KAKSiKYMMENTÄNELJÄ
Sielua riipaiseva välitila;
Taivaallisen rauhan tunturi pysähtyy yöttömäksi,
kiirellä tyven - hiljentymisen suuri temppeli vain on.
Kameli sujahtaa neulansilmästä huomaamatta.
Istahtaminen kiven syrjälle,
katseen keskittäminen taivaanpiirin yli,
avaruuden sfäärien alkulähteille;
koko ajatusmaailman liki täydellinen heivaaminen
alhaalla laaksossa toljottaville poroille -
niillä kun on isompi pää surisemaan.
Se on itsensä hallintaa - sellaisia tekoja -,
muinaisten suurmiesten tekoja;
nähdä tekijät vaikkei mitään ole tehty tai nähty,
ei pukahdettu halaistua sanaa vielä.
Pitkällenäkemisentaidon Zen,
nähdä sama aurinko kaksikymmentäneljä tuntia;
yhtä soittoa.
On siinä matkassa mittaa;
tarviaako sitä maanmatosen loitomma nähdä?
Jospa oppisi joskus näkemään -,
edes haistintaan pidemmä - yrittänyttä ei laiteta;
sitten kertomaan ja ilmaisemaan sen sujuvasti muille,
vaikka ystävilleen valituille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi