LUONTOARVOJA

LUONTOARVOJA

Koko päivän myllersi,
pisti hanttiin lumimiehille anhittomalla purkuamisella,
tuiskutti tienoon umpeen,
muokkasi aukkoja paksuiksi kulveiksi äkeä lounas;
nyt on alavat sellaista pounikkoa että.

Yönkin ryykälsi
ja kun alkoi lumen siemenet ehtymään,
alkoi reuhtoa puiden oksistoista lisää.
Ei pitäisi olla enää intomiehilläkään valittamista;
sivakoimaan kyllä pääsee - ei kolise mannun kivet.

Sellaiseen tuprakkaan koirun kera;
vaikkei mokomaan hyvä emäntäkään päästäisi,
ei muutoin kuin armosta.
Tai sitten päättymättömään vinkuun kyllästyneenä
panisi ukon asialle;
kylmään vihkiytyneen körilään,
jolle tulee hiki jo pelkästä ajatuksesta,
että pian aikaa raatuska kipuaa lämpimän puolelle.

Na, mikäpä se myötäleeseen möyriä,
nilkan korkuisessa lumessa - tuulen työntämänä,
vaan se paluu kyyryssä tuiskua vasten;
kilometritolkulla kasvoja ruoskivaa lumiryöppyä.

Siinä on luontoarvot tiukilla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!