KAKiSTELLEN

KAKiSTELLEN

Tasaisen harmaa suojasään haamu arjen yllä,
iänikuinen aamupuuro vailla voisilmää,
aistien mausteet puuttuu;
sellainen tunne.

Kiikkustoolissa syntyy ankarasti henkeä viljellen eetos,
jalostuu himon yltyessä harkituksi teoksi,
laantuu vasta mielenteon kyltyessä.

Ei montakaan askelta vetiseen umpihankeen,
luudalla huiskien tynnörin puolikas esiin ja auki;
kas siinä - tulisija puineen, sykkyräisine syttöineen,
vartoomassa tulentuikkaajaa.

Missä kipene - siellä tuikkaaja,
tuohitötterön ihana hulmahdus oitis,
savustunut kyynelvirta kun liekki saa haukattavaa,
ahnaasti iskee kynnet äkkiväärään pölkkyyn.

Palamisen hoppu laantuu;
maailman tavaralle ei saa olla ahne,
savu leijaa - kiermurtaa roikkuvan ilman läpi,
kertoo loputonta tarinaansa hulmuten liekki.

Tulen äänet ja tuoksut - ne saavat yliotteen sielusta,
nielusta nousee kakisteluja - tyhjää oneaa mieltä;
arki kaikkoaa kulttuurin tieltä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!