BRUMA
Eipä sitten kummempata, vuosi alkaa olla täysi/täyttymässä, ehtymässä, lopuillaan; niin monella tapaa tolan voi tuoda näkösälle. Riippuu varmasti monasti siitä miten kukin on vuotensa kokenut.
Meidän komppaniassa oli takavuosina vääpelinä sotilasmestari Laukkanen, deenpäällepuhuja mitä parhaimmasta päästä. Pyylevä ja melko leppoisen oloinen ukuli joka kiivastuessaan tapasi ensin punehtua vahvasti ja sitten muuntua äkin mustanpuhuvaksi. No sitä kuitenkin tapahtui aniharvoin.
Lieneekö sotilasmestari Laukkanen ollut savakkojuurta, mutta joka tapauksessa hienosti hallitsi vakavatkin asiat joita jääkäreillä saattoi palvelusaikana sattua.
Muudaalta kiuruvetiseltä Viänäseltä oli vaimo kuollut onnettomuudessa ja siitä oli tullut ilmoitus komppaniaan poliisin toimesta. Komppanianpäällikkö Keränen delegoi informoinnin sotilasmestari Laukkaselle, joka tovin pohdiskeltuaan käski päivystäjää komendeeraamaan komppanian käytävälle.
Komppania seisoi käytävällä kolmessa rivissä, sotilasmestari Laukkanen pönäkkänä, peukalohankaset rähinäremmiin tukien:
- Ukkomiehed. Kaksi askelda eteen. Päin!
- Middee se Viänänennii siellä poukkoilee - leskimies, dulokeepa doimisdolle. On vakavada asijada. Muud. Poisdukaa!
Se oli sotilasmestari Laukkasen tapa tuoda asioiden tola esille.
Vähitellen - kai voisi sanoa, että pitkässä juoksussa, kalenterin vuosi on menettänyt merkitystään elämän myötä ja tilalle on tullut entistä väkevämpi liimaantuminen auringonkierron mukaiseen elämään.
Mikä sitten lieneekään ollut muinaisuudessa se perinpohjimmaisin syy siirtyä luontaisesta vuoden päättymisestä nykyisenkaltaiseen, niin siitä huolimatta se kaikkein loogisimmalta tuntuvin ajankohta, hetki on saanut sijaa sielussani yhä enemmän.
Kenties se johtunee vain siitä, että luonnonkauneuden näkeminen on ehostunut, hiljaisuuden kuuleminen tarkemmin korvin; sitä myötä kaiken tuon sisäistäminen ja omaksuminen.
Kun se lopulta vuosien saatossa vihdoinkin asettuu tasapainoon sielun eetoksen kera, niin mahdollisuus osallistua vuoden kiertoon luonnollisimmalla mahdollisimmalla tavalla on koko lailla helppoa.
Mene ja tiedä, mutta niin vain näistä asioista on helppo tätä nykyä pysähtyä keskustelemaan ilman sen suurempaa hoppua ja kiirua.
Ilman sitä levottomuutta joka yleensä estää urbaanin yhteisön keskellä elettäessä syventävän paneutumisen asioihin.
Aivan liikaa menoa ja vilskettä.
Nyt vain katsotaan hyvät tulipuut, vuollaan kiehiset ja luodaan valkia. Sille kepin nokkaan kahvipannu liekkien nuoleskeltavaksi. Se on siinä. Odotellessa ennättää jo käydä monenlaista pohdintaa mielessä.
Vuosi on päättymässä tulevaan Brumaan - torstaiaamuun, nyt 22. joulukuuta. Tarkalleen sanoen minun uusi vuoteni alkaa tuolloin puoli kahdeksalta ja sillä siisti. Hyvin yksinkertaista. Ilman isompia hulinoita.
(Bruma, kreikan kieltä; "lyhin päivä")
Ehkäpä tulevaisuudessa täytynee miettiä todella wanhoihin perinteisiin siirtymistä ja sulkea sielu mielipuolisilta joulumarkkinoilta tyyten.
Itäroomalainen historioitsija Prokopios kertoo Thulen juhlista, joita vietettiin, kun aurinko palasi oltuaan poissa neljäkymmentä päivää. Näissä juhlissa uhrattiin uuden sadon menestyksen saamiseksi Freijalle, sateen ja auringonpaisteen, hedelmällisyyden ja kasvun jumalalle, porsas, julgalti, josta puolestaan juontaa mustakaapujen masinoima ja kaupustelijoiden ylläpitämä joulukinkkukiima.
Koska tällä meidän leveyspiirillämme aurinko palaa näkösälle vasta tammikuun 12. päivä, niin kekkeritkin on kai syytä perustaa siihen ajankohtaan ja samoin porsaan ahminen. Siltä istumalta päästyämme onkin sitten jo edessä 13. päivä ja Talvennapa.
Tuolloin mm. mesikämmen kääntää kylkeä pesässään. Alkaa Päivättären vahtaaminen.
Talvenapa on lisäksi ikivanha skandinaavinen käräjäpäivä. Muun muassa Upsalan muinaiset Disæþing-käräjät pidettiin tuolla aikaa. Nyt tulevana talvenapana kannattaisi ehken pitää valtakunnalliset turpakäräjät ja tehdä päätös erota €urosta. Ihan vain täyspäisten perinteitä kunnioittaaksemme. Täystuholta välttyäksemme.
Toisaalta, joskohan kuitenkin pitänee maistella mustakaapujen juhlan kinkkuakin. Ei hyvä kinkku haitaksi inimiselle ole, etenkin jos siitä tykkää enemmän kuin lipevästä kalasta.
Meidän komppaniassa oli takavuosina vääpelinä sotilasmestari Laukkanen, deenpäällepuhuja mitä parhaimmasta päästä. Pyylevä ja melko leppoisen oloinen ukuli joka kiivastuessaan tapasi ensin punehtua vahvasti ja sitten muuntua äkin mustanpuhuvaksi. No sitä kuitenkin tapahtui aniharvoin.
Lieneekö sotilasmestari Laukkanen ollut savakkojuurta, mutta joka tapauksessa hienosti hallitsi vakavatkin asiat joita jääkäreillä saattoi palvelusaikana sattua.
Muudaalta kiuruvetiseltä Viänäseltä oli vaimo kuollut onnettomuudessa ja siitä oli tullut ilmoitus komppaniaan poliisin toimesta. Komppanianpäällikkö Keränen delegoi informoinnin sotilasmestari Laukkaselle, joka tovin pohdiskeltuaan käski päivystäjää komendeeraamaan komppanian käytävälle.
Komppania seisoi käytävällä kolmessa rivissä, sotilasmestari Laukkanen pönäkkänä, peukalohankaset rähinäremmiin tukien:
- Ukkomiehed. Kaksi askelda eteen. Päin!
- Middee se Viänänennii siellä poukkoilee - leskimies, dulokeepa doimisdolle. On vakavada asijada. Muud. Poisdukaa!
Se oli sotilasmestari Laukkasen tapa tuoda asioiden tola esille.
~~~~~~~~~~~~
Vähitellen - kai voisi sanoa, että pitkässä juoksussa, kalenterin vuosi on menettänyt merkitystään elämän myötä ja tilalle on tullut entistä väkevämpi liimaantuminen auringonkierron mukaiseen elämään.
Mikä sitten lieneekään ollut muinaisuudessa se perinpohjimmaisin syy siirtyä luontaisesta vuoden päättymisestä nykyisenkaltaiseen, niin siitä huolimatta se kaikkein loogisimmalta tuntuvin ajankohta, hetki on saanut sijaa sielussani yhä enemmän.
Kenties se johtunee vain siitä, että luonnonkauneuden näkeminen on ehostunut, hiljaisuuden kuuleminen tarkemmin korvin; sitä myötä kaiken tuon sisäistäminen ja omaksuminen.
Kun se lopulta vuosien saatossa vihdoinkin asettuu tasapainoon sielun eetoksen kera, niin mahdollisuus osallistua vuoden kiertoon luonnollisimmalla mahdollisimmalla tavalla on koko lailla helppoa.
Mene ja tiedä, mutta niin vain näistä asioista on helppo tätä nykyä pysähtyä keskustelemaan ilman sen suurempaa hoppua ja kiirua.
Ilman sitä levottomuutta joka yleensä estää urbaanin yhteisön keskellä elettäessä syventävän paneutumisen asioihin.
Aivan liikaa menoa ja vilskettä.
Nyt vain katsotaan hyvät tulipuut, vuollaan kiehiset ja luodaan valkia. Sille kepin nokkaan kahvipannu liekkien nuoleskeltavaksi. Se on siinä. Odotellessa ennättää jo käydä monenlaista pohdintaa mielessä.
Vuosi on päättymässä tulevaan Brumaan - torstaiaamuun, nyt 22. joulukuuta. Tarkalleen sanoen minun uusi vuoteni alkaa tuolloin puoli kahdeksalta ja sillä siisti. Hyvin yksinkertaista. Ilman isompia hulinoita.
(Bruma, kreikan kieltä; "lyhin päivä")
Ehkäpä tulevaisuudessa täytynee miettiä todella wanhoihin perinteisiin siirtymistä ja sulkea sielu mielipuolisilta joulumarkkinoilta tyyten.
Itäroomalainen historioitsija Prokopios kertoo Thulen juhlista, joita vietettiin, kun aurinko palasi oltuaan poissa neljäkymmentä päivää. Näissä juhlissa uhrattiin uuden sadon menestyksen saamiseksi Freijalle, sateen ja auringonpaisteen, hedelmällisyyden ja kasvun jumalalle, porsas, julgalti, josta puolestaan juontaa mustakaapujen masinoima ja kaupustelijoiden ylläpitämä joulukinkkukiima.
Koska tällä meidän leveyspiirillämme aurinko palaa näkösälle vasta tammikuun 12. päivä, niin kekkeritkin on kai syytä perustaa siihen ajankohtaan ja samoin porsaan ahminen. Siltä istumalta päästyämme onkin sitten jo edessä 13. päivä ja Talvennapa.
Tuolloin mm. mesikämmen kääntää kylkeä pesässään. Alkaa Päivättären vahtaaminen.
Talvenapa on lisäksi ikivanha skandinaavinen käräjäpäivä. Muun muassa Upsalan muinaiset Disæþing-käräjät pidettiin tuolla aikaa. Nyt tulevana talvenapana kannattaisi ehken pitää valtakunnalliset turpakäräjät ja tehdä päätös erota €urosta. Ihan vain täyspäisten perinteitä kunnioittaaksemme. Täystuholta välttyäksemme.
Toisaalta, joskohan kuitenkin pitänee maistella mustakaapujen juhlan kinkkuakin. Ei hyvä kinkku haitaksi inimiselle ole, etenkin jos siitä tykkää enemmän kuin lipevästä kalasta.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
Meilläpäin talvennapa on 19. tammikuuta, Heikinpäivänä. Silloin talven selkä katkeaa ja karhu kääntää kylkeään.
VastaaPoistaOli kuinka oli, minullekin tuo Bruma on ainoa oikea päivä juhlia vuodenvaihdetta.
Obeesialle:
VastaaPoistaBruma on bruma vaikka voissa paistaisi. Prhna! Onkohan sitä tuohon aikaan saatavana? Voita!
Nyt kun päivä on lyhimmillään, niin eikös olekin jännää seurata että alkaako se päivä jatkua vai jatkaako yöpuolelle?
VastaaPoistaAnonyymille:
VastaaPoistaJo vain met killa olema häälä hyinki vahvassa uskossa, jotta jatkuu se.
Miten lie siirtynytkin tuo talvipäivänseisaus. Minun lapsuudessa se oli aina 21. - 22. päivä keskiyö. Onko maapallon aksila siirtynyt?
VastaaPoistaKeijo Nevarannalle:
VastaaPoistaHieman pyöristellen....
Vuoden pituus on noin 365,2564 vuorokautta, eli 365 vrk, 6 t, 9 min ja 9,76 sek.
Sen kuluttua Maan akseli on uudelleen samassa asennossa Aurinkoon nähden.
Koska kesä- ja talvipäivän seisauksen väli on 365,2564 vuorokautta jaettuna kahdella, niin siksi se tarkka hetki vaihtelee, mutta säännön mukaan.
Tässä näet vaihtelun:
2002: 22. joulukuuta 3:14
2003: 22. joulukuuta 9:04
2004: 21. joulukuuta 14:42
2005: 21. joulukuuta 20:35
2006: 22. joulukuuta 2:22
2007: 22. joulukuuta 8:08
2008: 21. joulukuuta 14:04
2009: 21. joulukuuta 19:47
2010: 22. joulukuuta 1:38
2011: 22. joulukuuta 7:30
2012: 21. joulukuuta 13:14