tiistai 30. kesäkuuta 2015

HYVÄSTi KESÄKUU


HYVÄSTi KESÄKUU

Riittää kun vilkaisee ulos,
tulos on miellyttävän myönteinen myötävaloon;
tekee yötä - yötöntä tosin osin,
mutta kuitenkin.

Kolmentoista asteen alle vajonnut kehrä
tulee ilmakehän läpi sellaisen matkan päästä,
että sinisellä on hyvää aikaa siroutua pois.

Jäljelle jää mielenkuohuja nostattava,
sykähdyttävän punakeltainen ilmiö
jota poikkeuksellisesti lähes kaikki pitävät kauniina.

Se on sinänsä harvinainen onni,
sillä yleensähän jokaisella ihmisellä on lähes
asiasta kuin asiasta oma näkemys.
Kauneudesta, mukavasta, somasta - rumuudestakin.

Aamu- ja iltarusko lienevät ihmiskunnan historian
wanhimpia elämyksiä aina niiltä ajoilta asti
kun älyssä alkoi tapahtua läikyntää muustakin syystä
kuin eineen hankkimisen ja suvunjatkamisen takia.

Niinpä niin - haihatella voi vaikka päivän ehtymisellä,
seurata sen viimeisiä punahehkuisia hyvästejä
ennen sen laskeutumista esi-isiemme maahan,
menneisyyden valtavaan Hesperiaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 29. kesäkuuta 2015

KYNSiTULiLLA


KYNSiTULiLLA

Nämä ehtoon hiljaisuudet ovat makeinta;
hitaan elämän ja joutilaisuuden koko kuva,
niin maukkaasti tarjolla,
että haukata voi mistä nurkasta tahansa
ja aina saa sielu suuntäydeltä mutusteltavaa.

Ulommaisen järven ulapan yli kantava kuikan huuto
kaiun toistamana vastarannan jyleistä pahdoista
vääntää haihattelevaisen mielen kuvan nurin niskoin.

Kääntää elämisen huudon niskavilloja pörhistäväksi,
panee kusiaiset kipittämään vikkelään eeskahtaalle
selkäpiin ja humeetin väliä kyynäret linnunlihoina.

Haittaako se - ei, ajassa tapahtuu -,
huolimatta siitä onko sitä edes olemassa;
sen eläminen on opettanut.

Mokomalla suhtautumisella lienee jotain tekemistä
iän tuoman vapauden kera,
ei tarvitse enää hötkyillä joutavia,
voi pysähtyä vaikka kuvastimeksi tyyntyneen
virran ranta-ahteelle kynsitulille.

Seuraamaan kuinka uneliaan liekin toimittama savu
käy poramaan laiskasti reikää kirjokanteen
yöttömässä yössä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

JOKiELÄMÄÄ


JOKiELÄMÄÄ

Joen mutkan aurinkoisella hiekkasärkällä
läträä lapsia arktisessa hysteriassa;
palloja, sankoja, lapioita - hiekkalinnan tekele.

Vastarannalla - parisensataa metriä ylempänä -,
olettamassaan herran rauhassa;
klittraa uhkea naaras sinikeltaisen pyyhkeen päällä
luomet näkimille viikattuina.

Pyhäpäivän aamun rikkumaton rauha.
Ei todistajia suuresta ilosta, vain kullakin jumalansa.

Ja tietty - yks' muudan satunnainen perhostelija
jolla pasmat ja siimat tuhannesti sekaisin
näkemänsä johdosta.

Häkellystä jatkuu henkeä pidätellen
vastarannan kiihkeän tuoksinan takia;
 - ei sanaakaan, sanan, sanan sanaa.

Pitkä kiljaisu jumalille karkottaa lähitienoon kalat,
perhosmies haalii vermeensä,
vyyhteää siimansa vähäeleisen suurpiirteisesti
ja haihtuu takanaan olevaan rääseikköön.

Suuri onni laskeutuu kuvastimelle
ja käy lipumaan myötävirtaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 27. kesäkuuta 2015

TiPPUU


TiPPUU

Räystäältä harvakseltaan tippuvissa pisaroissa
on jotain samanlaista haikeutta
kuin silmänurkasta herahtaneelta
ja wanhojen kasvojen ahavoituneita kanjoneita
pitkin noruvilla.

Aikansa kierittyään net tulevat äärelle;
pellin reunalle - leuan kärkeen
edessään hyppy tuntemattomaan seikkailuun
jonka päätepiste loppupeleissä kuitenkin on
sitten joskus hamassa Äiti meri.

Valtava valtameri jossain päin maailmaa,
minne nyt hötkyilevä tuulen tie sattuukin käymään.
Ota siitä selvää.

Niitä vaan tippuu - pisaroita - ei valu lorona;
ilmastoinninmuutoshallusinaation takia kunnollista,
rehellistä wanhan kansan sadetta ei ole saatavilla.

Tai jos on - niin sitten keräilykamaa
ja ehdottomasti suojeltava tuleville sukupolville.
Että oppisivat.

Kaikki nykyajan moderni sade selitetään johtuvan
siitä ja siitä tavallisen ihmisen tekemästä syystä;
väärin pinotuista takkapuista sun muista...

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 26. kesäkuuta 2015

HEVOiSMiES


HEVOiSMiES

Muun kohdalla on sanottava eittämättä kyllä,
Ultima Thulen kesän ei - se on ja pysyy -,
lumisateesta huolimatta;
tai satoipa sitten vaikka isovihan aikaisia akkoja.

Kuurot piristävät,
etenkin sellaiset tekeleet,
joissa puuska tuo kastunutta vettä viistosti.
Ennen kuin ennättää manata märkyyttä.

Eikä ole pahaa sanaa siitäkään - edes kahta puhetta,
kun tihuuttaa ilman satamista;
samaan tapaan kuin entisaikojen huolettomana
yltiöpäänä tamman ohjaksissa huhkiessa.

Ja joka sitten mokoman vähälännän rääpäleen
komentelusta vihtaantuneena
kusi hännälleen ja huiskautti.

Ai-ai, miten iloisen kiroilun se saikaan aikaan
oikeilta hevoismiehiltä juuri parahultaisesti
opituin uudissanoin.

Kaiken kukkuraksi murhatuomion,
ynnä uhkauksen Venäläisestä metwurstista,
sekä aloittelevan perhokalastajan
haparoivalla otteella suitsien heilautuksen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 25. kesäkuuta 2015

HEREYTYNEENÄ


HEREYTYNEENÄ

Sateen jälkeisiä tuoksuja santakankaalla:
kuolpunalla maatuvan karikkeen,
siihen sekoittuneena vanamoiden huumaava;
ilman istahtaessa sijoilleen.

Jostain pursuu haistimiin suopursua,
ohut kiemurteleva säie tulee niin väkevänä;
sitä jälestämällä pääsisi kai alkulähteelle,
jonkun kosteikon reunalla viihtyvän varvun luo.

Vanoja leijailee sitä mukaa
kun askellus jatkuu - suurin osa tuttuja tuoksuja,
jo lapsuudesta - uudelleen ajateltuna.

Silloin pelkkää uteliaisuutta kiihottaen,
nyt asioista perillä olevana ne eri yhteyteen asettaen.
Tila on sama - tyvetessä - tola ei entisellään.

Kovin on heppoinen ja kevytmielinen olo,
pienenkin vapaan antaminen huithapelille sielulle
tarkoittaa hereytymistä mielikuvituksen laukalle.

Että oitis saattavat alkaa kaikenkarvaiset
menninkäiset ja maahiset vilkutella piiloistaan,
keijut tanssia häilyvien autereiden helmoissa.

Sellainen tapaus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

LENTÄVÄT iMURiT


LENTÄVÄT iMURiT

Venho rantteella evät tyyten levällään;
odottaa kuurosta kiihottuneena hinkkaajaa,
lopputulemana uutta kerrosta punaista maalia.
Vissiin jano kuivan talven jäljeltä.

Niin niin - ymmärrän kovin - vesille venosen mieli,
mutta saa oottaa vielä tovin - maalia,
joka oli jo edellisen omistajan törkeä virhearvio,
mutta jota ei poiskaan saa muutoin
kuin polttamalla koko vene.
Millä sitten huruutettaisiin?

Joten kaapimista ja maalin päälle maalia,
lisää typeryyttä typeryyden lieventämiseksi.
Sitä paitsi silmänlume on kivaa.

Ilmasto täynnä sianpoikasen kokoisia,
raskaasti lentäviä imureita,
sääsken ja huttusen motlakkeita,
jättimutantteja siipiniekkoja.

Ei sitä niille halua aivan vapaaehtoisesti toimia
kävelevänä veripurtilona;
jotain rajaa sentään -,
niidenkin suvunjatkamisvimmalle.

Siksi litran mittainen verenluovutustauko.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 23. kesäkuuta 2015

KUURO


KUURO

Saattaa joskus -
oivallisen merellisen atmosfäärin jälkeen -,
sisämaan henki tuntua silleen tukkoiselta.

Silti sitä vaan oitis ramakan ukkoskuuron jälkeen
kuolpunaan tormatessaan koirun tarpeiden kummiksi,
kokee pienen mutta virkistävän yllätyksen.

Toki vaikka vähäpätöisen sinällään;
kuitenkin sateen raikastaman mäntymetsän tuoksu
on haistimia aivan yltiöpäisesti hivelevä.
Mokomaa vetää henkeensä oikein ahmimalla
saaden samaan syssyyn nieltäväksi väkitukun ötöjä.

Pirun penikoita piisaa taas - heräilleet talviuniltaan;
jokahisen sisällä polttamassa hirvittävä kiima,
usuttamassa niitä riettaita käymään iholle.
Vaikka sitten henkensä kaupalla.

Verta nääs on saatava - ellei -,
ei kunniankukko laula - suku jää lisääntymättä.
Mistä sitten pikkutirpusille eines?

Pirunpuntaritkin saavat elää elonsa vainotta
Olisiko sääsket, huttuset ja itikatkin suojeltava
riinpiisin hengessä ihmisen pahalta?
Pitäisikö niistä jotenkin pitää?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 22. kesäkuuta 2015

VASTUSTAMATONTA


VASTUSTAMATONTA

Tunturin kiirellä tasaista puhallusta;
vilvoittaa humeetin vellovaa eetosta,
kiihottaa ajua williin entoon,
tahtoo sielua lentoon.

Kaikkialla on kaunista,
järjestelmä pelaa tyyten omin avuin -
päällisin puolin vilkaisten oivallisesti -,
ilman ihmiskunnan kruunun luovaa näkemystä
siitä miten kunkin kuuluu olla ja sijaita,
kasvaa, kukkia, kuihtua ja kuolla.

Metsätähdet - kai varmaan wanhasta muistista,
nääs metsää näillä tanhuvilla tuskin lienee ollut
muutamaan kymmeneentuhanteen vuoteen -,
pilkistävät sentin korkuisina hujoppeina mannusta.
Niillä näyttää olevan tosi hauskaa.

Lähistöllä kihu tihutöi tiirojen elämisen laatua,
äksyissään ne kirkuvat pitkin taivaanpiiriä niin,
että kirut kiirivät kakofoniana,
poukkoilevat kallioista kriikuina kuulimissa.

Vastustamatonta,
kohveen aromi luikertelee nokisesta pannusta,
yhtyy savukiehkuroiden kera mystiseksi tenhoksi;
olkapäille viikatut siivet muuttuvat taikavenhoksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

KELTAiNEN HiLJAiSUUS


KELTAiNEN HiLJAiSUUS

Tämä on niitä lauluja - iänaikaisia -, omin sanoin,
keksitty jo ennen esi-isäin lampun ostoa;
sonaatti ajan pysähtymisen pienelle hetkelle.

Niin lyhyelle,
että pienenpienenpienikin on jättiläinen sen rinnalla,
niin pieni ettei sitä useimmat edes huomaa.

Seisaus,
mitättömän pieni suuri kääntöpiste,
toinen toistuva elämän kahdesta suuresta jamasta.
Ehdotonta juhlien aatelia.

Ja mitkä kulissit;
tundran reunan keskisen kesän tuoksuvat niitut,
tulvillaan rentukoiden valaiseman yöttömän
keltaiselta hohkavaa hiljaisuutta.
Mustana lampaana punainen unikko.

Huojuvien kulleroiden kuoro,
sinisten vuoro punaisten perässä
ja tämä sekoituksena yhtä aikaa
arktisen hysterian kiivaassa kesässä.

Kaikki sujuu kuin tanssi tai taulu,
tauot täyttää lintusten laulu,
liikuttuneen sielun hyrisevä riemu - hirisevä nauru.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 20. kesäkuuta 2015

UKON TULi


UKON TULi

Tuli tehdään tähän merikokkojen maahan
seisauksen yötä vasten;
oitis tuoksinoiden parahultaisesti tauottua
kun ensin froua saunapolkunsa astellut.
Posket hehkuen - vastalle tuoksuen.

Pyhä kokko vuoksen nuoltavaksi;
Ukolle merkiksi - täällä ollaan - me maanmatoset,
imeväiset, aikuiset, merenelävät ja kaikki tyynni.

Hyvää suolaista puuta.
Meren tuomia kuolleita raatoja madon reikineen
tervaisilla sytykkeillä ladattuna.

Tuli nuoleskelee ahnaasti,
aloittaa alhaalta - viipyelee -, nautiskelee,
iskee kyntensä herkimmin tulistuviin ensin;
saa pinnat kiehumaan wanhoissa harmaissa ahavissa.

Vahvistuu ankaraksi kohinaksi,
liekit hipovat kirjokantta - avaruuden reunoja,
savuntuoksuinen ruoska tanssii tulisessa hohkassa,
sekoittuu tyydytettynä taivaan sineen.

Aamulla sileä santa,
viaton ranta,
kaikilla puhtonen sielu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 19. kesäkuuta 2015

LOKiLLE JA BALDERiLLE


LOKiLLE JA BALDERiLLE

Ukonjuhla alkaa käydä päälle.
Ei tässä sen kummempaa - omat riitit,
oman jumalan kera ja akan.

Ei ole pahemmin vastaan pannut kumpikaan,
että kerran vuodessa - häitä samalla;
mansikkakakkua tunturissa.

Kokolailla on pyrkinyt yhtymään näkökulmaan,
olemaan samaa mieltä - etenkin tämä jumala,
myös aivan yltiöpäisimmistäkin päähänpistoksista
ja tyhjänpäiväisistä haihatteluista.

Toki frouan kera joutuu - miten sen nyt sanoisi -,
pöhköimmistä diskuteeraamaan hyvän tovin,
ennen kuin näkee riittävän pitkälle.
Näkee kyllä sitten hyvin.

Meikäläisen jumala on siinä suhteessa samaa maata
kuin muutkin jumalat,
hyväksyy kaiken itseensä uskovan hölynpölyn;
isommin kompastelematta.

Mikä se on elellä tämmöisissä olosuhteissa
kun rajana on taivas ja valtava meri,
jalkain alla tanakka tundra;
tosin tosi hanakka atimaan kutsumaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 18. kesäkuuta 2015

SEMPER DEBEO Runo № 2400


SEMPER DEBEO Runo № 2400

Sanat lainehtivat valtoimenaan tundralla,
huleiden tapaan vyöryvät myötäleeseen;
ryöppyävät kuruissa,
kerääntyvät röykkiöksi meren rantaan,
levittäytyen sannalle poimittaviksi.

Joka sään sanoja,
heilahtelevan tunteen ailahtelevia päähänpistoja,
"suunmukkaisia" - maisteltu ja vätkytetty tovi
ennen kuin niistä saa julki pantavia.

Ovat lemmot menossa kaikkiin erisuuntiin,
yhtä- ja eriaikaa;
joskus näyttää että ilman tolkkua,
vailla päätä eli häntää.

Mutta on vain sanoilla kummallinen tapa taipua;
sovittautua kahden muun sanan väliin,
ahtautua siihen tila itselleen hinkaten.

Ja kas -
kun jälkikäteen katsoo,
sopiihan se siihen - hyvänen aika,
kuin suutarin näppi sian sinne.

Tyhjä tässä on hillitä vuota - tulee muuten yli,
parempi näpytellä ne yksin tein päiviteltäviksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

SATAMiSiA SATAMASSA


SATAMiSiA SATAMASSA

Ei tässä vettä sentään pelätä - millään muotoa;
ei kuitenkaan ole oikein hyvää syytä tai muuta,
jonka varjolla voisi päästää asun märkääntymään.
Sisäpuoleltakin.

Yleensä piisaa pitemmän sadekuurin aikana
kun sielu kastuu - astuu mökölle kököttämään,
riipii piruja seiniltä - listaa ja luetteloi.

Mielen kapeus - pitkään satamisen apeus,
yleinen koleus - harmaana huntuna roikkuva oneus;
se on vallitseva tola kaikkialla lähiatmosfäärissä.

Värisyttää kehoa - oikeastaan puistattaa,
niin sumean tukkoista umpuilmaa sielun täydeltä.

Mutta valkenee kaukainen ranta - raottuu,
sarastuksen oireita - pelastuksen;
säde pilkistää pilvenlongasta,
hivelee syöverin läikkyvää kantta.

Kutittaa änskällä niin,
että aallot yrittävät kastella sen,
huuhtoa tiehensä äksyävältä pinnalta.

Ei toimi - teerenpeli jatkuu,
meri asettuu peiliksi ja käy heijastamaan elämää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 16. kesäkuuta 2015

LOKKiEN VALTAKUNTA


LOKKiEN VALTAKUNTA

Perkeleellinen kaglatus ullakon päällä,
täkäläinen merirajavartija vahtaa liikkuvaisia;
tuurit vaihtuvat vartin välein,
puhaltaa neljällä boforilla öystäpohjosesta.

Merelle tiiraavan on vaara tuiskahtaa nokalleen,
koska tuuli pitää painetta yllä pyrstön alla,
kintut väsyvät haraamaan;
siksi vahdinvaihto tihiään.

Valtakunta on laskenut sannalle - suitaan ja kakitaan,
joku kylpeä roiskauttaa vuoksiaallossa,
muudan on kotkavahtina - toinen tähystää katolle.

Kun paatin nokka leikkaa Kipparikarin
ja kääntyy aukolle,
lähättäytyy vahti katolla onnensa varaan,
lähtee läpsyttelemään etumatkansa turvin jaolle.

Rannalla äkätään irtiotto,
alkaa rietas metakka - monta vertaa ätäkämpi
kuin pakanajuhla jossain muinaisella Ampomaalla;
tähän verrattuna olivat ehken kirkkokohvi-luokkaa.
Pieteetillä.

"Valtakunnassa kaikki hyvin!" kirkuu vahtari
turskan suoli nokassaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 15. kesäkuuta 2015

iNPiiRi


iNPiiRi

Linnun läpi paistava aurinko muokkaa mielen kuvaa,
tavallinen tirpunenkin saa satulinnun emmeet
sädekehän sisällä.

Siipien läpikuultavat pyrähdykset ovat taikaa,
mystisen elämänlinnun - sielunlinnun elkeitä;
sellaisesta käy ahavan paahtama ilmekin vakavaksi,
kaikki ei olekaan kiveen veistetty totuus.

On ulottovuuksia joista ei puhuta,
enintään pikkiriikkisen pienissä sisäpiireissä,
kahdenkeskisissä,
sielläkin suhkuttamalla korvaan.

Herkkääkin herkempiä kokemuksia,
niin todentuntuisia,
tyyten selittämättömiä,
silti luontoon ja ilmapiiriin selkeästi kuuluvia;
sekaan luonnolliseksi sopeutuvia.
Niitä vain on.

Yhenäkkinen tunne että sinua katsotaan,
hoksaat repolaisen pään kivien lomaan sovitettuna;
pää kallellaan vahtaamassa.

Ja kun äkkää paljastuneensa,
luikahtaa pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

RÖPPÖ


RÖPPÖ

Muudan herra Herman Frodit tunnetaan jotenkin
salaperäisenä hissukkana,
juuri muuta ei tiedetäkään.

Otetaan esimerkiksi hyppysellinen tuoretta auerta,
pari säkillistä hyvin leijuvaa merisumua,
sekä sarastuksen voimasta tanssivaa usvaa
ja sekoitetaan niistä ankara huttu
männynlatvasta tehdyllä hierimellä
jossakin vuoren onsilossa.

Mausteeksi - jos niin halutaan,
sopii oivallisesti pilven puuntoaine,
antaa samalla herkullisen ruson värin;
siihen mahdollisesti kannattaa ripotella vielä -,
sikäli mikäli suinkin mahdollista
ja saatavilla - myös oiva annos suonnaa.

Ellei tästä synny kunnon sörsseliä,
niin sitten upea tökötti kuitenkin - vähintään röppö,
jota voi kernaasti ottaa huomeneen kohven kera,
kermalla ryyditettynä.

Niillä joilla ei ole jo valmiiksi herätessä hapannaama,
voivat tähän syssyyn siemaista myös
ainakin tölkillisen hyvin ravisteltua yoghurttia;
sitä mikä pitää ikuisesti nuorena.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 13. kesäkuuta 2015

PUNAiNEN ViiVA


PUNAiNEN ViiVA

Huomen aukeaa tyynenä kuin vesilintu
joka soutaa tyvenen virran tummalla veden peilillä
näennäisen välinpitämättömänä muusta maailmasta.

Yöttömän juhlaksi sytytetty tuli on hiipunut;
enää pieniä savukiekuroita tuhkasta kohentamalla.
Oijistuvat silmänkorkeudella
ja alkavat porata reikiä taivaan sineen.
Uusi tähtiä tekevät nämä harmajat yltiöpäät.

Niin hiljaisen tyven;
lehdet lepäävät,
saran latvat kaartuvat mustan veden ylle.

Pelkkä tulipaikan liki lausuttu vaivihkainen kuiskaus -
rakastan -, ravistaa tolaa,
saa kollilangan paksuisen savun huojahtamaan.
Kiiman riivaama huttunen törmää värisevään viiruun
ja kuolee kokonaan pois.

Elämä on kesäöinen veden ääri yöttömässä,
savulta tuoksuvan suuren onnen sylissä;
kuvastimen pintaan vapaalla kädellä hutaistu
punainen viiva.

Siinä on kaikki,
muu tuoksina jonniijoutavaa länsimaista hapatusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 12. kesäkuuta 2015

AUNE KROHNiN VERSiO


AUNE KROHNiN VERSiO

Se on nyt päätetty;
lähden soutelemaan Beringin salmeen,
jos alkaa tympäsemään tundramaisema - jos.

Kaikkeen on varauduttava - hitto soikoon,
tässä epävakaasti huojuvassa maailmassa.
Esileikki on suoritettava mitä suurinta
huolellisuutta silmällä pitäen;
kaikista oppaista saatuja tietoja soveltain.

Vene - ei mikään seula vaan vedenpitävä,
soutimet - mieluummin pareittain ja merihankaimilla.

Kalojen lakkoilun varalta on hyvä ottaa
mukaan pari Kotivaran Venäläistä metwurstia,
matkareitti nääs kulkee liki Venäjän aluevesiä.
Hyvä olla jotain kättä pitempää,
josko sikäläiset viranomaiset syöntyvät
utelemaan syytä souteluun.

Puhurien ja vihurien varalta - miksei myrskynkin,
kannattaa ottaa kopio virrestä numero 396 -,
Aune Krohnin versio.

Se on yleispätevä toiminne -
todettu pitkässä juoksussa hyvin toimivaksi.
Sitten - ei muuta kuin täältä tullaan Alaska ja muut.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 11. kesäkuuta 2015

PHAENOMENON


PHAENOMENON

Lompsauttelu-ilmiö juilauttaa jotenkin sielua;
vaisto saa näkimet haravoimaan äänen aiheuttajaa...
hämmentävä tunne se ääni - BLOMBS.

Ei missään nimessä Hiisi vieköön mikään plumps,
vaan BLOMBS -, BLOMBS -, BLOMBS,
tasaiseen tahtiin BLOMBS, kumajahko saundi.
Ilman huutomerkkiä BLOMBS -, pehmeällä beellä.

Ensi alkuun toki kysymysmerkillä,
mutta sittemmin asiaan paneutuneena,
oudoksuja on ounastellut sellaisen johtopäätöksen,
että äänen aiheuttaakin loppupeleissä ilma
joka poistuu pitkähkön - laiskahkosti kaatuvan aallon,
ikään kuin torveksi muodostaman onkalon päistä.

Neropattien ja rikkiviisaiden palavereissa
mokomalle kummajaiselle löytyy tieten
ihan täyspäinen selitys.

Mutta siinä vaan selittäkööt.
Yllä mainittu selitys pätee meidän rannalla - sillä siisti,
asiasta ei keskustella.

Ääni viehättää myös frouaa
ja usein istahdamma majakan meren puolelle
ihastelemaan tätä hartautta - saatamma pussatakin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

TANSSiT


TANSSiT

Suola maistuu huulilla,
pienen lahdukaisen pohjalla pyryytti -,
juuri sopivasti muistiin merkittäväksi,
kasteli kasvot hunnullaan
kun tuuli puhalsi ylös aallon osuessa kalliopahtaan.

Täkäläinen kai olisi osannut varoa kastumista,
etenkin nähdessään lokkilintuja tanssimassa
tuon pikkutermiikin päällä.

Näyttää olevan suoranainen lintukansalaishuvi.
Tuo pärskepaikka.
Täytynee joskus osautua samoille sijoille,
kera camera obscuran
ja koettaa kuvata tanssijoita paneutuen.

Soma on katsella - sielu elää mukana,
kuinka vaivattomasti sujuu siipiniekoilla hauskanpito;
rohkeasti siinä syöksyillään pärskeiden lomasta,
yltiöpäänä kallioita hipoen;
sitten ampaisten ylös kuin raketti
osuttaessa nousevaan ilmavirtaan.

Tyytyisikö ihmisen lapsi kovin kauaa
mokomaan yksinkertaiseen ajanvietteeseen
vai alkaisiko jo seuraavana päivänä vaatimaan
Afrikan tähteä - sitä seuraavana Angry birdsiä?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 9. kesäkuuta 2015

ARKiSTA


ARKiSTA

Jokapäiväinen vilkaisu,
joskus sattuu - joskus ei;
pilvien puunnon alla ulapan aavuus,
huomenen valossa kiiltelevä redin selkä.

Oikein vihlasee;
tuolla jossain on vielä satuisempi maa;
rajuisuudessaan, ankaruudessaan houkutteleva.
Meren avaruus saa sieluun oudon kaihon.

Runo syntyy;
suoltuu hyppysistä näkimillä luettavaksi,
sen sijaan että valmistaisin sen suurella vaivalla
sielun räytyvässä palossa.

Tuskainen olo on tuntematon tola,
paine puuttuu,
ei enää tarvitse todistella olevansa.

Sinänsä yksinkertaiset näkymät saavat kuohun,
niin tyyten arkiset tavalliset,
että urbanistanilainen hämmentyy mokomasta,

Näkökulmaan on mahdoton kyllästyä,
suuri näyttämö on joka kerta uusi katsoessa,
kiivaat tunteet värisyttävät riettaasti ihoa,
huojuttavat kehoa tyvenessä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 8. kesäkuuta 2015

BiLL


BiLL

Kun tuli jokin aika sitten - ihan julkisesti,
ihailtua hiljaisuuden suurta sinfoniaa;
sellaista jossa välisoiton aikana kuulee,
josko silmäneula sattuu putoamaan heinäsuovaan,
niin nyt ei.
Kuule.

Piipun pelti muistuttaa että villoja puuttuu;
niinpä niin - kuka yltiöpäinen hurjapää niitä sinne,
neljässä boforissa lähtee juoksuttamaan -
koliskoon lempo puhurin tuomaa intoa.

Sen verta veto suurella luojan hormissa,
jotta kiskoo sukat jalasta jos ei pidä varaansa,
mutta muuten kyllä viihdyttää ja mieltä kiihdyttää.

Pohjosesta ja öystäpohjosesta - vuoksea vasten,
tuiskauttaa jokahisen aallonharjan ryöpyksi,
vastahankaan kiitää tiuskeita vesipisaroita.

Pieniä herkkiä sateenkaaren poikasia näkee,
jos hoksaa säädellä näkimien korkeutta
valon tulokulman mukaan.

Ei se nyt vissiin ihan maailman kahdeksas ihme ole,
onpahan kuitenkin romanttiselle hupsulle ajankulua.
Näillä mennään Bill.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

PYÖVELi


PYÖVELi

Tiirat ärhentelevät äkeinä;
niiden kriikuna erottuu väkevänä lokkien kirkunasta
kun äkkäävät merikotkan eineskeikalla.

Istuskelee muinamiehinä murtajan kivellä,
tekee arviointeja ruokayksilöstä,
laatii selviytymisen strategiaa kastumisen riskille,
puntaroi tappavinta taktiikkaa,
eikä välitä lokinpaskan vertaa päälleen satavista
kitkeristä protesteista.

Kyköttää vain mahdollisimman välinpitämättömänä
kuin viikatemies parahultaisesti työssään,
kainaloitaan tuuletellen.

Pitkällä silmällä katsottuna näyttää
pohdiskelevan jotain epätyypillistä,
mutta hyvin tavanomaista pää kallellaan.

Niin - työtähän se hänelle vain on -,
ei siitä kenenkään pitäisi herneitä nokkaansa vetää -
mitä ankarinta puuhaa heikompien eliminoimiseksi -,
ankara laki niin määrää
ja jonkun se on hoidettava.

Ei siitä parane kieltäytyä,
muutoin saattaa olla itse seuraavana ruokalistalla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 6. kesäkuuta 2015

JOUTAVAiNEN


JOUTAVAiNEN

Niin leppoista,
ei pauhaa meri, -pulputa lähde,
ei ruoski hyinen ahava kasvoja.

Aurinko hyväilee sen verta korkealta,
että sen suudelmat jäävät osin lierin varjoon,
tosin iholla tuntuu siitä huolimatta
veden heijastama ultravioletti.

Pystyneekä wanhaan lihaan samalla ärhäkkyydellä
kuin tuoreempiin,
vai joutuuko lempohinen antamaan periksi?
Kaikenlaista sitä osaakin mielessä käydä.

Sielu on joltisenkin tyytyväinen;
höpöttää levottomilla pehmustettuja pötypuheita
ihan ilman aikojaan.

Pelkästään siitä heppoisesta syystä,
että on peevelin mukavaa suoltaa joutavanpäiväisiä
leppoisesta olotilasta.

On oikein ääneen hymistävä;
sanoja putoilee pienen kaltion ahteelle,
pulahtavat kivien lomasta märäksi saakka.

Siinäpä sitten kuivattelevat louhen päällä itseään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne