HALTiOTiLA

HALTiOTiLA

Ääretön, kauniin sininen autius lumotun maan yllä.

Verkkaiseen kävelyllä,
itikan paskan kokoinen ihminen;
harmaanruskean jättiläisen kupeella upeella säällä.

Keskipäivän jälkeen kenties päällä jos ylös saakka menee;
tahtoo kaiken nähdä.
Yhdellä kiertävällä katseella:

Taivaan ja maan yhtyvän,
luonnonlasten vapauden ja ilon, auringon kilon,
siintävät huiput ja puuntavat pilvet,
taivaanrannan ääret ja pilvimeren lepeet,
sateen ja poudan ja toisen sateen.

Räytävä värähdys rinnassa.
On hengitettävä katkonaisesti syvään ja pidäteltävä.

Ei yhtään savua missään suunnassa silmien ulottuvissa,
ei jyrinää, kohinaa, tohinaa,
vain tuulen leyhkeä pyyhkäisy nokkaa hipovaan hiuskiehkuraan.
Kutittaa.
Se saa hymyn ahavan rypyttämille tummille kasvoille.

Pisara irtoaa silmäkulmasta,
valahtaa iän uurtamaa kanjonia myöten leualle.
Häviää kamppailun painovoimalle ja putoaa jäkälän päälle,
yllättää sen suolaisella jälkimaulla. Viipyilevällä.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

kolmetoista

Yykaakoonee-kuvakotkotus se vaan jatkuu.

Auringon jäähän poraamaa ???????????
Gámasjohkan - Kaamasjoen päällä huhtikuun lopulla.

TAiPALEEN TULKiNTA

TAiPALEEN TULKiNTA

Istun laatuajan temppelissä.
Housut nilkoissa.
Hiljaisuuden rikkoo ainoastaan vaimea Satumaa.

Tiivistän silmäni kipristämällä kasvojeni nahkaa.
Tässä pyhätössä se on sallittua,
täällä palvellaan vain yksilön minuutta.
Sen pyhimmässä, intiimissä muodossaan.

Estettyäni fotonien ärsytyksen tappisoluihin
sauvasolut pinnistelevät hetken nähdäkseen
pupillien ylle laskettujen nahkakaihtimien lävitse,
mutta luovuttavat suosiolla
kun jatkan sinnikkäästi kiristäen lihaksia ja hampaita.

Kuumeisesti kiskon tiiviiksi paketoidun mielikuvitukseni
solmuja auki kuni se vihdoin viattomana,
herkän uteliaana hypähtää olalleni, käsivarrelleni
ja lopuksi lähtöalustaksi avatulle kämmenelle.
Ruokkoaa, sukii itsensä, sitten kyyristyy lähtövalmiiksi.

Pyrähtää itsevarmana lentoon, kohoaa poutapilven alle,
ottaa suunnan pohjoisen tuntureita kohden
ja määrätietoisesti lähtee matkaan.

Kuuntelen intensiivisesti Taipaleen tulkintaa
ja pidän rystyset valkeina reunoista kiinni.
Sortunut ääni purkautuu huuliltani.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VAALiTAAN ÄLLiÄ

VAALiTAAN ÄLLiÄ

On olemassa sanonta jota toistuvasti viljellään aika ajoin: "Äänestäminen on kansalaisvelvollisuus", mutta joissakin maissa se on pakko, rangaistava teko, jos jättää äänestämättä. €U-maista neljässä on lailla säädetty äänestyspakko. On se tosi - kyllä, eikä mikään vitsi.
Valtio pakottaa belgialaiset, luxemburgilaiset, kreikkalaiset ja kyproslaiset uurnille. Lääkäri voi todistaa esteellisyyden ja wanhat horiskot muorit ja papat voivat valtakirjalla testamentata äänensä jollekkin - jos eivät itse kykene kamuamaan uurnille.

Voisi olla Suomessakin hyvä että vaikka edes yhdessä vaalissa olisi kokeeksi äänestyspakko josta ropsahtaisi sakko kynsille, jos ei vähintäänkin kirkkovenettä (i) kävisi lippuunsa raapustamassa.

Jukuripäistä saattaisi kertyä jonkinmoinen summa laskennallista saatavaa valtiolle. Vaikka tuskinpa nämä niitä sakkojaan maksaisivat... jukuripäissään.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Äänestyspakkoa paljon enemmän kleptokratiassa eli varasvallassa eli puolueiden anastamassa vallassa on pohdittu ja tutkittu sitä, millä perusteella joku ylipäänsä äänestää jotakin. Siihen on jotakuinkin paljon uhrattu heimon yhteisiä verovaroja ja onhan vielä lisäksi olemassa oma omituinen politiikantutkijoiden ammattikunta joka päivä- ja yötyökseen, rahaa vastaan, antaa kommenttia ja selitystä jos jonkinlaisesta polittisista tempuista. Heidänkin kommendeeraukset maksetaan pääosin verovaroista, puhuivatpa he puuta eli heinää.

Itse asiassa äänestyspakko sitä tutkineilta saatujen vaivihkaisten tietojen mukaan nostaisi kurjimpien puolesta esiintyvien kannatusta. Niinpä tolan ollessa näin, sitä tuskin kulloinkin valtaapitävät puolueet kovinkaan auvoisina ovat suunnittelemassa. Mene ja tiedä.

Harva asianosainen uskaltaa myöntää että nukkumisen suurin syy on politiikan arvon romahtaminen ja/tai kelvottomat pyrkyriehdokkaat. Syynä on pikemminkin laatu kuin järjestelmä.

On selitetty ynnä julki ilmineerattu että äänestäjä hakee humeetissaan aina voittajaa ehdokasta valitessaan. Että äänestäjä ei halua ensisijaisesti olla häviäjän puolella. Mainostoimistot ovat tietenkin yhteiskunnalta saatavan puoluetukirahan haistaneet ja tähän tarttuneet ja leipovat kaikenmaailman ketkuista ja oman suun täyttäjistä kiiltokuvamaisia sankareita ja sankarittaria, voittajia.

Sillä ei ole niinkään merkitystä mitä ehdokas on aikaansaanut tai lupaa jotakin pötypuheissaan, eikä silläkään että toiset morkkaavat tai että ehdokas mainostaa itseään selvästi enemmän kuin useimmat muut pyrkyrit - lobbarien rahoilla.
Propagandakampanjan hönkiessä täysillä äänestäjältä kovin helposti unohtuu että, pöty on pötyä, uskoi siihen vaikka miljoona äänestäjää.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tänä päivänä alkaa jo olla läksynsä hyvin lukeneille selviö mutta yhdentekevää, että pyyteettömyys ei kuulu enää ehdokkaan hyveisiin. Sellaiseen ei ole enää sijaa nykypolitiikan majatalossa. Pyyteettömyyden tilalle on tullut lobbaus ja taloudelliset talutusnuorat. Esimerkkinä toimikoon eduskunta joka on tätä nykyä paras minkä rahalla saa.
Tieto valmiiksi ostetuista ehdokkaista ei kuitenkaan ahdista valtaosaa äänestäjiä. Käytäntö ei näytä muodostuvan arvokysymykseksi. Pääasia näyttää olevan vain voittajan, ei häviäjän puolella olo. Silläkin uhalla että se on loppupeleissä omankin järjen vastaista.

Hyvin wahvasti näyttää siltä että, se demokratian lapsi, josta muinaisissa kulttuurien kehdoissa inimisälyn vähitellen valaistuessa kehittyi universaali käsite ja josta on kehittynyt erilaisten yhteisöjen valtakoneistot, on kasvanut tässä ajassamme aikuiseksi ja samalla se on tallonut irvokkaasti itse itsensä jalkoihinsa.
Näin voi teoreettisille asioille käydä - muillekkin, että ne tarpeeksi käytettyinä viskataan romukoppaan. Muotti josta on muokattu sopivampi, taipuisampi, notkeampi joutaa heittää pois.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Niin - tuo alussa mainittu äänestysvelvollisuus. Entä sitten jos äänestyshalukkuutta ja osallistumisaktiivisuutta olisi, mutta ei yhtään mieleistä, järkevää tai aitoa ehdokasta tai vaihtoehtoa? Onko silloin demokratian petturi jos jättää äänestämättä? Onko silloinkin käytävä äänestämässä jotakuta ketkua, saadakseen oikeuden kritiikkiin, vaikkei löydä arvojensa mukaista ehdokasta edustamaan itseään? Vaikuttaa järjen vastaiselta ajatus, mutta tuota vaan syötetään.

Nykyisen kleptokratian vallitessa ja johdolla herkästi ollaan sitä mieltä, että kritiikkiin ei ole oikeutta. Sitä syötetään arvostelijoille jokaisessa tiedotusvälineessä. Samaa litaniaa ulkomuistista latelevat puolueuskolliset nuoleskelijat, opportunistit. työpaikolla, vapaa-ajalla, harrastusyhteisöissä - tajuamatta itse suurta demokratian paradoksia.

”Näin lentäviä häkkejä. Niihin oli vangittu kotkia”.
Stanisław Jerzy de Tusch-Letz

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä JUTTU demokratiaa pohtiville.
........
Demokratiasta on tullut varasvallan, kleptokratian, hatara kulissi.

ahaa

- Lilith! Heti pois sieltä!
- ahaa! minä vai? (Omituinen höpöttäjä...) ...MINÄKÖ?

VALMiSTAUTUMiNEN

VALMiSTAUTUMiNEN

Heräät huomeneen kuten minäkin.
Kapsahdat tassujesi varaan,
ensin etukäpälät piiiiitkälle eteen perää ylös ojentain,
parmas hipoen aluskasvillisuutta.

Sitten takatassut varpaiden varaan,
etunoja, rinta ylös. Ja kuono. Avoimin mielin.
Selkää notkistaen... veeeeeenyttäen.

Pudistelu, rentoutus. Silmäys ympäristöön.
Tuoksuttelu, tunnistus ja tilannearvio.

Havaitsen sinut tievan lanteella, aavan jängän yli,
valtaisan, satojen kilometrien mittaisen maan poikki.

Ei sen väliä.
Huomaan ensimmäiset, vielä unensiniset,
hidastetut liikahduksesi unen- ja valveen rajatilassa.
Venyttelysi, vanuttelusi tuoksuvassa kanervassa.

Äkin mystinen, yliluonnollinen, outo tunne valtaa ajun.
Ikään kuin aistin vomeronasaalielimessäni kopuliinin.

Ahaa! Se ei voi tarkoittaa muuta kuin sitä että,
hetki on pian liki, kiihkeä huumaava tuokio, ikuisuuden tovi.
On kai alettava pakkaamaan,
valmistauduttava elämän juhlalliseen toimituksen.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TUNTURiN KOiVU

TUNTURiN KOiVU

Yksinäinen vakava puu ylhäällä tunturijättien sylissä.
Työkseen roudan ja säiden armoilla;
vaakasuoraan lentävien jääneulasmyrskyjen piiskaamana.

Joskus lempeän poutapilven uumenissa,
väliin vägevien tuulien tuiverruksessa,
vuoroin sadepilven kosteassa kohdussa.

Ja valtatuuli sen on vuosikymmenten saatossa
vääntänyt mieleisekseen.
Tunturimittari jättänyt äkkäämättä - onneksi!

Enää se ei voi valita paikkaa elinpäivilleen.
Sattuma pähkylän siihen lennätti joskus muinoin,
niihin aikoihin kun isä oli ostamastaan lampusta luopumassa,
kun ihmiset tuijottelivat taivaalle ensimmäistä tekokuuta.

Siinä se vain kuitenkin jäntevänä vastustaa niitä ilmiötä
jotka merkitsevät ennenaikaista kuolemaa.
Ympärillään vihreänharmaa, tyyni,
loivasti aaltoileva sammal- ja jäkälämeri,
joka haalistuu ja virttyy syksyn myötä,
mutta elpyy hopulla elämän väreihin yöttömän yön koittaessa
ja voittaessa lumen ja paljastuneen maan.

Herkkien vaaleanpunaisten vanamoiden
huumaava tuoksu ympärillään se saa tuta joka kesä uuden,
aina vain kauniimman värinäytelmän taivaankannella.

Kissankellot soittavat tunturin laulua
Kurjenpolvet notkuvat laulun tahtiin.
Uuvanat mallaavat lunta.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PÄiVÄN LEMPEÄ KEVEYS

PÄiVÄN LEMPEÄ KEVEYS

Poutaisen heleä päivä kaartuu vitkaan
taivaankaaren äärettömyyden yllä.
Karkottanut on se tieltään ränstyneen kauhtuneen yön;
kaapuineen, varjoineen.
Ulontanut haamuineen ja painajaisineen tiehensä.

Häätänyt perälle pimeyden valtakunnan sakastiin.

Taivaankantta ristiin rastiin vaelteleva joutilas,
laiskansutjakka mieli huomaa ennen pitkää että,
suurten kokonaisuuksien oiwallisesti paikoilleen
loksahtavat palaset tasapainottavat älyn tolaa.
Aina löytyy vastavoima; synkeälle yölle auvoinen päivä,
tuulen toimen hoitaa tyven, sateen pouta.

Neuvotonta tovia ei ole juurikaan,
mitä nyt tuuli on ymmällään hetken pysähtymisestä,
ajan kevyestä leppeydestä.
Kun ei oikein tiedä mistä suunnasta alkaisi puhaltaa,
vai alkaisiko lainkaan kun on niin hieno päivä.

Tarkkailijasta on autuus nähdä henkäys hämillään,
pyörällä, kahden vaiheilla, häkellyksissä,
sillä niin harvoin,
kovin harvoin niin käy,
että tuuliviirin virkaa tekevä nauhanriekale lerppuu
kokonaisen päivän työtönnä.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

YÖTTÖMÄSSÄ YÖSSÄ

YÖTTÖMÄSSÄ YÖSSÄ

Täytynee väliin kytkeä Pegasos puomiin porstuan eteen, lirauttaa kuksaan kohvetta ja pohtia "ääneen" tulevaa kesää Ultima Thulessa. Siitä vaikuttaa tulevan kaikin puolin mielenkiintoinen. Etten sanoisi.

Parin viikon sisällä on muutto taas ihanaan, maailmoja syleilevään wankkurielämään kolmeksi kuuksi. Viime kesänä muutin talviruokinta-asennolle vasta 18. syyskuuta. Ulkoilun aloitin 18. kesäkuuta muuttamalla wanhan rakkaan Ailiggaani juurelle, joten kolme kuuta täyttyi kaikkine vastoinkäymisineen viimeksikin kalenterin mukaan.
Tämä on tätä. Haikailua.

Nyt on wankkuri hilattu tunkilla ylös killumaan pukeille. Pari pientä ulkomuodollista hommaa on saatava puuhattua, ennen kun sen lastaa majoituskäyttöön. Hommaan kulunee yksi kunnon poutapäivä. Vermeet ja vinkeet on hankittu, sekä mestari joka osaa homman niin että itse saan toimittaa apu- sekä juoksupojan virkaa.

Kun wankkuri on kursittu kasaan ja lastattu suurinpiirtein tähellisimmillä romppeilla, siirrän sen Kaamasjoen rantaan ja asetun hetkeksi kotoutumaan. Jossain 10-11 päivän kieppeillä ens'kuuta siirryn kuivan sään salliessa tuttuun tunturiin. Tällä kertaa vain korkeudelle 375m, elikkä puurajaan.

Siellä elellään ja kävellään tunturin ihmeitä ällistellen Ukon juhlaan ja kesäpäivän seisaukseen saakka, joka onkin nyt suntaina 21.6 klo 7:46. Sitä hetkeä, kultaisen kehrän pesäpäivää juhlistamme Lánkán huipulla 620m korkeudessa.
Oikeastaan voin kai sanoa, että satoi tai paistoi. Olemme siellä varmuuden vuoksi joka tapauksessa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Olipa ilo huomata että hyvin kasteltu tunturi kasvaa korkeutta. Viimeksi kun tarkistin Ailiggaan korkeimman huipun kartalta se oli 619,20m mutta eilen se olikin metriä korkeampi. Onnea nyt vaan sitten.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ukon juhlasta palaamme takaisin Kaamasjoen ahteelle ja sitten alan toivuttuani kuvailemaan jokivartta ala- ja ylämäkeen. Tarkoitus on viettää myös Inarilla aikaa kalastaen ja kuvakulmia katsellen. Eikä mikään estä tietty, myöskään viikonlopun wankkuriretkeä vaikkapa Nuorgamin Pulmankijärvelle ja Näätämöön.
Tuttuja on molemmilla suunnilla.

Kolmas vuosi ja kesä on siis asua täällä paratiisissa. Mitään hinkua ei ole pois. Elämä on vaatimatonta, mutta onnellista, rauhallista, verkkaisaan soluvaa. Luonto ja hiljaisuus kummasti tasapainottaa kaikenmaailman koukeroita ja vinkeitä. Auttaa näkemään humeetilla sen minkä silmät näkee.
Aika helposti huomaa todeksi Austraalian aboriginaalien wiisauden: "Mitä enemmästä luovut, sitä enemmän saat".
Omalla kohdallani se on ainakin toiminut niin ja etten sanoisi, hyvin kongreettisin todistein.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Wankkurielämään siirtyminen tarkoittaa myös sitä että omat kommendeeraukset muiden blogeihin minimoituvat vain ehdottoman tärkeisiin. GPRS-yhteys on niin hidas että sillä juuri ja juuri viitsii käydä vilkaisemassa Runo- ja Kuvatorstain suoritteet sekä Tarinamaanantain ja Numerohaasteen. Omien juttujen lisäksi.

Itselleni jätettyihin kommentteihin vastaan vaikka wiiveellä jos ei muuten onnistu. Pidän sitä vaivan arvoisena ja arvostuksena jokaista kommenteeraajaa kohtaan. En tiedä jättäneeni yhtäkään kommenttia vastaamatta. Ellei joku sitten ole tyystin epähuomiossa ole sattunut ohi silmien menemään.

Joskus heinäkuun 21. päivän kieppeillä syntyy runo nimeltä: "Runo 500", sen jälkeen on enää toiset 500 jäljellä sekä yksi vielä päälle.
Että tätä rataa.

Nyt näyttää poutasäätä, kenties tänään jo pääsemme Kaken kanssa wankkuria wärkkäämään.

Hyvää tulevaa kesää jo nyt kaikille lukijoilleni.

Obladii obladaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä TARINA Tunturi-Lapista kiinnostuneille.
........
Nainen katsoo ikkunasta ulos - tai sisään, kuten naiset kautta aikojen ovat tehneet. Hän näyttää joutilaalta samalla tavoin kuin kalastaja veneessään tai metsästäjä peuraa odotellessaan.

POLUT YHDiSTYVÄT LAELLA

POLUT YHDiSTYVÄT LAELLA

Unissain maalaan taivaankaareen taulun.

Onnesta humaltuneet jänkäheinät aaltoilevat
kintuissani kun hoipertelen niiden lailla huojuen sinua
vastaan sovitussa kohtaamispaikassa.
Soliseva puro rehevän odelman halkaisten toimii oppaana
vaikka ylöspäin on vain yksi suunta.
Vanamon imara tuoksu huumaa.

Huuhtelen hikeä noruvaa otsaa ja kasvoja
lompolon mustassa peilissä kivenlohkareen kupeessa.

On viimeinen hetki sukia letitetyt hiukset,
oikaista näkymätön solmuke,
harjata haamutakin hartiat,
kohentaa olemattomien housujen prässit
ja tyhjentää upslaakit jäkälän murusista.
Kiillottaa paljaiden jalkojen mustat kengänkäret.

En tiedä värisetkö sinä innosta ja odotuksesta,
mutta lupasit ilmaista sen kun olemme vihdoin yhtä.

Tunturin juurella erosimme kaamoksessa,
päätimme nousta omia polkujamme ylös huipulle
ja laskeutua käsi kädessä alas yhteiseen laaksoon.

Juhlaan tilatut tunturikihut tanssivat
pikkujoutsenten tanssinsa ilmassa.

Ukko ylijumala on sovitusti paikalla
valaisee kultaisella kurrallaan temppelisi
ja yhdistää kaksi yhdeksi.

Toimituksen todistavat Gaskka- ja Davimušalaš.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

nelkytviis

Yykaakoonee-kuvakotkotus se vaan jatkuu.

Uuvana (Diapensia lapponica) on pieni monivuotinen kasvi.
Se on 2–6 cm korkea ja esiintyy Lapin tuulenpieksemillä tuntureilla.
Kukan teriö on kaksi kertaa verhiötä pidempi.
Kota on pitkähkö, monisiemeninen, mutta ei siinä mahdu
asumaan tai edes yöpymään.

Uuvana kukkii kesä-elokuussa.

SOSiAALiTARKKAiLiJA

SOSiAALiTARKKAiLiJA

Ei ole naurun asia,
ensimmäistäkään uutta piippaa ei vielä näy,
vaikka toukonen jo loppua kohden käy.

Kaurun huuto hautautuu ruovikon kahinaan,
tuulen havinaan, korsikon rahinaan;
sirkkujen nahinaan sulhon tontista,
tykkäävät molemmat samasta rontista.

Mutta se taas sekoittuu sotkien narinaan,
jotka molemmat pitävät toisiaan parinaan.
sekä morsion marinaan - ei usko ylkän tarinaan.

Ruskeaa,
vain kuollutta ruskeaa - pian kaatuvaa ja maatuvaa massaa,
muistuttamassa elämän vihreästä roimasta voimasta.

Tärisen horkassa, kylmää kuin hornassa,
nilkkoja myöten vedessä jalat sinisinä kuin kahlaajilla;
kai munatkin.

Lymyssä, kamera paulassa kaulassa,
turkki pirtin naulassa, pitkäsilmä kourassa hiljaa;
arkaillen tarkkaillen lintuja:
Pikkulintuja, muuttolintuja, vesilintuja, petolintuja.
Käpylintuja, tirpusia.

Käpytikka rinkaisee.
Kurki nielaisee sammakon, politikka ei.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MONiAiTA MUOTOJA - HYViN MONiAiTA

MONiAiTA MUOTOJA - HYViN MONiAiTA

Tänään vietetään kansainvälistä luonnon monimuotoisuuspäivää. Mitenkä tuo mahtanee käytännössä tapahtua - virallisesti - Arkadianmäen pöheiköissä?

Menevätkö pöheikköön poliittisessa aselevossa, Persut ja Virheet de Röda huivit kaulassa, kottaraispöntöt kainalossa ontosti komisten?
Tuppelehtivatko sinne, samalla polulle käsikynkässä myös Kokomusta ja demarit, lemmekkäin silmäyksin?

Parkuuko kepulainen nautasika polulla hylättynä, ruotsinkieliseen poliisin ja koiran integraatioon nojaten, sitä ei vielä kerrota. Mutta muuten kaikki kaikilla mahdollisilla Paapelin kielillä päläpättäen muilta mailta muuttaneiden ulkomaiden elävien kanssa jutellen luonnon monimuotoisuudesta - ehken. OUTSIDE.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Vai tyydytäänkö vaan ryystämään kuplavettä lakeerikengissä, luokkaansa paremmissa ryysyissä, pikkirilli tönkkönä ja huiskaistu huivi kaulassa jossakin vallan etupiirissä?

Ja siinä sitten samaan syssyyn lausutaan hyvin valittuja sanoja korektisti, suupieltä lautasliinalta pyyhkien. Kaikenmaailman öttiäisiä ja sittiäsiä, ötököitä ja kakkiaisia kauhistellen ja inihoa liiotellen. INSIDE.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Meillä, COUNTRYSIDE, päivä ei tästään juurikaan kummene, päivä siinä missä muutkin, paitsi että päivä alkoi meillä jo keskiviikkoaamuna ja päättyy heinäkuun 23. kun yö saaapu kylään kylään.

Onkin se sitten sellainen atima, että kun se lähättäytyy rantteelle niin kestää kymmenen kuun ajan siinä. Ja reilun kuun se ähöttää niin ettei se käy pahkeinen muualla lainkaan.

Tällä perällä monimuotoisuutta on koko luonto tulvillaan heti porstuan rappusilta kun saa kintut rantteelle. Semmonen laulukuoro ja konsertti pakkaa korviin ja harva se aamu tiine emajänes ponkasee nurmen ensimmäisiä viheriäitä nauttimasta.

Monimuotoisuutta on sekin, että unenhorteinen hurtta pääsee heti spurttia harjoittamaan ristiturvan kanssa ja assistentti vielä perässä räksyttäen ja vaatien koko €urooppaa ja metsän rajassa nelistävää Kettusta omakseen.

Varansa on meillä luonnon monimuotoisuudessa heti aamusta pidettävä ettei kävele pahki kotiporoon joka monimuotoisessa laiskuudessaan ei kehtaa jolkata tunturiin, vaan tyytyy piha-asfaltilla sorkat oikosinaan rojottamaan ja odottamaan valmista niestaa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Se on monimuotoisuutta WATERSIDE, kun menee ja pukkaa venosen lillumaan, nostaa siihen pari verkonpräsyä ja nakkaa jossakin joenmutkassa harrin ja taimenen nokan eteen ristiksi ja kiusaksi.

Aivan mahottoman monimuotoinen hymy on sitten seuraavana aamuna kun verkkoa nostaissa näkee yksi pilkku seitensatasen taimenen potkuilevan harmissaan verkossa sekä pari-kolme kolmenvartin harria sekä puolikiloisen siian kyljen pilkottavan kevätsumeasta vedestä.

Henki pois, rokkatorvi auki, soutu ranta-ahteelle ja kohta jo savustin tursuaa raoista leppäsavua ja lykkää ilmoille monimuotoisia herkullisia tuoksuja.

Sitä iniminen jotenkin wanhemmalla iällä tosiaankin alkaa arvostamaan luonnon monimuotoisuutta napsiessaan paljain sormin, eläimellisesti, herkullista palvattua siikaa käkättimeensä.
Vaiti. Ei se tilanne paljon sanoja kaipaa. Tunturin laki kiilottaa silmäkulmaan, musta tyyni mahtava kymi valuu alajuoksulle takuuvarmasti, pysähtelemättä kuin kuolema, luonnon oma monimuotoisuuden rajoitin, ilman inimisten erillistoimia tahi lakeja ja määräyksiä ja käyttäytymisohjeita.


Ei sille mahda jumalatkaan mitään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä TARINA monimuotoiseen aitoon luontoon tahtoville.
........
Inimisen juuret ovat maan kentässä. Ei pääse eroon juuristaan iniminen. Jos pakenee, ei ole iniminen. Jos riistetään, revitään, ei ole iniminen.

kuvatorstai lomalla

Joskus harvoin tämä kuvatorstai on tosi helppo, kuten nyt tämä hela.
Voi laittaa vaikka kuvan talvesta eläytyvästä haavasta
ja se menee täydestä kuin häkä.

KEVÄTENO

KEVÄTENO

Huilaan ahteella.
Kevättulvan pyöristämä mahtava rauma,
väkivahva pohjoinen eno valuu vapaana, massiivisena.
Päämääränä tuhannen mutkan jälkeen Jäämeri.

Vyöryy siloisena tummana massana ääntä päästämättä.
Joku löyhäpäinen saattaa väittää kuulevansa kuiskeen,
vaikka se aika, se hetki jo meni.

Rytinät, rähinät rantapenkereen kera ovat ohitse.
Jäljellä on enää arpisia haavoja vuosien saatolta
vereksillä ryyditettyinä.
Telien lanaamia vitelikköjä lysyssä. Ryppyistä nurmea.
Sora-aaltoa.

Hullun härän silmä pyörii väsymättä piilokiven yllä.
Toinen silmä toisen kiven. Herkeämättä

Säilyttää virtaavassa vuossa säntillisesti paikkansa
näkymättömän siteen avulla.
Vunukkana ihmeteltiin että silmä pysyy paikallaan,
ei lähde virran mukaan kuin rannalta takertuvat roskat
tai puhurin veteen paiskaamat.

Jos sateita ei kuulu, laiskistuu tuostaan
ja vajoaa uomaansa odottamaan syyssateita.

Arkinen, herkkä hetki. Pyyhkäisen nokkaa.
Tartun veneen kokkaan ja pukkaan.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HYVÄSTi YÖ

HYVÄSTi YÖ

Oi Sinä kiehtova kultainen, ihana ikuinen kurra,
kuin kiihkosta hehkuvan naaraan heleä värisevä nuppu
ruusunpunaisten pilvireisien sylissä.

Povesi verhona mystinen kultajouhinen linnikko.
Ylläsi ujosti utuinen harsuinen häilyvä huntu.
Elämän tuntu ja lupaus onnesta satujen maassa.

Tervehdin - Pitkä päivä. Yötön yö - Ijahis idja.
Kumarran, selkääni koukistan,
niskaani notkistan, katseeni lasken ja nöyrryn,
lähes riemusta pyörryn.
Kasvot avaan, rakkautta sinulle ääneti tavaan.
Laulan ja tanssin.

Hyvästi onea tumma yö nyt sinä tyystin.
Suori kasaan jo usvaiset talviset hapsesi,
ota oheen katveisten siimesten lapsesi.

Saat kernaasti mennä, älä takaisin kotvaan ennä,
vasta muuttolintujen mukana meille taas lennä.

Hämyt molemmat - koin sekä ehtoon,
mukaasi kiedo - vie uinumaan levolle sumeaan lehtoon.
Ei varjojas' jakseta tänään surra,
ei hampaita yhteen purra enään.

Me nousemme sinulle tenään.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

Yötön yö alkoi tänään kun yö väistyi auringon noustessa 00:16.
Radion aikaan tosin vasta 01:30.
Yö liittyy takaisin elämään vasta torstaina 23.7.

OHi KOHiNA

OHi KOHiNA

Jäätävä, hyinen henkäys tuli,
kuin kaikkien akkojen akka ja äiti.

Hyiseltä mereltä, kaukaa navalta saapui Pohjan akka.
Tuntureiden yli kuruja pitkin, laaksoja myötä, keskellä yötä.
Raataen hurjana kylmää työtä.

Oikein uhalla puhalsi Louhi,
koivuista ritvat suoriksi suorsi,
huohotti hyvän ja lempeän lounatuulen Hiitolan hiiteen.
Nurkissa vinkui, puskissa vonkui, puissa ulwoi,
puuskilla tietä ruoski ja pieksi Lovetar - susien emuu.

Kaikkensa koitti, kävi vastahan hurjatar lounaa.
Käännytti tunturin päällä.
Karkotti takaisin voimia keräämään. Taistonsa voitti.

Puuskutti selkosten yli höyryveturin lailla.
Kiskoi synkeän mustanpuhuvan pilvipeiton elämän ylle,
pilkaten kourallisen valkoista pitsiä silmille nakkasi.

Vaan ei kyennyt mantuun hurja,
ei pystynyt kurja tannerta enää hangeksi muuttamaan.
Kaikki suli mikä maahan tuli.

Ja lopulta ohi kohina tuulen
pirtissä kuorsauksen rohina.
Ei myrkyssä ulos kukaan ennä,
ei viitsi sateeseen mennä.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KiRJASTO

KiRJASTO

Vihreät humalasalot tukeutuvat harmaaseen rapattuun seinään. Punaisten kattotiilien raja erottuu vielä, jos nimittäin äkkää katsomaan, vaikkakin sammaloituminen on kyllä ehtinyt jo jokseenkin pitkälle.
Wanhanaikaiset pieniruutuiset lyijylasiakkunat eivät paljastane satunnaiselle ohikulkijalle tuskin mitään sen kummempaa, silloin kun joku siitä sattuu ehken ohitse kulkemaankaan.
Asian varmistaa vielä lasin huoneen puolelle ripustettu harsoinen kappa, niin että sisällä ei tilapäisistä tirkistelijöistä tarvitse piitata.

Sisältä tämä kyseinen huone on korkea, tummine mahonkipaneloituine kattoineen. Katosta riippuu. Tai roikkuu - riippuen näkijänsä katsantokannasta, kaksi kristallista kynttelikköä. Toinen modernisoitu sähkölle, toinen perinteinen, kai säälistä tai varojen puutteesta sinälleen jätetty. Juhlavia kaikki tyynni, molemmat.

Huonetta kiertää joka seinällä kolmemetriset wankat, jalavapuiset kirjahyllyt täpötäynnä ruskeaselkäisiä nahkaniteitä. Joukossa lukuisia harvinaisuuksiakin. Vain akkuna-aukot sekä jykevä tamminen peiliovi on vapaana. Ynnä tietysti tummanvihreiden verhojen sija.

Kaksi biisoninnahkaista, oiwallisesti patinoitunutta lepo- tai nojatuolia, miten vaan; vinosti vastatusten keskellä huonetta. Omilla pyörillään seisova, kaunis ruusupuinen tarjoiluvaunu ja lisäksi päältä ladattava baarikaappi akkunoiden alla. Kaapin päällä wanhahtavan oloinen suuri maapallo, Suomen pienoislippu ja tarjoiluvaunulla wiskikarahvi puolillaan ynnä neljä lasia, Nagant M95 revolveri ja rasia panoksia.
Ei kukkia, ei tauluja, ei meteliä, ei hälyääniä - pitsiliinasta nyt puhumattakaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ovi avautuu, sisään astuu pitkä hoikka, suorastaan hontelo, lyhytviiksinen mies shaketissa, valkoisessa paidassa, musta solmuke avattuna roikkuen ja sikarin tynkä hampaiden välissä. Knalli päässä ja tuulen pieksämä sateenvarjo, kai kuriositeettina.
Kasvojen yleisilme on valahtunut.

Tuhkakuppi tietenkin on myös - tarjoiluvaunun päällä, mutta housuja miehellä ei ole yllään, pelkät valkoiset kalvakat, lähes karvattomat ketarat, surullisesti alaspäin nuokkuva kalunsa silmäilee vuosien saatossa jo tutuksi tulleita varpaita kun ei muutakaan tekemistä ole sillä erää.

Tulija silmäilee hetken huonetta, valitsee kahdesta nojatuolivaihtoehdosta sen paremman, asettelee siihen selkänojalle viikatun shaalin, sillä ikävä on nahkatuolilla istua jos silkalla iholla siihen lähättäytyy, hyvin ikävä. Takapuoli käy hetkessä nihkeäksi ja sitten on pienimmänkin liikkeen takia aina nostettava, ettei nahka väänny liian kireäksi.

Harminsa sitä on inimisillä vaikka kaikki muu olisi päälle päin ihan kunnossa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Juuri kun mies ehättää istumaan kädessään lasillinen wanhaa aromikasta "elämän vettä", kirjaston ovi aukeaa äänettä ja tuohtunut tallirenki ryntää sisään sontaisissa, hevoisen hielle tuoksahtavissa vaatteissaan:
"Isäntä-isäntä, nyt se orin kujjuuni yllätti sen hiirakon tuolla laitumella, nousikin sen raudikon selkään!"

Nojatuolissa istuja hätkähtää, muttei näytä sitä tallirengille - sellainen ei kertakaikkiaan sovi, ei ole mahdollista, kulauttaa tyynesti lasillisen, imaisee sikaristaan, pölläyttää tukahduttavan siniharmaan pilven, nousee sitten kipakasti ylös, harppaa muutamalla askeleella akkunan viereen ja katsoo levollisena ulos. Kuin saalistaja tuloksiaan arvioidessaan.
Eihän siitä minnekkään laitumelle näy, hyvänen aika, mutta ei sen nyt niin väliä kun päässä vilistävät muut kovin kiihdyttävät asiat.

Miksi kulta jaksaa säilyä ja kohota arvossaan sekä timantit? Eihän niitä mihinkään varsinaisesti tarvita. Saamari - koko ajan löydetään lisää. Mutta kai se pitää toivoa, että naiset eivät ymmärtäisi pitää niitä turhuutena. Muutoin loputkin tästä "reaali"taloudesta romahtaa.

Niin kestävällä pohjalla on tämä "talous"... hmh!
...ja minä olen sentään ministeri!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä TARINA kullattomille.
........
En usko, että kunniasta on minulle kuolemani jälkeen mitään käyttöä, otan kaiken nyt rahana, eläessäni.

KUTSU

KUTSU

Havahdun kepeästä unesta outoon kutsuun
vaistoan että niin on pakko,
jokin kiehtova wimma ajaa ylös nuotion lämmöstä.
Humeettiini tunkeutuu suloisen tenhoava haiku,
kuin mystinen loihtu.

Nousen,
silmään ympärilleni.
Syömättä juomatta otan suuntaa,
antaudun täysin aistini vietäväksi
en hillitse enää jalkoja tolassani,
on seurattava niitä.

Kuin hidastetussa filmissä kapuan vilttoa kallasta,
askel askeleelta lähestyn harmaata siloista lakea,
wiimeinen vitkainen harppaus.
Syväänhengitys, tyyntyminen,
raukea pyörähdys paikallaan ympäri.

Tuntureiden lumous velloo sieluni läpi
saaden ajuni tuuliajolle!
Se häilyttää eetostani kuin vesisammalta
kurussa soljuvassa purossa.

Taivaankaari väristää humeettini ymmälle.
Wäkevä myrsky hyökyy sisimmässäni,
repien minua joka taholle.
Ja minä värisen riemusta.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

parikymmentä

Yykaakoonee-kuvakotkotus se vaan jatkuu.

Suokukka (Andromeda polifolia)
on pohjoisen pallonpuoliskon turvesoiden suikertavajuurakkoinen
ja harvaan haarainen myrkyllinen suovarpu.
Se on kanervakasveihin kuuluvan sukunsa ainoa laji.

ELÄMÄN LAULU

ELÄMÄN LAULU

Aaltojen loppumattomat rivit humisevassa meressä,
pilvien puuntavat, vaiteliaat jonot lipumassa taivaalla,
tasaisen vakaa tuuli tunturin huipulla ujeltamassa
maailman ikuisuuden suloista weisua.
Pulppuava kaltio ja tunturipuron ehtymätön lirinä.
Tasapainoisen elämän elementit.

Ajattelun peruskivet.
Niistä syntyy elämän laulu, ohje ja elämäntapa.

Mausteeksi kelpaa tunturikihun taidokas leijunta,
kotkan kirkaisu, piekanan huuto,
sinirinnan ylistys vapaudelle
ja kapustarinnan ilmoitus: Piip-piip!

Wiime kesän tuoksulippaastani noudan pikkiriikkisen
hyppysellisen hennon vanamoparin pelkästä
henkäyksestä värisevää lumoavaa tuoksua.

Annan itseni sen kannettavaksi ja leijun tunturiin.
Asetun levolleni ja katson suurelta näyttämöltä
kuinka ihmiset hulluudessaan ryntäilevät sinne ja tänne,
haluten sitä ja tätä. Jos ei muuta niin ainakin tyhjää.
Siitä on suurin kysyntä ja paras kate.

Jo kotiansa palatessaan antavat onnellisuuden naamion
valahtaa alakuloisilta kasvoiltaan.
Lukittujen ovien takana muuttuvat hetuiksi systeemissä.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ELÄiNSEKSiÄ

ELÄiNSEKSiÄ

Kansanedustajan yksioikoinen möläytys viikolla sai suvaitsevuuspuolueen korottamaan äänensä niin että presidenttiaineksen piti oikein rauhoitella vauhkoontuneimpia julkisesti, sekä antaa synninpäästö wirallisesti.

Olen huomannut suvaitsevuuden tarkoittavan ylivoimaisesti kaikkein eniten sitä, että minun pitää hyväksyä vastapuolen toimet ymmärtäen vaikken ymmärrä, suvaiten - olipa vastapuoli sitten vaikka jotain vailla tai haluten. Vaikkapa varojani. Hätätilassa vaikkapa seksiä. Ja vaikka itse en olisi kovin suuresti innostunut tai orientoitunut moiseen suvaitsemiseen - minun vain pitäisi suvaita se. Tuosta vaan.

Mutta sittenkin, suvaitsevaisuusoppien mukaan minun pitäisi kaiken edellä mainitun päälle osoittaa suvaitsevuutta, kenties ymmärrystä kun vastapuoli protestoi siitä että en suostu jostain syystä luopumaan omastani.
Se on kummallista.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Iniminen saa "muka-wiisauden" lisääntyessä kummallisia, luonnottomia kotkotuksia inhimillisyyteensä. Koko inhimillisyys muuttuu ikeeksi inimiskunnan omaan niskaan. Inhimilliset arvot kasvavat wäärään suuntaan. Kieroutuvat - olisi ennen muinoin asioista sanottu.

Yleensä ottaen kaiken maailman vastustajat, malporo-miehet ja oman tiensä kulkijat näyttävät olevan niitä suvaitsemattomia arvostelijoidensa mielestä.

Hieman samaan tapaan kuin "meidän puolueesta naapuriin siirtyvä on LOIKKARI, mutta sieltä meille tuleva sen sijaan KÄÄNNYNNÄINEN."

Omasta mielestäni kyseessä on kuitenkin vain se paljon kuulutettu tavallinen maalaisjärki, eikä mikään muu. Se järki joka sanoo että keisarilla ei ole vaatteita.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ettei kukaan ymmärrä nyt väärin, minusta ei ole mitään syytä kieltää samaa sukupuolta olevien hellyyden osoituksia toisiltaan. Edes "virallisestikkaan" Aikuiset inimiset toimikoon vapaehtoisuuden pohjalta niin kuin parhaaksi näkevät.

Ihmettelen miten lasten muuten yltiöpäiset puolustajat ja suojelijat ovat nyt asiassa kovin hiljaa. Suvaitsemattomuuden leimaako pelkäävät?


Kun koulukiusaamista ei ole pystytty estämään vielä tähän päivään mennessä, niin mitenkä joku suvaitsevuusseura tulevaisuudessakaan siihen kykenee? Sitä paitsi heidän logiikkansa mukaan koulukiusaajiakin pitäsi suvaita.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Hyvinvointiyhteiskunta on taantumassa henkisesti yleisen hyvinvoinnin tuoman rappeutumisen seurauksena. Saammeko tulevaisuudessa kokea ryhmäavioliitot? Muutetaanko lakeja tässä asiassa luonnonlakien suuntaan? Ikään kuin asioiden tasapainottamiseksi.

Mietityttää kenellä olisi vastaan sanomista tai paheksumista naisesta joka muuttaisi yhteen neljän miehen kera ja miksi? Tai miehestä jolla olisi rehellisesti neljä-viisi naarasta saman katon ja lemmekkäiden silmien alla?
Miksi tällainen on tuomittavampaa kuin kuin kahden miehen tai naisen virallinen suhde? Luonnotonta se ei ainakaan ole.

Minusta se on luonnotonta että narttukoira inimisten kanssa asuessaan alkaa naiskentelemaan jalkaa, olkapäätä, toista narttua ja kaikkia vastaantulevia, koska iniminen on suuressa wiisaudessaan, inhimillisyydessään katsonut oikeaksi hoitaa narttukoiran seksiasiat paremmin sen puolesta kuin mitä se itse.

Voi aikoja, voi tapoja!

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Muistuu mieleen tapaus kunnanläkäri Rossi ajalta joskus ennen talvisotaa:
Nimesmies ja polliisi Romppanen kiikuttivat tulipalopäällikkö U. Syseniusta kunnansairaalan vastaanotolle. Tämän tulityöhenkilön oli yllättänyt Jukaraisen renki tulipalokunnan juhlatamineisiin sonnustautuneena Jukaraisen Helmin-Aliinan Mansikki-lehmän takaa. Renki oli juossut pirttiin ja soittanut nimesmiehelle.

Nämä kiiruhtivat paikalle sivuvaunullisella remmiveto Harlikalla, mallia -36 ja nappasivat Syseniuksen ometasta, köyttivät ja sovittivat sivuvaunuun ja läksivät kiikuttamaan sitä Paiholan sairaalaan. Muuta kunnanlääkäri Rossilta piti saada sinne lähete.

Rossi joka oli nähnyt kaikenlaista elämänsä varrelta ei isommin moisesta hätkähtänyt. Kirjotteli vain lankettia tyynenä. Katsahti väliin ulos, niitulla kirmaavia hiehoja, sitten Syseniukseen joka istui köysissä ravatti kaulassa ja juhlatamineissaan herkänoloisena.

"Sanokkeepa Sysenius, kun teillä taetaa olla siihen enemmän kokemusta kuin monella muulla, jotta mitenkä sitä työ hoijatte sen elävän kanssa sen pussailupuolen? Se minuva on aina kiinnostan, silleen liäketietteellisessä mielessä. Eikö matka ou liian mittava. Sillä elikon pahkeisellahan on anhittoman pitkä selekä?"

Kuin ikään sisäisen kauneuden valo olisi Syseniuksen silmissä leimahtanut. Silmät kirkastuivat ja hän totesi hieman ujosti, vaimeasti:
"No Rossille voin kertoa. Täytyy muistaa pitää puvun rinta- tai jommassa kummassa sivutaskussa kourallista vehnänleseitä. Kun niitä ripottelee takapuolen päälle, niin sehän kääntyy niitä nuolemaan..."

Ei sille mahda jumalatkaan mitään. Me emme vaan pelaa samaa peliä.
Obladii obladaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä TARINA suvaitsemattomille.
........
Tiku ja Taku istuvad pimedas toas, Taku paneb Tiku põlema.

ennen ja nyt

Ruohokanukka (Cornus suecica)
Alkaa olla jo kulunut, mutta tuleepahan tutuksi.

Lupaan ettei enää tänä vuonna ruohokanukkaa!

EPiSODI: kohtaamisia

EPiSODI: kohtaamisia

Tuiki tuntematon,
nuori, wihainen ja äreä,
kärttyisä susi jolkutteli omia omituisia polkujaan
kaukana jossakin avaruuden äärettömyydessä;
kohdaten wäärää ja oikeaa, hyvää sekä pahaa.
Välittäen välillä - välillä ei.

Eräänä heinäkuun puolivälin poutaisena päivänä,
kolme yötä ennen täyttyvää kuuta,
kohtasimme tietämättämme.

Sitten - tunturin yöttömässä yössä par'aikaa työssäni
sudenpään muotoinen pilvi lipui kuun eteen.
En käsittänyt sen merkitsevän käännekohtaa,
en täydellistä muutosta.
Ja minä - wanha hukan raato,
luulin jo nähneeni kaiken mikä oli tarvis.
Kaamos muutti kaiken.

Nyt, Ukko ylijumalan juhlan aikaan,
silloin kun kultainen kehrä on pesässään,
likimpänä maata,
autan hänet tunturin laelle ja esittelen.

Ja sillä hetkellä kun maa lähtee erkanemaan yötä kohden
levitän siipensä,
lennätän tuntureiden yllä,
kunnes voipuneena pyytää lopettamaan.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ViRTA

ViRTA

Seison töyräällä ja tuijotan.

Kirjavassa kannessa jatkuvaa liikettä,
muodonmuutosta. Wäkevää lipuvaa paatosta,
selkeitä elkeitä kesän aatosta

Lautta elää, sihisee, kihisee,
loiskahtelee, rusahtelee, rasahtelee.
Kiertää ja hiertää - kuluu paikalleen hileeksi
ja muuttuu myötävirtaan puskevaksi voimaksi.

Jää laahaa ja raahaa mukanaan
janoisen pilkkimiehen tyhjäksi kiskottua
kymmenen litran lähdevesikanisteria.
Poronpaskoja, tuulen pöllyyttämiä lehtiä, oksia,
yhtä mäyräkoiran nahkaa,
kahta olutpulloa
ja sikin sokin lojuvia oranssisia tienviittoja.
Sekä yhtä loppumaisillaan olevaa railoa.

Tuossa matkaa mahtava aarin kokoinen teli,
ryttyyn pusketussa nokassa kottikärryllinen soraa.
Kutualustaksi siialle.

Sen kapteeni keikuttaa pyrstöään,
vitskuttaa ohjeita itkevälle naurulokille joka parkuu
kun akka antoi sille lemput naureskelusta.
Eno iloitsee kyynelistä.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

YÖ KODASSA

YÖ KODASSA

Nuotion tuutulaulu soi unettavana tasaisena huminana.
Kuinka usein sitä tulee ihmetelleeksi miten tässä teoksessa,
tässä sävellyksessä - osataankin aina laittaa;
rapsaukset ja poksahdukset tismalleen oikeaan paikkaan.

Tunturi-Lapin hulluuteen höperehtynyt käki kakii kurkkuaan,
kukkuu kuin kokeeksi. Kerran.
Lyhveen jäivät elonpäivät.

Rastas virittelee huiluaan ja aloittaa
vaikka paikkakunnan pikkuväki on mennyt
jo aikaa sitten uinumaan.

Ei - tämä epeli ei usko, tämän täytyy julistaa:
Hei minä olen täällä!

Täytyykö tuolle onnettomalle tohelolle jättää
kintaat ja kaulahuivi että selviää aamunkoihin saakka?
Kuni aurinko alkaa lämmittää.

Kaikkea se ihminen saa aikaan,
panee linnut hangelle laulamaan.

Henkäys kipsahtaa savuaukosta sen verran että
huiskahuttaa parahiksi ryöpyn kitkerää haikua silmille.
Parahultaisesti somasti jotta ehättävät kiinni,
juuri uneen vaipumisen hetkellä - niin kuin pitääkin.

Kotavalkian unilaulu omii nukuttavalla nuotillaan.
Vajoan ja filosofiset ajatukset täyttävät tilan.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KURJiSTA

KURJiSTA

Syvän- ja matalan Joukaisjärven erottaa kapea salmi joka puolestaan toiselta ahteeltaan rajoittuu taajaan ruovikkoon jossa vedenkorkeus vaihtelee Gámasjohkan - Kaamasjoen pinnan vaihtelujen mukaan. Ehken hiukan vaisummin kun varsinaisen joen joka on melko leveä jo sillä kohtaa, likimain 100 metriä.

Se on tunnettu kurkien taukopaikka ja tottapa siellä pesiikin muutama pari. Tosin ne epelit ovat melko vaitonaisia pesimisen alettua - hys-hys, ja poikasaikana. Kunnes sitten elokuun lopulla alkavat ilmaiset ulkoilmamuuttokonsertit sekä syyssoidin.

Syyssoidin on omaa keksintöäni, veikkaan, tuntuu siltä. En ole ainakaan kuullut sellaisesta mainittavan. Luulen että se on lähinnä poikasten harjoittelua seuraavaa kevättä varten ja syytä onkin. Kurjet muodostavat elämänikäisen parisuhteen. Pesimään ne alkavat vasta neljä – kuusivuotiaina.
Kaipa tuossa olisi mallia vaikka nykyihmistenkin suhdannevaihteluihin. Hyvin runsaasti vaikuttaa, että nykyisin uusi pesintä aloitetaan joka diskoillan jälkeen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Muutaman kerran olen käynyt tälle myöhäiskeväälle rannalta tähyämässä niiden toikkarointia sohjoisessa kuolleessa ruovikossa. En keksinyt siihen hetkeen mitä ruokaa siellä olisi tarjolla - muuta kuin kuin kasvien juuriversoja.

Epäilen että näillä pitkänmatkan muuttajilla on vararavinto jo melko tarkkaan poltettu ja uutta pöperöä vatsa tervehtisi ilolla ja ansaitulla hartaudella.
Hienoa oli kuitenkin katsoa urosten keekoilua morsiamen ympärillä, pitkän silmän läpi, suorastaan runollista. Harmaa vartalo virittyneenä balettiin loskaisessa vedessä. Mustavalkoinen pää ja kaula kuin signaalina ja sitten kruununa punainen päälaki.

Kulkku kurottain taivaisiin ja niin maar' perkeleellinen rinkuna, että jos tuollaista meteliä ennen astumista pitäisi vaikkapa verotoimiston neuvotteluhuoneessa, niin hopulla olisi työsuojelupiiri toimittamassa muille verohenkilöille kuulon suojaimia. Siis niille jotka kuulevat äänen, mutta jäävät paitsi juhlallisesta aktista. Elämä on joskus kurjaa muille kuin kurille ja johtajille.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tulevana kesänä aion panostaa enemmän kurkien maailmaan mikäli mahdollista. Laitan vesille kevyen lasikuitukarvaan ja siihen pienen, vaatimattoman puksuttimen päästäkseni useampana aamuna warhain parhaalle tähystyspaikalle.
Kaikki edellä mainittu tietysti sillä varauksella että kesä lentosyöpäläisten suhteen on kelpo. Ukonjuhlan jälkeen sen alkaa huomata.

Eilen muuten kuulin jo kaurun (kuovin) varoittavan heikoista jäistä. On siis parasta pysyä kovalla maalla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä TARINA kurjista ystävälle.
........
Linnut osaavat lentää siksi että, ne eivät pelkää putoamista.

SUSi JA VARES

SUSi JA VARES

Wanha herra lehahti siivet havisten ritvojen sekaan.
Ai herra - ja wanha? Mistäkö mokoman tiedän?
No yritti kamuta pariin eri otteeseen äsken
yhden typylinnun selkään.
Höyheniä pöllyttämään. Oletan.

Nuutunut on takki, harmaa ja täytteet pursuuvat,
muutama höyhen leijaili maahan saakka.
Liekköhän lintujen kielessä muuten koko homo-sanaa?

Kirsi tuntuu vielä palasta astuessa anturoissa,
santa litisee kun ei pääse imeytymään mantuun.
Lumilaukkia on edelleen siellä täällä
jos erikseen kehtaa ja niitä sihtaa.

Muutama noro lirisee kuin mereen suunnaten,
vaikka matkaa mutkin on parisataa kilometriä.

Ei huuda kauru, ei varota jäälle menosta,
taitaa olla yhä etelämmässä, kuret kirkuu kyllä.

Kesää se tekee.
Auraviittaa mallaavassa pahlassakin puhkeaa silmut
ja sen näivä lunka saa kummasti väriä.

Joku outo kouko paatsaa nokassaan vilahtaa
niin äkisti pönttöön etten ehdi tunnistaa.

Tihuuttaa lämmintä sadetta,
lännikkö räystään alla on ääriään myöten täynnä.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!