MYKKÄ VESi
Vuoden ajat eivät ole veljeksiä,
pikemminkin iukkuroivia kiukkupäitä tammoja,
sillä jo lähes kyllästymiseen saakka
tässä on saanut odottaa jään laulua;
ilman sitä ei tule talvi.
Sielu kaipaa hyytyvän veden virttä,
suruvoittoina raikuvia vonkaisuja
jotka ulottuvat - monipolvisina poukkoillen -
ilman ihmisen osaa tai arpaa -,
rannalta toiselle.
Se on ikiaikainen enne,
äkkinäisestä äimisteltävä ihme,
heikkohermoisesta - etenkin hämärän aikaan -,
veret seisauttava,
kyynervarret linnunlihalle nostattava kauhio.
Elämässä on hetkiä
kun muutoin niin korskean tiuskea räyhäpiski
on suorastaan jähmettynyt jäälle
altaan kuuluvan murinan, volahdusten
ja parkaisujen säyseäksi säikyttämänä.
Niitä ulahduksia tässä kaivataan;
seisotaan mustan veden äärellä,
kuunsillankorvassa.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi