perjantai 28. helmikuuta 2014

KAKiSTELLEN


KAKiSTELLEN

Tasaisen harmaa suojasään haamu arjen yllä,
iänikuinen aamupuuro vailla voisilmää,
aistien mausteet puuttuu;
sellainen tunne.

Kiikkustoolissa syntyy ankarasti henkeä viljellen eetos,
jalostuu himon yltyessä harkituksi teoksi,
laantuu vasta mielenteon kyltyessä.

Ei montakaan askelta vetiseen umpihankeen,
luudalla huiskien tynnörin puolikas esiin ja auki;
kas siinä - tulisija puineen, sykkyräisine syttöineen,
vartoomassa tulentuikkaajaa.

Missä kipene - siellä tuikkaaja,
tuohitötterön ihana hulmahdus oitis,
savustunut kyynelvirta kun liekki saa haukattavaa,
ahnaasti iskee kynnet äkkiväärään pölkkyyn.

Palamisen hoppu laantuu;
maailman tavaralle ei saa olla ahne,
savu leijaa - kiermurtaa roikkuvan ilman läpi,
kertoo loputonta tarinaansa hulmuten liekki.

Tulen äänet ja tuoksut - ne saavat yliotteen sielusta,
nielusta nousee kakisteluja - tyhjää oneaa mieltä;
arki kaikkoaa kulttuurin tieltä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 27. helmikuuta 2014

ASiANTUNTiJA


ASiANTUNTiJA

Oli noustava tunturin kiirelle,
kysyttävä tuulelta ennustajanlahjoistani;
pyrskähti lempohinen nauramaan niin,
että Kevo antoi myrskyvaroituksen Ruijaan.

Pyysin olemaan turskimatta - keskittyisi olennaiseen,
sillä konstein saisi asioihin tolan polemiikitta.
Noh! se sanoi - kerrohan oraakkeli.

Kerroin - näin unta herätyskellon pirinästä;
kun sitten vihdoin kokosin itseni ja heräsin,
huomasin kellon todella soivan.
Ajattelin ensin - tämä ei voi olla totta;
tälle taatusti löytyy joku tieteellinen selitys.

Ryhdyin tekemään tutkimuksia - pikkuhiljaa varmistui;
olin itse laittanut tuon vempeleen pirisemään,
täysin sattumalta,
tismalleen samaan aikaan kuin näin siitä pirisevää unta.

Mikä ankara, väkevä tunne!
Voimaannuin - uskalsin tulla ulos kaapista;
nyt uskallan kertoa julkisesti näkemisenlahjasta.

Tuli hiljaisuus, tyveni läpeensä,
hiiskahdustakaan ei kuulunut tunturin laella.
Olin ennustanut tyyntyvän myrskyn jälkeen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

TEHTÄVÄ


TEHTÄVÄ

Jäätyneitten kenttien yllä kiivaat viimat,
juoksemassa mielipuolina pitkin pituuttaan;
yhdeksänhäntäisillä ruoskivat riettaat toisiaan.

Neiti Kevään siunattu viikatetanssi,
hyisten elementtien kohtalon tango;
Satumaan tällä puolen,
ennen aikojaan - ilman lupaa.

Kalisevia hampaita värjötellen hytisemässä;
mustia pisteitä rannan täysi katsomassa katsomossa
lumen rippeiden ankaraa vastarintaa
parkuvista railoista tursuvaa merta vastaan.

Karkeaksi muuttunut lumi raapii riipii lakeutta,
pitää kynsin hampain kiinni muodostaan
ja syöksyy surmaansa wäkevästi ulisten.

Nöyrtyy soseeksi,
asettuu ihmisliikkujan kiusaksi - paksuksi hyyhmäksi.
Se on sen ironinen tehtävä;
pitää luonto luontona.
Rauhoittaa lakeudet rauhoittajiltaan.

Ja ihmeteltävää riittää,
päivittelyistä tulee ihmisen kantavia siltoja
yli jäätyneiden lahtien.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 25. helmikuuta 2014

OLUMPiALAiSET


OLUMPiALAiSET

Pakkasaallon jälkeen lämpöaalto,
vesi elementissään,
hyvin pukeutuneilla hikiset olosuhteet,
nappaskengän nokalla eivät lumikokkareet rieku.
Tienposket niin ruskeina loasta,
että kauneuden harrastajaa hävettää.

Loskaa-loskaa,
koskaan miesmuistiin moista toista ei
ja taas lätäköt sulavat omin päinsä.

Pienet lirut lähtevät etsimään emäänsä,
matkan pituus riippuu siitä,
mille maanselälle ovat sattuneet sulamaan,
mutta pääasia on märkä.

Merihän on kaikkialla ympärillä,
matka vain vaihtelee.
Juuri siitä syystä orastava lirinä saattaa
muuttua matkan varrella jyliseväksi kohinaksi
ennen kohtaamista.

Mennään näin,
odotellaan rouskuvia aamurapeita,
harallaan astumisen olumpialaisia;
se voittaa joka ennättää heittäytyä pitkäkseen
ennen kaatumista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 24. helmikuuta 2014

iMMELMANNi JA KULPPO


iMMELMANNi JA KULPPO

Aurinko!
Ensimmäisten joukossa juostava porteille,
avattava sepposelleen;
pieleen nojaten annettava sen suudelmien
hyväillä ahavan paaduttamia poskilihoja.
Se ei ole keltään pois.

Paitsi karvareuhka;
se reuhottaa kinoksen päällä.
Ynnä puolipitoiset nahkakintaat;
työttömänä molemmat.

Koko maailma herää valon myötä,
tirpuset nousevat williin;
kaarneiden taitolentonäytökset - vapaa pääsy,
immelmanneja, fysiikanlakien rikkomista.

Suojan puolen räystäät puikottuvat,
käyvät tippasemaan;
kulpot syvenevät - jatkuvat koko sivun mittaan.

Kauhtunut harmaa on poissa;
taivaanpiirillä pullean lahea lammaslauma purjehtii
täydentämään pittoreskin atmosfäärin.
Silmänilo muuttuu sisäiseksi paloksi - tuleksi;
sielu kasvattaa siivet
ja liihottelee haihattelemaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

SEPÄ iKÄVÄÄ


SEPÄ iKÄVÄÄ

Riemunkirjavia hulluja eetoksia killumassa
epämääräisessä rykelmässä jängän yllä hälisten;
liehuvat oikukkaan kottaraisparven tapaan
äkin suuntaa vaihtaen,
kuni vyöryvät sitten rannan tyysijaan levolle.

Vankkojen aihkipuiden lakkapäät taipuvat,
pankaoksat notkuvat katkeamisen äärirajoilla;
sanoinkuvaamaton meteli syntyy ja kuolee kohahdukseen,
tovin päästä yksikään maallinen ei enää erota
mitään tapahtuneeksikaan,
ei edes vilkkaimmassa mielenlennossaan.

Maailma vain on tällainen;
kaavan mukaan mokomaa ei tapahdu,
ei sitä siksi voi ajatella, mielenkuvitella.
Eipä tietenkään, muotti puuttuu - ei ole vormua.

Maailmaamme eivät mahdu vaaleanpunaiset puut
tai sininen aurinko;
aina kun sellaisen näkee - tulee outo olo,
vaistomaisesti tulee vilkaiseeksi eeskahtaalle:
- näkevätkö muut minun näkevän?

Kun harmistuneena huomauttaa ensimmäiselle lapselle
ettei lempoa ole ennen nähnyt, niin se sanoo:
"Sepä ikävää."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 22. helmikuuta 2014

TÄHDENLENTO


TÄHDENLENTO

Jossain tuolla matkan päässä häämöttää Hesperia;
taivaanpiiri kilvoittelee värien kirjossa,
tekee parhaansa ollakseen olemassa
tässä hektisen hopun helvetin esikartanoissa.

Useimmilla niin silmitön kiire,
etteivät jouda muuta kuin jonottamaan jonoon;
eivät näe - eivät kuule.

Ei ole aikaa - sanovat,
pysähtyä ihailemaan turhakkeita.
Ei sittenkään,
vaikka esi-isien maahan vilkaisemalla
näkisi tulevaisuuteen - näkisi huomisen tulevan siitä
kun aurinko kallistuu maan varjoon noustakseen.

Koskaan ei ole aikaa tehdä kunnolla,
aina on aikaa tehdä uudelleen.

Tuuli on laantunut,
kääntänyt päänsä kiepissä siipispankon suojaan;
vain hiljaisuus vaeltelee hissukseen eeskahtaalle
sanattomilla aavoilla lakeuksilla.

Sininen uninen peitto vetäytyy maanpiirin ylle,
hoput tyssäävät sijoilleen tyyten;
yksinäinen ummenkulkija tähdenlentää jäällä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 21. helmikuuta 2014

PÄÄPUHUJA


PÄÄPUHUJA

Kylmä kaakkoinen suutelee poskia;
oikeinni ravakka pakkanen,
ei tuule, vain painollaan virtaa.

Puissa paukahtelee,
simahtelee aavan ulapan poikki toisen rannan tievaan
ja jää kaiun vastakaikuna haipumaan keskellä selkää.

Syksyltä yli jääneet kosteudet tekevät pesäeroa;
viimeiset löysät pois,
ennen uuden elämän käynnistymistä.

Sen verta räväkkä lähtö paukulla,
että oksan karahka jää vapajamaan,
varistaa samaan syssyyn uutun lipalta huurretta.
Kimallus kutittaa nokkaa aivastamisen kynnykselle.

Nokilasit kaivattaa povesta kesken kaiken,
niin pistää silmiin hohtava kenttä
kun aprikoin lähteäkö yli paarustamaan,
vaiko palata omia jälkiään.

Koiru päättää - on menossa jo huutomatkan rajoilla,
korpit läksyttävät sitä,
joutuivat häiriintymään poronpaskakinkereillä.

Täytynee mennä pääpuhujaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 20. helmikuuta 2014

SAVUNKiEHKURA


SAVUNKiEHKURA

Toki tässä on jo ehtinyt muutamana päivänä
outo haikeus hipaista sielua,
milloin mistäkin kulmasta katsoen.

Johtunee parahultaisesti keväthenkisestä säästä;
muutaman asteen pakkanen,
puolisen aikaan kutvailee lempohinen nollan tietämissä
osaamatta päättää.

Vaan silti sinnillä päästy yli,
varsinaisesti toimeen tarttumatta,
vaikka vermeet on näköetäisyydellä rantteella;
kehtaamiskynnys ryhtymiseen - sitä on harjoiteltu.
Toimii.

Nyt alkaa kuitenkin luonto pettämään,
naapurin suunnasta leijaillut savunkiehkura
sai täysosuman haistimeen.

Iski katala sivusta,
juuri kun tyytyväisenä pullistelin itselleni verannalla;
luoden voittajan silmäyksiä kodan suuntaan.

Kontilleen tuo savunriekale sai,
tässä sitä nyhrätään keklulla kiehisiä vesikielellä,
tervaksen tuoksusta huumaantuneena;
sielu käristyvän Huiluntuhdin enneunikuviin uponneena.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

SiLMÄNEULA NÄRTEESTÄ


SiLMÄNEULA NÄRTEESTÄ

Terveisiä vaan täältä luojan huomasta;
täällä sellanen vähäläntä miehenpuoli,
hissukka - jolle ei tapahdu koskaan mitään,
ei puutetta ruuasta eikä juomasta.

Josko alkaisi odottamaan että jotain tapahtuu;
alkaisi vaikka satamaan hirveän kauheasti,
edellisestä pyrystä on kulunut jo tunteroinen lähes,
pihamaa on kolattu ja lakaistu,
ei tapahtunut mitään.

Iltapäivällä saakin olla hiljasempaa,
vaikkei siinäkään mitään tapahdu;
välinokoset nääs - jokapäiväisen eineen päälle,
sitä tavallista kotiruokaa kotitarpeista,
ei lisäaineiden välttelyä joutoajan kulukiksi.

Ja kuka lempohinen niitä tänne
erikseen vaivautuisi rahtaamaan,
itse ne pitäisi maalikylistä völjätä. - ajankulunsa.
Liian vaivalloista.

Tikusta tehty asia,
se on jo sarjassaan niin ylivoimaisen suurta,
että päivittäinen silmäneulan hakeminen närteestä
tyydyttää oikeinkin hyvin täällä jännityksen,
kuin myös draaman tarpeet.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 18. helmikuuta 2014

STATUS QUO


STATUS QUO

Miten osaakaan yksinkertaisista yksinkertaisin
ajankulu viehättää;
sama - satoja ja satoja kertoja lampsittu,
muhean lumen aikana paarustettu raitisilmapolku.
Koirun kera.

Sillä haisteltavana samat iänikuiset korret,
merkattavana kannot ja mättäät - puunjuuret,
ilman minkäänlaista ulkoista kiirua.
Eikä sekään tympäänny.

Hiljaisuuden kuulemista ilman hikeä,
vailla puuskutusta turhanpäiväisestä sinnistä:
pysähtyneet puut, mykistynyt tuuli,
polkua pitkin leijuva äänettömyys hyväilee kuulimia.
Mitään erikoista ei satu tai tapahdu,
Status quo.

Eetos kisailee,
pyrähtelee eellekäsin karatakseen muka;
haihattelee kuukkelien kera,
palaa mokoma hassu tämän tästä arvioitavaksi,
vaikka tietää ettei sen tarvitse tehdä tiliä.

Tämä jokapäiväinen vähäpätöisyys lyö mennen tullen
Urbanistanin hälyn ja sählingin,
perkeleellisen kiimahopun Eimihinkään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 17. helmikuuta 2014

RAiVORAiTiS


RAiVORAiTiS

Joki on syöpynyt esiin,
valmistelee sijaa joukaisten tulla,
toki saattaa tuo vielä maalispakkasilla kuroa kannen,
ainakin riitteen - wanhan surmaa kantamaan,
mutta kyllä sen wimma kesään päin on.

Näkee sen jo päältä.
Ohuen ohutta abstraktia taiteellista draamaa,
sinen sävyjä kahta puolta hyistä sulaa;
vuolas syöveri hioo niitä lakkaamatta uuteen uskoon.
Ja ilman apurahaa.

Nähtävästi myös selvin päin - raivoraittiina,
toimii tämä ainutlaatuinen mestari,
tekee ensiluokkaista jälkeä.

Luovaa tolaa tuskin tarvitsee hakea
nuhjuisissa viinikellareissa räytymällä,
ymmärryksen sääliä kärttäen.

Erkaantuneet eivät näe tätä taidetta,
jos sattumoisin hipaisevatkin ohikulkeissaan;
perseet nääs, pillut ja tissit - törröttävät kalut,
ne puuttuvat kaikki tyyten näistä näyttelyistä.

Se pakollinen homokin unehtuu kaappiinsa;
ei pysy pinnalla näillä upeilla heikoilla jäillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

MUSTARASTAS


MUSTARASTAS

Tuuli kuiskaa hiljaa,
hyräilee kevään ensimmäistä virttä hirttä hyväillessään,
leuto kosketus sulattaa nokareen niskan päältä,
kulpporivi ilmestyy kuin tyhjästä lumenrajaan.
Lahea kosketus tavoittaa jokaisen elävän.

Tiaiset nousevat mokomasta williin;
auvoisa lounaan tuoksu kenties,
tititykselle ei tunnu löytyvän loppua näissä nuoteissa.
Kamarikonsertti soi riemuisana rantteella;
solistinaan musta ouvonmaan elävä.

Laulaa vieras;
kahdeksan tunnin työpäivä kohta taas totta
siitä yöttömäksi muuttuu
ja yö tykkänään puuttuu.

Tää on wiimeinen taisto, vaisto sanoo;
pakko kai uskottomankin uskoa
kun tuollaisella sinnillä todistetaan
talven seljän taittumista.

Mustarastas vakuuttaa,
taivaan pankolta valuvat märät tiskirätit todistavat
otuksen puheet tosiksi.

Oi suloinen helmikuu!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 15. helmikuuta 2014

KOLEERiNEN RAPSODiA


KOLEERiNEN RAPSODiA

Sivakka omin päinsä,
lupaa kysymättä - pujahtaa vitelikössä
ikänsä itsensä ympäri kiertyneen koivun juurivesaan
ja äityy jäämään pinhuusiin.

Syntyy äkin - tyyten varoittamatta,
koleerinen rapsodia.
Kaikki perkeleelliset temppuilut,
mitä ikunansa on niiden vempeleiden kera sattunut
iän kuun päivänä,
ryöpsähtävät filminauhana kulkemaan sielun näytöllä.

Eikä se, että yrittää kokemukseen perustuen
ensin vaivihkaa tönäistä hattureuhkaa takaraivolle;
paineita purkaakseen - hillitäkseen,
ei se vaan toimi.

Ei ennätä.
Sitä ennen on jo turskahtanut sellainen
myrkkyannos suonissa kohisemaan;
lentää hattu mahdollisimman kauas,
porkat toiseen maahan, kintaat perässä.
Tuhansien saatanoiden parvi eeskahtaalle

Kiukusta haljenneesta ihmisen raadosta
jää lopulta vain kieppi lumeen,
jota tuuli hiljalleen lanaa siloiseksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 14. helmikuuta 2014

AUKKOJEN METSÄSTÄJÄ


AUKKOJEN METSÄSTÄJÄ

Päällisin puolin epämääräistä hortoilua
jossain unen- ja valveen rajatilassa;
ehkä - sivullisista.

Tulta ruokkien,
yltäkylläisenä - hyppyset rasvasta kiiltäen,
vain suuria kokonaisuuksia raukeana tarkastellen.
Aukkojen metsästäjä.

Henkeen sekaantuminen on pyhä toimitus;
rumpu soi - savu tanssii unettavaa bossanovaa,
Obladii obladaa.

Se kauhea, kuulimia riipivä ääni,
joka viittasi lähistöllä riehuvaan paloittelumurhaajaan;
hulevettä - hulevettä kaikki tyynni.

Asiaan tarkemmin paneutuen paljastui,
että vitelikössä mourusi kiimainen ilves pärskyllään;
päästäkseen toteuttamaan riettautta.
Ei sille mahda nyt jumalatkaan mitään.

Rumpu sirottelee unihiekkaa,
silmäluomet tiinehtyvät;
herääviä paineita pistäytyä toviksi laatuajan temppeliin,
vaan missä ulku?
Ja riuku susien varalle?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 13. helmikuuta 2014

PiTKÄSiLMÄ


PiTKÄSiLMÄ

Yhä pyhän tunturin hiljaisuudessa,
laiskuuden riettaassa tyyssijassa joutolaakereilla;
ajun kehoa värisyttäviä haihatuksia,
luotteita sanojen päiväunilla.

Ei taida selvitä;
pohdituttaa - kaikki nähdyt enneunet
kahdelta viime vuosituhannelta käyty läpi;
silti puhtaan valkeaa punaista lunta vasten
viaton Laku näyttää likaisen syntiseltä.

Näyttää - vaikka sataan kertaan puhdistetut nokilasit
on vaihdettu tarkkanäkölaseihin.
Iän wanha pitkäsilmä paljastaa viston kauheuden,
sillä näkee kyllin yli avaruuden kaaren.

Tappavan kosmisen sijaan uhkaakin moraalisäteily;
yhteiskunnan ylijäämähyvinvointi tiivistyy
kuristusotteeseen narsistisen ytimen ympärille
ja sekoittaa viimeisetkin selkeät humeetit.
Hyvinvoinneista kasvaa itseään ahmiva syöpä

Ajattelutaidosta syntynyt velka on ankara ies,
inhimillisyyden korko syö älyn pääomaa,
täyspäisyydestä alkaa olla pulaa.

Nahkatornien gurut ovat täystyöllistettyjä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

RiEKOT


RiEKOT

Tämä tunturin juurella kyhjöttäminen on asioita
joista joutaa sitten wanhana muistella;
vartoa nuoskassa lumessa,
odottamassa siunatumpaa hetkeä kuvalle.

AH - kykkiä tulen loimussa,
penkoa niestariippiä - ährätä eineiden kera,
peruuttaa taljalle vetämään henkeä
höyryävä kuksa pivossa - silmät savusta sikkurallaan.
Se nyt vain on siinä.

Riekkojen kiroilu kuulomatkan päästä
pitää mielen virkkuna vastaanottamaan
sielua hiveleviä aistimuksia;
jotain karkaa - iskostuu tähän mantuun.

Meri saa nyt jäädä,
on tyydyttävä siihen mikä on saatavilla,
sillä sipuli.
En tykkää sipulista, mutta tähän se sopii.

Kas ilmakitara - rimbaudan sonetin,
hieno elämän vire - ylistyslaulu suorastaan,
arktisen kauneuden taulu;
tanssi omin päin viidellä piruetilla.

Ulajan päälle. Kyllä kelpaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 11. helmikuuta 2014

HiNKU


HiNKU

Viittä kuutta boforia
ja tyyten väärästä suunnasta;
mutta kyllä se herättelee humeettia,
sytkäyttää.

Kutkuttelee sen verta syvältä sielua
kun antaa sen huljutella avointa päätä,
että on ihan kärpäsestä tehtävä härkänen;
perusteltava froualle kolmena kappaleena kirjallisesti,
että pitää lähteä käymään meren rannalla.
On asioita.

Kuvaamaan - astumaan vuoroveden viertä,
ihastellen kuinka voi elää hetkessä;
jäljet takana huuhtoutuvat pois
ennen kuin ennättää taakseen vilkaista.

Ja kun ehättää,
ei näy mitään,
ei historiaa - ei suuntaa mistä tullut,
vain se sen hetkinen hetki on olemassa;
kohinoineen ja tyrskyineen,
ikuisen tuulen soittaessa.

Meren rantaan on hinku,
vielä tämän päivän himo yltyköön,
huomenna kyltyköön.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 10. helmikuuta 2014

SUPiSUOJA


SUPiSUOJA

Puut alkoivat sataa vettä,
upetto leijuu huntuna hankien yllä,
räystäiden alla pitkät rivit kulppoja;
tien pinnat äityvät niin luikkaiksi
että kuljettajista tulee herkästi matkustajia.

Ja kaikki tämä keskellä ankaraa talvea;
ei tarvitse matkustaa Mustikkamaahan ihmettelemään,
saman näkee kurkistamalla ulos,
saman kokee kiskomalla kurpposet koipiinsa
ja astumalla jäiselle rantteelle.

Yltiöpäinen askel;
elämä on persiillään
ennen kuin ennättää heittäytyä pitkäkseen.
Sellainen keli.

Kinokset tiivistyvät - umpihankikin vetäytyy itseensä.
On supisuojassa hyviäkin puolia;
jos riittävän kauan lämmintä piisaa,
tule oivalliset hankikannot ajoissa,
pääsee vähällä vaivalla tiettömien taipaleiden taa.

Sinne minne on haaveillut,
muttei kehtaamattomuudeltaan ole saanut aikaiseksi.

Suvi hyvä. Oikein hyvä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

ATARAKSiA


ATARAKSiA

Ylhäällä humisee;
pitkästä aikaa mäen päällä - kiirellä,
näkee loiton taakse, kauemmaksikin,
jos antaa mielikuvitukselle siivet.

Kaikki - vähäisimmätkin kohoumat ja nystyt,
kaikki ne on tykytetty,
vähäisimmätkin pystyt korrenrippeet puettu taattiin.

Sokerimaisema sinfonioineen;
ei varsinaista ääntä,
vain kaiken täyttävä hiljaa humiseva laki
joka salllii tilapäisen riitasoinnun,
saapumisen parkaisun.

Sitten hopulla,
tulemisen loppuminen hätänapista;
silmänräpäyksessä kuulimet tavoittavat tilan,
sielu leviää mahdottomaan hymyyn,
ei mahdu syöveriinsä - murtautuu laelle.
Ataraksia.

Alaviistoon leviää upea kuve kumpuilevine ryntäineen,
kapeine kuruineen;
lumettomine kiviryökkiöineen.

Kiirunaparvi kipittämässä lumettomalla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 8. helmikuuta 2014

LUMiKENTTiEN KUTSU


LUMiKENTTiEN KUTSU

Että muka täyttymys tulisi,
jo pelkästä lumessa rämpimisestä;
haarukset harallaan,
kahden seipään varassa
ja että siitä vielä joku hullu muka ihan maksaisi,
päästäkseen tätä iloa suorittamaan.

Ja paskat.
Hiki siinä tulee ennen kuin ennättää kissaa sanoa,
ennen kuin ensimmäinenkään onnellisuuhormooni
ennättää karata puuskutuksen lomasta
ilahduttamaan ja onnellistamaan muita lajitovereita.

Puoleen matkaan päästessä on ehättänyt
jo sataan kertaan epäillä omaa järkeä,
tuhat kertaa äänettä kysyä:
"Onko pitkä matka tulipaikalle?
Milloin tämä länsimainen hapatus loppuu?
Missä on minun wu wei?"


Poro - jota urbanialainen tiede yleisesti pitää typeränä,
seisoo ummenkulkijan uralla hämmästyneenä.

Vuoren varmasti kuulee sen ihmettelevän ääneen:
"Mikä saatana noihin ihmisiin on mennyt;
paarustavat umpihangessa häkkyrät jalassa
kun tässä vieressä on ihan siloisa polku mitä astua?"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 7. helmikuuta 2014

TiKKANEN


TiKKANEN

Tikka hakkaa,
päätään puuhun pakkaa,
näyttää tietämättömistä eittämättä siltä.

Kävyn takakäteen nakkaa,
kertyy keko kelon juureen ammottavin suomuin;
tapa luomuin puida siemenet - on kikka oma tikan.

Päiväst' toiseen sama tahti einestehtaan,
sama ruuan jahti - sama tikkapolon kolo;
vain käpy ehtynyt ain' uuteen ehtaan vaihtuu,
muulla konstin heppu laihtuu.

Uutta entää noutamaan - nääs poutasää
ja hyvin kestää hanki rikkumaton lentää,
on siipinensä lintu vapaa - ei koskaan hangen vanki.

On vielä autuus olla mitä mieltä tahans',
räytyä - kirkuu pitkin maailmoita omaa kieltä,
syödä hyvin - olla menestyvin.

Vaan piilee jossain oksistossa tikkaneito hieno ujo,
runojansa punoo,
ilmi riimit laulaa - venyttelee kaulaa.

Siihen sortuu tikkapojan sielun hupsuus;
kiima suvunjatkoon äityy - wimma syödä häipyy.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 6. helmikuuta 2014

KOHTAUS


KOHTAUS

Jossain haukkuu halli tyynen läpi,
mausteena vain metsän huokaus vaisu,
on hyytymästä lakannut jo tiaisella talli.

On uusi malli,
pakkasiltaan läheskään ei yhtä raisu;
tyhjä enää nyhjätä ja jurottaa.
Nyt kaikki valoon kurottaa.

Liittyy kuoroon uusi - outo ääni,
kai joku ummenkulkijallaan hankee paahtaa;
vuoroin loittonee,
mut' sitten ulinaksi yltyy taas
ja kyltyy herkät kuulimet kun kaiku niihen lankee.

Sulkee kuulevaisen silmät ääni ankee.

Mieli muistoihinsa aikain takaa palaa;
unta lienee näky kulkijoista rivakoista sivakoilla
piirtämässä pitkin lunta kilpaa,
ennättääkseen yöksi kotiin,
ehken ennen kallistuvaa iltaa.

Kajo vielä kuorruttavi pukkisiltaa,
kamuaa jo joukko sitä,
laihtuu hiljallensa itä, hämäriinsä haihtuu,
rusko lännenpuoleen vaihtuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

TYViPÖLKKY


TYViPÖLKKY

Haihtuu hämy - vaihtuu aamuun lempeään,
sonnustuvi usvan haamuun,
huomenpäivän hempeään.

On ruso hento taivaan päällä,
herkästi käy sielun ento - eetoksella lento,
pitkin piirin suurta kaarta,
saartamatta lainkaan muuta mieltä mustaan loukkoon;
päinvastoin - kiskoo mukaan onnellisten joukkoon.

Leijaa hiutaleita,
keijun tapaan heijjaa,
yksitellen sataa - mataa kieputellen;
immelmannin rataa tanssii kohti halkolanssii.

Tunne tempaa mukaan,
näe vaan ei kukaan
kun tanssiin yhtyy äijä päissään,
kirves käissään keskel' pihaa,
mieli täynnä pyhää vihaa tursuu - lisää kiivautta kyhää.

Koivutyvi - visainen ja tyly lyly,
pölkyn päältä irvii, hekottaa ja kekottaa,
ei vaan piru moksiskaan
vaik' saanut tuta iskut hirveet halkokirveen.

Oottaa yhä voittajaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 4. helmikuuta 2014

AAViSTUS


AAViSTUS

Suojasää,
talvi pysähtää - äkin rysähtää
ja lysähtää kuin niille sijoillensa;
sataa vettä - pettää umpihanki, vajuu,
tiivistävi itseään.
Kevään ensimmäinen merkintuoja luojan.

On uutta hajuu aistivinaan nokka;
kaartaa tuuli lounaan puolta,
kaukaa aapasuolta - tämä kevään henki vapaa,
tiettömien maiden takaa viestin jakaa.

Wanha muisti palaa,
halaa kesän aistillinen tuoksu - heiveröinen kyllä,
aavistus kai paremminkin,
pelkkä mielen kuvitus, mut' huvitus ja toivon siemen.
Virkistävi uuvahtaneen kielen.

Puuntaa pilven reunat,
kultaisena kiirii taivaanpiiri,
kirskahtelee levotonna tuuliviiri.

Lunta innoissani pihamaalta pukkaan,
puhkee hattureuhka kukkaan,
hiki nauhan alta tunkee tukkaan;
siirtyy nietos - auringossa silminnähden laihtuu
kun vaihtuu paikka kinoksesta toiseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne