torstai 31. tammikuuta 2013

RÄÄHKÄ


RÄÄHKÄ

Raskaassa lumikuormassa huojuvat oksat,
vakuuttavat epäröivälle,
jokaista ripsahdusta hytkähtävälle ohikulkijalle:
"Kaikki on hyvin kuule,
tämä ei ole vaarallista tykkyä,
silkkaa taivaalta tullutta nuoskaa vain.

Tämä lasti tässä kestetään,
taivutaan ehken,
muttei katketa.

Kun äkeä koillinen käy,
se varistaa kyllä tämän takin harteilta
ja otamme oman keväämme vastaan tummissa."


Arka Säikky vaan ei ymmärrä,
ei osaa kuunnella,
on liiaksi monimutkaisen ihmismielen verkon pauloissa;
yksinkertainen.
Ja kaikki olisi lopulta niin simppeliä,
jos vain malttaisi tämä räähkä toviksi pysähtyä;
kuuntelisi - ei kiiruhtaisi niin kovin polo.

Olo korjaantuisi oitis
kun pääsisi kärryille luomakunnan suurista asioista,
ei tarvitsisi olla nolo, ei luimistella,
heti ensimmäisen vastaanpaarustavan kohdatessaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

MAALARi


MAALARi

Ja jos se jokin paikka on muita parempi,
niin se on tunturin kuve;
ei ylhäällä eikä alhaalla,
vaan silleen somimoilleen.
Kyllä sen oppii ajan oloon tunnistamaan - sopivan.

Kiiru loppuu oitis,
ehtyy niin tyyten, että vaikka hössäämällä
ynnä huohottain suoritettu ylämäki on juuri tultu,
kääntyy seisatinnappi välittömästi off-asentoon.

Riippi selästä kallaaseen,
kivipahtaan syrjää potkimalla wanha tulipaikka esiin,
kolosta suojan alta kiehiset sekä muutama,
herkästi tulehtuva tervaskapula;
molempi aines syksyllistä perää - ruskan tiimoilta.

Siinä kerkiä paljon nokka tohisemaan
kun jo valkea ahmii syttöpuita ja vaatii uutta purtavaa.
Parilla kolmella pölkyllä asia on hoidettu,
sitten on yllin kyllin aikaa.

Puita on kyllä raijattu sen verta,
että jokusen tunnin saa täällä taivaanrantaa maalata,
ei nyt kuitenkaan ihan anhittomiin,
joku tolkku se maalaamisessakin pitää olla,
ei sitäkään ihan muina töinä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 29. tammikuuta 2013

LUONTOARVOJA


LUONTOARVOJA

Koko päivän myllersi,
pisti hanttiin lumimiehille anhittomalla purkuamisella,
tuiskutti tienoon umpeen,
muokkasi aukkoja paksuiksi kulveiksi äkeä lounas;
nyt on alavat sellaista pounikkoa että.

Yönkin ryykälsi
ja kun alkoi lumen siemenet ehtymään,
alkoi reuhtoa puiden oksistoista lisää.
Ei pitäisi olla enää intomiehilläkään valittamista;
sivakoimaan kyllä pääsee - ei kolise mannun kivet.

Sellaiseen tuprakkaan koirun kera;
vaikkei mokomaan hyvä emäntäkään päästäisi,
ei muutoin kuin armosta.
Tai sitten päättymättömään vinkuun kyllästyneenä
panisi ukon asialle;
kylmään vihkiytyneen körilään,
jolle tulee hiki jo pelkästä ajatuksesta,
että pian aikaa raatuska kipuaa lämpimän puolelle.

Na, mikäpä se myötäleeseen möyriä,
nilkan korkuisessa lumessa - tuulen työntämänä,
vaan se paluu kyyryssä tuiskua vasten;
kilometritolkulla kasvoja ruoskivaa lumiryöppyä.

Siinä on luontoarvot tiukilla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 28. tammikuuta 2013

SiNNiKKO


SiNNiKKO

Sivakat piirtävät somaa pariviivaa umpiseen,
meno on joltisenkin epävakaata,
kanto ei ole parhaimmillaan;
porkilla joutuu hosumaan avuksi
ja joskus toinen tahi toinen uppoaa äkin maahan asti.

Mutta se on se sietämätön periksiantamattomuus,
sisu, sinnikko luonne - "akka tieltä kääntyköön",
se se on - "mie meen tästä kun kerran aloin".

Kysyy miestä kehdata,
saattaa tahallaan paitansa selyksen märäksi;
hatun alla otsanahka kostuu,
norot valuvat kulmakarvat ränneinä kahtapuolta,
lyyssi lepattaa auki
ja punaruudullinen flanellipaita reuhottaa napaan,
että rinta saa tuuletusta tai kuolemantaudin,
kulkku riivinraudan
sekä sieraimet ehtymättömän rään.

Puuskuttava höyryveturi runnoo umpista myöten,
ällistynyt luomakunta on paennut
jo aikaa sitten turvallisimmille selkosille,
jättäen somat jälkitarhat ja polut
puhisevan hirmun ällisteltäväksi.

Katohan - wemmelsäären pertana siitä loikkinut.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

KUUHUUTO


KUUHUUTO

Kuu on asettumassa paikoilleen - tammikuu,
napakuu, - kuiva, kova kuin tammen sydän,
linnunrata kaikessa koreudessaan,
äärettömyyden reunojen yhtyminen ympyrän päissä;
mahdoton yhtälö.

Mutta se sinfonia - Kuuhuuto,
ajan sietämätön tanssi horisontin kultaisilla lauteilla;
kajeen takana kuje - pirullisen ankara hoppu,
kiire ennättää järkähtämättä ennen heräämistä esiin
kaikkialla muuaalla toisaalla,
jo mainitun rattaan mukaan.

Siihen taikaan ihastuu.
Sellaiseen mokomaan,
jos vain osaa ennättää salaiselle paikalle
jossa kukaan ei hätyytä,
ole tulossa tai menossa.
Eikä tiedä.

Sellaisessa.
Ja se tässä nyt käsin kosketeltava silmin - näkimillä,
myös pakkaselle antautuvalla iholla,
kuin kuulimilla kireinä napsahduksina hirren salvoksissa.

Kyllä sitä joutuu ihminen noloon asemaan,
jos tammikuun ehtymistä ei huomaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 26. tammikuuta 2013

KUKSA


KUKSA

Sumu vyöryy kohti iltaa,
tulee mereltä pitkin auringon hehkuvaa siltaa,
lipuu hiljaa kuin aave,
kuin hajamielisen päästä hiiteen haihtuva haave.

Se valtaa kuultavana mannut ja maat,
peittää huntuna kaiken,
imee äänen kosteaan kohtuunsa;
vain vaimeaa muminaa ihmisten kesken.

Tämä taika keskellä päivän kirkkainta aikaa,
suljet silmäsi - se on tullut,
suljet silmäsi - se on mennyt,
poskilla etelärinteen viipyilevä märkä suudelma;
viilenee ensimmäisen tuulen leikin osuessa.
Se on merkki ohimenneestä kiitävästä hetkestä.

Savun aromi tunkeutuu haistimiin,
tuoksuu märähkön usvan jälkeen kuivalta,
seassa ripaus tuohta ja tervaisia kiehisiä.
Missä kahvi?

Kimpale kinosta kepin nokassa tippuu keitinvettä;
wanha tapa saada savun tuoksu kahviin
jota ei koskaan juoda pahvi- eikä kahvimukista.

Ainoastaan kuksasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 25. tammikuuta 2013

TiHUTYÖ


TiHUTYÖ

Suonissa kohisee sataa tai kahta,
pahtaalta näkee kauas,
tähtien taitse avaruuden tuolle puolen,
mikäli ei tuiskuta;
sikäli pitää vara panna -  mutta muuten kyllä,
siksi tänne tulee aina lähdettyä - outoon maahan.

Oleskelut sivistyksen parissa rienaavat mieltä,
itseoppineet todella harvassa,
vain opetettujen ihmisten opittua löpinää
vailla ensimmäistäkään omaa sanaa tai ajatusta;
mokoma pälätys läpeensä unettavaa ei mitään
ja kun siitä sanoo niin suututaan,
otetaan nokkiin ja vauhkoonnutaan.
Ai minä vai?

Elä näiden kera jumalisesti
kun tihutyö on tehty jo leikkikoulussa;
humeettiin istutettu alamaisuuden taimi rehevöi
televisioista valuvan typeryysliuoksen voimasta
täyttä häkää.

Alamaisasenne ei ole huonoa itsetuntoa;
se on vain opetetun palvelijan nöyrä tapa olla vaiti
jos ei erikseen kysytä.
Tapa pyydellä jatkuvasti kaikilta anteeksi,
jos itsellä on jotakin asiaa. 

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 24. tammikuuta 2013

PARKA


PARKA

Pohjoiselta tanakka, penseä ote,
kai voisi sanoa lenseä sävähdys kasvoilla
heti aukealle saavuttaessa.

Tutkailee palttoon liepeen alle,
kaula-aukon mahdollisuutta testaa,
tarkistaa hihansuiden lumilukkojen toimivuuden;
resorit pitävät pintansa
ja yritys tunkea suutelemaan ihon pintaa tyrehtyy.

Pakkaa naurattamaan mokoma,
hyvän paran ostin halvalla
ja nyt tuuli mokoma penää pääsyä sen alle;
lämmittelemään vissiin - holotnaa pitämään
kun raatuska taas valumassa maata kohti.

Enää en salli vilun tukkia hilunpilttuuseen nahkalle,
hipeltämään kukonlihalla karehtivaa ihoa,
teen tenää napittamalla liepeen alas saakka,
varmistaen kuromalla loput.

Sopii tulla koettamaan - ähä-ähä,
konstit ei lopu tähän;
humeettia kiertää hylkeenkarvainen lakki,
karvareuhkan savakkomallinen perinteinen.

Jo tokenee vinkalta himo.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

ARVOiTUS


ARVOiTUS

Ja jatkuu kuu,
kääntymässä voitonpuolelle tamminen;
täyttyy täyttymistään valoa kohti,
kevättä kohti.
Ennen päättymistään.
On suomen kielen aatto ilman Acricolaa.

Arvoitus,
niin - se on kyllin sopiva sana tähän,
eritoten niille jotka rakastavat suomen kieltä,
mutta jotka on jätetty tiedosta paitsi.
Vastaus löytyy päivämäärästä.

Soi tuolloin jo aamusta poikans' kehtolaulu,
iltapäivän unettavalla hetkellä taas
ja yön kaapatessa syliinsä vielä - siihen uinahtaen.
Se on tapamme kunnioittaa hyvien ihmisten
isänmaallisia tekoja jälkikäteen.

Oksistot ritisevät merkitsevästi aamun piipahduksella,
lauha muuttumassa ankarammaksi - kipakaksi,
mustat ritvat saavat uuden juhlakuorrutuksen;
valkoista huurteista sinistä taivasta vasten.

Tammisilla raiteillaan soljuu tavallinen arkipuuhastelu,
pikkuhiljaa - verkkaisaan eikä juuri muuta.
Aquluk.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 22. tammikuuta 2013

PEiLi


PEiLi

Maailma on kuin silkkiä vaan;
mikäpä se siinä,
sopuisasti ovat lomittuneet natturat, utukat toisiinsa.
Yhteistyössä värkänneet sellaisen häikäisevän sevän
jota joutuu ällistyksestä,
silmät sirhollaan ihastelemaan.

Ei tällaista taiteen tekemistä ihmisen lapsi
koskaan kyllästy katselemaan;
aistien ulottuvilla kaikki kauneuden, harmonian tekijät.
Yhdellä kertaa,
muutamalla harkitulla päänliikkeellä.
On se varma.

Vain sellainen polo joka on sielultansa musta,
korventunut ja karrelle palanut tyyten,
saattaa manata tunteettomuuttaan
selkosten aapain äärettömyyteen ulottuvan kilon
jonnekkin Huit-Helvettiin tai siihen suuntaan.

Siinä joutuu vierellä katsova hereä noloon asemaan
kun ei pitäisi koskea, ei puuttua,
toisen humeetin aivoituksiin ja akkilointeihin;
pitäisi antaa vain olla
ja sallia mokoma houkkio ihan muina miehinä.

Kas siinäpä kauneuden koko kuva - peilikuvineen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 21. tammikuuta 2013

KiVi


KiVi

Istahdan kivelle kasvot aurinkoon,
vähäläntä - tulin tievan takaa, menen jängän taakse.
Varikkotakki säntillisesti viikattuna alla,
ummenkulkija mykkänä,
taltutettuna vähäpätöisen matkan päässä.

Tämä on sitä;
se pieni vaatimaton tovi ennen toimintaa.
Kuni läskipalat valahtavat silmille,
vaaleanpunaisten kaihtimien läpi kuultaa ihana valo
ja kuuntelen kiven kasvamista.

Tuhansia tarinoita miljoonien vuosien ajalta,
kohtaloita, kohtaamisia ennen ihmisen keksimistä,
ajalta ennen aikaa.

Varomattomana,
herkistyneenä tyyten kuulemaan harmaata kiveä,
epäonnistun pidätyksessäni ja huomaan äkin että,
haihatteluun erikoistunut sieluni on livohkassa,
luikahtanut oitis sillä välin
kun hetken ajan keskityin muuhun;
lähinnä einespuoleen.

Ruu'alla on liian suuri merkitys elämässä,
sielut pyrkivät karkaamaan vatsan pöperöä pohtiessa;
se on niin hupaisaa - mielen sietämätön hulttius.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

MAKARiOS BiOS


MAKARiOS BiOS

Auvoinen päivä taipuu,
piirtyy väkevänä kaarena upeasti horisontin ylle,
paikka on tarkoin harkittu;
sielun maisema,
epikurolaisuuden koko kuva,
niillä yksinkertaisilla elementeillä varustettu,
niillä jotka hyväksi havaittu vuosikausien kokemuksella.

Tyhjyyden avaruus,
suunnaton tyhjä tila sielun lentää ja entää,
vailla havaittavia ääriä.
Siitä uhkuva mykkyyttä tihkuva jyleä hiljaisuus,
äänettömyyden jumalinen oodi
kursailemattomasta elämästä nauttivalle kuulijalleen.

Värien upea sopusointu - harmoninen kokonaisuus
joka koskettaa syvältä,
raapaisee sielua,
herkistää silmänurkat tursuamaan ihastuksen pisaroita.

Tuulen tuoma hyisen meren suolainen veisu,
siinä mukana rantakallioiden tyrskyt samanlaisena,
yhtä tasaisena kuohuvana mielikuvavirtana
kuin aidossa rannan tilassa pahtaalta ihasteltaessa.

Tämä paikka on taulu ja laulu,
elämän koulu kauneuden näkemistä varten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 19. tammikuuta 2013

TURSU


TURSU

Ripsii hiljallensa lunta - kuin makiata unta;
tulla tuprahtelee tuulen myötä - tanssii,
nuokkuu vielä luomakunta.

Lipsuu jalka, pettää kettu,
polun sivuun vippaa,
vaikkei edes yhtä tippaa hui-haijuomaa
kuoman suussa käynyt ole,
jälkeen toissaeilisehtoon.

Katoo sanat, kipakat mut' harvat - karvaat,
haipuu pyryn sekaan huuhaimet ja muut.
Perään urahdukset murahdukset
kun koipi varmemman jo otteen maasta saapi
ja palaa mykkyys ruotuun.

Kieppuu, liekkuu,
riekkuu vallatonna pörhö lumen siemen,
kuonoon kulkijata osuu - hosuu höntti;
oitis mokomata säikähtää ja siihen paikkaan sulaa.

Sekös pakkaa kutittamaan - tihkuu tippa silmäkulmaan,
pulma, sietämätön tunne, ahnahasti keuhkot haukkoo...
Silmät kiinni, AiVASTUS;
jostain kaukaa, ehken esi-isäin mailta saakka.

Oiva tursu - räkäpuraat leukaan asti roikkuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 18. tammikuuta 2013

ALKUSOiTTO


ALKUSOiTTO

On yö,
jo väistymässä vainen pois
ja valje aamun,
viel' kalpee,
uinuu jossain pilvivyössä.
Parastansa sarastaa;
vie voimaa yöltä uusi huomen.

Vaivihkaa - uupuneita säälien,
hiipii kaje,
lehauttelee uuden päivän siipii koi;
hämäräiset hunnut varovaisna riipii.

Suutelee unihiekkaa uinuvilta luomilta,
sivelee auvoisia kasvoja kepein lepein,
pujahtaa makeisiin uniin;
tuo valo, kajastusten äiti
ja jatkaa matkaa ylös taivaanrantaa
kuni lähes täyden päivän antaa.

Kiertyy kellon viisareista toinen - lyhyt, kuuteen;
toinen hujottavi avaruuteen.
Alkaa overtyyri aikakoneen.

Ja eikös,
ujuttautuu terä perässänsä äärimmäinen sääri,
pian reisikin jo wällyn alta uuteen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 17. tammikuuta 2013

HOSUEN


HOSUEN

Huurteiset taideteokset eivät lopu päätä kääntämällä,
niitä on kaikkialla silmänkantamattomiin;
herkkää - äärimmäisen taidokasta kuorrutustaidetta
miniatyyreistä salavain jättimäisiin pörröihin
auringon kultaamin äärin.

Se jos mikä kokeilee luontoa - runsauden pula;
ei oikein osaa päättää mihin keskittyisi,
kaikkea hereää sinervää somaa on niin roppakaupalla,
että tulee levoton olo kiirestä kantapäähän.

On vaara,
eetoksiini hurmaisiin jos hurahdan ja tahdon kaiken,
en saa mitään kuvatuksi;
aika menee ylikierroksilla hosuen touhutessa.
Mokomassa tuoksinassa tuotos on puolivalmista
ja jää arkistojen kätköihin.

Ratkaisu on kahvihetki pakkasessa,
honkaisia sälöjä ristikolle,
tuli tuohenkäppyrään, pannu liekin nuoleskeltavaksi;
kuksallinen kiehahtaa sukkelaan
ja oitis leviää eeltäkäsin rauhoittava kahvin aromi.
Älä kysy mistä taion vermeet - en kerro.

Suunnitelma syntyy jäähdytellessä;
ilmiselvää - kuvaan vaan sietämättömän kaunista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

HUiTHAPELi


HUiTHAPELi

Kiristyvää,
ennustaa tuulettumassa oleva humeettini verannalla
kun kuulee solukon paukkuvan lähimmässä koivussa.

Kumma kyllä sielu ei riemuitse tästä raikkaasta,
ei sitten sen kummemmin innostu;
pujahtaa hassu syvemmällä komeroihinsa
ja alkaa plaarata arkistoista viime kesäisiä muistoja;
pysähtyen keskittymään aikansa kuhunkin.

Sellainen kuhnija se on ollut jo moniaan vuoden;
arktiseen hysteriaan hurahtanut höppänä - tuo sielu.
Ei kahta puhetta ja vie elävää ruumista
kuin vierasta sikaa oikkujensa mukaan.

Kun palaan vilvoittelemasta hytisten pirttiin
se jo parahultaisesti liitelee tunturinummien yllä,
kiireettä lipuvan hiljaisuuden ankarassa virrassa
ja tämän mielen ja sielun harmonian rikkoo
vain ilmassa tanssivan kihun rinkaisu.

Kun tulee sillä tasolla valmista,
lekuttelee vilttoa kallasta kohisevan meren rannalle,
kiepsahtaa kivelle,
pistää siivet suppuun, oikaisee mirrin
ja antautuu kuuntelemaan Haavruuvan laulua;
minun huithapeli sieluni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 15. tammikuuta 2013

TUKUSSA


TUKUSSA

Kaikki on;
reput sekä rensselit,
hökeet ynnä pannu - kaikki kertakaikkiaan;
eineeksi muutama Huilun tuhti puhtia antamaan,
kuormaa apuna kantamaan.

Sopivasti yllä kevyttä, yhä hietöntä;
lauhkea mieli - iloisesti lelettävä kieli,
tuohet ja puut, muut sytykevermeet - kaikki.

Muttei tulta.

Vähemmästäkin sitä äkeä otus äksyyntyy.
On niin jumalaton tarve sanoa paljon vähälle aikaa
ettei nyt muulla konstin ennätä.
Lennättää pitää nipussa - suoltaa urakalla,
että loppupeleissä kiitos seisoo;
että on yritetty edes,
vaikka mitäpä se hyövää,
ei totuus muuksi muutu - tulessakaan.
Ja mistä lemmosta sen tähän hätään keksii?

Kelvottomia sanoja pelvotta siinä vaiheessa,
suodattamatta pullahtavia
kun pillastuneena kiukkunsa lopuksi
hyppii oman hattunsa päällä;
huutaa tuhatta perkelettä - tukussa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 14. tammikuuta 2013

KYLMÄ SYDÄN


KYLMÄ SYDÄN

Syvästi jäätynyttä vettä lykkää kihisevän ryöpyn,
puut ritisevät tuulessa,
puut ritisevät tulessa;
loimo kuvastuu nuorten petäjien ruskeista kuorista;
kankainen laavun katto muuttuu jääpanssariksi
jota nuotion hehku ei jaksa sulattaa.

Helmain ulkopuolelle jäänyt rompe saa jääkuoren,
mutta ei se vaikuta tulella kapsehtivaan;
kiireettömin liikkein kääntelee padassa käristystä,
syrjäsilmällä vilkaisee kohvepannun touhuja,
lisää kalikan tahi pari tulen ahmivaan kitaan.

Siinä ruuanlaiton tuoksinassa ennättää hyvinkin pohtia
jäätyneen veden olemusta,
että mitenkä on sen mokoman ylipäätänsä mahdollista
sulana kiitää koko matkan pilvestä alas
ja vasta osuttuaan pahki - rapsahtaa jäähän.

Pisaralla täytyy olla kylmä sydän,
ajoviimako lemmon jäähyttää,
samalla kuin kitka pitää kuoren sulana,
että on piru vie sulaa ja jäätä samassa kipenessä?

Vaan niinhän se on kyllä talvisaikaan lompolossakin;
vieretysten - sulassa sovussa, sula ja jää.
Ihan mukisematta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

ENTEELLiSTÄ


ENTEELLiSTÄ

Suojasää tuo lumiseen metsään uuden elementin,
vaimeuden - hiljaisuuden korkeimman asteen,
jossa aiheutettu ääni hukkuu kaiuttomaan syvyyteen.
Kostuva lumi pitää kynsin hampain kiinni kuulemastaan,
sitoo äänen nuoskaan rakenteeseensa.

Ne satunnaiset vähäiset äänet,
jotka napakan pakkasen aikaan on muka erottavinaan:
puun solukon rapseet, satunnaisen tirpusen vitskutuksen,
ne kaikki vaimenevat suojalla.

Käkkärän latvuksessa auringon oranssia vasten
puikkelehtivan lapintiaisen viaton titikin
tuntuu tulevan ennemminkin kuulijan humeetista,
kuin tuosta somasta.

Moinen outous kiihottaa,
panee kokeilemaan kun muita todistajia ei ole läsnä;
omituisia mölähdyksiä, jodlausta, huudahduksia,
kaikki uppoaa metsän syöveriin,
salaperäiseen taianomaiseen kohtuun
joka ei palauta hiiskahdustakaan.
 

Jotenkin äänetön on tulikin,
pannun nokka tuhnuaa mykkää onkaa;
niin enteellisen hiljaista - on kurkistettava olan yli,
ettei joku vieras vaan kuule.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 12. tammikuuta 2013

TEATTERi


TEATTERi

Tästä eteenpäin kajastukset vievät aamuisin huomion.
Kuin valmistaumista viimeiselle tuomiolle,
on toinen toistaan dramaattisempien väriyhdistelmien
esiintyminen taivaankaaren valtavalla estraadilla.

Määrittelemätön määrä punia,
mustanpuhuvasta hemaisevimpaan pinkkiin
ja siitä toiseen ääreen, ujon hereään ruusunpunaan,
kirjavoi näyttämön;
rajautuen maailman laidoilla avaruudesta uhkuvaan
murtuvaan hempeään pastellisineen.

Tällaisen,
humeetin ankaraan villiin saattavan väriteatterin
ramppivaloissa on yritettävä paneutua maallisiin
asioihin aamuvarhaalla - orastavan huomenen aikoihin.

Katsastettava porstuan rappusilta
vastasataneen lumen tuomaa pyöreyttä tuoreilla,
eilen luoduilla penkoilla ihastuksesta mykistyneenä.

On vastattava tämän näkymän mykkään huutoon;
kaivettava sielu kämmenelle ja kuiskattava:
"Sallitko minun ryhtyä koskemaan tähän hymeneen;
onko pakko, pakko, pakko?

Eikö riitä jos kuvaan kaiken suodun ihanuuden muille?"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 11. tammikuuta 2013

ANKARA USKO


ANKARA USKO

Tämä on tärkeä päivä,
kovin hartaasti odotettu.
Sielut palaavat reilun kuukauden kestäneeltä matkalta,
pujahtavat takaisin ihmisiin,
tyyssijojensa salaisiin sopukoihin;
mukanaan varjot tekemään maailmaan syvyyden.

Kolmiulotteisuuden juhla alkakoon!
Pitkä yö,
kahden sinisen hämärän pikkuhiljaa hiipunut
intohimoinen suhde päättyy
kun kultainen kehrä kipuaa taivaanpiirille,
viivähtää horisontin yllä muutaman minuutin
vaipuen ottamaan uutta vauhtia huomisen tuomiseen.

Vaikkei näyttäytyisikään,
tieto Siitä siellä riittää,
usko on ankara, luottamus wäkevä;
kehittynyt vuosituhanten saatossa,
siirtynyt sukupolvelta toiselle nuotioilla tarinoiden
tuottamatta iänkuun päivänä kertaakaan pettymystä.

Sellaisen varassa voi elää - mysteerin,
joka jok'ikinen talvi todentuu ilman kahta puhetta;
voi tehdä ja toimia henkensä pitimiksi
ja vähän muutakin,
mitä nyt mahtanee sattua päähänsä saamaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 10. tammikuuta 2013

ALTTARi


ALTTARi

Lumisen metsän hämärään siimekseen kyhätty tuli,
sielun jalolle pyhitykselle rakennettu alttari;
pääsääntöisesti ei savuta,
ei tarvitse tihrusilmin vartoa kuni lumi pannussa sulaa
voidakseen pudottaa uuden lumipaakun märkään;
kun könttälunta ei ole aseteltavaksi tikunnokkaan.

Mutta menee se näinkin - kohtuudella
kun ensin saatu tulipuuasia kohdalleen sahan soitolla
ja moikuvin iskuin halottu järeät hongat
ahnaiden liekkien ahmittavaksi.

Kelpaa istua kylmä alkuruoka hyppysissä,
vartoomassa nokan pihahdusta
keitinpuussa kärvistelevästä nokisesta kanasta.

Kuinka aarnimetsän siunattu hiljaisuus pureekaan;
hillityllä äänellä kerrotut hillittömät jutut
hirvi- ja karhumetsältä - niiden lopputulemat,
sadat ja sadat kalajutut - ne anhittomatkin,
joissa saalis kasvaa siihen saakka
kunnes kertoja siirtyy paremmille kalastusvesille.

Jotain siinä on - jotain vaistomaista,
jotain alitajuista ja hallitsematonta mystistä paluuta,
yhdentymistä muinaisten esi-isien kertomakulttuuriin.
Sellainen ankara voima se tuli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

SiVAKAT


SiVAKAT

Kaksi sivakkaa töröttää harmaata seinää vasten;
tanssi kahdeksalle jalalle syntyy siitä
kun juuri sataneen vitilumen alla piilevä jää
takertuu kaksin käsin koipeen,
saa haparoimaan tukea ilmasta,
parahultaisesti juuri kurottaessani niitä ottamaan.

Meinaa ryökäle kaataa,
mutta ehdin onneksi heittäytyä persuksilleni ensin.
Kaatakoon siinä jos kykenee,
kivistävät pakarat tukevasti jäisessä palteessa kiinni.

Ei ala hyvin aamu,
silmissä sykistyneen sielun maalaamaa mustaa lunta,
kirosanaparvi lehahtanut lakkapäähän,
ainakin tuhannen perkelettä samassa kuorossa;
ravistelee siellä huurua oksilta sadatellessaan,
eikä meinaa asettua.

Hännänpäätä vihloo niin julmetusti,
on kuin joku yrittäisi siihen jatkoa ilman puudutusta.
Pahoin ärtynyt humeetti selviää lopulta tolkkuihinsa,
tähdet palaavat takaisin taivaanpiirille,
kinnaskourat ottavat tukea mannusta
ja pinnistän ylös seisoville.

Kaksi sivakkaa töröttää harmaata seinää vasten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 8. tammikuuta 2013

JÄNESKELi


JÄNESKELi

Selaan vaateparsia penseänä,
ulkona viidennen asteen pakkanen - upettoa,
karhakisto piirtyy ja hahmottuu epämääräisenä;
wemmelsäären on tuolla turvallista kupsehtia,
tehdä jälkitarhaa revon kiusaksi.

Ei tässä oikein tiedä pöpperössä
mitkä vetimet yllens' kiskoisi - vaiko mitään,
painuisi takaisin lavitsalle hehkeän muorin viereen,
ottaisi karhun syleilyyn ja ajattelisi riettaita.

Vain kun tuli kohvet ryystettyä,
itsensä tankattua raskaalla polttoaineella;
pari pakkaa pekonia,
siihen kyytipojiksi kourallinen kaupparatsun munia.

Jo vain niillä tokenee pahin mouru,
ei lähetä alvariinsa mahalaukku sähköpostia humeettiin:
"Onko kurkku poikki kun ei einestä kuulu?"

On se uksea raotettava,
haisteltava ilmaa ja keliä - mitä peliä se pitää.

Sahero on - arvasin,
kurpposet jalkaan, haulipyssy selkäpiille ja rantteelle;
päläät nilkkoihin, kippurat mäystimiin, porkat kouriin.
Sitten Väiskilään kuin yhtyen aamusumuun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 7. tammikuuta 2013

KOiRU


KOiRU

Herkisi hirmu kurmottamasta,
ei narise nurkat,
ei askel anturan alla;
pysähtynyt ilma on lakannut - leuhahtelee,
nyt nii'aavat savut piiseissä vienosti kaakkoon
kun vielä eilissä kipusivat poranterinä pystysuoraan.

Koirun motlakkeen hulluus saavuttaa täyttymyksensä
vasta parinsadan metrin päässä - postilaatikolla;
koiven noston jälkeenkin on vielä hurmaa jäljellä,
sen verta jotta meinaa rymähtää päin - pöljä.

Kylmästi on uskottava wiisaampiensa puheisiin;
valon lisääntymisen vaikutukseen
uroselävien raakeisissa.
Että sieltä ne eliksiirit siis lähtevät,
pakkaantuvat jumalattomalla kohinalla lihaksiin,
ja panevat tohinalla ranttaliksi.

Eikä tuoksinan aikaansaamiseksi vaadita
hitusenkaan kipenettä sitä älliä
joka käskee syömään ja nukkumaan.

Vaan laantuu jo kujjuunilta meno,
kerta kerralta jalannostolla heruu
yhä vähemmän keltaista lunta,
lopulta koipi nousee enää wanhasta muistista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne