SiELUN LOMA

SiELUN LOMA

Arktisen hysterian suloinen lumo tanssii,
valmistautuu luomaan huomista;
sarastaa tauolle poistuvien sielujen hämärää.

Elinpiirin iättömien selkosten rikkumattomuus,
kairojen vaitelias äänettömyys leijuu,
raottuu vähäpätöisen aamunkoin yllä
kouralliseen viimeisiä päiviä.

Hiljaisuuden aarre kiirii mykkänä,
huiskahtelee joutilaan kiireettömänä;
sulautuu ihastuksen huokaukseen.

Kulttuurin lähes haavattomat aavat,
nuo autiot ulapat avaavat syliään avaruutta janoaville;
torkkotynkien kärjet viiltävät viiruja
jänkien päällä matavaan taivaaseen.

Elämän tasoittuminen - sielun loma -,
kiireen vaipuminen raukeaan varjottomuuden tolaan;
parasta mitä kaamos voi tuoda ihmiseläimelle.

Pitkän pitkä hetki,
väkevien tuulten uinahdus talviuneen,
ankarien pakkasten pysähtynyt tila.

Vain piisin savu rohkenee porata reikää avaruuteen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne