A-MOLLi

A-MOLLi

Hiljaisuus - kaiken levollisen äiti,
asettuu elollisen ylle jängän reunalla
vaimentavan lumipeitteen tavoin.
Tuuli on matkannut aikaa sitten ystävineen
Pohjan Akan helmain alle uudestisyntymään.

Kuinka musta luurankometsä voikin olla niin kiehtova;
hiiskumattomana seista johottaa äänettömyydessä,
mykän äärettömyyden reunalla,
edessä, yllä, aava ja rajaton linnunradan tähtivyö.

Seisoa mustakaapujen juhlayönä hiljaisuuden perillä,
kuuntelemassa kuinka havuneulanen sanoo
sopimuksen irti oksansa kera.
Se on itsensä tahallista herkistämistä,
ihanan loistelias päähänpisto tänä merkillisenä aikana
kun uhat uhkaavat käydä toteen.

Temperamenttiko vihdoin laantumassa vai mikä,
mutta rapsahdus on niin herkkä A-molli,
että helmi tikistyy silmäkulmasta,
liruu ahavoituneen posken kanjoneita leuan kärkeen
ja jysähtää anturoiden tallomaan lumeen kulpoksi.

Sen kuuleminen erottaa miehet tyhjännaurajista,
kepeät puheet asettuvat säyseinä parsiinsa,
jäljelle jäävät ovat sielun peilin heijastumia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!