lauantai 31. joulukuuta 2011

MAANTiE KOLiSEE


MAANTiE KOLiSEE

Viiltävä aukko sysimustassa pimeässä;
oikein silmissä kirpaisee valkeus,
se tuli nyt - häikäisevä talvi.
Jossain taivaankaarella pilvimassat purkavat lunta,
tupruavaa natturaa valuu kamaraan säkettäin.

Pihiys on kaukana.
Nyt ei yläkerrassa kerrankin itaroida;
tätä se merkitsi se kaikki riekkuminen,
tanssi sateelle toimii, muttei osaa lopettaa.

Kukaan ei tiedä lopettamisen askelkuvioita,
elleivät ne sitten sattumoisin ole niitä,
joita otetaan kun antura osuu auran siloittamaan,
höyhdällä kuorrutettuun tantereeseen.

Maantie kolisee tunnin välein.
Lumimiehet pyllistävät suden hetkellä ensi kerran;
nokat Ukon juhlaan päin suutelevat karstannetta,
rukoilevat kesää sekavasti mölisten neljästi,
jos vain luutaamiseltaan ennättävät.

Orastava sarastus paljastaa ilmi
uinuvan taajaman hillittömän riettauden;
valkoisina kaarina hohtavat linkojen suihkut käyristä
tummaa aamua vasten,
tursuvat lumen siementä teiden ja polkujen lanteille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 30. joulukuuta 2011

VENÄLÄiSESSÄ VOiSSA PAiSTETTU TOTUUS


VENÄLÄiSESSÄ VOiSSA PAiSTETTU TOTUUS

Totuus on kummallinen kapine. Mitä yksinkertaisempi, yksilöidympi ja havaittavampi - niin että se jopa suorastaan tukkii suuhun, sitä vähemmän sillä on arvoa. Se on niin tuiki tavallinen asia, että sen havaitsemiseksi pitää räsymatto puistella hangelle, että totuuden erottaa taustastaan. Yleensä käykin niin, että totuus polkeutuu muun sälän mukana tasaiseksi massaksi, josta kituliaana saattaa elää aina siihen saakka kuni joku tulee ja siivoaa paikat.
Sellainen voi olla vaikkapa historiankirjoittaja jolla riittää puhtia setviä kaikki hämärän rajamailla oleva aineisto tarpeeksi tiheällä kammalla. Sitten joskus.

Totuus on siitä kummallinen kapine, että mitä enemmän sen hankintaan satsaa rahaa, sen paremmalta sen saa näyttämään niiden silmissä joille totuutta sitten kerrotaan totisella naamalla. Paremmuus ilmenee myös siitä mikä tai kuka totuudesta kertoo. Luotettavimpia, ja siten parempia ovat taloudelliselta volyymiltään suurimmat mediat, kuten YLE, Helsingin Правда, MTV3 sekä Nelonen ynnä edellisiin liittyvät virallisesti tittelöidyt päät.

Totuus on siitä kummallinen kapine, että sen voi pukea erilaisiin kaapuihin eikä itse totuus muutu miksikään, mutta uskottavuus muuttuu.
Jos tismalleen saman totuuden kertoo studiosta virallisessa uutislähetyksessä ja toisaalla saman totuuden kertoo puliukko räjähtäneessä kuosissaan City-marketin kongissa, niin kylläpä se slipoverisen kravattikaulan totuus on heti koko lailla uskottavampaa kuin pultsarin rähjäinen totuus.

Totuus on siitä kummallinen kapine, että sitä voi ostaa niin kuin voita kaupasta. Ainoa edellytys on se, että totuuden myyjä uskoo ostajalla olevan rahaa. Jos rahaa on riittävästi - ostajan haluama totuus kiikutetaan oitis tiskille, laitetaan säädylliseen pakettiin ja se on siinä. Ei muuta kuin levittämään ja julkaisemaan totuutta.

Otan tähän nyt esimerkin sellaisesta vartavasten laaditusta totuudesta joka on häräköinyt neniemme edessä jo vuosikausia. Arkinen totuus johon juuri kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota korostuneesti ja nyt pahoin pelkään - se lienee jo myöhäistäkin. Tämä totuus on ehättänyt edelle ja tehnyt sen vaikutuksen mikä siltä on edellytetty kun se on päästetty joskus valloilleen. 

Sylttytehdaskin on hyvin pääteltävissä, mutta jotain pitää jättää lukijallekkin.

Keisarien, tsaarinvallan, sotimisen ja suomettumisen lisäksi Suomea ja Venäjää yhdistää yksi kummallinen totuus molemmissa maissa, totuus jonka havaitseminen on todella vaikeaa jos on sallinut altistaa humeettinsa medialle. Antanut oman itsensä tiedostamisen muiden kiireidensä (työ, perhe, elämä, jälkikasvu) takia pelkän tilatun/ostetun informaation haltuun. Osin se on ymmärrettävää - osin ei. Itsesuojeluvaiston kun soisi pelaavan mieluusti kaikilla.

Satunnainen esimerkki, nimet vaihdettu: Jos sattumoisin on sijoittanut €454,80
vaikkapa Helsingin Sanomiin, niin väistämättä sisällön uskottavuus arvostuu tietenkin suoraan samassa suhteessa. Se on hyvin normaali ilmiö. Mitä järkeä olisi sijoittaa liki €500 epäkuranttiin totuuteen. Sehän olisi typeryyden huippu.
Tilaaja siis luo henkilökohtaisen luottamussuhteen mediaan, omaan lehteen, maksamalla sille ja ajattelee ettei se voi nyt valehdella päin näköä, sillä muuten suhde menisi rikki ja medialle tulisi paha mieli jos suhde kariutuisi.

Niinpä niin. Hyväntahtoisia hölmöjä on kyllä riittävästi pikkiriikkisessä Suomessakin yhden paikallislehden tarpeisiin. Kun yksi hylkää, kaksi uutta noviisia odottaa jo malttamattomana vuoroaan saada maistella ostamaansa totuutta.

Ja aitoa totuutta, sitä on kyllä tarjolla. Suorastaan runsauden pula. Galluppeja tunkee mediataivaan täydeltä, parahultaisesti on yhdestä selvitty kun jo toista pukkaa. Kaikki toinen toistaan vakuuttavampia, wiimeisiä totuuksia kaikki tyynni.

Ainutlaatuista koko €uroopankin mittakaavassa on se, että näissä median kustantamissa suomalaisissa ja venäläisissä gallupeissa on tiedetty maansa tulevan presidentin nimi kussakin jo etukäteen, vuosikausia. Vaalit ovat siten vain kuriositeetti, pelkkä muodollisuus joka vahvistaa ostetun gallup-tuloksen oikeellisuuden.

Niin - ja vielä siitä luotetusta totuudesta. Harvoin kerrotaan, tuskin koskaan ja ainakaan perin pohjin, että myös galluptointi on liiketoimintaa ja sen täytyy olla kannattavaa, koska muuten toiminta loppuisi kuin kanan lento.

On siis itsestään selvää, että jokainen gallupin tilaaja saa rahoillaan juuri sellaisen tuloksen minkä haluaa. Muuten homma ei toimi eikä galluptoija menestyisi.


Vain suoranainen typeryshän sijoittaisi varallisuuttaan sellaiseen jossa tilattu tulos olisi epämiellyttävä, eikä em. media-koneistoja voi missään tapauksessa typeryydestä näiltä osin syyttää.

Lähes jok'ikinen tuntee nykyisin jo tilasto-kikkailun. Valhe-valheempi-tilasto. Tilastokeskus laatii ja myy myös tilauksesta, korvausta vastaan tietoa/tilastoja. Se nyt selvä se.
Ja on oikeinkin hyvä että  tuota "Virallista" tilastollista totuutta voi ostaa kukin varojensa ja tarpeidensa mukaan. Kauppa on kauppaa. Ainoa särö tulee siitä, ettei se ole pers'aukisten eikä vähävaraisten puoti.

Asiakkaan tarpeet täyttävät tilastot tekevät oikeinkin hyvin kauppansa, eikä siihen ole kellään nokan koputtamista. Sen sijaan siihen lienee, mikä ostettujen tilastojen uskottavuus on ja missä niitä käytetään totuuden vakuudeksi.

Liiketoiminta on liiketoimintaa vaikka sen kuin venäläisessä voissa paistaisi. Sen tunnustaa länsimainen tiedemieskin jo nykyisin. Ei kahta puhetta.

Tulen ja nokipannun ääressä sitä tulee usein miettineeksi, että eikö valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut viime vuosina yhteisömme kohtaloon ja tolaan?

Lopuksi pieni episodi Timbuktusta, Afrikan pääkaupungista:
Eräs afrikkalainen, nuoren naisen kanssa vast'ikään naimisiin mennyt presidentti kertoi henkilääkärilleen, että perheeseen odotettiin vauvaa.


- Minäpä kerron teille erään tarinan kaukaisesta maasta, sanoi tämä mainio Sinuhen kollega siihen.
"Muudan hajamielinen naapurimaan mies oli valtiovierailulla Venäjällä ja lähti karhunmetsälle isäntiensä kera. Vahingossa hän kuitenkin otti kiväärin asemesta mukaansa sateenvarjon. Pian näkikin mesikämmenen tulevan ryteiköstä kohti, tähtäsi sitä sateenvarjolla ja laukaisi. Otso kaatui kuolleena siihen paikkaan."

- Mahdotonta! Presidentti huudahti lääkärille. Joku varmaan täräytti sivusta.
- Niinpä niin..



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Jos kättelet kreikkalaista - laske sormesi.

torstai 29. joulukuuta 2011

kissat


TAiKAPÖLY


TAiKAPÖLY

Harmaa möykky purkaa untuvia kohdustaan,
pieluspussi on revennyt esiripun lailla.
Tiinehtyneet jättiläiset taivaanrannalla
odottavat ehtymättömänä jonona vuoroaan.

Orastavan kepeä hopeinen taikapöly leijuu,
höyhtyvien keijutanssi tihentyy sikeäksi hunnuksi,
käy pörhistelevän tuulen selässä yltiöpäin;
ratsastaa näkymättömien aaltojen harjoilla,
piipahtaa kurujen ja tuntureiden varjoilla
ja on taas takaisin siinä...

...törmäten ja kisaten - väistellen tanssien sisariaan,
pujahdellen toistensa lomitse toistensa ohitse.
Hiutaleiden kevytmielinen poukkoilu saa nauramaan
yhtymään sielun samaan katrilliin silkasta riemusta.

Kiusottelee, kutittaa nokkaa niin,
että karvat pörhistyvät kyynärissä;
saa viimein - vaivansa palkaksi,
veden tursuamaan silmistä
ja kiherryksen laukeamaan pärskähdyksenä.

Piruetteja, immelmanneja, takaa-ajoja,
yllin kyllin kaikkea sitä mitä
haihatteluun varkain karkaava mieli tahtoo nähdä;
siitä ei ole pulaa tässä näytöksessä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

ENSiOiREiTA


ENSiOiREiTA

Kenties sävyisän elämän hereän pehmeät sävyt
esiintyvät aina aamun ensioireissa;
herkkiä värähdyksiä punervasta pilven puunnoissa,
hapuilevaa sinisen kuullotusta avaruuden rajamailla,
vielä tähtien rikkuessa kannen.

Nuo maalaukselliset siinnot maanpiirin yllä,
ikään kuin enteillen jo ensiaskeleissaan
jotain ihanaa tulevaa värileikkiä;
ne koskettavat sielua hipaisten,
kutittavat - eikä raapia voi millään.

Heräämisen ilon ensi saannot,
ne on kiiruusti kirjattava ylös,
merkittävä ahneesti muistiin
kun aurinko on vielä vahvasti horisontin takana,
mutta kuitenkin vakaana aikomuksenaan
putkahtaa sieltä esiin.

Mitä kaikkea saakaan irti punaisena myllertävästä,
jatkuvasti muuntuvasta mykästä pilvimerestä;
sen koukeroisista hapuilevista longista?!

Näillä aloitan aamuni,
hilaan raatoni sellaisen tilaan,
että saan tuijottaa huomenen ensimmäisten säteiden
kurkottavan taivaanpiirin yli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 27. joulukuuta 2011

HOPEiNEN SADE


HOPEiNEN SADE

Tuttu vankka aihki johon nojata;
niin luotettava, että sen kupeessa voi
vailla huolta sulkea silmänsä
ja asettua kuuntelemaan hiljaisuuden sinfoniaa.

Yhä vaan ne samat,
vuosikausien varrelta tutuiksi tulleet,
toisiinsa kietoutuneet,
rakastuneet kuostot narisevat ikuista rakkauttaan.

Ei ole heilauttaneet myrskyt ja tuiverrukset,
äkeät väkevät puuskat niitä sinne eikä tänne.
Ylväinä pystyssä, taivaanpiiriä piirtäen,
jatkavat toisilleen kuulumisensa vakuuttelemista.

Vain aavistus paljastaa pöllön lehahtaneen
lakkapäälle kököttämään.
Sen hitaasti kiertyvä pää
saa hypnoottisen otteen omastani;
neljä silmää tarkastaa valtakunnan.

Tämä hetki on sietämättömän kaunis,
satunnaiset pakkasen rapsahdukset tekevät juhlan.
Kenties yksinkertainen,
silkka kauniin ajatuksen voima
saa hopeisen sateen valumaan vankan pankaoksan yli
kahtena kristalliputouksena.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 26. joulukuuta 2011

SAVUWiiNAPUTELi



SAVUWiiNAPUTELi

Aatami Miekkosella on joulu lusittu, valmistaudutaan Tapaniin. Isäntä istuu kiikkustoolissa kuksa kourassaan, hörppii kohvettaan silmät luupollaan. Väliin terhistäytyy ja luo silmäyksen kamariin. Rouva vielä uinuu lavitsalla, vaikka kello käy jo viidettä. Vain somastipa sillä pylly on pyörähtänyt esiin vällyn alta. Kaatiottomana pilkottaa kaikki herkut kuin ennen muinoin hameenhelman alle kurkittaessa.
Eipä tiedä Anni Eeva Ilona itse tämän taivaallista tästä taivaallisesta näkymästä nyt kun jossain unimaailmoissaan haahuilee - missä liekin menossa Höyhensaarten tuolla puolen.

Oikein sarvea juilauttaa moinen näky. Täytynee nousta ja käydä ulkoiluttamassa itseään, tuulettamassa päätä, jottei tässä williin riehahda aamutuimaan. Saattaa tuo äkeänä virota jos kesken makoisimman unen menee härnäämään.

Aatami kurottaa kuksan hällan kulmalle ja pujottelee luisevat koppunsa syylinkeihin. Ottaa tukevan otteen kiikun käsinojista ja ponnistaa ylös seisaalleen. Mikki pankon päällä raottaa silmäänsä, mutta sulkee sitten ja jatkaa kissin päiviään.

Askeleet seuraavat permannolla mattoa ja eteisoven kohdalla pysähtyvät siksi toviksi, että yläkerta ehtii poimia naulasta palttoon ja pujottaa sen ylleen. Karvalakkia ei lyhyelle visiitille ulkohyyskään tarvita. Eikä kintaita.

Porstuan ovi aukenee hämärään. Ei ole pilkkopimiää, vaikka kaamoksen syrjässa eletään, lunta on puiden oksilla ja taivas osittain puolipilvessä etelän päällä. Sinisen kajoa erottuu jo kointähden puolelta. Lunta on ripotellut yösyömmellä ja Aatami ottaa harjan vakipaikastaan, alkaa lakaista porrasaskelmia ja sen välitöntä läheisyyttä.
Kaikki sujuu vanhasta muistista. Ei sen kummempaa erillismääräystä tarvita.

Kun homma on selvä, harja takaisin paikalleen, kolalapio mukaan ja hyyskälle päin. Tulee samalla kaksi asiaa toimitettua. Hiiripöllö lehahtaa äänettömin siiveniskuin jostakin retkiltään hyyskän nurkalle ja seuraamaan lähestyvää Aatamia. Ei sillä, että niillä olisi jotain yhteisiä asioita toimitettavana. Muuten vaan pöllö. Rekvisiittana pääasiassa. Sopiihan tuo tässä rauhallisessa pihamiljöössä elelemään tällaisena hyvänä myyrävuotena.

Sepalusta kiinni napittaessaan Aatamille juolahtaa mieleen senkin laatikossa lepäävä savuwiinaputeli. Korkkaamaton, wanhaa Irkkuviskiä, lankomiehen vastalahja vasanpuolikkaasta. Joskohan siitä olisi tälle päivälle maistaa. Vain kun on tuo Anni Eeva Ilona, se ei oikein läträämisestä tykkää. Mutta jospa sittenkin koittaisi, ehken tuo heltyisi kun tässä ei tipan tippaa koko syksynä.

Näissä tuumin palaa Aatami tarpeiltaan. Hylkää pöllön tarkkailutehtäviin, asettelee kolalapion asiaan kuuluvalle paikalleen, kopistaa syylingit ja pujahtaa sisälle.

Palttoon riisuttuaan hipsii suoraan senkille ja varovasti hivuttaa laatikon auki. Kohottaa liinavaatteita ja ottaa lituskaisen pullon kouraansa. Järjestää kaiken siististi ja painaa laatikon takaisin.

Valoa vasten katselee elämänvettä joka pullossa herkästi aaltoilee. Aikansa ihailtuaan laskee sen pöydänkulmalle. Kääntyy hällan suuntaan, kaataa kuksallisen kohvetta ja istuutuu takaisin kiikkustooliin.

Anni Eeva Ilona on sillä välin muuttanut asentoa, kääntynyt - peräpuoli on nyt seinään päin ja kasvot elävät kun joutuvat valoa vasten, vaikkakin hämyisää, mutta kuitenkin. Heräämisen merkit ovat havaittavissa.

Aatami naukkailee kohvettaan, rykäisee välillä kurkkuaan ja miettii kaikenmaailman vähäpätöisimpiäkin asioita kun kerta sattuvat esiin tukkimaan juuri Tapaninpäiväksi. Mutta aika tiheään katse kuitenkin pysähtyy pöydän nurkalla pönöttävään savuwiinaputeliin.

Koipi pukkaa matosta vauhtia ja kiikkustooli lekkasee eeskahtaalle, isomman mietinnän kohdalla pysähtyy toviksi, mutta sitten taas lekkasee. Sehän sen työ on - viimekädessä.

Kamarista kuuluu tuhahdus, hengenveto kuuluu Aatamin korviin - heräämässä on Anni. Sitten jo haukotus vaikka silmät sillä on vielä kiinni. Käsi rapsuttaa tissin alta ja kainalosta. Aatami rykäisee kokeeksi. Silmä raottuu hetkeksi, mutta sulkeutuu äkin. Seuraa räpsyttelyä ja lopulta ne jäävät auki. Ukkohan se siinä kiikkustoolissaan. Vaan mikä se pistää silmäkulmaan - kiiltävä. Pöydänkulmalta. Wiinapullo. Hyvänen aika. Onko se alkanut juopottelemaan?


- Onko siinä pannussa kohventilkkasta mullehhii vielä?
- On on ja on. Täyen pannu keitin, tiesin jotta kohtoot ylläänä. Siksi. Vanhasta muistista.
- Vain mikäpä se on tuo putelj tuolla pöövän kulmalla? Sekö se on se veljenj tuoma?
- No sehän se, sepäse hyvinnii.


Kiikkustooli saa kyytiä, koipi pukkaa sitä kiihtyvään tahtiin. Henkien taistelu. Se on nyt käynnissä. Riiellä ei ennää tällä iällä. Sen verta pitkään on yhdessä eletty ja oltu.

- No mittees sinä sen tuohon pöyvällen out nostanna?
- Ka uattelin, jotta siitä näkäräiset otan, suatan ottoo kahettiik. Jos niikseenni.

Ja taas saa kiikkustooli kyytiä.

- Jaa-a, niinkö arvelit? Entä jos jiäppii sittä tänä iltana pipari suamata?
Kiikkustooli pysähtyy kun seinään. Kuksa jää puolitiehen. Silmät sulkeutuvat. Laskeutuu hiljaisuus jonka rikkoo vain mustan Mikin kehrääminen pankolla.

- No mikä sille nyt tuli? Järkikö se seisahti?
- Ka järkipä järki. Järkipä hyvinniik. Jäin tässä vuan tuokijoksi miettimmää, jotta kummanko sittähii ottasin: 12 vuotta wanhoo viskiäkö vaiko 50 vuotta wanhoo piparia.


Ja ratkaisemattomaksi jäi tämän episodin lopputulos koska kertojan piti nousta ja kamuta takaisin lavitsalle kun sinne unenpöpperöisellä äänellä huhuiltiin.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

A-MOLLi


A-MOLLi

Hiljaisuus - kaiken levollisen äiti,
asettuu elollisen ylle jängän reunalla
vaimentavan lumipeitteen tavoin.
Tuuli on matkannut aikaa sitten ystävineen
Pohjan Akan helmain alle uudestisyntymään.

Kuinka musta luurankometsä voikin olla niin kiehtova;
hiiskumattomana seista johottaa äänettömyydessä,
mykän äärettömyyden reunalla,
edessä, yllä, aava ja rajaton linnunradan tähtivyö.

Seisoa mustakaapujen juhlayönä hiljaisuuden perillä,
kuuntelemassa kuinka havuneulanen sanoo
sopimuksen irti oksansa kera.
Se on itsensä tahallista herkistämistä,
ihanan loistelias päähänpisto tänä merkillisenä aikana
kun uhat uhkaavat käydä toteen.

Temperamenttiko vihdoin laantumassa vai mikä,
mutta rapsahdus on niin herkkä A-molli,
että helmi tikistyy silmäkulmasta,
liruu ahavoituneen posken kanjoneita leuan kärkeen
ja jysähtää anturoiden tallomaan lumeen kulpoksi.

Sen kuuleminen erottaa miehet tyhjännaurajista,
kepeät puheet asettuvat säyseinä parsiinsa,
jäljelle jäävät ovat sielun peilin heijastumia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 24. joulukuuta 2011

PUU


PUU

Nurkissa soi, hormissa soi,
puhaltaa pitkä lounas väkevästi,
valon puolella ollaan toista päivää ja ujeltaa.
Puut alastoman mustina viistossa;
roskineet riettaat valkoisen sileän hunnun.
Harmaata - vaikkei pimeältä juurikaan erota.

Harvakseltaan lennättää tiskirättejä,
osuessaan heilauttavat miestä;
pisartuvat otsalla,
räiskyvät tihkusateena nuoskaten kulveet.
Lumi vajoaa.

Viikolla satanut pöyheä höyhenen kevyt kerros
tiivistyy sankaksi vankaksi massaksi,
jonka pakkaspojat kivistävät kantavaksi pinnaksi.
Sen myötä soittelee pailakkaansa iloisin mielin
kauas selkosten ääriin.
Norjan matalan jälkeen lupeissa tuo lysti;
menenee nousuviikolle hyvän matkaa.

Jatkan tuuleen nojaamista,
kädet kyynäriä myöten taskussa sinnittelen vastaan,
tässä oudossa kuusettomassa maassa;
puu pitää saada,
siitä on kyse - vaikka käkkärä petäjä,
pääasia, että neulaset tuoksuvat pirtissä ehtoolla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 23. joulukuuta 2011

TYHJÄKÄYNTiÄ JOULUN ALLA


TYHJÄKÄYNTiÄ JOULUN ALLA

Tuulla öyhkyyttää niin, jotta ilmastointiputket vonkuvat kalmasti. Lannanmaalta - sieltäpä sieltä, yhtätoista metriä (11); puuskissa jopa neljäätoista (14). Pakkasta vaivaiset 2,3§, mutta se puree nahkaan vinkassa ainakin rapian 10 asteen voimalla.
Sukat tuolla rantteella pyörisi jaloissa, jollei nutukkaita olisi keksitty liikettä hillitsemään. Se on melko levoton olo jos villaset pyörii ja maapallo pyörii ja ajanratas kelaa vielä etiäpäin.

Ei oikein tiedä millekkä tässä alkaisi. Kirjoittaisiko häntä pakinan vaiko haukkuisi rutiinisti hallituksen. Vai tyytyisikö sittenkin sadattelemaan joulun kiimaa, joka itse asiassa vaikuttaa hieman lauhtuneen muutamaan taannoiseen nähden. Saattaa tosin olla vain silkkaa ikiomaa haihattelua moinen onea epäily.
Aktinen hysteria vaikuttaa. Minä en jaksa.

Kummallinen on tuo laiva- ja ohjuskaplakka tähän joulun alle sattuneeksi. Annetun selityksen mukaan vaikuttaisi olevan silkkaa kirotusvirettä koko homma. Ei mitään väärää eikä vaarallista. 


Toki tekisi mieli salaliittoilla, mutta olkoon, saa olla hyvä joulunalus alusvitsi mokoma. En jaksa uskoa sitä Väyrysen tilaamaksi. En sitten mitenkään.
En vaikka voissa paistettaisiin.

Ehkä tuossa episodissa lopulta eniten jää jotakuta sakkia harmittamaan se, että noiden isänmaallisten ohjusten kantomatka on niin vajavainen, ettei niitä voi toimittaa täältä käsin suoraan ampumalla Pohjois-Koreaan vaan ne täytynee raijata jälki-itellana lähemmäksi Pjongjangia ensin.

Presidenttipelin tuo kohtaus Kotkalaisessa casablancassa kuitenkin piristävästi katkaisi ja Soinin niin presidentilliset mielipiteet alle nelikymppisten naisten keskeytymättömästä miestenvaihtoviikoista eivät oikeastaan isommin ryityttäneet muita kuin paremmiston kainulais-sveitsiläis-suomen-ruåtsalaista Bioudeettia ja Hymmi Lenita Aulikkia, joka nyt ei muutenkaan kiihotu valkoisista tennissukista eikä apinaenklannista, paitsi jos puhuja puhuu levottomia naisista. Suomeksi.

Jotenkin vaikuttaa siltä, että yksi katollisen hyviä puolia on se, jotta sahan muhat humeetissa eivät kastu. Pystyy pehmeitäkin puheita jollakin kurin argumentoimaan ja tempaisemaan jostakin takavasemmalta vielä tilastotutkijan vakuuttamaan puheidensa pitävyyttä.

Olen sallinut alkaa itseni epäillä semmoista, että Huovis Veke (kepiät mullat); hänpä se olisi saattanut nähdä omasta huikentelevan vapaasta näkökulmastaan Soinin aivan muuna veijarina kuin jokaisen voimassa olevan poliitikon varpaille astujana.
Niin minä luulen - rakkaudesta Veken taiturimaiseen haihatteluun.


Vielä tästä vaatimattomasta viikosta sen verta sanottava on kun silmään pisti Helsingin Pravdan NATO-kalluppi jolla Kokomustan natomustaa Niinistöä pestään puhtaammaksi kuin pikivalkoisin pulmunenkaan.
Huomauttaa on syytä siitä. Rahalla saa vaikka mimmoisia kalluppeja.

Eikä sitten muuta toivotusrintamalla.

Ai niin. Puu pitää hakea, joku sinnikko männynkäkkärä jängän reunasta - kuusta mallaamaan. Sen perään valoisan aikaan siiat ja assut savustukseen ja se on siinä. Lanttulaatikko ansaittu.
Huomenna vielä juomukset ja sauna rannalla.
Joulu saa tulla ja mennä niin kuin parhaaksi katsoo.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Jos kättelet kreikkalaista - laske sormesi.

torstai 22. joulukuuta 2011

koppelo


HiLJAiSUUDEN MYKÄSSÄ YTiMESSÄ


HiLJAiSUUDEN MYKÄSSÄ YTiMESSÄ

Uusi vuosi tekee tuloaan.
entää minuutti minuutilta vääjäämätöntä loppuaan.
Kun kello pian käy puoli kahdeksan - alkaa uusi,
yhtä luotettava ja antoisa kuin edellinenkin.

Met emmä pölökää.
Takuuvarmasti aurinko on siellä missä pitääkin.
Ja maa ja planeetat, muutkin taivaankappaleet,
ellei sitten joku musta aukko ole jossakin välissä
ehättänyt hotkaisemaan jotakin tähtisumua.

Maailmanjärjestystä ei onneton ihmistumpelo
ole päässyt vielä sekoittamaan.
Se rullaa ajallaan toisin kuin pörssit,
jotka ilman pönkäämistä ovat romahtamassa alvariinsa.

Kurssit sahaavat rahanhimon loputonta oksaansa,
ahneuden mustat aukot ahmivat toisiaan ikuisen
kyltymättöminä syöppöinä;
kaikki on kaupan jostakin hinnasta.
Tarpeettomia ihmisiä jaetaan ilmaiseksi.
Ota kolme - maksa kaksi.

Satunnainen koiran haukku, auran kolina,
porokellon kalkatus;
ne ne saavat herkistyneen mielen haltioitumaan
hiljaisuuden mykässä ytimessä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

TANSSiVA KUORO


TANSSiVA KUORO

Kaamoksen herkkä sininen lojuu kokonaisen päivän yllä,
liruu lähes mustasta huomeneen,
jota ei tahdo hevillä huomata - että milloin se alkaa.

Ja kun sitten lopulta huomaa,
onkin mokoma jo ehtymässä,
valumassa ehtoon raukeaan tyveneeseen
suurine odotuksineen.

Pesäpäivät kuluvat hiljaisen odotuksen janossa,
jonossa tulevat ne hämärimmät hetket.
Sielua hipaisevat koskettavimmat
askeettisen kodan lempeässä tenhossa,
jossa vieraillessaan unohtuukin sinne
kun huomaa ajan piilevän hämyn siimeksissä,
välttelevän näkyville tuloaan kuin ujo rakkaus.

Siinä hetkessä lumihöytyväisten tanssiva kuoro
irtoaa harmaasta emästään,
leijailee mannulla odottavien siskojen sekaan
ja muuntuu valkoiseksi taikamatoksi,
joka silottaa yksityiskohdat talveksi.

Hyvä on olla ajattomassa tuokiossa,
lojua taljalla kaminan lämmössä jouten,
vain humeetin vaellellessa susirummun kiihdyttämänä
esi-isäin maailmoja pitkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 20. joulukuuta 2011

MERKKi


MERKKi

Pehmeän lahea ilmapiiri;
mutkitteleva jotos kiemurtelee kuolpunaa,
myötäilee tasaisimpia kohtia
vaikeasti erottuvana varjottomassa maassa.

Puihin ripustettu valkoinen huopa imaisee
kaiken liikkumisesta syntyvän äänen.
Tuuli on ollut tauolla parisen päivää,
oksisto kantaa herkästi pölisevää kuormansa taiten;
yksikin ylimääräinen hitunen
ja seuraa ketjureaktio.

Alempi kuormittuu, kantokyky pettää,
sitten seuraava, seuraava ja seuraava,
peräkanaa,
kuni taianomainen hopeinen pölyputous
ulottuu maahan mystisen hereänä purorunona.
Tietäkäät' - se on merkki siitä,
että Satumaa ei ole enää kaukana.

Lopun taipaleesta jaksaa vaikka siipi maassa,
huokaukset ja puuskutukset imeytyvät
lumen huokoiseen massaan ääntä päästämättä.

Siimeksen läpi kuultava kaje
häivyttää tyyten näkymään ihastuneen hahmon.
Sulauttaa tummiin aihkipuihin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 19. joulukuuta 2011

BRUMA



BRUMA

Eipä sitten kummempata, vuosi alkaa olla täysi/täyttymässä, ehtymässä, lopuillaan; niin monella tapaa tolan voi tuoda näkösälle. Riippuu varmasti monasti siitä miten kukin on vuotensa kokenut.

Meidän komppaniassa oli takavuosina vääpelinä sotilasmestari Laukkanen, deenpäällepuhuja mitä parhaimmasta päästä. Pyylevä ja melko leppoisen oloinen ukuli joka kiivastuessaan tapasi ensin punehtua vahvasti ja sitten muuntua äkin mustanpuhuvaksi. No sitä kuitenkin tapahtui aniharvoin.

Lieneekö sotilasmestari Laukkanen ollut savakkojuurta, mutta joka tapauksessa hienosti hallitsi vakavatkin asiat joita jääkäreillä saattoi palvelusaikana sattua.

Muudaalta kiuruvetiseltä Viänäseltä oli vaimo kuollut onnettomuudessa ja siitä oli tullut ilmoitus komppaniaan poliisin toimesta. Komppanianpäällikkö Keränen delegoi informoinnin sotilasmestari Laukkaselle, joka tovin pohdiskeltuaan käski päivystäjää komendeeraamaan komppanian käytävälle.

Komppania seisoi käytävällä kolmessa rivissä, sotilasmestari Laukkanen pönäkkänä, peukalohankaset rähinäremmiin tukien:
- Ukkomiehed. Kaksi askelda eteen. Päin!
- Middee se Viänänennii siellä poukkoilee - leskimies, dulokeepa doimisdolle. On vakavada asijada. Muud. Poisdukaa!

Se oli sotilasmestari Laukkasen tapa tuoda asioiden tola esille.

~~~~~~~~~~~~

Vähitellen - kai voisi sanoa, että pitkässä juoksussa, kalenterin vuosi on menettänyt merkitystään elämän myötä ja tilalle on tullut entistä väkevämpi liimaantuminen auringonkierron mukaiseen elämään.

Mikä sitten lieneekään ollut muinaisuudessa se perinpohjimmaisin syy siirtyä luontaisesta vuoden päättymisestä nykyisenkaltaiseen, niin siitä huolimatta se kaikkein loogisimmalta tuntuvin ajankohta, hetki on saanut sijaa sielussani yhä enemmän.

Kenties se johtunee vain siitä, että luonnonkauneuden näkeminen on ehostunut, hiljaisuuden kuuleminen tarkemmin korvin; sitä myötä kaiken tuon sisäistäminen ja omaksuminen. 

Kun se lopulta vuosien saatossa vihdoinkin asettuu tasapainoon sielun eetoksen kera, niin mahdollisuus osallistua vuoden kiertoon luonnollisimmalla mahdollisimmalla tavalla on koko lailla helppoa.

Mene ja tiedä, mutta niin vain näistä asioista on helppo tätä nykyä pysähtyä keskustelemaan ilman sen suurempaa hoppua ja kiirua.

Ilman sitä levottomuutta joka yleensä estää urbaanin yhteisön keskellä elettäessä syventävän paneutumisen asioihin.
Aivan liikaa menoa ja vilskettä.

Nyt vain katsotaan hyvät tulipuut, vuollaan kiehiset ja luodaan valkia. Sille kepin nokkaan kahvipannu liekkien nuoleskeltavaksi. Se on siinä. Odotellessa ennättää jo käydä monenlaista pohdintaa mielessä.

Vuosi on päättymässä tulevaan Brumaan - torstaiaamuun, nyt 22. joulukuuta. Tarkalleen sanoen minun uusi vuoteni alkaa tuolloin puoli kahdeksalta ja sillä siisti. Hyvin yksinkertaista. Ilman isompia hulinoita.
(Bruma, kreikan kieltä; "lyhin päivä")

Ehkäpä tulevaisuudessa täytynee miettiä todella wanhoihin perinteisiin siirtymistä ja sulkea sielu mielipuolisilta joulumarkkinoilta tyyten. 


Itäroomalainen historioitsija Prokopios kertoo Thulen juhlista, joita vietettiin, kun aurinko palasi oltuaan poissa neljäkymmentä päivää. Näissä juhlissa uhrattiin uuden sadon menestyksen saamiseksi Freijalle, sateen ja auringonpaisteen, hedelmällisyyden ja kasvun jumalalle, porsas, julgalti, josta puolestaan juontaa mustakaapujen masinoima ja kaupustelijoiden ylläpitämä joulukinkkukiima.

Koska tällä meidän leveyspiirillämme aurinko palaa näkösälle vasta tammikuun 12. päivä, niin kekkeritkin on kai syytä perustaa siihen ajankohtaan ja samoin porsaan ahminen. Siltä istumalta päästyämme onkin sitten jo edessä 13. päivä ja Talvennapa

Tuolloin mm.  mesikämmen kääntää kylkeä pesässään. Alkaa Päivättären vahtaaminen.

Talvenapa on lisäksi ikivanha skandinaavinen käräjäpäivä. Muun muassa Upsalan muinaiset Disæþing-käräjät pidettiin tuolla aikaa. Nyt tulevana talvenapana kannattaisi ehken pitää valtakunnalliset turpakäräjät ja tehdä päätös erota €urosta. Ihan vain täyspäisten perinteitä kunnioittaaksemme. Täystuholta välttyäksemme.

Toisaalta, joskohan kuitenkin pitänee maistella mustakaapujen juhlan kinkkuakin. Ei hyvä kinkku haitaksi inimiselle ole, etenkin jos siitä tykkää enemmän kuin lipevästä kalasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

TANSSiTEATTERi


TANSSiTEATTERi

Kirittää, kirittää,
hentoon maahan hipaiseva äkkipakkanen entää,
narisuttaa tirskuvaa lunta anturan alla
ja on olevinansa ei mitään vakavaa - pelkkä lupaus.

Eikä olekaan,
itseasiassa saattaa olla,
että pilvien luokoutuessa pois - syrjemmä,
wanha taivas paljastaa syvänsinisen,
miljardien tähtien rikkoman avaruuden.

Sitä kulissia vasten on revontulten oivallista
perustaa hulmuileva esityksensä;
repäistä esirippu taivaankannen halki.
Tilaa on ja syvyyttä ailahtelevuuden
saattamiseksi esille julkiseksi luonnonnäytelmäksi.

Pieni onnellinen kyläpahanen,
jota tässä suurena maailmana kuvataan
pienen ihmisen näkökulmasta;
se pysähtyy - kokonainen yhteisö karistaa askareet,
ryntää avopäisenä joukkona seestyvään ehtooseen
ihailemaan taivaanpiirillä käytävää tanssiteatteria.

Eikä ketään palele sen kertaisessa hetkessä;
piristynyt kiristyvä pikkupakkanen
vetäytyy nolostuneena pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 17. joulukuuta 2011

RAUHOiTUSAiKA - TAiKA


RAUHOiTUSAiKA - TAiKA

Pehmeän nuoskainen,
unenomaisen herkkä ote sinisestä hämärästä,
poissa ovat tämän talven ankarat pakkaset,
leikkivät kovista ulottumattomissaan;
suuntaa ei tiedetä - eikä määrää,
mutta mikseivät olisi ties missä,
nuo kipakat ja vallattomat arktiset pojat
talven tiuskeat tunnusmerkit.

Tartu hämärän helmaan ja pidä itsestäsi kiinni,
sinut kiskotaan unisena keskipäivään
ja saman tien Höyhensaaret alkavat kaatumaan ,
niin että huomenta toivottaessa ehtii ehtoo,
wällyt huutelevat asiakastaan syliensä syövereihin.

Kaikki elintoiminnot hidastuvat,
laiskuus on niihin verrattuna hirmuista kyytiä,
eikä siihen - joutavanpäiväiseen toimettomuuteen,
kukaan viitsi kiinnittää huomiota;
on se niin vähäpätöisen tyhjä juttu.

Sellainen sanaseppäkään,
ettei mokomasta enää paremmasta väliä,
ei tee tenää moisesta - painaa vain pattiinsa ja on.

Orastavat pesäpäivät on rauhoitettu,
jotta sielut osaavat palata oikeisiin kehoihinsa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 16. joulukuuta 2011

Ei LASTA, Ei PASKAA


Ei LASTA, Ei PASKAA

Mooses Lipponenkin sentään sanoo jotain omalta mielipiteeltään vaikuttavaa, vaikken koskaan tule antamaan tälle Suomensyöjälle yhtäkään pistettä iän kuun päivänä - sellaiseen asemaan ja tolaan tämä yltiöpäinen mulli on kokonaisen heimon saattanut.
Enkä tarkoitusperiäkään jaksa ymmärtää, muuten kuin että arvelen ihan vain vittuillessaan on tehnyt sen minkä tehnyt tai mieleltään sairaana. Enkä siis puolella sanallakaan jaksa käsittää tämän Mooseksen puolustelijoita tai tekojensa vähättelijöitä ja vähättelyjä.
On sitä paitsi Niinistön bulvaani tässä pelissä. Pelko persulaisia kohtaan on remarileirissä kova ja valuvikaa paikkaamassa on tämä wanha luupää mulli.
Vielä kerran ei. Hyi!

Toisin kuin Sauli, joka ei yhteenkään kysymykseen kerro mitään vesiselvää selko-suomella. Kiemurtelee kuin mato koukussa. Pitää sormeaan leuankärjessä (epävarmuuden viesti) ja pulppuaa kuin äpärikköön karanneen hevoisen perä - sanomatta mitään. Olen nähnyt samanlaisen ujostelevan katseen vilpitöntä näyttelevän taskuvarkaan silmistä Viipurissa.
Kallupiinit ovat tämän hepulin kohdalta metsässä, manipuloituja tuloksia, joita on syötetty runsas tovi rupusakille mainostoimiston toimesta.
Äänestäjäkunta on jo havahtunut huomaamaan, että Niinistö on stiiknafuulia. Onneksi.
Veikkaan, että hattukin tälle entiselle leskimiehelle pistetään kiertämällä päähän mainostoimiston porstuassa - Keppilän Jooseppi.

Biaudet on tyyten turhanpäiväinen ehdokas, nenäkäs keskeyttelijä josta paistaa ruåtsikielisen mukaparemmiston  ulkokultainen mukahyvyys, vaikka se tuotaisiin juuttisäkissä esille, eikä näytettäisi julki lain.
Tämän tyhjänpäiväisen vedellä toimivan tuulimyllyn tunnistaa jo heti äänen perusteella ja saa aikaan inhoreaktion kaikkeen politiikkaan, joka ei muutenkaan ole kovin suosikkiaiheita täällä Satumaassa.
Vaalitentti on hyvä keino tuoda typeryys esille näkyväksi. Ei ole muuta yhtä hyvää konstia kuin tämä, että sallii inimisen itsensä todistavan sen mitä muut epäilevät.

Sarilla sanottavaa on ja mielipiteitä, selkeää viestintää ja kannanottoja, mutta ei ehdi enää tähän hätään tehdä oikeastaan mitään oman kannatuksensa nousun hyväksi. Aika tikittää Saria vastaan. Pelkkä tilastoehdokas. Tässä kisassa hukkaan heitetty voimavara. Olisi kristillisille eniten hyödyksi blogistina.
Itseasiassa en luota inimisiin jotka niin varmasti tietävät, mitä jumala heidän tahtoo tekevän?
Heidän jumalansa näkyy aina yhtyvän heidän omiin toiveisiinsa.

Soini. Timo Soini. Voisi tuo nyt edes yrittää paremmin näytellä haluavansa pressaksi. Tuolla tilanteenhallinnalla ja ulosannilla kyllä tavoittaisi viteliköissä hourehtivia äänestäjiä ja varaa olisi vielä tihentääkin tahtia, mutta kun ei.
Ei sitten millään saa päälle sitä jytky-meininkiä.
Jos tämä on persulaisten taktinen liike ja vain alustusta ensi syksyn tuleviin kunnallisvaaleihin, niin nostan Timolle hattua, olipa kuin Persu hyvänsä.
Onko persulaisten sisäpiirille toimitettu ohje valehdella kallupiineissa? Sitä sopii miettiä - ei se mikään ihme olisi.

Näyttää erittäin synkältä  €uron tulevaisuus ja sen myötä hiipivä lama, jonka tosiasian jo tunnustaa länsimainen tiedemieskin ja joka panee kunnat polvilleen ja saa kuntalaiset veistelemään astaloita haloista.
Siihen saumaan on persulaisten hyvä mennä vaalikentälle ja sanoa:
"Mitä minä sanoin."
Osuu ja uppoaa kuin kuumennettu naskali voihin.

Takinkääntäjänä parhaiten kotimaassaan tunnettu vassari Arhinmäki on tilastoharha. Oman ryhmänsä hajottanut onnenonkija jonka takuumiehinä toimii nippu omahyväisyydessään kylveskeleviä vassaripissiksiä. Tämä vasemmiston ohjelmointivirhe tulee maksamaan viimeiselle, ainoalle aidolle vanhanliiton työkansalle sen että putiikista tulee marginaali-ilmiö. Ylennettäneen vielä joskus tulevaisuudessa, kunhan havahtuminen tapahtuu - pejoratiiviksi.
Mieluummin uusi arpa kuin Arhinmäki.

Haavisto. Selvästi eniten presidentin näköisin otus koko revohkasta. Mutta kun ei. Ei sitten millään. Ei sittenkään vaikka olisi hetero. Riittää, että on vihreä. Uhkana on että haloskalainen meno jatkuu, kenties saa lisää vauhtia ja vihreät Suomensyöjät saavat ekoteineistä ja huivikauloista ilmaa siipiensä alle niin paljon, että kettutytöt muuttavat nimensä persutytöiksi ja alkavat vapauttaa suomalaisia Persuista.

Pate on paté. Sama painos, joka on vuosikausia ollut enimmän osan suomalaisista hampaissa tavalla tai toisella. Eikä tuollainen motlake voikaan muuksi muuttua, tahtoihminen jonka voi huoletta laittaa puiseen pystykirnuun ja männällä lyödä. Ei osu taatusti.

Mutta tällä Paavolla on mielipiteitä, onko ne omia vaiko vain kokemuksen harjaannuttamalla vaistolla äänestäjistä haistettuja, siitä voidaan olla måntaa mieltä.
Sävel on kuitenkin selvä. Tässä tilanteessa NATO maistuu paskalle. Kannattaa muistuttaa siitä.

€uro-karonkan tuomalle velkaantumiselle ei ole näköpiirissä loppua, päinvastoin tilanne vaikuttaa olevan yhä vain huononemaan päin. Patella on siihenkin selkeä näkemys ja suuntaviivat, vaikkei voikkaan komentaa kokomustan ja demareiden typeryyden voimalla toimivaa eduskuntaa.
€uro ja €uvostoliitto on paska ja siltä se maistuu rupusakin suussa. Pate tietää sen, sanoo sen ja siksi Paavo saa ääniä.

Paavo Väyrysessä on yksi hyvä puoli. Tämä otus ei ole kone. Pikemminkin voilla rasvattu hanhi, jonka selästä valuvat arvostelut tarttumatta saastaksi pintaan. Toisaalta jossakin syvällä kuoren alla piilee se ihan tavallinen Väyrynen, iniminen joka ei muuksi muutu vaikka olisi kuin ja mitä ja missä tahansa liemissä keitetty.
Joten Väyrysenkin sisällä on varasto, jonne kaikki vuosikymmenten aikana kerätyt kalavelat on talletettu - laskostettu siisteihin pinoihin odottamaan sopivaa tilaisuutta.

Ja sen minä - sielunpelimies, haluan nähdä, sen kun Väyrynen pressan arvovallallaan panee kylmän, suorastaan kalsean tuulen puhaltamaan tiettyjen tahojen suuntaan.
Siinä saavat tuta omat ja vieraat sen kuinka isänmaataan aina rakastanut aitoalkiolainen tuulettaa.

~~~~~~~~~~~~

Koska parasta vaihtoehtoa ei ole tarjolla, on annettava äänensä vähiten huonoimmalle ja näissä tämän hetken tiedossa olevissa olosuhteissa vähiten huonoin on ehdottomasti paremmiston ja €U-uskovaisten inhokki - kaikkine median listaaminen vikoineenkin - Väyrynen.

Tuuliviirinä heiluvana, puolueista vapaana en tarvitse vaalisalaisuutta, enkä jaksa käsittää miksi muutkaan sitä tarvitsisivat. Viheliäinen maantapa josta olisi viisasta päästä irti.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Jos kättelet kreikkalaista - laske sormesi.

torstai 15. joulukuuta 2011

tontut hiipii


TOPPi


TOPPi

Puolikuu,
hössötys sekuvaa tiukkenemhan päin,
kaupustelijoiden avustuspyyntöjä tulvii tuutintäyeltä;
ovistaki lappaa - Itellan myötä,
ynnä akkunoista,
jos sattuu vainki päänsä kääntämhän oikiaan suunthan,
tahi pikemminki väärhän.

Sähköruuvulla tarjousta tarjouksen pääle.
Osta, osta, osta. Osta, osta osta!
Jos et osta niin tee velkaa, maksa myöhemmin,
tammikuussa. Piru kuiskuttaa.

Jokaisella on jottain evullista tarjottavaa,
vähintääki puoleen pilkkahinnasta.
Kohtahan net joutuvatten ite kerjäämhän,
jos net tuolla kurin pistävät ommaasa jakhon.

Met olema tehny topin - emmä osta mitään,
kaiken pistämä omasta varasta,
einhet ja muunki vermhen.
Sillä hyvä.

Lähemä pian outamaahan - puun hakemhan,
siihen kurotamma taivaanpiiriltä muutaman tähen.
Koristamma ikivihreän hiljaisuudella.
Se on siinä. Tontut hiipivät.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

LASTENTAUTEJA


LASTENTAUTEJA

Kiivaimmillaan,
silloin kun talvi tulee vauhdilla - kiukuspäissään,
kun on ensin suotta syyttä epäilty;
silloinpa pakkasta ei ehdi edes laskea,
tulee mokoma oikukas niin monilukuisena,
että pitäisi olla laskukone tai -teline.

Pakkasella kaikki aika menee jännityksestä väristen
sen seuraamiseen paleleeko vai ei.
Vertaillaan villahousujen paremmuutta;
pässinpökkimätkö vaiko alpakka toimii kapakassa.
Ja kun rommilasin ääressä ei vilusta,
tutkitaan innosta täristen talvi-ilmiötä silmäilemällä.

Mutta ei se siittään kummene - tavallinen normi talvi.
Torvi kuumana kaminassa,
punaista revonhäntää taivaalle lykkää,
ei juuri savuuta.
Parasta A-ryhmää on tuolloin riinpiissinkin mielestä
semmonen tulenpitäjä,
jolla tervainen petäjä hormissa palaa eikä meinaa.

Pannu kuumana varrotaan sitä ehtaa oikeaa ihtiään;
tappavaa pakkasta,
heti kun näistä lastentaudeista päästään.
Ja aivan mahdottomasti poristaan oudosta talvesta
joka ensin parikertaa suli ja lopulta tuli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 13. joulukuuta 2011

KALTEREiDEN TAKANA


KALTEREiDEN TAKANA

Pienen keveän tuulen pienet hauskat puuskat
riepottavat hilpeitä lumihattaroita,
kieputtavat niitä iloiseen tanssiin
talonmiehen apupoikien kiusaksi;
punaposkisten lasten iloksi varta vasten.

Näin on orastava talvi.
Koppurainen mantu,
harsuinen huntu valuu hämärästä siniseen;
aurinko kaatunut maan taitse
kaartamaan säädetyt kierroksensa.

Kipakat aamupakkaset ovat lupauksia ärhäköistä,
alkupaloja täyskattauksesta,
mutta annetaanpa himon yltyä,
vasta sydäntalvella kyltyä.

Huteron vaatetuksen ylleen pukenut
saa honteloon varteensa nytkin jo talvisen tällin;
äkin on osattava seisoa niin,
etteivät koleat vaatteet osu ihoon.

Teräskaltereiden takana,
jossain harmaiden varikoiden uumenissa
lumensyöjät odottavat tyhjäkäynnillä muristen
jumaliensa käskyä käydä valkoisen kimppuun
kuin sika limppuun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 12. joulukuuta 2011

KÄRPÄSEN PASKA



KÄRPÄSEN PASKA

Musta piste liikkuu aavalla aukealla, jäistä järven selkää näkyy pistävän pois päin rannasta. On loitonnut ahteelta jo sen verta, että tuskin pienenä rikkuna erottuu sinertävää valkoista vasten. Selässä pönöttävästä riipistä sen vielä älyää jotakuinkin inimiseksi toinen, se rannalta katsoja. Eikä ahkiotakaan, jota piste kiskoo perässään, voisi missään olosuhteessa luokitella tahi kuvitella hännäksi. Jonkun oudon otuksen lisäkkeeksi.
Paitsi juopunut tietenkin. Senhän arvata saattaa. Se voisi rannan houreessaan sortua höperehtimään, että outo häntäniekka siellä möyrii verkkasta tahtia lumimassojen keskellä.

Harmaa kaamoksen aikainen maailma. Se vähäinenkin sinervä on liudentunut täyskattavan pilvipeitteen varjoon ja valkoisella pohjalla tuottaa nyt vaikeuksia liikkua. Suunnistaa eritoten kun mikään jälki, ei meno- eikä tulo-, erotu kun aivan kohdalla. Itse asiassa helpompi on liikkua jonkin maastomerkin mukaan kuin jäljen.

Nii-in, minkä maastomerkin? Tasaista jänkää tuhansia hehtaareita järven ympäristössä, siellä täällä tunturikoivun ruusuke tai männyn kuosto. Pyöritä päätäsi keskellä selkää ja jokapuolla näyttää samanlaiselta. Sama koivupuska, sama kuosto, katsoitpa mihin tahansa.

Sellainen taivallus käy rasittamaan humeettia. Koko ajan pitää olla tarkkana. Ei sovi antautua haihattelemaan. Ei päästää sieluaan karkuteille, liihottelemaan pitkin rannatonta autiota taivaanpiiriä. Siinä helposti unehtuu seurata suuntaa ja lopulta huomaa astuvansa jonkun jälkiä myöten. Se on sellaista. Omille jäljille kaartaa huomaamattaan jos kiintopistettä ei ole.

Kärpäsen paska joka aavalla liikkuu on Immelmannin Teukka. Suksipelissä on menossa selkosen taakse kalareissulle. Kaikki tarvittava mukana riipissä ja ahkiossa. Tasaiseen junnaten painaa siihen suuntaan mihin pitääkin mennä. Vanhasta kokemuksesta osaa kulkea, ei haihattele välillä, ettei alkaisi kaartamaan.

Puolivälissä järven selkää, miten sen nyt tahtoo sanoa, tai keskellä, miten vain, Teukka pysähtyy. Käännähtää katsomaan taapäin. Melko suora linja erottuu rannan lähtöpaikkaan nähden, muutamia kauneusvirheitä jotka hetimmiten korjattu kun hoksattu. Sittenkin tällaisessa tasaisessa menossa on haittansa, mieli turtuu ja väkisten pakkaa sielu karkailemaan joutavanpäiväisiin.

Nyt on tauon paikka. Tuulta ei juurikaan. Jälki erottuu muutaman kymmenen metriä selkeänä, silmiä sirhottamalla, sitten haihtuen vähitellen. Viilekkeet auki. Riippi pois ahkion päälle ja miehen rummakko laskeutuu koko koreuden päälle ja katsoo siintävää vastarantaa parinkilometrin päässä.

Vartin kenties tuijottaa, humeetti tyyten muissa maisemissa, kokonaan ulkona mustanpuhuvasta inimis-kokonaisuudesta. Kun sitten palaa takaisin, hartiat oikein kohahtavat ja kuulee selvästi kun ilmavirta sihisee hampaiden läpi ulkomaailmaan.

Käsi taputtelee reisitaskua, sitten toista. Löytää hakemansa. Mukana nousee massi ja mustaksi palanut kiverä. Tulitikkuaski ja piipputyökalu. Massin raksi sujahtaa sormen yli ja piipputyökalun raksi toisen.

Lataamiseen ei tarvita keskittymistä. Katse voi sillä aikaa huoletta huilata vaikka läntisellä taivaan puolella kaartelevaa korppiparia tutkaillen. Käsi ajattelee ja suorittaa itsenäisesti lataukseen kuuluvat suoritteet. Järjestyksessä. Oikeassa järjestyksessä aina.
Sitten kun operaatio on suoritettu, kohottaa koukkua niin, etä siihen voi tarttua suipistetuin huulin ja ryhtyä.
Toisella kertaa noustessaan käsi tuo tulta ja huulet tarrautuvat varteen tiukasti. Posket painuvat lommolle jotta imua saadaan aikaiseksi.

Sitten jo löysätään, ahavoitunut suupieli raottuu, alkaa tursuamaan savua kahtapuolta kiverää vartta. Hyvin lähtee vetämään. Se on rutiinia. Muutama painallus piipputyökalulla ja se on siinä.

Tauko. Hiljaisuus. Tyven. Kohouma jolla istua. Näkyvyys joka suuntaan hyvä. Piippu hyvässä latingissa eikä mihenkään välttämätöntä kiirua, kuhan vaan. Ajoittainen sinisen pilven möyhähdys jonka ympäröivä avaruus laimentaa hopulla.

Sielu karkaa sen siliän tien, pujahtaa samasta raosta sinisen savun kera. Lempoako tuota toppuuttelemaan kun kerta menohaluja on mokomalla veijarilla. Kaipa se sieltä mierosta palaillee kun tästä nousen kopistamaan koukkua.

Ja aikamoistapa haipakkata se osaa entää. Pian on jo kyläkaupan atmosfäärissä vilkuilemassa iltapäivälehtien lööppejä. Ei osaa päättää, tarttuako vai ei. Pyrähtää ja pian on ehättänyt neljänkymmenen vuoden päähän nuoruuteen. Hulvattomaan aikaan, jolloin kaikki ajatukset olivat väliin niin kepeitä, etä kantapäät töin tuskin ylettyivät viiltämään maata. Vaan ei se lempo kovin kauaa malta sielläkään viivähtää kun jo palaa täyttä häkää nykyhetkeen. Yrittää kaartaa vauhdissa politiikan ohitse, mutta arviointi pettää ja se törmää päätä pahkaa peruslakiongelmaan.

Eipä siinä auta seli-selitellä mitään. Perustuslakiongelmaa on suun ja korvain täydeltä. Vaikkei ongelma ole itse laki vaan se, millä konstilla laki kierretään.

Se on inimisen ikuinen ongelma. Jokainen haluaa kiertää lain rikkomatta sitä. Luoville ratkaisuille on kysyntää.

Taivaanpiirille ilmestyy etelänpuolelle punertava juova. Viimeiset savut nousevat mutkaa myöten korahtaen. Niistä nautitaan perinpohjaisesti ennen ulospuhaltamista. Käsi tarttuu koppaan. Se kopautetaan saappaan varteen ja sujautetaan samaan reisitaskuun mistä se oli kotoisin.

Miehen rohmu nousee, ojentautuu suoraksi ja nappaa sitten rensseleistä riipin ja pyöräyttää sen selkäänsä.
Sitaisee viilekkeet rinnan päältä ja ottaa porkat rukkaskouriinsa. Lähtee sivakoimaan järven selkää.
Saksalais-ranskalainen välipala saa nyt jäädä toisten pureskeltavaksi. Tässä on tähellisempääkin tekemistä kuin €uron pelastus.

Rannalla olija seuraa sinnikkästi kun kärpäsen paska häipyy vähitellen kokonaan näköpiiristä. Sulautuu valkoiseen jota näillä leveysasteilla piisaa yllin kyllin. Kääntyy sitten lopulta katselija ja kamuaa ranta-ahteelle. Mustan Audin kuljettaja nousee autosta ja kiiruhtaa avaamaan takaoven.

Vakavailmeinen, ulsteritta rannalla haikaillut mies, puistattaa itseään - karistaa vilun, nyökkää kuljettajalle ja kumartuu sisään lämpimään Audiin. Kurkottaa keskikonsolin päältä siihen jättämänsä vastuullisuuden naamarin ja pujottaa sen kasvoilleen
Antaa kuljettajalle osoitteen.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

ÄKKiVÄÄRiÄ


ÄKKiVÄÄRiÄ

Näissä unenomaisissa hetkissä,
taiteillen täpärästi valveillaolon rajamailla;
pysähtyneenä aprikoimaan maailman menoa vasiten.

Eetos hortoilee suinpäin niissä retkissä,
jotka vietän vaeltelemalla outametsissä;
etsien uutta näkökulmaa puulta.
Tuulen huojuttamalta aihkilta,
joka oksat voihkien sinnittelee ankarissa oloissa.

En kavahda luottaa sen paksuun kilpikärnään;
päin vastoin tuntuu että se jotenkin lämmittää.
Heijastaa viestejä wanhan puun väkevästä,
pihkankylläisestä ytimestä;
lahoamattomasta puusta.

Haistimiin erittyvä tuikea tervainen
antaa luvan ajatella itsekkäästi,
olemme samaa maata.

Tervaskantoja meistä aikanaan syntyy - sisupusseja;
kieltäytyvät syyttä suotta kuolemasta,
vaikka ovat täysin valmiita siihen.

Äkkivääriä vastarannan kiiskejä,
juu-juu - niitä samoja juuri,
jotka huutelevat toiselle vastarannalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 10. joulukuuta 2011

ELÄMYS


ELÄMYS

Supisuomalainen putipuhtaassa vitilumessa;
puolisääreen harottaa,
apposenammollaan suu,
kädessä piripintaan täytetty palowiinalasi.
Tipotiessään arkajalat jotka ritirinnoin läksivät
alustavasti tähän retkeen.

Sysimustissa, litimärkänä,
tuijaa rutikuivaa puukasaa suon ahteella
hämmästelee patalaiskaa upouutta eräopasta,
joka ei viitsinyt tulia tehdä,
vaikka maksua vastaan tänne toi ja opasti.

Kaataa lasin, sulkee suun ja ähkäisee,
käsi ojentuu uutta vaatimaan.
Jossain kirkonkylällä käynnistyy kelkka
ja palowiinaa lähdetään tormuuttamaan paikalle.
Opas ajaa ja tarjoilija istuu pankolla - lasi prikalla.
Tämä kuuluu hintaan.

Tunnekuohut tursuavat humeetissa,
umpihangessa seisominen tuntuu typerältä,
mutta kun tästä kerran on maksettu niin...
Elämys - pimennetty kuu.

Horrostuva turisti peittyy huurteiseen huntuun
ja lomittuu pökkelöksi muiden kelojen joukkoon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 9. joulukuuta 2011

PAAViN USVAVERHOT


PAAViN USVAVERHOT

Eletään kaamosta - skábmaa jo kymmenettä (10.) päivää peräkanaa. Huomenna on ensimmäinen neljännes (¼) podettu. On ollut himmeetä ja kirkasta. Pikkupakkasilla somimoilleen valoisaa niin, ettei nokilaseja tarvita, mutta umpuilmassa saattavat hätäisimmät pitää varmuuden vuoksi otsalamppua -lohkossaan, jotta näkevät onko käissä kirves vaiko niibi. Ne jotka jotain yleensä raataavat.

Masennus on kumma tauti. Median mukaan se siirtyy kaamoksen ajaksi Lannanmaahan. Tuntuu siirtyvän hätäisimmillä jo hieman etuajassakin, hyvän matkaa ennen kuin kaamos ilmiönä edes alkaa arktisessa kinkerpiirissä. Sikäli mikäli mediaan on uskominen ja miksipä ei olisi. Hyvässä uskossa.

Mutta herkkä tuntuu olevan tarttumaan - masennus. Vähintäänkin yhtä herkkä kun edesmenneen Konstantinos Pylkänderin tulipasilli joka osuessaan herkästi tulehtuvan haapapuun kohdalle oitis ryöpsähtää ilmituleksi.

Samoin on masennus ryöpsähtänyt lempohinen valloilleen. €uron myötä kaamosmasennus on laajentanut reviiriään vuosittain yhä vaan laajemmalle Lannanmaan suuntaan. (Alunpitäin alkunsa koko ilmiö lienee saanut jo 90-luvulla kun kansakunta huijattiin Mooseksen toimesta €uvostoliittoon. Länsimainenkin tiede tunnustaa nykyisin tämän.)


Se on kyllä ihme tuo Lannanmaan suuntaan leviäminen, sillä samaan aikaan kaamosraja napapiirin myötä pakenee (prekessio) vuosittain hyvää kyytiä yhä vaan pohjoisemmaksi. Talvisodan ajoista napapiiri on siirtynyt n. kilometrin vastamäkeen.

Moisesta ihmeestä kai pitäisi Paaville jonkun raportoida - sehän on alan miehiä. Olisikohan Soinista presidenttikiiruiltaan siihen? 


Saattaisi lukea Paavi hyvässä lykyssä kaamoksenkin Belsebuubin tekosiksi kun oli jo näemmä ehättänyt eilen Roomassa Neitsyt Marian neitseellisen hedelmöittymisen muistojuhlassa anomaan Marilta apua Italialle ja koko €uroopalle €uron hämäryyden takia:
"Auttakoon Maria meitä näkemään valon läpi niiden usvaverhojen, jotka peittävät todellisuutta."

Tuon paremmasti ei €uro-sörsselistä ole vielä kukaan julkkis paremmin sanonut - minä nostan hattua. 

Ja kutkapa ne ovatkaan Paavin putiikin pahimmat kilpailijat - muut, kuin nämät €uro-uskovaiset?
 

Pianaikaa koko €uvostoliiton rupusakki on rukoilemassa polvillaan €uro-uskovaisilta armoa velkataakan alla. Siinä pakkaa wanhamallinen "Tillikka molemmille poskille"-uskonto jäämään taka-alalle.
Jo vain se osaa Paaviakin keljuttaa moinen II-tilalle jäänti.

Paavit ovat niin kummallisia otuksia; yltiöpäisimmät väittävät, että jonkun paavin isäkin oli paavi.

Voisi ihan hyvin kuvitella, että hallituksen €urooppaministeri Tuppinen keksii tilata omasta päästään Paavin Saaristonselälle manaamaan Skábman nimellä täkäläisittäin tunnetun Pahalaisen vaikkapa ens'alkuun sinne erään D. Alighierin Hornaan.
 

Josko sillä pääsisivät lannanmaassa eroon kaamosmasennuksestaan jotta jaksavat taas avustaa ulkomaaneläviä suinpäin €uron ehtymättömissä ongelmissa. 
Näistä paikallisista eläjistä ei niin väliä. Nämätten kyllä pärjäävät kaamoksensa kera. Ovat olleet sillä töin jo kymmenkuntatuhatta (10 000) vuotta.

Niin - pörrääppä paljaskäsin neljäkin tuntia keskipäivällä juomuksilla kahdeksan metrin tuulen huuhdellessa vetisiä kynsiä, auringon kajon punertaissa viiruna horisontissa, taivaanpiirin rajassa.

Siellä jäällä ei masenna. Mitä vähemmillä kamppeilla sinne tukkii, sitä vilkkaampaan tahtiin hommat sujuvat. Ei ennätä sielu puutua, asiantila tympäisemään, eikä sitä huomata, että kylmät vaatteet käy ihoon. Sitä yrittää saada vain kaiken asiaan kuuluvan tehdyksi isommin pelehtimättä ja sitten sujauttaa hyppyset karvaisten rukkasten ammottaviin kitoihin, kiskaista kelkan pörisemään sekä oijustaa rantaan ja lämpimään.

Juomustus ei siis masenna, mutta se että joutuu perkaamaan yksin kymmenen kiloa reeskoja. Se kyllä hivenen. Toki tunne poistuu kun niitä perkaamiaan sitten lätkii pannulla tirisevään voisulaan maustumaan.
Siinä häviää masennuskytö oitis kokonaan rapean reeskan aloittaessa monimutkaisen taipaleensa käkättimestä mahalaukun suuntaan makuhermoja kutitellen. 


Ja tämä kaikki. Kaamoksessa.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Jos kättelet kreikkalaista - laske sormesi.