KUURO
Saattaa joskus -
oivallisen merellisen atmosfäärin jälkeen -,
sisämaan henki tuntua silleen tukkoiselta.
Silti sitä vaan oitis ramakan ukkoskuuron jälkeen
kuolpunaan tormatessaan koirun tarpeiden kummiksi,
kokee pienen mutta virkistävän yllätyksen.
Toki vaikka vähäpätöisen sinällään;
kuitenkin sateen raikastaman mäntymetsän tuoksu
on haistimia aivan yltiöpäisesti hivelevä.
Mokomaa vetää henkeensä oikein ahmimalla
saaden samaan syssyyn nieltäväksi väkitukun ötöjä.
Pirun penikoita piisaa taas - heräilleet talviuniltaan;
jokahisen sisällä polttamassa hirvittävä kiima,
usuttamassa niitä riettaita käymään iholle.
Vaikka sitten henkensä kaupalla.
Verta nääs on saatava - ellei -,
ei kunniankukko laula - suku jää lisääntymättä.
Mistä sitten pikkutirpusille eines?
Pirunpuntaritkin saavat elää elonsa vainotta
Olisiko sääsket, huttuset ja itikatkin suojeltava
riinpiisin hengessä ihmisen pahalta?
Pitäisikö niistä jotenkin pitää?
Niin... Meillekin luvataan kuuroja mutta yhtämittaista sadetta se sitten on, kestää päiväkausia... =))
VastaaPoistaSe onkin silloin pitäytyä sisäpiirissä
Poistaja kirjoitella vaikka ruoja.