SAVUWiiNAPUTELi
Aatami Miekkosella on joulu lusittu, valmistaudutaan Tapaniin. Isäntä istuu kiikkustoolissa kuksa kourassaan, hörppii kohvettaan silmät luupollaan. Väliin terhistäytyy ja luo silmäyksen kamariin. Rouva vielä uinuu lavitsalla, vaikka kello käy jo viidettä. Vain somastipa sillä pylly on pyörähtänyt esiin vällyn alta. Kaatiottomana pilkottaa kaikki herkut kuin ennen muinoin hameenhelman alle kurkittaessa.
Eipä tiedä Anni Eeva Ilona itse tämän taivaallista tästä taivaallisesta näkymästä nyt kun jossain unimaailmoissaan haahuilee - missä liekin menossa Höyhensaarten tuolla puolen.
Oikein sarvea juilauttaa moinen näky. Täytynee nousta ja käydä ulkoiluttamassa itseään, tuulettamassa päätä, jottei tässä williin riehahda aamutuimaan. Saattaa tuo äkeänä virota jos kesken makoisimman unen menee härnäämään.
Aatami kurottaa kuksan hällan kulmalle ja pujottelee luisevat koppunsa syylinkeihin. Ottaa tukevan otteen kiikun käsinojista ja ponnistaa ylös seisaalleen. Mikki pankon päällä raottaa silmäänsä, mutta sulkee sitten ja jatkaa kissin päiviään.
Askeleet seuraavat permannolla mattoa ja eteisoven kohdalla pysähtyvät siksi toviksi, että yläkerta ehtii poimia naulasta palttoon ja pujottaa sen ylleen. Karvalakkia ei lyhyelle visiitille ulkohyyskään tarvita. Eikä kintaita.
Porstuan ovi aukenee hämärään. Ei ole pilkkopimiää, vaikka kaamoksen syrjässa eletään, lunta on puiden oksilla ja taivas osittain puolipilvessä etelän päällä. Sinisen kajoa erottuu jo kointähden puolelta. Lunta on ripotellut yösyömmellä ja Aatami ottaa harjan vakipaikastaan, alkaa lakaista porrasaskelmia ja sen välitöntä läheisyyttä.
Kaikki sujuu vanhasta muistista. Ei sen kummempaa erillismääräystä tarvita.
Kun homma on selvä, harja takaisin paikalleen, kolalapio mukaan ja hyyskälle päin. Tulee samalla kaksi asiaa toimitettua. Hiiripöllö lehahtaa äänettömin siiveniskuin jostakin retkiltään hyyskän nurkalle ja seuraamaan lähestyvää Aatamia. Ei sillä, että niillä olisi jotain yhteisiä asioita toimitettavana. Muuten vaan pöllö. Rekvisiittana pääasiassa. Sopiihan tuo tässä rauhallisessa pihamiljöössä elelemään tällaisena hyvänä myyrävuotena.
Sepalusta kiinni napittaessaan Aatamille juolahtaa mieleen senkin laatikossa lepäävä savuwiinaputeli. Korkkaamaton, wanhaa Irkkuviskiä, lankomiehen vastalahja vasanpuolikkaasta. Joskohan siitä olisi tälle päivälle maistaa. Vain kun on tuo Anni Eeva Ilona, se ei oikein läträämisestä tykkää. Mutta jospa sittenkin koittaisi, ehken tuo heltyisi kun tässä ei tipan tippaa koko syksynä.
Näissä tuumin palaa Aatami tarpeiltaan. Hylkää pöllön tarkkailutehtäviin, asettelee kolalapion asiaan kuuluvalle paikalleen, kopistaa syylingit ja pujahtaa sisälle.
Palttoon riisuttuaan hipsii suoraan senkille ja varovasti hivuttaa laatikon auki. Kohottaa liinavaatteita ja ottaa lituskaisen pullon kouraansa. Järjestää kaiken siististi ja painaa laatikon takaisin.
Valoa vasten katselee elämänvettä joka pullossa herkästi aaltoilee. Aikansa ihailtuaan laskee sen pöydänkulmalle. Kääntyy hällan suuntaan, kaataa kuksallisen kohvetta ja istuutuu takaisin kiikkustooliin.
Anni Eeva Ilona on sillä välin muuttanut asentoa, kääntynyt - peräpuoli on nyt seinään päin ja kasvot elävät kun joutuvat valoa vasten, vaikkakin hämyisää, mutta kuitenkin. Heräämisen merkit ovat havaittavissa.
Aatami naukkailee kohvettaan, rykäisee välillä kurkkuaan ja miettii kaikenmaailman vähäpätöisimpiäkin asioita kun kerta sattuvat esiin tukkimaan juuri Tapaninpäiväksi. Mutta aika tiheään katse kuitenkin pysähtyy pöydän nurkalla pönöttävään savuwiinaputeliin.
Koipi pukkaa matosta vauhtia ja kiikkustooli lekkasee eeskahtaalle, isomman mietinnän kohdalla pysähtyy toviksi, mutta sitten taas lekkasee. Sehän sen työ on - viimekädessä.
Kamarista kuuluu tuhahdus, hengenveto kuuluu Aatamin korviin - heräämässä on Anni. Sitten jo haukotus vaikka silmät sillä on vielä kiinni. Käsi rapsuttaa tissin alta ja kainalosta. Aatami rykäisee kokeeksi. Silmä raottuu hetkeksi, mutta sulkeutuu äkin. Seuraa räpsyttelyä ja lopulta ne jäävät auki. Ukkohan se siinä kiikkustoolissaan. Vaan mikä se pistää silmäkulmaan - kiiltävä. Pöydänkulmalta. Wiinapullo. Hyvänen aika. Onko se alkanut juopottelemaan?
- Onko siinä pannussa kohventilkkasta mullehhii vielä?
- On on ja on. Täyen pannu keitin, tiesin jotta kohtoot ylläänä. Siksi. Vanhasta muistista.
- Vain mikäpä se on tuo putelj tuolla pöövän kulmalla? Sekö se on se veljenj tuoma?
- No sehän se, sepäse hyvinnii.
Kiikkustooli saa kyytiä, koipi pukkaa sitä kiihtyvään tahtiin. Henkien taistelu. Se on nyt käynnissä. Riiellä ei ennää tällä iällä. Sen verta pitkään on yhdessä eletty ja oltu.
- No mittees sinä sen tuohon pöyvällen out nostanna?
- Ka uattelin, jotta siitä näkäräiset otan, suatan ottoo kahettiik. Jos niikseenni.
Ja taas saa kiikkustooli kyytiä.
- Jaa-a, niinkö arvelit? Entä jos jiäppii sittä tänä iltana pipari suamata?
Kiikkustooli pysähtyy kun seinään. Kuksa jää puolitiehen. Silmät sulkeutuvat. Laskeutuu hiljaisuus jonka rikkoo vain mustan Mikin kehrääminen pankolla.
- No mikä sille nyt tuli? Järkikö se seisahti?
- Ka järkipä järki. Järkipä hyvinniik. Jäin tässä vuan tuokijoksi miettimmää, jotta kummanko sittähii ottasin: 12 vuotta wanhoo viskiäkö vaiko 50 vuotta wanhoo piparia.
Ja ratkaisemattomaksi jäi tämän episodin lopputulos koska kertojan piti nousta ja kamuta takaisin lavitsalle kun sinne unenpöpperöisellä äänellä huhuiltiin.
Eipä tiedä Anni Eeva Ilona itse tämän taivaallista tästä taivaallisesta näkymästä nyt kun jossain unimaailmoissaan haahuilee - missä liekin menossa Höyhensaarten tuolla puolen.
Oikein sarvea juilauttaa moinen näky. Täytynee nousta ja käydä ulkoiluttamassa itseään, tuulettamassa päätä, jottei tässä williin riehahda aamutuimaan. Saattaa tuo äkeänä virota jos kesken makoisimman unen menee härnäämään.
Aatami kurottaa kuksan hällan kulmalle ja pujottelee luisevat koppunsa syylinkeihin. Ottaa tukevan otteen kiikun käsinojista ja ponnistaa ylös seisaalleen. Mikki pankon päällä raottaa silmäänsä, mutta sulkee sitten ja jatkaa kissin päiviään.
Askeleet seuraavat permannolla mattoa ja eteisoven kohdalla pysähtyvät siksi toviksi, että yläkerta ehtii poimia naulasta palttoon ja pujottaa sen ylleen. Karvalakkia ei lyhyelle visiitille ulkohyyskään tarvita. Eikä kintaita.
Porstuan ovi aukenee hämärään. Ei ole pilkkopimiää, vaikka kaamoksen syrjässa eletään, lunta on puiden oksilla ja taivas osittain puolipilvessä etelän päällä. Sinisen kajoa erottuu jo kointähden puolelta. Lunta on ripotellut yösyömmellä ja Aatami ottaa harjan vakipaikastaan, alkaa lakaista porrasaskelmia ja sen välitöntä läheisyyttä.
Kaikki sujuu vanhasta muistista. Ei sen kummempaa erillismääräystä tarvita.
Kun homma on selvä, harja takaisin paikalleen, kolalapio mukaan ja hyyskälle päin. Tulee samalla kaksi asiaa toimitettua. Hiiripöllö lehahtaa äänettömin siiveniskuin jostakin retkiltään hyyskän nurkalle ja seuraamaan lähestyvää Aatamia. Ei sillä, että niillä olisi jotain yhteisiä asioita toimitettavana. Muuten vaan pöllö. Rekvisiittana pääasiassa. Sopiihan tuo tässä rauhallisessa pihamiljöössä elelemään tällaisena hyvänä myyrävuotena.
Sepalusta kiinni napittaessaan Aatamille juolahtaa mieleen senkin laatikossa lepäävä savuwiinaputeli. Korkkaamaton, wanhaa Irkkuviskiä, lankomiehen vastalahja vasanpuolikkaasta. Joskohan siitä olisi tälle päivälle maistaa. Vain kun on tuo Anni Eeva Ilona, se ei oikein läträämisestä tykkää. Mutta jospa sittenkin koittaisi, ehken tuo heltyisi kun tässä ei tipan tippaa koko syksynä.
Näissä tuumin palaa Aatami tarpeiltaan. Hylkää pöllön tarkkailutehtäviin, asettelee kolalapion asiaan kuuluvalle paikalleen, kopistaa syylingit ja pujahtaa sisälle.
Palttoon riisuttuaan hipsii suoraan senkille ja varovasti hivuttaa laatikon auki. Kohottaa liinavaatteita ja ottaa lituskaisen pullon kouraansa. Järjestää kaiken siististi ja painaa laatikon takaisin.
Valoa vasten katselee elämänvettä joka pullossa herkästi aaltoilee. Aikansa ihailtuaan laskee sen pöydänkulmalle. Kääntyy hällan suuntaan, kaataa kuksallisen kohvetta ja istuutuu takaisin kiikkustooliin.
Anni Eeva Ilona on sillä välin muuttanut asentoa, kääntynyt - peräpuoli on nyt seinään päin ja kasvot elävät kun joutuvat valoa vasten, vaikkakin hämyisää, mutta kuitenkin. Heräämisen merkit ovat havaittavissa.
Aatami naukkailee kohvettaan, rykäisee välillä kurkkuaan ja miettii kaikenmaailman vähäpätöisimpiäkin asioita kun kerta sattuvat esiin tukkimaan juuri Tapaninpäiväksi. Mutta aika tiheään katse kuitenkin pysähtyy pöydän nurkalla pönöttävään savuwiinaputeliin.
Koipi pukkaa matosta vauhtia ja kiikkustooli lekkasee eeskahtaalle, isomman mietinnän kohdalla pysähtyy toviksi, mutta sitten taas lekkasee. Sehän sen työ on - viimekädessä.
Kamarista kuuluu tuhahdus, hengenveto kuuluu Aatamin korviin - heräämässä on Anni. Sitten jo haukotus vaikka silmät sillä on vielä kiinni. Käsi rapsuttaa tissin alta ja kainalosta. Aatami rykäisee kokeeksi. Silmä raottuu hetkeksi, mutta sulkeutuu äkin. Seuraa räpsyttelyä ja lopulta ne jäävät auki. Ukkohan se siinä kiikkustoolissaan. Vaan mikä se pistää silmäkulmaan - kiiltävä. Pöydänkulmalta. Wiinapullo. Hyvänen aika. Onko se alkanut juopottelemaan?
- Onko siinä pannussa kohventilkkasta mullehhii vielä?
- On on ja on. Täyen pannu keitin, tiesin jotta kohtoot ylläänä. Siksi. Vanhasta muistista.
- Vain mikäpä se on tuo putelj tuolla pöövän kulmalla? Sekö se on se veljenj tuoma?
- No sehän se, sepäse hyvinnii.
Kiikkustooli saa kyytiä, koipi pukkaa sitä kiihtyvään tahtiin. Henkien taistelu. Se on nyt käynnissä. Riiellä ei ennää tällä iällä. Sen verta pitkään on yhdessä eletty ja oltu.
- No mittees sinä sen tuohon pöyvällen out nostanna?
- Ka uattelin, jotta siitä näkäräiset otan, suatan ottoo kahettiik. Jos niikseenni.
Ja taas saa kiikkustooli kyytiä.
- Jaa-a, niinkö arvelit? Entä jos jiäppii sittä tänä iltana pipari suamata?
Kiikkustooli pysähtyy kun seinään. Kuksa jää puolitiehen. Silmät sulkeutuvat. Laskeutuu hiljaisuus jonka rikkoo vain mustan Mikin kehrääminen pankolla.
- No mikä sille nyt tuli? Järkikö se seisahti?
- Ka järkipä järki. Järkipä hyvinniik. Jäin tässä vuan tuokijoksi miettimmää, jotta kummanko sittähii ottasin: 12 vuotta wanhoo viskiäkö vaiko 50 vuotta wanhoo piparia.
Ja ratkaisemattomaksi jäi tämän episodin lopputulos koska kertojan piti nousta ja kamuta takaisin lavitsalle kun sinne unenpöpperöisellä äänellä huhuiltiin.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi