SATAMiSiA SATAMASSA

SATAMiSiA SATAMASSA

Ei tässä vettä sentään pelätä - millään muotoa;
ei kuitenkaan ole oikein hyvää syytä tai muuta,
jonka varjolla voisi päästää asun märkääntymään.
Sisäpuoleltakin.

Yleensä piisaa pitemmän sadekuurin aikana
kun sielu kastuu - astuu mökölle kököttämään,
riipii piruja seiniltä - listaa ja luetteloi.

Mielen kapeus - pitkään satamisen apeus,
yleinen koleus - harmaana huntuna roikkuva oneus;
se on vallitseva tola kaikkialla lähiatmosfäärissä.

Värisyttää kehoa - oikeastaan puistattaa,
niin sumean tukkoista umpuilmaa sielun täydeltä.

Mutta valkenee kaukainen ranta - raottuu,
sarastuksen oireita - pelastuksen;
säde pilkistää pilvenlongasta,
hivelee syöverin läikkyvää kantta.

Kutittaa änskällä niin,
että aallot yrittävät kastella sen,
huuhtoa tiehensä äksyävältä pinnalta.

Ei toimi - teerenpeli jatkuu,
meri asettuu peiliksi ja käy heijastamaan elämää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!