KiVi

KiVi

Istahdan kivelle kasvot aurinkoon,
vähäläntä - tulin tievan takaa, menen jängän taakse.
Varikkotakki säntillisesti viikattuna alla,
ummenkulkija mykkänä,
taltutettuna vähäpätöisen matkan päässä.

Tämä on sitä;
se pieni vaatimaton tovi ennen toimintaa.
Kuni läskipalat valahtavat silmille,
vaaleanpunaisten kaihtimien läpi kuultaa ihana valo
ja kuuntelen kiven kasvamista.

Tuhansia tarinoita miljoonien vuosien ajalta,
kohtaloita, kohtaamisia ennen ihmisen keksimistä,
ajalta ennen aikaa.

Varomattomana,
herkistyneenä tyyten kuulemaan harmaata kiveä,
epäonnistun pidätyksessäni ja huomaan äkin että,
haihatteluun erikoistunut sieluni on livohkassa,
luikahtanut oitis sillä välin
kun hetken ajan keskityin muuhun;
lähinnä einespuoleen.

Ruu'alla on liian suuri merkitys elämässä,
sielut pyrkivät karkaamaan vatsan pöperöä pohtiessa;
se on niin hupaisaa - mielen sietämätön hulttius.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!