PLiNK-PLiNK

PLiNK-PLiNK

Valkoinen yksitoikkoinen maa aavoineen,
huterosti varistettua pyryä kairan sylissä;
lakkapäihin takertuneena hieman vakavampaa.

Tässä sitä seisoo kuin viimeistä päivää,
päivän kesto vajaa tunteroinen,
siihen kahta puolta rapia tunti hämärää.

Sielu puuhastellut ankarasti koko yön,
hössännyt ja pakannut nyyttejään;
luonnonlakisääteiselle lomalle lähdössä.

Humpailee ja lekottelee jossain horisontin takana
seuraavat neljäkymmentäkaksi päivää varjonsa kera
vailla huolen häivää.

Tänne jääneet kiristelevät hampaitaan;
on kärsittävä mustakaapujen joulun kirous -
krääsähelvetti, tingeli-tangeli, plink-plink -,
länsimaisen hapatuksen sietämättömän hölynpöly
niin typerässä keveydessään,
että jos älli ei käyttäisi ehkäisyä,
se tulisi tiineeksi tekopyhästä hyvyydestä.

Joutuisi sitten tulevan syksyn korvalla
tähystämään itäpuolen akkunasta,
josko sattuisi silmään sopivan kirkasta tähteä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne