MUSTARASTAS
Tuuli kuiskaa hiljaa,
hyräilee kevään ensimmäistä virttä hirttä hyväillessään,
leuto kosketus sulattaa nokareen niskan päältä,
kulpporivi ilmestyy kuin tyhjästä lumenrajaan.
Lahea kosketus tavoittaa jokaisen elävän.
Tiaiset nousevat mokomasta williin;
auvoisa lounaan tuoksu kenties,
tititykselle ei tunnu löytyvän loppua näissä nuoteissa.
Kamarikonsertti soi riemuisana rantteella;
solistinaan musta ouvonmaan elävä.
Laulaa vieras;
kahdeksan tunnin työpäivä kohta taas totta
siitä yöttömäksi muuttuu
ja yö tykkänään puuttuu.
Tää on wiimeinen taisto, vaisto sanoo;
pakko kai uskottomankin uskoa
kun tuollaisella sinnillä todistetaan
talven seljän taittumista.
Mustarastas vakuuttaa,
taivaan pankolta valuvat märät tiskirätit todistavat
otuksen puheet tosiksi.
Oi suloinen helmikuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi