OUTOMAA
Lounaisen puhalluksen reippaiden otteiden jälkeen
hopeinen huuru koristaa taas koivujen ritvoja;
mikäpä on ihmisen ehtoon huipennukseksi mukavampaa
kuin lampsia asiaan koko sielulla paneutuen
kuuraisten kaarien kaiuttomassa holvissa.
Toisenkin kerran on tullut mietittyä,
mitä erityistä kummaa muuta säpinää sitä
vielä pitäisi olla ihmisen arjessa?
Eikö se riitä että koskematon luonto ympäröi;
hiljaisuuden fuuga valuu hunajaisena kuulimiin
ja koko atmosfäärin - ikään kuin huikeana kruununa,
syvänsinisen taivaankannen läpi pilkistävä tähtimeri,
silloin tällöin maanpiirin yli kiitäväin tulikettuin
haihattelevan hulvaton ja willi tanssi?
Mitä vielä?
Toisaalta somaa oli taannoin suojan aikaan kuunnella
alijäähtyneellä vedellä kuorrutetun latvuston ritinää;
tuli sellainen tunne että talvi,
vaikka onkin marras ja kuoleman aika - se silti elää,
huokuu ja kitisee yhä
ja puheet kuolemasta ovat kovin ennen aikaisia,
vieläpä hyvin runsaasti liioteltuja.
Tämä arktinen Outomaa on laulunsa ansainnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi