PÄÄPUHUJA

PÄÄPUHUJA

Kylmä kaakkoinen suutelee poskia;
oikeinni ravakka pakkanen,
ei tuule, vain painollaan virtaa.

Puissa paukahtelee,
simahtelee aavan ulapan poikki toisen rannan tievaan
ja jää kaiun vastakaikuna haipumaan keskellä selkää.

Syksyltä yli jääneet kosteudet tekevät pesäeroa;
viimeiset löysät pois,
ennen uuden elämän käynnistymistä.

Sen verta räväkkä lähtö paukulla,
että oksan karahka jää vapajamaan,
varistaa samaan syssyyn uutun lipalta huurretta.
Kimallus kutittaa nokkaa aivastamisen kynnykselle.

Nokilasit kaivattaa povesta kesken kaiken,
niin pistää silmiin hohtava kenttä
kun aprikoin lähteäkö yli paarustamaan,
vaiko palata omia jälkiään.

Koiru päättää - on menossa jo huutomatkan rajoilla,
korpit läksyttävät sitä,
joutuivat häiriintymään poronpaskakinkereillä.

Täytynee mennä pääpuhujaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!