KiVi

KiVi

Kivellä istumista on kestänyt jo kauan,
katse on hartaasti tuijottanut hiipuvaa valoa,
seurannut ystävällisellä katseella horisontin sävyjä;
sitä viimeistä ryöppyä ennen kuin tosi on edessä.

Kehrä on poistunut;
sitkeys punnitaan tänä yönä,
kykötettävä säädylliset viitisen tuntia
kuni se aikansa vaellettuaan sytyttää ensin kajeen
aivan tyyten uudella suunnalla,
maalaa sitten kultaisen viirun taivaanpiirille.

Toivo,
siinä vaiheessa istujan ryhti kohentuu,
koko keho kasaa itsensä viimeiseen lihakseen;
uudesti syntymisen ihme.
Sielu saa ravintonsa - voimansa orastavasta valosta,
juuri räytymisen ollessa pääsemässä niskan päälle.

Virkoaminen - uusia auvoisia ajatuksia väkitukku oitis,
kaiken kukkuraksi mieli karkaa haltijaltaan;
pyrähtää läheisen kivikasan päälle haihattelemaan.

Eikä uusista ole tulla loppua,
ei vaikka alhaalta kutsutaan jo aamiaiselle.

Tulen kun on valmista!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!