HEiKOTUS
Ma kovin sitä jumalilta - omiltani -,
tovin rukoilin;
te kurjat Urbanistanin,
loukoissanne kivisissä lymytkäätte,
koloissanne harmahissa tekohymyn maassa,
ankeassa - surun murheen kalpeassa,
mis' ilo rehti - tyrmään salvattu,
kuoloansa ulajaa.
Poissa pysykäätte tyyten,
hurjain-, yltiöiden päiden maasta kaukaisesta;
te asukaatte tääl',
tykö väljähtyneen sivistyksen humun,
alla määräysten niljakkaisen ikeen.
Kärsikäätte.
Kieltoin sumun kietoessa sielun inhaan tuskaan,
pettymysten nielaistessa oneaisen mielen kielen,
raiskatessa tahdon miehen naisen oman soman;
kaiken olennaisen olevaisen.
Vaan tänne jääkäät - koittakaatte voittaa,
arjen olemisen ankeus - aistikaatte vankeus;
ma hylkään yljät harmajat
ja lähden outametsäin taitse kaukametsiin.
Ulapoiden yli ilakoiden - kauas taakse selkosmaiden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi