakkaa olemasta.

Valkoinen reisi purkautuu wällyn sylistä,
aistii valon, kiehnää - alkaa houkuttaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AURiNKO, KUU ON TULOSSA

AURiNKO, KUU ON TULOSSA

Keväät tulevat jonossa,
etummaiseksi ennättäneet hälisevät keskenään
kuin pahaiset pikkupojat karkinjaolla.

Sittemmin kasvot tavoittavat lehmän henkäykset
keinuvat vielä tätä nykyä meren seljässä,
mutta lupaavasti soittaa.

Kun tavoittavat rannan valkeuden
lumen käy hullusti;
se vajoaa omaan yltiöpäiseen mahdottomuuteensa.

Sulaa pois,
jättää kirsin päälle virkistävän nektarinsa
vihreän nautittavaksi.

Yhdessä lempeässä yössä syntyy
kaikkien aikojen vihrein vallankumos
huomenen pisaroiva ävär;
ilman äänestystä - kuollut väistyy elämän alle,
lahoaa siimeksen kosteudessa elinvoimaksi nuorelle.

Hurja huhtikuu - raa'ista raa'in,
jos tämän yli saa uskottua,
kykenee toukokuussa siirtämään vuoria.

Aurinko, kuu on tulossa!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TASAPAiNO

TASAPAiNO

Onni vaihtelee tällä erää päivittäin;
siinä on vissi rytmi,
elämä menee sillä kurin supsikkaasti.
Ei ehätä tympäsemään.

Kun vielä päivä pari taapäin paahtoi Pohjan Akka,
tuhatta ja sataa - tuiskun kera,
niin - hupsis,
nyt vastavuoroisesti Vestaetelä tuhatta kahtasataa;
ilman pöperöä,
merenpintaa nuoleskellen - jänes lähes joka harjalla.

Mikä se sen ihanampi olotila,
kuin olla ja elää luonnon kera somassa tasapainossa;
tyytyväisenä Meidän Herramme muurahaisena,
kuten muudan puolipitoinen lokki tuolla rannalla.

Luojamme - tämä joskus näsäviisaalta vaikuttava,
on varustanut sen toisen kintun lyhemmillä tarveaineilla,
mutta taas siitä korvaukseksi toisen vastaavasti
samanmoisen mitan reilummalti,
niin että jotenkin se vaan tuntuu - loppupeleissä,
sitten hyvinkin tasapainoiselta koko lintujuttu.

Sitä vain tottuu erinäisiin vajeisiin,
eikä niistä jälkikäteen isommin porua pidetä,
pidetään se mikä on saatu ja sillä hyvä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LUOMiSTYÖ

LUOMiSTYÖ

Yksinäisiä märähtäviä raesateita vartin välein;
Pohjan Akalta tuiskuina - kapeina suikaleina vilttoa,
meillä sataa vaa'assa - naapurissa ei,
muuttavat oitis atmosfääriä.

Seassa onneksi sittenkin runsaasti poutaa,
vartin välein;
sopivasti estämässä ankaran luomisen työn
tuntumisen turhalta.

Kysyn ja vastaan;
Kenpä jaksaisi lappaa pienellä lapiolla loputtomiin,
jos pihaanajoura alati täyttyvä olisi?
Hullu jaksaisi - arktiseen hysteriaan rakastunut;
sellainen mokoma rehkisi yönpäivän kera
päästäkseen mielensä päähän.

Sielunsa katselisi sormi suussa vinhasti,
sitä väkevää lumenlappamista loputtomasta;
porstuan rännillä kököttelisi,
siivet viikattuna - rinta siististi suittuna

Kun on seesteistä, on toivoa,
sillä kuitenkin se luominen on helpompaa tällä kurin,
kuin että auton rohjake makaisi evät levällään
polanteen päällä;
pyrstö tiellä - nokka ravissa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ROLLiNG STONES

ROLLiNG STONES

Ja tuulee,
wiima piiskaa kuulimia,
huojuttaa merta;
musta vesi hyrisee - innostuu tyrskyksi,
käy loiskien rannan kimppuun.

Hiekka sihisee rakeiden kihistessä sen pintaan,
jokusen sadan metrin päässä soittaa Rolling Stones;
kalinaranta jatkaa ikuista kivien hiomista pyöreiksi.

Lähistöllä on paasia raheiksi;
urakkaa voi seurata ikuisuuden pelkällä katseella,
niskat säästyy - vain kivet kuluvat.
Hiekaksi kulahtanutta kiveä on riittävästi,
mutta törmä purkaa jatkuvasti uutta syötävää.

Willeimmänkin huikeaa tulevaisuutta suunnittelevan
ihanneammatti - kivenpyöristäjä;
pyöristää kiviä,
eikä koskaan pelkoa lopputilistä tai työttömyydestä,
ellei joku keksi poksauttaa koko planeettaa atomeiksi.
Palkka puhtaana käteen tyyten,
verottaja ei kykene imemään verta onnentunteesta.

Merihurakan toinen puolikas elehtii,
johdattelee kodinrakentamissuunnitelmista poispäin;
luovutan ja kipasen lämpökupposelle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TOiViOMATKA

TOiViOMATKA

On pukattu hukattu pakattu tzekattu,
kampetta trompetta - trumpetista puuttuu yhä ääni,
pasuunasta vetoputki, autosta -koukku.
Pakoputki hyrisee onnesta.

Fixattu mixattu - nivottu pinottu sidottu;
pirunkeuhko parkuu otetta, piano jää ikävää itkemään,
päällimmäisenä keon päällä kenottaa koiruntötterö.

Mutkainen matka lumisia aukkoja katsellen,
meri vilkkuu kutsuvasti kallioiden lomista;
hyvä mieli siloittaa tien viivasuoraksi.

Päivänvarjon heilahdettua valoisammalle puolelle
ohuet kalpeat sanat turpoavat vöyreiksi,
rinta paisuu tynnöriksi - sydän on pakahtua;
suuret sanat etsivät reittiä ihmisten ilmoille.

Tärisee - kirjoittaminen ei luonnu;
sanelin yrittää kahden "profsessorin" voimin
saada sanotusta sähköisiä aakkosia äidinkielellä.
Tyytyy tuottamaan siansaksaa suomeksi.

On siirryttävä kuvaamaan, mutta tulee liikaa tekstiä;
yksi kuva jo tuhat sanaa,
sarjakuvauksella helposti romaani
kun runoon piisaisi nämä satakahdeksantoista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ALAHANGALLA

ALAHANGALLA

Riepottaa,
kattiruoskalla sivaltelee luoteinen - ei loppua hopulle;
yhdeksänhäntäisellä kissalla raapii naamaria,
aivan kuni siinä vielä olisi tilaa uusille.

Vilkaisu akkunasta kiihottaa,
sielu oitis virkumpaa virkkuna,
suoni kohisee - vetää veri;
kiskoo riettailla otteilla henkeä tuoksinaan.
Ulajatuttaa - ulajatuttaa niin.

Semmoinen tola,
ettei mokomaan hyvä emäntä koiraansa laittaisi
ja meikäläinen hipsii sekaan vaan;
kuin harras hullu aamusumuun.
Ehättää jykevän kilpikärnäisen kylkeen,
huolella suojan puolelle.

Mikäpä se on käydä ulvomaan alahangalla
kun monisatavuotinen wanhus jakaa tuulen,
antaa kahtapuolta vonkua;
on sellaisen takuutus, että urpiaiset kuihtuu silmissä.

Ulina hyppää viiman völjyyn - kapuaa selkään,
on tuossa tuokiossa linnunradan tuolla puolla.

Märisen ja värisen ilosta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!