lauantai 31. tammikuuta 2015

HiKiSiÄ KARPALOiTA


HiKiSiÄ KARPALOiTA

Viltoilla rinteillä puuton hiljaisuus;
rajalta rajalle,
ei linnun liikahdusta,
kaikkensa pysäyttänyt liike.

Porkat kainaloissa,
suoverot pureutuneena lumen alla jäiseen kuoreen;
puuskutus asettumassa pinnistyksen jälkeen.

Hikikarpaloita vyörymässä ahavaa nahkaa,
leuankärjessä tule ero:
pieni vaatimaton kulppo syntyy sivakoiden väliin.

Orastava lounatuuli pyyhkii ja kuivaa lopun,
äheltävä hoppu nitistyy itsestään tuulen raikastukseen;
siunattu hetki tunturin kupeella.

Vain sielu mutkuilee sijoillaan levottomana,
pyrkielehtää vapauteen,
haikailee haihattelusta.

Silkasta nöyryydestä huikentelevaisuudelle hellyn,
raotan lyyssin pieliä
ja annan sen loikata olkapäälle haahuilemaan.

Eikä siitä tovia kauempaa mene
kun se pyrähtää ja on kohta toisen tunturin kiirellä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 30. tammikuuta 2015

ENNUSTUSKiiMA


ENNUSTUSKiiMA

Ihmisille jotka ovat eläneet lumessa,
asuneet ikänsä lumimaassa - syntyneetkin lumeen,
syöneet, juoneet, naineet,
saunoneetkin ja siinä välissä kieriskelleet lumessa,
jopa sotineet talvisissa sodissa.

Ja nyt sitten muka uhkaamassa
ilmastoinninmuutoslaitoksen ennustajien mukaan
aivan perkeleellisen hirveän kauhea lumihässäkkä.

Sietämättömästi uhkailtu tavallisia kansalaisia,
joka puolen tunnin välein - pakkoyle;
etupäässä joka suuntaan juoksutettavaa rupusakkia.

Myrsky tulee, tykky tulee, puita poikki ja sähköjä;
lunta tulee niin monta ja monta takkavitallista,
että siitä suorastaan on kauheaa haittaa ihmisille.

Yö on valvottu ja vatvottu,
vahattu lasia - ei ätvähä sää millekkään suunnalle.
Kun katsoo akkunasta rantteelle;
ihan tavallista lunta satanut - ei mitään riivausta,
siunattu hetki - tyyntä myrskyn edellä jos ollakseen.

Olkoon;
kyllä tässä odotettu tarpeeksi sitä viittäkymmentä,
hyvä jos edes kolmeenkymmeneen senttiin yltää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 29. tammikuuta 2015

EPiSTOLA № 260


EPiSTOLA № 260

Vielä tässä matkaa kauneuteen on;
Ultima Thule - arktinen hysteria - kaukana, kaukana,
mutta kuitenkin
ja sitten viimmesen päälle varmasti.
Tanakasti sillä tolallaan kun eillis kerralla jäi.

Se on sellainen otettava kohdaltaan sitten kun se on,
on se sellainen maa ja sellainen kansa.
Tyhjä heittää haikailemalla hukkaan voimavaroja;
ennen alkujaan,
vasta kohdalla - silloin pitää pinnistää -,
sinnitellä niin perkeleellisesti;
niin kuin vain suomalaisella sisulla iät ajat tehty.

Eton suomalaisena huudettava toiselle rannalle
kuni toiselta huutaa toinen;
sitten yhdessä kuolemaa ja polliisia
tahi muuta tähellistä.

Ja siinä välissä joki tasaisena kantena,
alta käsin vyöryvänä väkevinä mustina häränsilminä;
jäätä syöden ja kovertain - uhkaa yllä pitäen.

Pakataan kyllä koko ajan;
valmiiksi saatettuja ajatuksia matka-askit pullollaan,
kuhisevat innosta keskenään;
vereksimmät on sullottava väkivaltaa sivuten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

LENTÄVÄiSET


LENTÄVÄiSET

Ihan tavallinen tamminen arkiaamu rantteella;
samat puut reunustavat samoja aurausvalleja,
palotikkaisiin nojallaan wanhat sivakat,
säntillisesti - lievässä suruvoitossa
kun eivät enää kelpaa moternille rosmolle.

Lievästi kirpakka pakkanen - ei sellainen nipistelevä,
eikä kovin päällekäyvä;
kuitenkin saattaa käydä vilulla karauttamaan,
jos liian kauan unehtuu paikalleen ihmettelemään.

Pyylevä katti lojuu joutilaanoloisena,
mallaa raatoa miehenkokoisen lumimurikan päällä,
reitevä koipi roikkuu asiallisen oloisena;
kuten ammattilaiskuolleella pitääkin.

Tirskuttajia pyrähtelee valon hurmassa eeskahtaalle,
koukkailee kuolleen vihamiehen yli aivan liki,
lähes korvia hipoen.

Siipiniekoilla on hauskaa,
pian iloitteluun ryhtyvät kaikki pihapiirin lentäväiset
harmaa saatana on vihdoin lakannut napsimasta eloa.

Yltiöpäisin päättää siepata karvan korvasta,
tassu vilahtaa salamana - kuolema elää.
Pensasaita paheksuu koko volyymillaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 27. tammikuuta 2015

LUMiMiES


LUMiMiES

Aivan auringon näköinen keltainen reikäle
ja räkötti suoraan näkimiin
kun putsasin kotteron katon reunoja teepaidassa.

Ripsin - ettei ovea aukastessa yöllä purunnut lumi
valahda lempohinen penkille;
etelän vetelien auto kun on tämäkin,
ei suunniteltu lumimaihin - eikä lumimiehille.

Vaan somastipa mokoma jo keikkui taivaanpiirillä,
tunsin viehkeän lämmön häivän hipaisun
paljailla linnunlihaisilla kyynärvarsilla.

Vasta tammisen kuun loppupeli menossa,
talven sy'än ikään kuin makeimmillaan,
mutta tiluli-tintit jo paneutumassa oologiaan.

Niin ainakin yksioikoinen meikäläinen käsittää
pyryn pehmentämän selkosen hiljaisuudessa
kakofonialta kuulostavan tirskutuksen.

Siitä vaan tirput - titipä hyvinnii tyy,
ei muuta kun morsmaikun selkään kamuamaan;
sillä konstilla se elämä jatkuu.

Vähemmän tuntuu pakkasessa kärvistely ankealta,
jos välillä saa sumennettua humeetin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 26. tammikuuta 2015

HELMIPÖLLÖ


HELMIPÖLLÖ

Meren rannalla.
Tammikuinen esittää parastaan,
ihana suloinen hengittää tasaiseen wällyn alla,
reisi valuu liepeen alta ja houkuttaa.

Elämä vain on kuksasssa aromoiva kohves,
pari korvapuustia palkkana riettaista ajatuksista;
ovat viedä kielen muassaan.
Haihatukset saavat yliotteen.

Kissi rutisee neuleen päällä,
lööperistä tykkäävät näkimet väittävät
että totisesti, totisesti,
lankakerä isoaa kehräämällä.

Ettei vain silmäneula iske silmää,
niin hyvää pataa neulatyynyssä parsinneulan kera.
Lempo soikoon,
pakko aukaista akkuna,
tukkia humeetti arktiseen hysteriaan.
Tuoksuu matikan kudulle.

Sielu karkajaa,
pyrähtää koivun hankaan,
käy häiritsemään lemmestä hehkuvaa helmipöllöä.
Siitä mitään tule,
kukaan sellaista suvaitse.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

ÎLE BOHÈME


ÎLE BOHÈME

Valkenee ranta,
sarastus sysää syrjään verkkaista hämärää;
verhon takaa parvekkeelta erottuu vuori kuorineen,
yläkerta tukevasti lumittuneena.
Pitkä matka Leikkimeren suuntaan latautuu.

Valikoituja mukavan ystävällisiä sanoja solkenaan,
suunnitelmien orastuksia sellainen nippu,
että ainakin taiteellisten vapauksien suhteen
alkaa jo olla - sanottakoon niin -, kovin mukava ote;
oleminen muuttumassa elämäntavaksi.

Kulttuurihan syntyy;
sanokoon liian viisaat ihan mitä hyvänsä -
vain kokemuksen aikaansaamasta oppimisesta
ja sitä tämä Île bohème de la poésie on.
Mitä suurimmissa määrin.

Onko kokemusten rikkaudesta mitään hyötyä;
feikkisivistyksessä sitä pyritään
todistelemaan pois eipäsleimakirveillä.
Ja niille hui-hai-iskuille ulvoo yhä vain kasvava
Pavlovin koiriitten lauma.

Lähtö.
Kättä ei anneta - se on väkevä signaali,
se on takuu palaamisesta - joskus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 24. tammikuuta 2015

NORJALAiNEN RANTAKiSSA


NORJALAiNEN RANTAKiSSA

Tänään laitimmainen päivä ja ehtoo;
tällä erää siis tästä herkusta,
mutta valloitus ei tyssää.

Sellaiset jäljet jättää tämä raa'an karu maa,
naarmuttaa pysyvästi sielua - siitä juovuttava tunne.
Paikka-ainesta saa imettyä vain tästä maaperästä.

Itseasiassa sitä on hyvin,
jopa jonkin verran ylimääräista meille siilaille;
nimittäin sokeilta jäänyttä,
eivät ole ne palanneet eheyttämään sieluaan,
on tullut kertakäynnillä selväksi paikan luonne.

Sikäli mikäli aurinko suostuu ja sää sallii,
niin hiljaista hyvästijättöä tutuksi käyneissä paikoissa;
näkemyksiä useammalla kameralla varmistellen.

Toivioretki raivoisan meren tyveneen syliin,
hurjistuneet tuulet kehräämässä kotikissana;
no josko nyt sittenkin norjalaisena rantakissana,
jos olosuhteet huomioon ottaen.

Taiteellinen vaikutus kymmenen,
tekninen samaa luokkaa;
vuorovaikutus hipoo jossain niillä main sellaista
mitä ei osaa edes ounastella.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 23. tammikuuta 2015

ARNØYA


ARNØYA

Meillä on kaikki,
tuhatkertaisesti kaikki,
sielua raapiva tunnelma niin;
ihan ääneen naurattaa,
muttei jaksa kantaa vuoksen yli vastasaareen.
Kaiku potkiskelee turhautuneena rantakiviä.

Runous on vaihtoehto esittää kauneutta ihmisille
ilman ulkoista instrumenttia;
sanamusiikkia, rytmiä - älyjazzia... zazaza-zizi-ze,
sitä joka auttaa maalaamalla ihastumaan asioihin.
Nimenomaan jotka koskettavat heitä itseään.

Jos elämä ei nyt ole hyvää,
se on kyllä tästä vieläkin parempaa;
ehtoolla kuulaassa pohjanpaloja kirjokannella.

Tänään auringossa varjoja - näetkö?
Ne häilyvät tulevat - liehuvat -, ovat hetken
ja sitten vaihtuvat haihatteleviksi sieluiksi.
Ja toisillakin tavoin vapaiksi - miten vaan,
jos sen tahdot sallia tiedostaa.

Aarnikotkasaari - attraappi;
kuin naisen mystinen hameenalinen elämä.
Etsiköön tämän jokainen omalla googlellaan,
Saatanan ottakoon paholaisen avuksi ellei.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 22. tammikuuta 2015

KYTKÖS


KYTKÖS

Päivä hieman yli puolessa,
aurinko painumassa Tuutilullaan;
sanat päästetty ulkoruokintaan vapaasti,
ilman kaitsijaa.

Hölisevät innoissaan,
ajatukset roikkuvat kynsin hampain niissä,
riekkuvat - yrittävät löytää ja saada sijansa,
eturivi on aina eturivi
kun tarjolla olevia parhaita mahdollisia aletaan
sommittella parhaaseen mahdolliseen järjestykseen.

Kevytmielinen sää hupailee - empii,
ei löydä oikein otetta;
tuskin se vieraskoreutta kuitenkaan on,
enempänsä pitkästymistä,
kyllästymistä ainaiseen samaan rytmiin.

Autereiden hälläväliin-leikki on kauniin upeaa,
kuin merenrannan äärettömyyteen ulottuva tenho;
se tarttuu - ujuttautuu hivuttaen sisimpään,
ottaa vastaanpanemattoman valtaansa
ja sillä hyvä - muuta ei tarvita -, kytkös syntyy.

Elämällä täytyy olla taukopaikkoja;
olla vaikkapa siellä,
missä varjot sieluineen palaavat huurujen läpi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

BLUES


BLUES

Tottuu - kauneuteen tottuu,
silmiä hivelevän upeat kulissit asettuvat elämään,
naksahtavat vastaanpanematta paikoilleen;
ovat tovin kuluttua samaa puuta.

Merisavujen myllertävä tanssi hämärää vasten;
sarastuksen kajo kurkottautuu yli,
murtuu ja sekoittuu rajapinnassa taikaelementiksi;
menee mahdottomaksi vangita laatikkoon se,
minkä näkimet aistivat kolmiulotteisena,
haistimet haistavat - kuulimet kuulevat.
Aarnikotkan blues.

Vertaansa vailla-kokemus;
sietämätön kihinä sielun pohjassa.
Tekisi mieli raapia sitä - sielua - heinähangolla ,
niin kutkulleen,
että siipispankot pongahtaisivat esiin olkapäistä,
tempaisivat topatun raatoni völjyyn
ja veisivät taian päälle ihmettä ihmettelemään.

Vaikka kuin pyristän,
siipisnypyt silonneet luisiksi kohoumiksi olille,
umpeen luutuneet aikain saatossa.

Kauneus jää meren valoon ikuiseksi tanssiksi.
Aarnikotkan blues.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 20. tammikuuta 2015

KiHELMÖiNTiÄ


KiHELMÖiNTiÄ

Huikaiseva tunnelma,
valo on syntynyt - todisteet vilahtivat taivaanpiirillä;
matkan tuoksinassa kiehtovia ajatuksia,
mielipuolisia näkökulmia ilmiöiden vangitsemisesta
muidenkin nähtäväksi.

Saapas näkee mitä kenkä tekee
kun keskipäivä karistaa hämärän harteiltaan,
oikaisee vartensa ja käy.

Laantuuko merisavu - väistyvätkö pilvet,
päästäen valon maalaamaan valkoiset vuoret,
pohjoiset alpit - jos joku haluaa niin sanoa.

Parahultaisesti kihelmöivää odotusta,
aika pysähtynyt matamaan,
pidättelee siimestä sylissään,
ei raaskisi antaa sitä yön vietäväksi.

Jo virkoaa aamunkoi,
pölähtää tunturin takaa sarastuksen siivelle
ja alkaa värjäämään horisontin päällystä.

Isoapa pensseliä peijjooni nyt käyttää,
punaisella keltaisella sutii,
lopuksi laveeraa koko taivaankannen miltei,
vain avaruuden syvä sininen saa armon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 19. tammikuuta 2015

KAKSi ULJASTA


KAKSi ULJASTA

Yksi mieli, yksi tahto;
humeetissa roihuavat taivaalla kirmaavat soilet
kun kaksi uljasta heilahtaa Siilaskopasta yli
ja oijustaa Rihpogáisin kuvetta alas Yykeänperälle,
kiemurtelemaan Aarnikotkan saarelle.

Luonto tavoittelee ankaraa sävyä,
keskitalven arktinen hysteria istuu maisemassa;
ravistelee ohikulkevia lasiensa takana.

Tunturien huurulla koristettu valtakunta;
kuin Paholaisen hillitön tarjous,
jokainen näkymä kiihottaa kuvamaan,
jokainen utelias katse viekottaa pysähtymään,
tallentamaan jok'ikisen ripsauksen sitä atmosfääriä.

Tuo houkutus on tiedossa;
siihen on ollut pakko varautua,
muuten ei matkanteosta tule mitään.

Höyry on tuuletettava päästä tyyten,
paneuduttava kertakaikkiseen vain siirtymään,
yltiöpäisesti - paikasta aa paikkaan bee.
Sillä siisti.

Matkalla,
Pellon reunasta poimittu ukko - hyvää puuta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

SAARi


SAARi

Lievää kihelmöivää odotusta,
poskipäät käyvät horisemaan keskellä tammipäivää
kun aurinko ohimennen pyyhkäisee niitä.

Ovat muka aistivinaan meren leppeän hehkun,
kostean muiskun.
Haistimet;
siinä samassa taulussa suolaisen tuoksun,
vaikka matkaa on vielä rapia tuhannen kilometriä.
Yön yli ensinnä hoputta
ja sitten vielä puolivuorokautta karttapohjoiseen.

Odotettavissaan - Ultima Thulen taa toivioretkelle -,
sinne halajaa sielu,
valtavan Atlantin ja hyisen Jäämeren lapselle,
Pohjanpalojen saarelle kaamoksen lopettajaisiin.

Pakattu on ja pukattu,
hukattu ja löydetty - köytetty, kasattu ja tasattu
paikattu ja liimattu riivattu,
sitten viikattu.

Valmista on
kun vain saisi ajan loikkimaan hopummalla otteella;
yhtä tyhjän kera - mataa samaa rataa,
hyvää pataa lähdön kanssa,
ei mitään kiirettä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 17. tammikuuta 2015

KUKKANEN


KUKKANEN

Pakkanen huitelee omia polkujaan,
paljonkaan piittaa hytisevistä luojanluomista
toisilta väkivalloin anastamissaan turkeissaan.

Paukkuu - tietenkin paukkupakkasilla paukkuu
ja ympäristöministeriön kuulimiensuojeluosastokin
on vielä toistaiseksi - toki hammasta purren,
sietänyt edellä mainitun mekkalan.

Mutta nyt kuulemma vihdoin - tämä samainen -,
on asettanut pelkistä silkoista asiantuntijoista
koostuvan työryhmän miettimään ohjaavaa lakia
jolla saatetaan pakkasen paukkuminen aisoihin.

Tihkuneiden tietojen mukaan tälle pakkasen
paukkumiselle asetettaneen samankaltaiset rajat
kuin ilotulitteiden poksauttamisille;
käytännössä paukkuu enää siis vain aattoiltana,
kello kahdeksastatoista alkaen yösyömmelle.

Suojalasit, kuulosuojat ynnä kypäri edellytetään
sekä päässä älyä yli kahdeksantoista astetta.
Väärin paukkuneet siirretään sisäministeriön
poliisivoimien toimesta Odotettavissaan.

Kylmäkuljetukset sallitaan teippauksin toistaiseksi.
ELY-keskus myöntää siirtymäajan poikeusluvan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 16. tammikuuta 2015

HAALEA HUNTU


HAALEA HUNTU

Tämä on niitä kultaisia,
vastasyntyneen valon kapuamisen hetkiä,
kun se juuri ja juuri on ulottunut taivaanpiirille;
saanut säteen tai pari pilvenlonkien lomasta esiin;
merkiksi sielujen paluusta.

Ensimmäinen varma havainto varjosta
kun laajan aavan autiossa,
sinne juurtuneen sinnikon käkkärän juuresta
osoittaa haalea huntu hangen pintaa pohjoiseen.

Täytyy juhlistaa - rannemma kiiruhtaa -,
lukea luotteet ja asettaa tulen sanoilla tuli;
ottaa asento kohisevan lepän tyynnyttämiseksi.

Liekkien rietas tenho kuin hehkumo kiiman,
tulimyrskynä sielun sisällä - velloo -,
kehottaa liehuvaa runoa riehumaan;
hoputtaa rynnimään yksisilmäisten reviireille,
ei voi ikuista totuutta säästää.

Se sama ikuisen tervaksen kiehtova savu;
syntiin mieltynyt sielu liihottaa haihatuksiin,
kiihottaa aistit hurman tuolle puolen.
Ankara tuoksina tursuu rinnanpalosta,
riipii mukaansa joka suuntaan.
Lajitoverit juopuvat ilosta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 15. tammikuuta 2015

LUOSTAKKA


LUOSTAKKA

Sininen hämärä alkaa hiljalleen väistyä,
lumi saa vankan otteen valosta
ja sysää siimeksiä syvemmälle rääseikköjen sisään.
Talvinen päivä varmistaa otettaan.

Mikäs tässä kuolpunassa kuksehtiessa,
hiljaista on,
sen verta onneton pakkanen - ei edes napsahtele,
mitä nyt tintit mekastavat siitä edestä,
korppi vainen niitä kuostoltansa toruu.

Tuulenleuhka tiputtelee satunnaisella otteella tykkyä,
lumipaakkuja tupsahtelee tuon tuosta,
kahta puolta tampattua palasta osuu kupeille,
pääsosumilta on toistaiseksi vältytty.

Edessä päin luostakka tosin saa sätkyn,
on parahultaisesti kusemassa takajalat harallaan
kun lumimöykky kapsahtaa sen selkäpiille.

Lähtö turvan osoittamaan suuntaan valkiaa,
niin hopusti,
että papanoilla ryyditettyä kusirantua piisaa
hyvinkin kolmisen metriä - ellei ylikin.
Silmämääräinen arvio.

Muuten ei tällä eräretkellä mitään vakavampaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

PULLAN AHMiJA


PULLAN AHMiJA

Tulen tarinoita sadas,
tai kahdes;
joka tapauksessa kuivan kälväkkä,
ahavan paahtama ukonruipelo pölkyn nokassa.

Harrastaa armastaan - ahmii pullaa,
kääntelee sivuja mökeltäen intohimonsa lomassa:
"Runoilijan saa hirttää ilman muuta."

Eipä ole vastaanväittäjiä,
on niin laittamattomasti sanottu;
sitä paitsi sopivia puita on roppakaupalla,
toinen toistaan upeampia keloja tässä saarekkeessa.
Kyllä niihin kelpaisi ripustaa
minkä ammattikunnan taitava taitaja hyvänsä.

Upeat lieskat nuoleskelevat tervaa tihkuvia pöllejä,
ankaran musta savu purkautuu lounaan puoleen,
siilautuu rääseikön läpi
ja leviää laimentuneena kettuna jängän ylle.

Tuoksu ylettyy aikansa eeskahtaalle seilattuaan
toiselle reunalle kairaa,
tervainen aromi sipaisee pounun päällä
koirun unta torkkuvan repolaisen nokkaa.
tämä saa oitis jalat alleen;
vain helminauha jää juoruamaan selkosen elämästä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 13. tammikuuta 2015

PUTiN


PUTiN

Aurinko nousee,
aurinko laskee - maailma pelaa,
tola on taas ammoin asetetulla radallaan.

Siinä välissä - hyvinkin tavanomaista
kun sielut ovat palaneet;
haikeudet kasaantuvat rönsyileväksi laumaksi
joka järjestäytyy koht'siltään
valmistelemaan kevään ensioireiden odottelua.

Päivä päivältä parveiluaika pitenee,
varustusta lisäämällä mahdollistuu ulko-odottelu;
taivaalle pälyily saa liikkunnan tekosyyllä
yhä väkirikkaammat joukot liikkeelle.

Vartoilu kulminoituu reilun kuukauden päästä
tapahtuvaan someiluun tunturien tietämissä;
riemunkirjavassa päiväasussa,
sivakat topattujen lahkeiden jatkeena
samoillaan rinneravintoloista toisiin ja päin vastoin,
porkat henkisinä tukina.

Selkosten ihanan ääretön rajattomuus - ajattomuus;
hiljaisuus lytätty tamppareilla henkihieveriin.
Hesykasmia paritetaan Markkina-Saatanan toimesta.

Kaikki on hyvin paitsi Putin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 12. tammikuuta 2015

KONEVOiMA


KONEVOiMA

Sivakoiden laulu,
toinen kuiskii toisen suihkiessa;
hyvää kyytiä - hyvää puuta molemmat,
porkat tupsavat tahtia,
kenkäimet kirskahtelevat jäähän ylettyessään.

Jostain äärettömän suunnasta - aavalta kai,
kaukaa tunturin takaa,
kaartaa suksi kohollaan ummenkulkija,
vastaa ulinallaan valkean hyiseen hiljaisuuteen.

Siivetön pirunpuntari tupruttaa lunta pölyksi,
sarvissa irvessä vähäläntä ukkonen lähättää,
jäätyneitä hyttysiä hampaan raot mustanaan.
Tulee kohti sivakat syödäkseen;
porkat jälkiruuaksi.

Kolme kahdeksikkoa konevoimalla,
sivakkamiehen paskarinki;
siitä päästyään suksii nolona ranta-ahteelle,
riipii rinnuksen auki - ottaa sielun hyppysiin
ja kysyy loukkantuiko se.
Lukee luotteet varmuuden vuoksi.

Kelkkailija hyppyyttää rantatörmään,
surisija loikkaa suoraan lavalle,
kuski jatkaa ilmavoimiin lentoharjoituksiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

HEiKOTUS


HEiKOTUS

Ma kovin sitä jumalilta - omiltani -,
tovin rukoilin;
te kurjat Urbanistanin,
loukoissanne kivisissä lymytkäätte,
koloissanne harmahissa tekohymyn maassa,
ankeassa - surun murheen kalpeassa,
mis' ilo rehti - tyrmään salvattu,
kuoloansa ulajaa.

Poissa pysykäätte tyyten,
hurjain-, yltiöiden päiden maasta kaukaisesta;
te asukaatte tääl',
tykö väljähtyneen sivistyksen humun,
alla määräysten niljakkaisen ikeen.

Kärsikäätte.
Kieltoin sumun kietoessa sielun inhaan tuskaan,
pettymysten nielaistessa oneaisen mielen kielen,
raiskatessa tahdon miehen naisen oman soman;
kaiken olennaisen olevaisen.

Vaan tänne jääkäät - koittakaatte voittaa,
arjen olemisen ankeus - aistikaatte vankeus;
ma hylkään yljät harmajat
ja lähden outametsäin taitse kaukametsiin.

Ulapoiden yli ilakoiden - kauas taakse selkosmaiden.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 10. tammikuuta 2015

SiLMÄPELiÄ


SiLMÄPELiÄ

Monipolvista notkahtelua pilvipeitteen taholta;
lempoako tuo pannahinen kummittelee,
ujosteleeko mukamas paljastaa kuuman,
kullahohtoisen häpynsä,
sen jota koko arktinen luomakunta vartoaa
kuin hullu kuuta.

Ei tuosta ota selvää,
on tässä tähellisempääkin tekemistä;
notkua nyt jängän reunassa pöllikasalla kirveen kera,
vielä ilman ensimmäistäkään armon iskua
kelopölkkyjen odottaviin otsiin.

Hät'hätää kyhätty torkkotuli kehitysvaiheessa,
pienellä sytytyksellä;
pohtii vasta omissa oloissaan syttyäkö vaiko ei
kun sytyttäjä vaikuttaa olevan muissa maailmoissa.

Paatunut synninmusta asettuu vaivihkaa oksalle,
ihan sitä tehen eloaan lopettelevan kuoston yläosaan.
Pitää tiivistä silmäpeliä niestarepun kanssa.

Tuo alussa mainittu jatkaa jaakaamistaan,
arvailla saa alkaako purkamaan lunta vai pouistaako;
ote kirvesvarresta kohenee,
heilahtaa kourien kyydissä hirmuisen kaaren,
ensimmänen otsa parahtaa haljetessaan kahdeksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 9. tammikuuta 2015

TERVEYDEKSi


TERVEYDEKSi

Lumen huomaavainen kosketus;
sitä ripottautuu kasvoille karahkaa sivuuttaessa.
Seikka naurattaa ja itsessään.

Hillintä pettää lopullisesti
kun hipaisevan lumen suloinen tuoksu syöntyy
viekottelemaan haistinta.

Sisään vedetyn kipenen kutina saa koko sielun,
aina mahanpohjaa myöten kouraisten,
pärskähtämään - tyhjäämään ryönäiset putket.

Taivaallinen nautinto;
märän suolainen vesi tirahtaa silmänurkista
ja pirskottuu pyhän veden tavoin
koskemattoman lumen hymenelle.

Pelkkä ajatus santsista riittää virittämään
uuden väkevän räimäyksen - niin ankaran,
että puiten oksat kavahtavat varistamaan lumensa
hopeisina ryöppyinä kirivään pakkasilmaan.
AH - terveydeksi.

Kaiku vastaa: "Deksi, deksi deksi..."

Sitä vaan tulee sanotuksi kaikenlaista.
Elämä on kepeät lepeet sinisen autereen yllä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 8. tammikuuta 2015

SYKÖPAATTi


SYKÖPAATTi

Hiljainen - päättäväisen näköinen mies;
puurtaa tunturin kuvetta sik-sakkia -
kapuaa verkkaan tampaten,
tämä sisupussi.

Tulehtuneen on näköinen miesi;
kuumissaan, sivakoissaan,
siivet laskostettuna selkään - vöillä varmistetut,
reuhtomisen varalta.

Taukoamatta ei pysty, ei kykene;
tämäkään jyleä järkäle.
Huoahtamaan pysäyttää,
puhaltaa höyryä sieraimistaan kuin valas,
karvareuhkaa läpästä kannatellen.

Ensimmäinen mielen kuva on - syköpaatti -,
tullut jostakin sielunsa kiemurasta oikusta tänne,
päättänyt levittää siipensä kansakunnan ylle
ja lähteä liitelemään kohti tuntematonta
hyisen valkoisen meren tyvenessä.

Tälläisistä miehistä on pulaa;
enin osa tämän päivän sankareista värittää omia
urotekojaan baaritiskien värityskirjoihin;
perässähiihtäjät seuraavat ihaillen perseen takana,
vaikka lunta ei nimeksikään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

PYHÄTTÖ


PYHÄTTÖ

Tulen viehkein muoto on nuotio - kytevä kiihkein,
kuten rakkaudessakin;
ennakoi sitä räiskyvää tunnetta,
jos heittää jotain herkästi syttyvää
jo valmiiksi herkistyneen päälle.

Liekkien yksinkertaisen monimutkainen maailma;
kerta toisensa jälkeen se kutsuu äärelleen,
unelmoimaan tulevasta,
kaihoamaan haikeana mennyttä,
olemaan siinä nimenomaisessa hetkessä läsnä.
Ellei nyt henkisesti,
ainakin surkean räytyvän raatonsa muodossa.

Voi vain kovin kapeasti arvata
mitä lajitoverin humeetissa läikkyy,
hänen tovin tulen temppeliin tuijotettuaan.

Vaeltaako hereä sielu esi-isien aikaisessa taiassa,
vaiko jo tulevaisuuden sankarina,
ankaran tuoksinan hurmaannuttamana
ylenpalttisen kiihkeissä tiimellyksissä.

Salaperäisen tyytyväinen hymy ei paljasta sisintä,
vain onean apeuden murretun tolan,
rosoisen kuoren ehjääntymisen;
tulen ansiota kaikki tyynni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne