maanantai 30. marraskuuta 2015

PLiNK-PLiNK


PLiNK-PLiNK

Valkoinen yksitoikkoinen maa aavoineen,
huterosti varistettua pyryä kairan sylissä;
lakkapäihin takertuneena hieman vakavampaa.

Tässä sitä seisoo kuin viimeistä päivää,
päivän kesto vajaa tunteroinen,
siihen kahta puolta rapia tunti hämärää.

Sielu puuhastellut ankarasti koko yön,
hössännyt ja pakannut nyyttejään;
luonnonlakisääteiselle lomalle lähdössä.

Humpailee ja lekottelee jossain horisontin takana
seuraavat neljäkymmentäkaksi päivää varjonsa kera
vailla huolen häivää.

Tänne jääneet kiristelevät hampaitaan;
on kärsittävä mustakaapujen joulun kirous -
krääsähelvetti, tingeli-tangeli, plink-plink -,
länsimaisen hapatuksen sietämättömän hölynpöly
niin typerässä keveydessään,
että jos älli ei käyttäisi ehkäisyä,
se tulisi tiineeksi tekopyhästä hyvyydestä.

Joutuisi sitten tulevan syksyn korvalla
tähystämään itäpuolen akkunasta,
josko sattuisi silmään sopivan kirkasta tähteä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

PALAPELi


PALAPELi

Autereita mantereen yllä,
meri hehkuu mustana silmänä,
tuulen rikkomissa palasissa valopisteitä;
härnäävät näkimiä.

Roskainen ranta ei innosta,
likainen lilluva ruskea ei houkuta kastamaan vartta,
masentava vesi hyllyy.

Kuulla lounaan sylistä rantaan keskeneräinen silta,
huteron oloinen - pilvivyön kohdalta katki,
kaiteet kai kuviteltava itse.

Kuolleen nurmikon halki litisevän loskainen polku,
keho varustautuneena heittäytymään selkäpiilleen,
ennen kuin lentää persuuksilleen.

Lättänän rivitalon avoimesta akkunasta
kailottaa varoitusta Matti ja Teppo:
"Et voi tulla rajan taa."

Hiljaisuus ratsastaa mainingeilla,
taivuttaa talventörröttäjiä vaivihkaa,
korteikko heilimöi julkeasti martaassa;
näyttää nauttivan vaisusta puhalluksesta.

Palapeli on kasassa - lupa poistua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 28. marraskuuta 2015

ONEAN KALSEA


RYTYYTTÄÄ

Liki kokonainen kuu taivaanpiirillä;
makoilee pastellisinisellä patjalla savuviivan päällä
tasaisen verkkaista elämäänsä alaspäin viettäen.

Värit vähissä,
vesi mustan perjantain synkeä;
sinervänvalkoruskea röppö lilluu,
hinkkaa rantakiviä vedenhuokausten tahdissa.

Tästä pitäisi repiä ilon- ja riemun päivä,
riipiä harmaa pilviverho riekaleiksi,
kaivaa sumean sisuksen keskeltä valo;
viimeistä voitelua antamaan -
ennen kesän rumaa kuolemaa.

Uhkarohkea varomaton sirppi,
höllästi huomenkoin puolella;
värjää pilvenlongan yltiöpäisesti punervaan.

Puunto kirkastaa sielua,
valjastaa vastaanottamaan arjen karmean toden;
lumetonta mustaa mantua silmän täydeltä,
kuollutta marrasta.

Vihreä sutattu tyyten pois,
ympärillä inhimillisyyden likaisen kalsea Urbanistan;
loskineen roskineen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 27. marraskuuta 2015

RYTYYTTÄÄ


RYTYYTTÄÄ

Ensimmäinen talvimyrsky on romantiikkaa,
ei vaan millään viitsisi sytyttää roihua takkaan,
eikä alkaa latkimaan sen loisteessa - keskiyöllä -,
lasillista sherryä - niin brittiläistä.

Nääs kun uinuakin pitäisi ne vähät rippeet,
jotka tällä ikää on enää tarpeen;
niidenkin kanssa joutuu laskemaan sataantuhanteen
odotellessaan säädyllistä aikaa.

Meinaan ennen kuin viitsii nousta;
jotta olisi uloskäsin jotenkin
normaalimman oloinen ihmispoloinen.

Lounas rytyyttää ulkona -,
lienee lempohinen syömisestä syöntynyt,
ravistaa yösyömmellä nurkkia.

Vilkaisu akkunasta valaisee tolaa;
kaikki lentokykyiset ja -kyvyttömät lentävät,
sikäli mikäli eivät ole hoksanneet pureutua mantuun
joka kaivautumalla tahi jäätymällä.

Mitä siitä jos myrskyssä puhaltaa,
elon myrskyissä puhaltaa aina,
siinä ei yksilön mielipide paina;
sitä ei edes kysytä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 26. marraskuuta 2015

LUMiNiRPPA


LUMiNiRPPA

Lumen ympäröivä valkoinen todellisuus;
sen sisällä kaiken kattava ujo rujo runo,
sielusta märkää sanaräntää suoltava mäntä.
Säeryöppyjen kiihkeä pyry.

Pieksujen piirtämä jono koskemattomassa mannussa,
myyrän piiperrys ristiin rastiin niiden yli,
perässä luminirpan - loikkivan kuoleman jäljet.

Arktinen hiipii olemattomin askelin,
äkin se vain on,
ennen kuin ehtii sanoa Lihavakalajärvet
tai paljon muutakaan.

Osia auringosta on talletettu honkaisiin pilkkeisiin;
niitä tulisijaan latomalla saa aikaan valon ja lämmön,
hehkeän keskikesän hetken silmät sulkien.

Uusi lumi ripisee laavun kattoon,
sielu on häipynyt,
livahtanut kuukkelien matkassa syvälle kairaan.

Savun tuoksu hivelee aistimia - lämmin luita;
äänettömiä sanoja tulvii niin,
ettei kaikkia mahdu kakistamaan.

On hetkiä kun hilpeääkin ry'ityttää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

SiELUN LOMA


SiELUN LOMA

Arktisen hysterian suloinen lumo tanssii,
valmistautuu luomaan huomista;
sarastaa tauolle poistuvien sielujen hämärää.

Elinpiirin iättömien selkosten rikkumattomuus,
kairojen vaitelias äänettömyys leijuu,
raottuu vähäpätöisen aamunkoin yllä
kouralliseen viimeisiä päiviä.

Hiljaisuuden aarre kiirii mykkänä,
huiskahtelee joutilaan kiireettömänä;
sulautuu ihastuksen huokaukseen.

Kulttuurin lähes haavattomat aavat,
nuo autiot ulapat avaavat syliään avaruutta janoaville;
torkkotynkien kärjet viiltävät viiruja
jänkien päällä matavaan taivaaseen.

Elämän tasoittuminen - sielun loma -,
kiireen vaipuminen raukeaan varjottomuuden tolaan;
parasta mitä kaamos voi tuoda ihmiseläimelle.

Pitkän pitkä hetki,
väkevien tuulten uinahdus talviuneen,
ankarien pakkasten pysähtynyt tila.

Vain piisin savu rohkenee porata reikää avaruuteen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 24. marraskuuta 2015

KUiSKAUS


KUiSKAUS

Taivaiden rienaavan punaiset kaikkeudet,
ne viiltävät lähes maanpiiriä,
vain outametsä estää hipaisemasta;
pöllyttämästä kalvaan valkoisen hunnunkin eläväksi.

Kaikki tuo kiihottava upeus äärettömästä,
aina huikaisevan ikuisuuden laitamille;
yhdellä pienellä vaivattomalla katsauksella,
pään huiskauksella - kuiskauksella sieluun,
muun elämän tiuskeassa tuoksinassa.

Ei vaivaa - ei aikaa,
silkka tuokio,
kipene malttia seisahtaa
ja siinähän seisot tien poskessa hurmasta vavisten
kun äkkäät näkemäsi väkevän.

Kokonaisuuden loputtomuus - käsittäminen -,
värisyttää sisintä,
kouraisee rintalastan alta.
Jotenkin kummasti -
horisontin pienenä piiperryksenä kiiluvat pisteet
saavat naurattamaan,

Äänekäs hohotus äimistyttää yleisöä,
murkinoiva poropartti jähmettyy leuat vinksalleen
Hoomoilasten ällistyneeksi mykkäkuoroksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 23. marraskuuta 2015

KÄKÄTTÄJÄT


KÄKÄTTÄJÄT

Pussata teki mieli kesken astumisen,
lumpsauttaa läskipalat näkimille,
kuvitella koko koreus sokerikuorrutukseksi
ja nuolaista pitkällä kielellä.

Silkalla vilkaisulla - valmis teos;
niin oli somasti huurtunut pitsi
puuskuttajan huulen törrykkään.

Sellaista haipakkaa käytiin peltipailakan jälkeä;
osittain kuntoiluhullutuksen vinkkelistä niin kireää,
että sai rinnan ankarasti hönkimään intervalleissa,
vaikka koirua vain kakatettiin,
ei sen tähellisempää.

Ja sille näkökulmalle käkätettiin siinä pakkasessa,
alkumetsän reunalla,
wanhat kilpikaarnaiset jäyhinä vakavina,
nuoremmat vesat ilosta huojuen.

Koiru katseli arvostelevasti molempia;
mikä lempo se tyhjännaurattaa;
tämä on luonnollinen suolen tarve.

Jatkettiin rauhallisimmissa merkeissä,
hiutaleita tanssahteli - hipsuttivat haistinta;
elämisen sietämätön kutitus pussautti vähän väliä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

TULiJUHLA


TULiJUHLA

Jo vain se eilen ehtoolla muka yritti,
varpaita nipisti - tikisti kahteen kymppiin -,
vaan siihen hylkäsi lempo kirsin teon, jään teon;
lällyksi alkoi,
perääntyi wällyjen ankaraa vastarintaa.

Niin kotoisalta ehätti jo tuntua,
pirtin salvoksissa paukkui lupaavasti,
pihan perällä rungoissa napsahteli.

Pukea piti - tällinkiin tämmätä;
Tulijuhlan aika.

Savu ja tervaksen tuoksu leijuu rantteen liepeillä;
hutvailee eeskahtaalle - pois osaamatta,
sipaisee hyväillen haistimia.

Rakotulen mystinen humina kaappaa kainaloonsa,
jätkänkynttelien loimotus saa eloa metsähenkiin,
varjot puikkelehtivat rujoina,
ujoina tanssivat puiden takana mustat lakanat,
nuo riettaat pakanat.

Koreuden yllä kuu puussa,
käkkärän lakkapäähän sotkeutuneena;
oksahäkkyrän taikavarjo lankeaa neitilumeen.
Sokkelosuma kalpeana varjona vitillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 21. marraskuuta 2015

AMMATTiTAPPAJA


AMMATTiTAPPAJA

Pientä kiristelyä,
kantapäät narskuvat,
ilmiselviä enteitä.

Helminauha kiemurtelee,
poukkoilee kuin oikukas kärmes -
mykkänä jonona äärettömiin;
on siinä ollut Reposella työmaa -
sorhata takaset etusten painamiin koloihin.

Niin hyvää työtä ja jälkeä,
ettei siitä heikkosilmäinen huonoa erota,
eikä terävänäköisen tarvitse edes kumartaa.

Riekkoa on tehnyt;
sitä seuraillut,
valmistellut mielessään eineeksi.

Napannut alkupaloiksi syrjähypyllä myyrän,
haukannut tovin päästä - tuppaalle osuttuaan -,
suolen putsaamiseksi tukon kuloa.

Rapiat sata helmeä vielä - TZAiPU!
Kiepistä yllätetty siirtynyt Ukko ylijumalansa tykö
hyvässä uskossa hangen suojaan.
Siistiä työtä - pienen pieni veripilkku vitilumessa;
ammatti: ammattitappaja.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 20. marraskuuta 2015

NAUTiNTO-OiKEUS


NAUTiNTO-OiKEUS

Talven tuntua ensimmäisen kerran porstuan rapulla;
kattava - pääpiirteittäin valkoinen mantu,
siellä täällä kolattuja kinoksia silmänlumeeksi.

Peltipailakan jälkiä ylt'ympäriinsä,
aivan kuin pahimman luokan pikkupojat
olisivat rällänneet ummenkulkijoilla -,
mieltä ja järkeä vailla.

Jokohan nyt uskoisi aistejaan;
wanha koirun raatokin hulluuntuu,
riekkuu olemattomien luulöytöjen kera,
ärisee maalle, puulle ja olemattomalle kuulle.

Asettuu vahtaamaan näkymätöntä makkarapalaa
ammoin sammuneen nuotion tykö,
kyköttää tippa maahan saakka huulesta venyen.

Taitaa sittenkin onnistua tämä vuodenaika,
ei mennyt hukkaan pihamaan siivous,
ei tulipaikan teko,
ei polttopuiden hikinen haalaus liki.

Talven se vääntää - sanokoot muut mitä tahtovat;
nyt on nautinto-oikeus.
Häätyykin ottaa kassara ja vestää kiehiset,
josko nauttisi kappaleen tahi pari Huiluntuhtia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 19. marraskuuta 2015

ORSiVESi


ORSiVESi

Lupailee ja lupailee,
kuivan rapsakkata kyllä,
vaan ei rohki isolle pakkaselle - sellaiselle;
jolla kansia vahvistetaan tomeraksi.

Ei vongu jää,
sysimustat yöt saa nukkua ulinalta rauhassa,
hyvin pärjää unissa -
ilman vaikkutökötin sullomista kuulimiin.

Päivälliset ajelut kahden jängän välillä,
ryttyytystä;
ummenkulkija ryöhää monin paikoin sohjossa,
orsivesi piilee lumen alla sulana.
Jos ei ole aamulla raato kipeä,
sitä varmaan on kuollut.

Vain näkyipä rantajäälle päästyä,
aavalle tihrustellessa,
jo pari yltiöpäistä hurjapäätä selän päällä;
ulapan reunalla pistelivät juomusta syöveriin.

Ei net henkensä pitimiksi,
se on vaan se kyty - pirullinen polte ja wimma;
perkeleellinen himo saada tuntea se jytinä
kun taimen liinan päässä riehuen yrittää
vielä viimeisenä konstina säilyttää henkikultansa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

JOSKO


JOSKO

Valoisa aika kutistuu kuin pyy maailman lopussa,
laitimmaisia taivaanpiirin värjäyksiä -
hyvällä tuurilla -,
nekin lähes etelän puolessa jos.

Hät'hätäisiä pilven reunain raotuksia;
kun oikein hoppua pitää,
saattaa ehättää piipahtaa pirtissä,
noukkia kameran hyllystä hyppysiinsä
ja oijustaa lounaalle päin - joen mutkaan,
pää kolmantena jalkana.

Yleensä nuo ilmiöt kuitenkin niin lyhytkestoisia,
että vahtaamaan - ihan sitä tehen -,
pitäisi ryhtyä,
jotta niistä saisi muillekin "päheetä" esitettävää.
Harvoin tärppää,
josko silloinkaan.

Niinpä olemattomankin lumihöytyvän läjitys,
sitten kolalla kyyditys penkan huipun yli
johonkin tuntemattomaan kohtaloon,
tuottaa rivakasti suoritettuna kevyen punan
ja huokuvan rinnan.

Siinä on väriä sekä sattumusta jo ihan kyllin
varjotonta aikaa vartoissa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 17. marraskuuta 2015

KiSS...


KiSS...

Maa on enää valkoinen laulu,
taulu on huvennut martaan vajaine väreineen
lähes mustavalkoiseksi valokuvaksi.

Leuto lounas pyyhkäisi kuorrutuksen oksistosta,
ennen kuin kukaan ennätti
kunnolla kissaa sanoa ulkoilmastossa.

Otsahiki alkaa kihota pintaan jossain -
suurin ja piirtein kolmensadan askeleen jälkeen -,
paksussa, parikymmensenttisessä,
neitseellisen koskemattomassa umpilumessa.

Hikitippa äityy,
hersyy hersymistään,
vierähtää haistimen kuvetta myöten,
ahavan nahkan kuruja pitkin leuan kärkeen
ja jää siihen toviksi empimään.

Korpin kronkotus saa pään äkisti kääntymään,
puurtamisella ansaittu suolavesipisara tuiskahtaa
ties minne koskemattoman vitin pintaan.

Ei kannata jäädä lempoa suremaan,
pumppuun kierroksia,
ketara nousee tiuhempaan,
uutta pisaraa alkaa pukata otsaryppyjen väliin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 16. marraskuuta 2015

HÄMÄRiEN HiPLAUS


HÄMÄRiEN HiPLAUS

Iloisen harmaa hämärä vyöryy vaivihkaa,
hilautuu riettaasti aamuhämärän rippeisiin,
käy kyhnyttämään sen kylkeä silmää iskien.

Että sitten osaakin olla söpöä
kun osuu keskipäivän kirkkaimpana hetkenä
sattumaan tuollaisen hivelevän imelyyden tykö.

Nokilasien takaa osaa olla pieteetillä,
punastumista eivät nämät ryöttäsyntiset hoksaa,
hiplaavat toisiaan sellaisella antaumuksella
jotta viaton synnitönkin äkkää äkin;
lapsi tuosta tulee - kaamosta siinä puuhataan...

Keskellä päivää - ei mitään häpyä,
siinä vaan silmien edessä;
menevätköhän nuo riettaat edes siveästi naimissiin,
tuon siekailemattoman toimituksen jälkeen?

Vissiin;
pitsistä, muista rimpsuista ynnä linnikoista
vaikuttaa ottaneen vastuun pilven helman alta
parahultaisesti pelmahtava ankara pyry.

Overtyyristä vastaa langoilla vongahteleva Louhi,
kaikkea ei vielä - sussiunakkoon -,
ole saatu tässä pitäjässä digitalisoitua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

LUMiKENTTiEN KUTSU


LUMiKENTTiEN KUTSU

Niin nannaa - niin nannaa;
on mukava pitkän pitkän kesän jälkeen
pukata kolalla lunta pihamaalta silloin kun itse haluaa.

Haihatella siinä samalla - puurtamisen lomassa -,
tulevan talven upeaa lumikokonaisuutta;
valtaisien massojen sijoittamista aamuisin
mahdollisimman vähäisellä pekoni-munaenergialla
mahdollisimman vähäeleisesti,
mahdollisimman kauas pihan keskipisteestä.

Se on lumikenttien ankara kutsu;
vetää kolatessa suuria suoria linjoja - viivasuoria,
kehittää systeemeitä mahdollisimman suuren
lumensiirtohyödyn tavoittamiseksi samoilla askelilla.

Olisipa ihmisrievulla neljä takajalkaa kahden sijaan;
sitä olisi kuin kolmeakselinen aurakuorma-auto,
lumitavaraa kulkisi kerralla enemmän...

Hui perkele; huono idea,
kesällä neljä takakoipea olisi kyllä soma,
mutta kestämätön tola;
hiekkaa kantautuisi sisälle kohtuuttomasti.
Tarvittaisiin kola.

Perutaan sittenkin se ylimääräinen takajalkapari.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 14. marraskuuta 2015

LARGO


LARGO

Sitä sitten niin tykkää kamuta tasamaata ylemmä;
hämäröitä vahtaamaan - keskipäivän kahtapuolta
kun ne lähestyvät kylkimyyryä toisiaan.

Likentyvät mustavalkoisessa rapsodiassa;
samaan tapaan kuin esileikkimätön kutupari -
haparoivasti tunnustellen -,
ja kohta jo kuitenkin törmäämässä limiin,
kapuamassa toistensa selkään yhdeksi yhtyen.

Jo vain sieltä saattaa toki muutakin nähdä;
harmaan hiljaisuuden harsimasta yksinäisyydestä,
samasta humeetin kartoittamasta maailmasta.

Hieman wiiman karkoittavaa riepua päiväasun päälle,
huppu pois kissin selästä,
muutama kiukkus-ystävällinen nykäisy,
sarvista vängäten kuono kohti vaaran lakea.

Hyvin tässä on aikaa mokomalle -
monen rikkiviisaan mielestä joutilukselle,
mutta hidastumaan päin elämä.

Sinne suunnalle missä on hoppu,
sinne ei tarvitse mennä,
ei nokkaansa tyhjää työntää.
Pitäkööt tunkkinsa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 13. marraskuuta 2015

ÄKKÄYS


ÄKKÄYS

Hiljaisuus kyköttää jokaisella oksalla,
valmiina oitis laskeutumaan kenen tahansa sieluun,
joka vain ottaa tahtoo.

Ei sortteeraa päiväasujen,
tai tukan pituuden mukaan,
ei valkkaa likaisten ja oikeiden ajatusten välillä.

Kaikki käy.
Sitä on nyt liikkeellä - orastavan kaamoksen alla -,
tarjolla jokaisessa vähälännässä metsikössä,
pusikoista, viteliköstä aina aihkimetsiin saakka;
outametsätkin pursuvat sitä.

Vaan mitenpä on tässä yleishulinassa -
joutavanpäiväisten tyhjänpäiväisessä kiimassa -,
yritä siinä pysähtyä pieteetillä huoahtamaan,
kultivoidusti herkistämään kuulimia,
täyspäisten siunattua hiljaisuutta kuullaksesi.

Heti häsyämässä urbanistanilainen aasilauma;
impotensseineen osoittelemassa ja todistelemassa
mikä on oikeaoppisesti oikein kuulla.

Äänettömyyden äkkääminen saa hyvälle tuulelle;
upeinta loukkaantumiskulttuurissa on se,
että väärät ihmiset ovat oikeassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 12. marraskuuta 2015

iLMAN AiKOJAAN


iLMAN AiKOJAAN

On tässä hiljallensa alettava valmistautumaan,
aurinko laskee kuun lopussa
ja jää toviksi sille tielleen.

Oireita sen suunnitelmista on havaittavissa;
hämäräkytkimiä rapsahtelee päälle -
äkkiä katsoen ilman aikojaan.

Sitä paikan päällä elellessään tottuu niin äkin
hämäröiden seurusteluun,
ettei päivän lyheneminen tule oitis ilmi.

Eikä kovin ankarana,
etenkään nyt
kun parahultaisesti valkoisen huovan saanut mantu
hieman fuskaa humeetin käsitystä hämyisyydestä.
On ikään kuin valoisampaa kuin onkaan.
Tottumuskysymys.

Tämän kaltainen talven vitkastelu
totuttaa kaamokseen pitkän kaavan mukaan;
aivan eri tavoin
kuin että maa olisi saanut vitihuntunsa
jo syys-lokakuussa.

Nyt vain verkkaistetaan arjen puuhia,
asetutaan teloilleen kehittelemään sielua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

SELi-SELi


SELi-SELi

Kovin mielellään sitä kuuntelee sään oikuttelua;
etenkin rohkaistuneen hämärän korvilla
kun hiljaisuus alkaa jo erottua päivän hulinasta niin,
että yksinkertaisinkin junttilalainen sen käsittää
ja urbanistanilainen -
suorastaan tyyten typertyisi lemmosta.

Rännän ja pikkupakkasen kahtapuolta empivä sade
milloin kihisee - milloin laheasti kuiskailee;
sellaisessa konsertissa hyväkin ihminen hiljentyy,
pahoista puhumattakaan.

Sitähän joutuisi peräti noloon asemaan,
jos parahultaisesti huokailuina kuuluvista
myöhästyneen talven selityksistä ei syystä -
tahi sitten toisesta -, jaksaisi innostua.

Onneksi esi-isiemme jumalien suoman tulen äärellä
sitä rauhoittuu keskittymään selityksille -
kaiken sorttisille selityksille ilman isompaa vaivaa.

Siihen suuntaan ne on heilautettava kiitokset,
ettei tuota tulta tarvitse keksiä enää
joka kerta uudelleen.

Mikä soppa siitä syntyisikään,
jos aina uudelle hevoiselle tulisi kaksi kyttyrää?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 10. marraskuuta 2015

KULLOPiN LAULU


KULLOPiN LAULU

Miten soikaan somasti - pitkästä aikaa -,
niin monen vuoden jälkeen;
koneen laulu aarnimetsän kupeessa.

Tietenkin koko uljas esitys
kaikkia ikimetsän arvoja kunnioittaen;
aarniin ei kosketa - risuakaan ei taiteta.

Juuri fiilatun ketjun laippoineen
ei anneta edes haistaa aihkeista huokuvaa tuoksua;
kaikki mikä suoritteessa annetaan,
annetaan luonnon monimuotoisuuden etua hellien.

Vain raiskatulle on asiaa,
maapuuta - niiden väkevää parhaimmistoa -,
oksilleen jääneitä,
tervaalle tuoksuvia kovakuorisia punasydämisiä;
niitä syynätään tien varren aukkoja katsellen
kuin muinainen Döbeln,
tuo Juuttaan tiuskea sankari.

Jo takertuu näkimet kiertyneeseen runkoon;
paarustus paikalle - kera saksien ja kullopin,
lapsen ote narusta - automatiikkaa,
ja parkaisee ankarasti ulajamaan peli.

Käy lauluun - aivan riettaaseen villiin nousten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 9. marraskuuta 2015

HOLLANTiLAiNEN SAVUJUUSTO


HOLLANTiLAiNEN SAVUJUUSTO

Musta metsä valkealla pohjalla,
niin mustavalkoinen kuva,
niin eloton hiljaisuus korpitta,
ellei päkiäin alla murskaantuneet puolukaiset
väriä päästäisi.

Ajatus verta vuotavista kengän pohjista säpsäyttää,
ei kuitenkaan niin ankarasti,
että hartiat saisivat viereiset puut vapisemaan
ja varistamaan vettynyttä lunta neulasistaan.

Savu hortoilee päättämättömänä,
koettaa pienen aukion keskellä vaikka minne,
virin oikukkaat pyörteet vievät sitä kuin pässiä.

Viimeisimmät kullopin ulvahdukset palailevat,
vitvettelevät,
mitään erikoista hoppua ei tunnu rännänsekaisessa
sateessa kastuneella kaiulla olevan.

Äkin katsoen - tai kuulostellen -,
koko ilmiö vaikuttaa... hmmmmmm...
lähinnä paljussa lionneelta villasukalta;
sellaiseen ei ladata paljon odotuksia.

Mutta kun on mukavaa,
niin hiilloksella lämmitetty savujuusto maistuu hyvälle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

TARPEiTA


TARPEiTA

Tyhjänpäiväisiä hölöajatuksia roikkuu oksilla,
niin tihiässä rantteen reunoilla,
jotta niitä kumartamatta ei mahdu kulkemaan.

Nöyrä pitää silti niiden suhteen olla,
vaikk'ei nöyristelisikään
jollei tahdo samalla saada niskaansa - verestä -,
juuri pilvestä pölissyttä höykälettä.

Sitä on viimeisten tuntien aikana varissut
sen verta hilkulle että sielu on jo rauhoittumaan päin,
harkitsemassa isompia asioita.

On parempaakin tekemistä
kuin uhrata aikaansa höpöilyyn;
elämän suuria kysymyksiä olisi saatava
raahatuksi yli ylikorkean kynnyksen.

Kuten vaikkapa;
mistä nilihirret,
entä jätkänkynttelitarpeet?

Saisikohan samalta apajalta rakotulipölkyt
ja lopuista vielä kynsitulivärkkejä säkillisen
tahi pari mieluusti?

Niin ja - pitäähän se kulloppi tankata ennen kuin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 7. marraskuuta 2015

HiBERNiS


HiBERNiS

Huomenessa,
unen ja valveen rajatilassa;
kera verannalla harhailevien hitusten.

Huuruava kuksa - mustasilmä hyppyskruunussa -,
loihee hivelevää aromia viettelemään haistimet,
nostattaa riettaan hövelisti
hämärän rajalle venähtäneen aamun lempeään villiin.

Ketarat raappalahkein verhotuissa pusseissa,
varpaat nutukkaiden huomassa,
niskassa nurinniskoin unohtunut kulahtanut halatti;
lieve huolimattomasti vinksallaan.

Eilisten kaarneiden laulu kaikuu kuulimissa,
järjen yllä hehkuu vaisu puolikuu;
matta viiru sinisessä kirjokannessa.

Ensilumen tanssi vielä virvatulten varjossa,
menninkäisten yllä - puolet näkyä -,
puolet totta;
vavisuttaa yhdistyen hytinään.

Maa muuttumassa;
jok'ikisesta kuvitellusta suunnasta arktista hysteriaa,
pyryämässä valtoimenaan
valkoisten hahtuvain kattamaksi onnenmaaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 6. marraskuuta 2015

MURTUMA


MURTUMA

Vaikka maailmassa olisi tuhannen tähellisempää,
ajankohtaisempaa asiaa pohdiskeltavaksi,
sitä vain vanhasta tottumuksesta,
sieluaan miellyttääkseen kykistyy tulille.

Se on tämän päivän hulinaan ja hilunpilttuuseen
läpeensä kyllästyneen suojasatama,
elämän vesi ja -lähde samalla,
kuin kanava - AH, paremminkin tähtiportti -,
muinaisuuden kiehtovaan.

Pakoreikä...
murtuma kuoressa yksinkertaisuuden
alati hurmaavaan mystiseen huomaan;
zenien pitkään harkittujen asioiden äärelle.

Se hetki - ne valmistavat toimenpiteet;
kiehiset, tulivälineet, alkupuiden valmistelu
ja liekin tarjoaminen luotteiden kera.
Juhlallinen toimitus.

Sykähdyttävä tunne tulen ampaistessa lastuihin,
ahmimisen ensimmäiset ritinät,
savun kiehkuran ilmestyminen tyhjästä;
siinä äkkipikainenkin suostuu itsekseen jupisemaan
hätähousulle sielulleen:
ZEN - tämä on sittenkin zen!

Oh-show-tah hoi-ne-ne