sunnuntai 31. elokuuta 2014

PUKSUTTELEMiSEN ZEN


PUKSUTTELEMiSEN ZEN

Näitä ihmettelemisiä sattuu tämän tästä;
maailma tuntuu sekoavan kiivaampaa tahtia
kuin mitä sen tekemisiä ennättää päivitellä.

Äkin - kesken päätä tuulettavan huviajelun,
saattaa joku asia humahtaa esiin niin,
että huojauttaa puksutinta.
Oitis alettava katsella ravia,
tähystää sopivaa paikkaa saada vekotin sijoilleen;
oman itsensä tukemana nojaamaan maankamaraan.

Toiveissa on tietty seudun suhteen,
jotta atmosfääri olisi samalla laaja ja ilmava;
tilava hengittää mieltä kuohuttavia eetoksia pois.

Aika usein niin sattuukin;
nytkin kanjonissaan vuolaana kohiseva,
sateiden paisuttama joen liru,
puhkuu ja puhisee tyyten eri saundilla,
parin viikon takaseen nähden.
Nyt on tatsia.

Mikäpä siinä - siihen räystäälle persuksilleen;
pohtimaan höpö-höpöjä.
Maailman parantaminen on siitä höpsöä hommaa,
ei lopu mokoma koskaan,
kun toisen reunan saa kuntoon, toinen käy ontumaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 30. elokuuta 2014

HULLUTUKSiA


HULLUTUKSiA

Värivaloja arjenharmaassa,
yksinäinen rietas kesäpäivä kaikilla herkuilla
kahden apean tihkun välissä.

Tanssii lempo julkeasti niin kepeissä hepenissä,
että kaikki ne intiimit salaisuudet
jotka normaalisti paljastuvat vain helman nostamalla
ja alle kurkistamalla,
ovat nyt kaikenkarvaisten töllisteltävänä.

Ahneita katseita, kiihkeitä silmäyksiä;
tämä töpinöissään oleva ilolintu haastaa
koskettamaan lämpöistä maata,
suutelemaan merentuoksuista tuulta,
tonkimaan varpailla kultaista santaa,
kirjoittamaan rantaan askeleen kuvilla RAKASTAN.

Päähänpistoja auringonpistoksen uhalla,
hatut ja vaatteet lytyssä mytyssä tundralla;
ilkosillaan selkosessa,
tunturin kupeella - dyynin päällä,
autiolla rantakaistaleella maailmoja tarkastaen.

Irronnut sielu haihattalee suipolla pahtaalla,
hurvittelee korppien kera;
tyyten levällään oleva keho vapisee innosta
kun sieppaa hullutuksia lennosta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 29. elokuuta 2014

SAMETTiA


SAMETTiA

Jo toisen kerran tälle kuulle;
syksyn haikeita elkeitä aistimissa,
vaan harhaa mokoma lienee - saakutti soikoon.

Kellastumassa vasta Väinön putkifirman tuotteet,
mutta niiden on aikakin;
ihan normaalisesti.

Ei kai se Riinpiissi sentään nyt näin äkäseen
ole saanut sitä ilmastointikonetta väännettyä
tähän uuteen höpöuskoonsa
kun tässä on pikku hiljaa tottunut alvariinsa,
vuosi toisensa perään jatkuvien
loppukesän samettisten kesäöiden enenemiseen.

Ja nytkö sitten meiltä heikommalta ainekselta
ollaan tämäkin herkku karsimassa pois;
terassien huikeat yöt elosalamien sykkeessä,
wanhojen hippien huumaavat diskot.

Ei saatana,
en ala mokomiin kotkotuksiin - teen kaikkeni ettei;
se on silkkaa länsimaista hapatusta,
huivikaulojen vouhotusta.

Ilmastointeja tullut ja mennyt - vuosimiljoonia
luomakunnan kruunulta kysymättä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 28. elokuuta 2014

HERRA CRiSTÓBAL COLÓN'N VERi


HERRA CRiSTÓBAL COLÓN'N VERi

Päähänpisto joka vaivaa usein;
aarteen etsintä Molvikasta,
rannan hulppean löytötavaratoimiston penkominen.

Onneksi Ukko Ylijumala meikäläistä luodessaan
on sekoittanut maan tomuun annoksen vetkuilua,
sekä aimo ripauksen yleistä laiskuutta.
Nimittäin takaisin paluu on sen verta työläämpää
kuin myötäleeseen meno - se panee suitset päähän.

Mutta jos ja kun;
kun kylliksi intoutuu muistelemaan edellistä reissua:
Ai-Ai!
Aloitettu paketti brasilialaisia pikkuhousunsuojia,
upea löydös - vaikka heti perään tulee miettineeksi,
että käyttääkö ne sen perän typykät edes pikkareita,
suojista nyt puhumattakaan;
net taitaa olla heikäläisen frouasväen kotkotuksia.

Entä hyväkuntoinen ruskea lehmännahkapatiini,
vain nööri puuttuu, toinen parin puolikas,
ynnä jalka - se lienee holkerin mahalaukussa.

Lisää ja lisää - pilvin pimein jokaisella katseella,
kasapäin entistä kiehtovampia
Eikä niistä aarteista loppua tule löytämällä,
siksi kai se herra Colónin veri jatkaa kiehumistaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 27. elokuuta 2014

TiKANPOiKA


TiKANPOiKA

On se tämäkin ihmisellä vaiva,
ensimmäisenä pitää tundralla syödä itsensä
kokoinen ala hilloja putipuhtaaksi,
ennen kuin siihen hirviää käydä päivänokosille.

Jyrkkään rinteeseen,
liki kohtisuoraan helottavaan aurinkoon,
siihen on muutoin hyvä käydä,
mutta ne hillat,
kullankeltaiset, peukalonpään kokoiset,
niillä on varottava päiväasuaan tuhrimasta.

Ei sitä useasti niin mainiota paikkaa keksi
kuin Jäämeren rannan kalton jängän,
sopiva soppi vaan kahden jyleän pahtaan välistä
ja siihen kenolleen.

Mistäpä tuon osaa tietää
mitä sitä saattaisi mieleen juolahtaa,
jos sattuisi froua olemaan siinä vierellä kellimässä.

Hyvinki runsaasti epäilen,
että tikanpojan se luonto puuhun vetäisisi,
vaikkei puita edes mailla eikä halmeilla.

Nooooo - rannalla kenties, ehken,
joku laivamadon seulaksi poraama ajopuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 26. elokuuta 2014

MERiMETSO


MERiMETSO

Kaikkea sitä humeetissaan hautoo,
peurakuuhun on vielä aikaa,
totaaliseen maiseman vaihtoon;
meri, vuoret ja tunturit sitten niin kaukana,
ettei niitä jaksa käydä tervehtimässä,
ei vaikka rinta räytyy jo nyt tunteesta.

Ranta antaa voimia,
muutamalla askeleella sileällä sannalla,
autiota - lintujen äänet ovat kuolleet.
Juoksen vuoksen zen-laulua kuulemaan.

Mykkyys valunut vuoren kallaasta kanjonia pitkin,
vallannut tienoon - pyytänyt usvan avukseen,
hunnuttanut kaiken vähänkin riehakkaan pehmeään.

Ei ensimmäistäkään kipparia hereillä,
puksutukset uinuvat syvällä luukutetun ruuman
turskan tuoksuisissa uumenissa;
dieselin katkuun kääriintyneinä - syvässä unessa.

Merimetso näkee paalun päällä pahaa unta,
sortuu siivelleen,
parkaisee ennen merta.

Pari siiveniskua ilmaan
ja kohta vetää sikeitä taas kuin tukki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 25. elokuuta 2014

KiVi


KiVi

Kivellä istumista on kestänyt jo kauan,
katse on hartaasti tuijottanut hiipuvaa valoa,
seurannut ystävällisellä katseella horisontin sävyjä;
sitä viimeistä ryöppyä ennen kuin tosi on edessä.

Kehrä on poistunut;
sitkeys punnitaan tänä yönä,
kykötettävä säädylliset viitisen tuntia
kuni se aikansa vaellettuaan sytyttää ensin kajeen
aivan tyyten uudella suunnalla,
maalaa sitten kultaisen viirun taivaanpiirille.

Toivo,
siinä vaiheessa istujan ryhti kohentuu,
koko keho kasaa itsensä viimeiseen lihakseen;
uudesti syntymisen ihme.
Sielu saa ravintonsa - voimansa orastavasta valosta,
juuri räytymisen ollessa pääsemässä niskan päälle.

Virkoaminen - uusia auvoisia ajatuksia väkitukku oitis,
kaiken kukkuraksi mieli karkaa haltijaltaan;
pyrähtää läheisen kivikasan päälle haihattelemaan.

Eikä uusista ole tulla loppua,
ei vaikka alhaalta kutsutaan jo aamiaiselle.

Tulen kun on valmista!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 24. elokuuta 2014

VUONOLLA


VUONOLLA

Pilvet niin matalalla,
että aurinkolasien tilalle on vaihdettava uimalasit,
mutta muuten on upeaa.

Tällaista rakkautta harvoin näkee,
vaaleat, häilyväiset hunnut hinkkaavat vuoren kylkiä,
pussaavat että vesi tirskuu kanjoneista ryöppynä.

Ehtymättömät pöyheät massat ajelehtivat mereltä,
osautuvat vuonon pohjukkaa kohti,
eikä se mokoma täyty koskaan,
on se ennenkin nähty.

Minne käy pilven ilmassa tie;
no se tiedetään - tuli jo kerran mainittua,
mutta minne se loppuu,
missä on pilvien hautausmaa?
Sanoppa se, ähä-ähä!

Rannalla ihailee yksi,
huiskuttaa niille ja karjuu riemusta,
vastarannalla toinen,
huiskuttaa myös - kaivelee sitten poveaan
ja kun löytää tarvitsemansa käy värkkäämään.

Siitä kuitenkaan mitään tule:
HO-HOO! Hva er din telefonnummer?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 23. elokuuta 2014

LiiAN HEPPONEN


LiiAN HEPPONEN

Ei siinä mittään,
antaapi vaan saella - heinä on korjattu;
itseasiassa siinä mitään vikaa ollutkaan
kuhan vaan pilkallaan mokomaa korjasivat,
yökunnissa - se siitään mikseen tullut,
paremmaksi kuin huonommaksikaan.

Kun loitoaa tarpeeksi,
niin kyllä Esterinkin pitää välillä henkeä vetää
ja anustaan suipistaa,
ettei sentään sisukset valu.

Mutta on tätä lystiä tullutkin,
purot tohisevat vuolaina,
syövät äyräitään oikein lohnimalla,
tursuavat mereen putkitunnelit täynnä.

Vaatimattomimmatkin norot kohisevat koskina,
hyvä etteivät riehaantuneimmat ärjy,
sellaisella tuoksinalla rynnätään päin emää.

Vaan ei tästä vielä syksyksi - liian on hepponen yritys,
aurinkoisia päiviä jäljellä väkitukku.
Musta väri pihistelee,
elokuun patamusta, kristallinen taivas
ja sen läpi tuikkivat tähdet puuttuvat tyyten.
Salamoitakaan edes maistiaisiksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 22. elokuuta 2014

SUKLAANAPPi


SUKLAANAPPi

Lieve läpättää,
siihen havahtuu virkoamaan syvemmästä,
puhaltaa maata myöten - yltynyt yöstä;
näin sen käsittää vielä toistaiseksi hutero järki.

Sisäänhengitys tuntuu raikkaalta;
vaikka silmät vielä sikkurallaan,
niin sen verta älli pelaa,
että arvioi neljäksi boforiksi.

Kankaan läpi kuultavan valon perusteella
eletään koiravahdin jälkeistä hetkeä,
kaje lisääntyy vauhdilla,
enenee suden hetkeksi
ja sitten sika jo pierasee.

Sitten on noustava jo valmistelemaan pöperöä
käkättimen kautta ahdettavaksi laukkuun
joka tuntuu myös juuri virkoavan.

Jo vain suklaanappi tyynnyttää mahan mutinat,
makuupussin suu kahahtaa
kun kuroutuu soukemmalle.

Jättitaimenet asettuvat takaisin paraatiasemiin
uistinten kahtapuolta,
valmiina haukkaamaan tarvittaessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 21. elokuuta 2014

KOLiPASiLLi


KOLiPASiLLi

Päivänkakkaran kaltainen valkoinen;
keinahtelee myötäleessä,
varsin tyytyväisen näköisenä olotilaansa.

Ei rakasta puuttuu parista kohtaa;
siis hieman on jo ruokoutunut,
kuten vieressä köllöttävä koirunkikkara,
sateenpieksämä,
mutta muuten vielä tunnistettava teos.

Kolipasilli istuu pikkiriikkisellä kivenmurikalla
ja vollottaa:
Jakaantuminen ei onnistu - on liian kylmää,
elämä menee hukkaan,
jos vielä tästään sää kurjistuu ja hurjistuu.
Kuolen pois.


Ei ole ohikulkijalla laastaria pistää tähän vaivaan;
ystävällisesti,
kun ei muuhunkaan
kun ei minkään sortin liimalappua muassa.
Ja auttaisiko se edes?

Pelkkiä satasia vain lämiskä pullollaan;
hillalasti on toimitettu,
myyty jalattomalle merimiehelle auringoksi,
mielen helpotukseksi tulevaan kaamokseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 20. elokuuta 2014

KUMMiTUSJÄLKiÄ


KUMMiTUSJÄLKiÄ

Avaruus
kun kaikki muu on jo hyytynyt,
käynyt uutimet silmillään vartoomaan unohdusta,
silloin se ravistaa eniten.

Äärettömyyden takana siintävä horisontti kiihottaa,
käynnistää wimmaa,
kutsu tulee jostain salaperäisestä
ja käy suoraan koipiin.

Heinäisen dyynin yli,
jäljet valuvat kostealle
ja käyvät maistamaan emänsä suolaista mettä.

Ei havahduksia - vain haihattelevia sumunriekaleita,
päämäärättömiä keijunhelmoja tanssahtelemassa
ilman aikojaan.

Aution rannan märät suudelmat kuittaavat
kosteaan santaan painautuvat anturan kuvat;
huuhtovat turhat pois.
Viiden metrin pätkä kummitusjälkiä seuraa perässä;
astuja tyhjästä - ei mistään kotoisin.

Tuuli koittaa soittaa - voittaa mainingit,
turha työ,
liian vienoilla eväillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 19. elokuuta 2014

HiLLAMAA


HiLLAMAA

Seutu on katettu syvällä vihreällä,
kultaiset kadut risteävät viltoilla rinteillä;
siellä täällä yksilahkeisia merikotkina kivillä,
vahtaamassa tonttiensa näkymättömiä rajoja;
viivoja joita ei ole piirretty.

Ja meno,
se vaan yltyy,
ei kylly vaikka sataa kaikista Estereistä.

Huomenissa tunturin kallaassa sata rietasta akkaa
sadasta maasta
haalimassa sataan ämpäriin mehevää kultaa,
suonikkaat kourat mehusta kiiltäen;
silmissä ahneuden tulen korventama
hurmaantunut polte.

Sata autoa kiidättää satoa sataan laivaan;
kultaisessa meressä killuvat mustat kipot,
vatsat pullollaan koettavat pysyä pinnalla,
selviytyä selville vesille.

Kompassiruusussa pelkkä nolla - hillan paratiisi,
sinne matka niillä muilla ylimäärillä,
joita ei likööriksi uuteta.

Kypsymisen suuri akti jatkuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 18. elokuuta 2014

KESÄN LAPSET


KESÄN LAPSET

Martaan tulon vain aistii - aavistaa,
sellainen kutina,
vaikkei mitään varsinaisia merkkejä vielä näy,
vain ajassa olevia;
hillan kypsyminen - mustikoiden, kaarnikoiden.

Selviä signaaleja ilman hälytystä,
pieniä murusia joista siunaantuu kokonaisuus,
se johon minuus pikkuhiljaa asettuu
ja käy muuntamaan sitä elettäväksi elämäksi.

Vuosikierto vyöryy vääjäämättömällä voimalla,
musertaa väkevällä mahdillaan vastaanpullikoijat;
tässä virrassa ei ole akanvirtaa,
kesän lapset hukkaavat kapasitettiaan,
vastarannankiisken virka on silkka vitsi.

Kinkerpiirin muuttamisellakin huijataan
vain todellisuutta tuota tuonnemmaksi,
ratas pyörii - pää tulee vetävän käteen
ja totuus heti perässä.

Sen valjetessa huulet mutristuvat,
apeus vaeltaa kasvoille,
oneus kaivautuu syvälle sielun syövereihin.

Suruvoitto ottaa niskalenkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 17. elokuuta 2014

JADEMERi


JADEMERi

Uskomaton - häikäisemättömän häikäisevä turkoosi;
koko vuono avomerelle saakka:
Silkkaa jadea - sileäksi hiottua samettista tyventä.

Kun siihen lisää mielenkuvassaan
leiskuvan rentunruusuniitun,
ei murretumpaa värimaailmaa löytyne mistään.

Näkimiä hivelevä yhdistelmä kotimatkalla
saa unohtamaan vastaväriteoriat tyyten,
tyynnyttää kaipausta hengen rauhaan,
vaikka paras matka - puolimatka,
on taitettu jo kotvan aikaa sitten.

Sielun onsia hyväilevä yksinkertainen kauneus,
merelle avautuva avaruus...
Se syrjäyttää tilapäisiä ihastuksia,
toki unehtamatta sitä tilaa ja tolaa jossa ne koettiin.

Mutta rajansa kaikella,
myös elämyksillä - niille on ankarat hetkensä.
Tutut piirteet herkistävät;
tundra, tundra ja vielä kerran tundra,
nokipannusta uhkuva kohven tuoksu,
hiillostuvan raudun viekotus.

Tyhjä autius värisyttää mielen pieliä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 16. elokuuta 2014

VUORiSARViKUONO


VUORiSARViKUONO

Sumu sataa vettä;
sammalet ovat liittoutuneet kivien kera.
Joka toisella askeleella olen liukastua pers'mäkeen,
joka toisella myös.

Puhisen kavutessani - puuskutan kuin sarvikuono
toisen mokoman tavatessaan,
mutta maata en tohdi tömisyttää,
niin on viltto kallas paarustaa vastamäkeen.

Joka kerta ylöspäin katsoessa sataa vettä;
silloinkin kun koetan vaivihkaa,
silmää palvoen kurkistaa kulmain alta ettei huomaisi.
Sataa vettä - katkeamattomana jonona;
tauotonna lepopäivän ratoksi.

Noro käy tulvimaan,
ryntää sellaista haipakkaa kanjonissa että.
Uhkaa hukuttaa ohi rynnätessään äitinsä syliin.

Auta manata sille,
mainita että sataa vettä;
on näköjään tottunut sateeseen,
ole moksiskaan ihmisten litimäristä riesoista.

Olen erottavinani kiihtyvän kohinan seasta sanat:
"Käytä sadevaatteita senkin!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 15. elokuuta 2014

KÄPÄLÄ JARRULTA


KÄPÄLÄ JARRULTA

Unikuvista todellisuuteen siirtyminen,
sehän saattaa - lempo soikoon,
kestää toisinaan miehen iän - ikuisuuden.

Useimmiten koko liikahdusta ei edes tapahdu,
vaan häilyväinen jää muun haihattelun jalkoihin;
sotkeentuu niine hyvineen elämän tuoksinaan,
eikä koskaan enää nosta päätään julki.
Hautautuu kertakaikkiseen julki tulematta
ja sillä siisti.

Toisinaan sitten,
toki kullakin omien jumaliensa siunatusta tahdosta,
tämä keikaus käy - HUPSiSTA VAAN,
muutamassa hetkessä,
muutamassa hassussa tunnissa;
esimerkiksi kumipyörien päällä.

Sen kun vaan löysää mäen kiirellä käpälää jarrulta
ja antaa laskettaa hilpeästi myötäleeseen,
isommin kursailematta.

Se on sitten siinä - merenpinnan tasalla - unikuva,
näkimien edessä niin ankarana realismina,
että heikompi mieli saattaa tarvita tukea;
tuohtumisen tuntee ketaroissaan.
Niin väkevä on elämys.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 14. elokuuta 2014

RIPSAUTTELEE


RIPSAUTTELEE

Vaikka kuin,
niin sataa kaiken taiteen sääntöjen mukaan,
eikä tästään näytä paranevan mokoma.

Senkö täytistä se nyt rietas villiintyi;
parahultaisesti
kun kerrankin raskii työntää nokkansa ulos,
ihan ulkomaailmaan saakka.

No eikös vaan silloin tämä Yläkerran Ukko,
iän wanha luottokaveri,
joka yleensä pitää yksinkertaisten puolia;
saa huimauksen humeettinsa,
ratkeaa pahemman kerran.

Ottaa ja heittäytyy Esteriksi;
panee hameen päälleen - nostaa sen korviinsa
ja käy satamaan kahta sataa.

Ja tämä oire tulee esiin juuri
kun pääsemmä satamasta;
kapuamma keikkuvasta purresta kamaralle
ja kaartelemma onsioon - paratiisin suuntaan.

Elämme sellaisia aikoja,
että jumalatkin ovat edesvastuuttomia.
Vaikka miten yrittäisi nöyrä olla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 13. elokuuta 2014

LEiRiELÄMÄÄ


LEiRiELÄMÄÄ

Tämä on kovin ankaraan kokemukseen
perustuvaa ennakoivaa haikailua;
uskon sangen usean lajitoverini yhtyvän.

Leirielämän ikävin piirre on siinä,
että juuri kun oppii olemaan vähillä liikuilla,
lysti loppuu - tyssää tyystin,
ja samat vuosituhantiset rutiinit,
mukaan luettuna tylsät mukavuudet astuvat kuvaan.

Kakkala on jälleen itsestään selvyys,
poissa jännitys - riuku vaiko kyykky.
Poissa improvisaatio mahalaukun täytöksi;
tilalla kystä kyllin notkuva pöydän syrjä
omine vakituisine paikkoineen.

Tiskivuorot iskevät taas seitsemän miehen voimalla;
onnelliset mielihyvät kertakäyttöastioista,
ne ovat jotakin - etupäässä Höyhensaarten tuottamaa
länsimaista hapatusta.

Ja taas mennään seuraavaan pakkaamiseen saakka,
joka saattaa olla ties kuinka kaukana.
Valovuosien päässä.

Ainakin siihen saakka kuni jotain päähän pälkähtää.
Näin se vaan menee - jos mennäkseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 12. elokuuta 2014

PARTAALLA


PARTAALLA

Kohinalla on otetta,
se tunkee uneen;
saa muuten joutilaana rötköttävään raatoon
ylimääräistä vipinää ja  sykettä - käsi vippasee.

Keho elää unikuvien kera;
heitttää, kelaa ja haavitsee;
kiroilee kuin turkkilainen
kun suurin taimen karkaa vapauteen.

Saaliit kooltaan tietty sitä luokkaa,
että vaikeuksia on niiden syömisessä yhdellä atrialla.
Selkäevä orastaa hartioiden välistä,
muutenkin kovin kalaisa olo ja lisää pitäisi ahtaa.

Virottyuaan ja herättyään
sitä mieluusti tyytyy silkaan kohveen
ja annokseen jauhoista makkaraa,
sen kera voi haukata lisäksi varsinaisen leipätuotteen.

Tämä on niin tätä;
norjalaista villapaitaa parhaimmillaan oitis,
jos siirtyy tundran avaruudesta toviksi
sisämaan vitelikköiseen ilmapiiriin.

Zeninsä tunnistaa oivallisen helposti
unessa karkuutetuista jättiläisistä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 11. elokuuta 2014

VESiSELVÄÄ


VESiSELVÄÄ

Meri on sininen,
niin kai se on aina oletettavasti ollut;
hamasta keksimisestään saakka.

Mikä määrä onkaan runoja punottu veden partaalla
ihmiskunnan historian aikana;
toinen toistaan kummastelevampia,
hurmaantuneita, ihastuneita,
romanttisin pitsein koristeltuja haikeita kaipauksia.

Kaikkea tuolta väliltä,
erinäisten purojen ja lirujen,
kaiken kirjavien vesien äärellä.

Meikäläiselle riittää hyvin tuo sininen - taivaan kuva,
vihje äärettömästä avaruudesta vedenkuvajaisessa,
vaikka joku satunnainen ammattifyysikko
saattaisi osata pitää vedenväristä
viikonkin kestävän symposiumin hyvien juomien kera.

Se nyt on ihan vesiselvää - äkkinäinenkin äkkää,
että tokihan valo,
etenkin auringon valo
veden silmiin näkyvään väriin vaikuttaa,
vaikkei vesi läpinäkyvästä sen kummemmaksi muutu.

Satoi tai paistoi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 10. elokuuta 2014

ÄKKiNÄiNEN


ÄKKiNÄiNEN

Tasaisen vakaata epävakaista,
vain Odotettavissan suunnalla jotain lupavaa;
sekin radiossa.

Tihkusumussa ei pitkään viihdy,
ei päivääkään.
Siihen vain ei totu.

Tuulen puolen poskea käsitellään luutusrätillä,
suojan puolella onean kolea tunne;
ikään kuin olisi syyllistynyt miestappoon ohimennen;
niitä näitä muka ulkosalla puuhastellessaan.

Seiniin tuijottaminen on vaihtoehto,
huono - muttei siinä kastu,
jos ei ole pysähtynyt ulkomaille,
räystään alle akkiloimaan tihkun syntyjä syviä.

Jotain kummallista käyrää
mokoma keli saa humeetissa aikaan;
Sik-sakkia pukkaa - kummia ajatuksia vedestä.

Oudoksuttaa - on liki tyven,
aaltojen ääntä ei kuulu juurikaan,
se tavanomainen vain
ja silti pärskeen tapaista hyvin märkää
kokonainen ulkoelämä täynnäns'.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 9. elokuuta 2014

ViHJE


ViHJE

Jotain enteellistä on siinä
kun haahkaparvet tiivistyvät,
isoavat päivä päivältä;
lipuvat eeskahtaalle rannan suuntaisesti einehtien.

Kesän tulos - saanto - siinä lipuu,
lokit, korpit ja kotkat ovat oman osuutensa
tai veronsa pesueista napsineet korjuuseen;
miten sen nyt ottaa.

Loput poikueista ovat ehättäneet niin suuriksi,
että niiden saalistaminen eineeksi
on ainakin lokeilta mahdottoman takana.
Vain vaivioista voi vielä annoksen saada.

Niin - se enne, oire,
signaali;
sanaton ja äänetön tapahtuma
joka luontoa liki olevalle olevaiselle kertoo vihjeen.

Väistämätön on taas tulossa,
ties senkö tuhannennen kerran,
vaiko kymmennen tuhannen taiko sadannen.

Tietty suruvoitto,
jonkin sortin alkusoitto syksyyn näkymässä on,
sitä ei hilpeinkään optimisti voi kieltää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 8. elokuuta 2014

MUSTAN RAUDAN JUHLAT


MUSTAN RAUDAN JUHLAT

Ja auer saapui,
leijui hiljalleen vilttoa,
tyvenestä tyveneeseen valui,
kietoi kaiken kosteanharmaaseen kaapuunsa.

Mierosta tuli tämä tuttu atima - hysteriasta,
kaukaisen kiintojään päältä ehätti vihdoin,
levisi kylän jokaiseen perimmäiseen soppeen.

Koluaa laheana virtana siltojen alusia;
laitureiden paaluja suutelee merestä käsin,
veneiden kylkiä kostealla kielellä siloksi hioo.

Ruosteisen raudan juhlat,
musta rauta kiiltelee onnessaan.
Onea - apean oloinen sumu tanssii kylänraitteja.
Korppi.

On yksi niitä elokuun aamuja
kun haamut ottavat pyöriä sarvista;
taluttavat nöyrinä aukkoja katsellen,
hakevat usvasta hyvää maata.

Virkoaa meren henkäys,
raot urkenevat avariksi aukoiksi,
sankka ohenee harsuiseksi terheneksi,
vaihtuu aamunkajeeksi ja haihtuu pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 7. elokuuta 2014

RUOJA


RUOJA

Harmaa ruoja,
nuokkuu valkealla vällyllä,
hyvästä kodista kun on.
Jäämeren rantakatti.

Kuorsaa rietas muista välittämättä tyyten;
antaa piut-paut hiljaiselolle.

Tekee martyyrimatkoja ruokapöydän alle,
sitten kuolevia kissoja köökin matolla läjittäin
kun ei heru herkkupalaa.
Hautajaiset vähintään kolme kertaa päivässä.

Elämä on kissoja,
liian liki tulevalle koirunmotlakkeelle tassua opiksi,
säälittävistä syistä ilman kynsiä,
niin ylemmyydentuntoinen epeli.

Jos maailma ei ole vielä herättyä valmis,
vesi taasassa vaihtamatta
ja isäntä höpöttää vain pelkkiä pötyjä,
niin maataan sitten taasan vieressä neljä tuntia.
Kyllä se pölvästi lopulta äkkää ja palvelee.

Tuollaisilla egoilla varustetut kissit;
suoraan sanoen,
ne pitäisi viedä kiertoajelulle hiirettömään helvettiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne