maanantai 31. toukokuuta 2010

NAiMAREiSSU


NAiMAREiSSU

Miehän tunsin sen oikeinni hyin, sen Volukovin Nikitan, oikeinni hyin ja tunnenhan mie sen vieläki. On se vain semmonen peijooni, ettei ennää sen paremmasta väliä lainkhan.

Nooh - olhan met vunukasta saakka sen kera matkaa taivaltanu, toisinaan erissuunthin, toisinaan samhan, jos on jalat yhteen pelannu ja olema olheet samoilla asennoilla.
Sillon tällön met palhaama yhteen ja käymmä tulille istumhan ja muistelema sittä niitä kaikenmaaliman sattumuksia. Niinku eilenki. Nikita savuviinan kera, mie en - mie olen jo täyttyny.

Muistelimma meän ensimmäistä naimareissua - mie olin puoliväliin kuuvetta ja Nikita varttia vaille kuuen. Leikimmä 60-luvun alussa kesällä Laitasen ometan ylisillä tyttöin kera. Olimma alottanu jo ennen kirkonmenoja net koti, lapsenteko- ja synnytysleikit näihen otusten kera. 
Laitasen tytön lisäksi oli mukana Siivosen tyttöjä neljä, elikkä yhteensä meitä oli seitsemän penikkaa siellä.

No mistäs met olisima Nikitan kanssa naimaleikit osanneet, mutta kun Siivosen tytöt olivat sen vertaa harvempaan tahtiin tehty, niin Inki jo tiesi miten se homma tehdään ja miten lapset tulevat. Kotihommat nyt jokainen osasi  siihen aikhan muutenki.

Met ihastelimma mykistyneinä Inkin tietämystä kun se nosti hametta ja näytti asiaan kuuluvat paikat vaaleanpunasen kaation lahetta kuminauhasta raottamalla. Sillä oli reiessä rantu ja  vieressä syntymämerkki.
Senki se jo tiesi jotta katsokaa pojat, tässä se on naisen vekottimen kirein paikka, tämä kuminauha, se kiristää kalvosinta niin vietävästi, jotta on ihan pakko riisua kaatiot pois. Ja sitten se riisu.
Miula se alko kuumottamhan poskia. Että mitähän se sittä seuraavaksi riipii. Mutta Nikita pyysi vain kylmän rauhallisesti saada katsoa ihan liki kun sillä onnettomalla oli huono näkö. Se oli lyhytnäköne. (Sai rillitki koulussa sitte. Kunnarahosta)


Kun met olimma saaneet havainto-opetusta kaikki - net nuoremmat likakki, niin net kävi kaikki heinille, viltin pääle pitkilleen, nostivat hammeet korviin ja sitten met Nikitan kera ruettiin aviomiehiksi niille ja alomma astumhan net kaikki ja Inki  tykkäs niin siitä hommasta jotta se piti vielä uusiaki.
Tietäähän sen, opettajan - net vaatii aina täyellistä suoritusta.

Koska meilä oli vain pyhäpäivän syön aikaa, niin synnyttämhän alkovat net  aamusta tiinehtyneet rouat jo puolilta päivin. Met olima Nikitan kera niihen syntyviä lapsia.
Tytöt vuorollaan istuvat tuolin reunalla hammeet säällisesti ja met sitte Nikitan kera ryömimmä tuolin ja tytön jalkain välistä ja hameenhelman alta könyten maalimaan ja samalla parumma niin saakelisti. Se hommahan meillä oli vielä tuoreessa muistisa.

Sitten alko se helpoin osa, saatiin tissiä, tytöt imettivät ja met imimmä. Taas alko tuntua silleen ouvolta, jotenki jutautteli kummasti, tuntu jotta ahasta on, mutta se oli ohimenevää.
No met saimma kun saimmaki kuitenkin synnyttyä ja siis ensimmäiset eineetki. Onneksi ei tarvinnu paskoa housuun. Sitten meiän muori tuli minua hakemhan. Olivat tulhet kirkosta jo aikaa sitten, syönhet puolipäiväsen ja ootelhet minua aikasa eineelle.
Ja lopulta lähti sitte hakemhan.

Met laskeuvuma koko konkkaronkka ylisiltä alas ja meän muori kuulustellee, jotta mitä lempoa met olema koko päivän ylisillä kolunnu ja värkänny kun olima niin heinäpölyssäki ympäriisä tyystin.

Mie se katon muoria silmhin ja sanon sille jotta olemma harjotelhet etupäässä hyinki paljon naimista ja synnytystäki reippaamman puoleisesti eli lähinnä koko ajan.
Jotta miehä kerkisin naimhan Santun, Irrin, Immin ja Inkin kera ja Nikita kerkes vielä Tuijanki kera.

Ensin meijän muori mustu ihan silimisä, sitten sillä pakkasi nyrkkiä suuhun. Sitten se otti minua niskavillosta ja Nikitaa korvasta ja alko taluttaa kotihommille. Sano vielä painokkaasti: VAI NIIN! Vai naimassa sitä olthin!

Volukovin kohalla irrotti otteen Nikitan korvasta ja neuo lyhyimmän tien Volukoveille. Miut talutti rantteele ja pirttiin eineelle. Lihakeittoa saamari oli, jota mie epäröin rankasti kun Häkkisen Enni-täti oli siitä lihanhimosta telttakokouksessa varotellu.
Mutta nälkä tekkee inimisen lapsesta nöyrän.

Muuta puhetta siitä ei kotona tullukkaa. Ukon kera supetteli muori sen illan ja tirskusivat.

Ja met olima sitten illemmalla Nikitan kansa taas ihan viattomia ja synnittömiä lapsukaisia kun met olima tahollamma pyytänhet naimahommia anteeksi jumalalta. Eihän tuo se ollu meän lissääntymisyrityksistä moksiskaan.
Ei ainakaan sanallakhan varottanu eikä torunu. Pikemminki mie ikään kuin olisin jotenki kuullu sen sanovan: "Oikein poikaseni, naisille pittää olla mielin kielin aina. Myös ometan ylisillä."



Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Maailma on täynnäns' onnellisen lapsuuden koulimia inimisiä.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

UNiNEN KUPEEN VAiHTO


UNiNEN KUPEEN VAiHTO
 
Huomen sukeutuu esiin metsänreunan yli.
Pukeutuu utuiseen linnikkoon,
leijuen verkkaan virien kisoissa.

Tunturikoivikko aloittaa hiirenkorvien kasvatuksen
sumun pehmeästä suudelmasta.

Se joka kahisee ei siis ole lehvästö,
vaan ruusunnupun uninen kupeen vaihto
untuvan keskellä säkissä.

Kankaan läpi kuultavassa valossa
erotan salaperäisen hymyn levollisilla kasvoilla.
Että rakastan tuota prinsessaa.
Tässä Ahtolan ahteella varhaan kajeessa lojuen.
Sen minä teen.

Keittämätöntä kahvia anoo vatsa,
janoa ilmaisee - en kehtaa ääneen sille sanoa,
tyynnyttelen himoa antamalla uusintana
muistikuvan eilisestä ehtoosta;
savulta tuoksuvasta rantakalasta
mustassa nokisessa padassa,
hehkuvan hiilloksen yllä.
Uneen lipuvan auringon alla.

Kumma kyllä asettuu ja nukahdan uudelleen.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 29. toukokuuta 2010

KUORTAKKi


KUORTAKKi
Sanojen lahea summa ranta-ahteella:
Satujen lumottu maa - hilliten sisään nieltynä,
vaikka mielen tekisi ne ääneen purkaa.

Mutta kun ei henno, kun ei raaski;
rikkumattoman hiljaisuuden keskellä,
pilkkoa ajan pysähtynyttä äänettömyyttä.

Pinnan kuvastimen tumma ikiaikainen aihkimetsä,
kelot - osa lysähtäneinä, osa ylväinä pylväinä,
taivaankantta piirtävinä harmaina viiruina,
läpikuultavan veden kalvon pienissä väreissä.

Sellainen mykistää,
vie sanat suusta suupaltilta huuliveikolta, vaientaa juopon,
antaa sokean nähdä kauneuden korvillaan.

Melutta koskettaa erämaajärven karu hiljaisuus,
ottaa lujasti ja sielua syvälti halaa.

Mieleen palaa vähin äänin, pienin erin,
hämärät muistikuvat kuikan huudosta selkävesillä,
sotkaparin narskutus ruohikon kupeessa
hanhien törähdykset jängän takaa letolta.
Lekuttelevan sääksen kikitys.

Kun avaan empien luomet; se on totta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 28. toukokuuta 2010

TÄYTYY OLLA iLUNGA


TÄYTYY OLLA iLUNGA
 
Jutta Urpiaisen (Carduelis flammea), melko pienen edustavan blondiinin, joka esiintyy joskus suurienkin parvien edessä, ulkokuoren sisältä tunkeva puhe vaikuttaa oudolta, ontolta, sittenkin vaikka sisältöä olisikin sanoissa ja viestissä. Sisältö vaikuttaa jonkun muun ajatuksilta. Jutan visuaalissa ja audiossa on ristiriita, dissonanssi.

Valmentaja ei, joko hyvästä tahdosta tai pahasta, ole ottanut huomioon seurauksia, lopputulemaa sievähkö ulkonäkö-hidastettu puhe-yhdistelmän uskottavuus-aspektista.

Hyväntahtoisimmat kuulijat hymyilevät vinosti, peittävät suunsa kädellä rykiäkseen pivonsa täyteen, pahantahtoiset kääntävät selkänsä, ilmaisevat typertymisensä. Tyytyväisiä ovat ne jotka näkevät puolueet rappion esikuvina, kokonaisia heimoja kalvavina syöpinä.

Moinen vakavuuden tavoittelu teatraalisuutta korostamalla, draaman keinoin, saa heimon ja kansan mielissä vitsiksi ja huumoriksi jo ammoin kääntyneen asian näyttämään yhä vain naurettavammalta.

Politiikan ja puolueiden uskottavuus pakenee kuin onni, ikuisesti, hiinä ja hiinä, juuri hyppysten ulottuvilla.

~~~~~~~~~~~~

Tuskinpa vaalilupausten ALEssa tullaan enää pärjäämään totisten torvensoittajien tahtiin. Vakavilla asioilla pyyhkivät äänestäjät peräreikäänsä. Uskottavuutta raapii lisäksi Kepuleiden vast'ikään paljastunut aivan uskomaton jäsenhuijaus, joka vetää vertoja parhaiden puhelinhuijareiden kikoille, joissa pitkätukkaisilta ja wanhuksilta jymäytetään wiimeisetkin siemenperunat.

Eikä Kupla Kataisen puljun uskottavuutta paranna se että Kreikan tuki valuukin aseostoihin. Kävelevä Kataistrofi lasketteli tässä taannoin sellaista tuubaa asiaan liittyen, ettei sitä voi edes pikkulapsille kertoa:
- nyt on oltava erityisen varovaisia siinä, mitä tehdään ja mitä sanotaan, koska markkinat ovat niin hermostuneet.
– Meidän pitää toimillamme osoittaa, että pystymme hoitamaan perinteisen talousongelman, velkaongelman. Ei ole mitään järkeä etsiä syyllisiä näihin ongelmiin.


Velka hoidetaan siis velalla. Se ei ole täyspäiden hommaa ja tarkoittanee lopulta sitä, että rahaa aletaan etsiä joka kivenkolosta, käyttäen viime kädessä apuna ruåtsalaisia spermakoiria kun valtio on raiskattu.

Soini ratsastaa aallonharjalla niin kauan kuin tulvavettä riittää. On mahdollista että vaalien alla pato suljetaan kolmen suuren puljun toimesta ja vauhti karahtaa kiville.
Näyttää nimittäin siltä että joka puolueessa nousee mamu-ilmiö tavalla tai toisella aasinsillanrakentajaksi ja soinilaisten etumatka hupenee siihen.

Vain vasurit ja virheet jäävät ratsastamaan
omilla ontuvilla cameleillaan rasismia vastaan ja suvaitsevuuden puolesta auringonlaskuun.

Jo nyt näkee että Ärhinmäen pulju on menossa loppua kohti. Puolue kutistuu kuin pyy. Se ei tietenkään tarkoita että inimiset humpsahtavat mukana. Ei-Ei. Ne kyllä löytävät oman lokeronsa/askelmansa jostakin muualta.

Sitä ennen on kuitenkin vielä Kepulien puoluekokous jossa huonomuistisen tilalle valitaan nuorempi. Se taas on itsestään selvä asia. Ja puolueen sisäpiirissä päätetty.

Kyseessähän on hyvä poliisi-paha poliisi-variantti,
ihan läpeensä tyystin läpinäkyvä, jossa pahoiksi pojiksi lupautuivat uskolliset Pekkarinen ja Väyrynen. Näin tehtiin asetelma jossa puolueväki saa vapaasti ja demokraattisesti äänestää oikein.
Kiviniemen oli ja on nieltävä suunnitelma karvoineen päivineen kakistelematta päästäkseen kalifiksi kalifin paikalle, valinnan jälkeen hän sellaisissa pihdeissä että on vain tehtävä mukisematta kaikki se minkä taustapirut ja hämäränhenget käskevät.

~~~~~~~~~~~~

Vielä haaveilevat jotkut huima- ja yltiöpäät jostakin suuresta tuntemattomasta woimasta joka tulee ja nujertaa ikeeksemme asettuneen puolue- ja byrokratiakoneiston. Olen sallinut sellaista itseni lukevan netistä.

En usko mahdollisuuksiin. Apparaatti on päästetty liian suureksi. Puolueet suojaavat byrokratiaa ja byrokratia tukee puoluekoneistoa. Se on inhimillinen konehirviö joka täydentää itseitseään, suojaa itseään ja levittää itseään. Saastuminen on sillä tolalla, että vain luonnonmullistus voi antaa heimolle avun jolla asettua tanaan hirviötä vastaan.

Jopa Rasismi on otettu em. koneiston hyödyllisten idioottien astaloksi jolla huidellaan suvaitsevaisuususkovaisten toimesta nyt kaikkia jotka rohkenevat olla julkisesti erimieltä.

Tämän kirjoittajasta rasismi on pelkkää yksilön tyhmää käyttäytymistä ja sen suhteen täytyy olla ilunga; valmis antamaan anteeksi solvaus ensimmäisellä kerralla, sietämään sitä toisella kerralla mutta ei koskaan kolmatta kertaa.

Vaikuttaa siltä että demokraattisen enemmistön diktatuuri ei juurikaan erotu siitä perinteisestä diktatuurista josta meitä koulussa jo varotettiin ja opetettiin paheksumaan.
 
Enemmistö on vain kahdesta luvusta suurempi meidän matematikassamme - ei muuta, mutta silti sillä on diktaattorin valtuudet.
Järjen, kohtuuden, oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, wiisauden kanssa sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä.

Obladii obladaa.

(Olen muuten maistellut - totuus maistuu pahalle.)

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tulen ääressä sitä tulee usein mietittyä, että eikö vain valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut kohtaloihimme. Tervetuloa Absurdistaniin!

torstai 27. toukokuuta 2010

viesti


SANOMA


SANOMA

Tässä on sana:
Satoi taas lumen maahan,
tuuli sulatti;
nyt wiima käy yhä mereltä tunturien yli
ja halla pureskelee persona versoja.
Jäätyneistä nupuista pursuaa jääkukkia.

Ei täällä riitä että olet kasvokkain totuuden kanssa,
sinun on nähtävä sen taakse,
sillä kukapa osaisi epäillä kaksinaamaisuudesta sitä
joka seisoo alastomana edessäsi.

Mutta niin vain kävi,
ensin tuhkasateessa upposivat palavat laivat;
jäävuoret hukkuivat ahneuden mereen.
silkka raha jäi kellumaan oman onnensa nojaan.

Varmuuden vuoksi sama ruåtsiksi:
Pörssikurssit laskevat hulluuden tasoa,
mutta kiimaa yritetään lääkitä velkapillereillä.
Ihmisten selkänahat ovat sijoittamisesta verillä
ja pelastus on ikuisesti onnen kantamoisen päässä.

Pirunkylpykään ei auta tässä kiipelissä,
ahneudella on paskanen loppu kaikissa maissa,
kaikilla kielillä.
Absurdistanissakin.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

BiHTÁLAS (Tunturi tankaa № 6)

 
BiHTÁLAS (vankkumaton, p-saame, Tunturi tankaa № 6)
 
Valitsin sanat,
jotka eivät tuhoudu,
pala tulessa.
Eivät tuuperru tuuleen,
jämähdä pakkasessa.

Päinvastoin suinpäin,
jos vastuksia esiintyy
haitaksi saakka,
elpyvät vain vahvaksi
ja vankkumattomaksi.

Niin kattavaksi,
lujaksi kilveksi tai
suojakuoreksi,
että joskus mielessä
käy outo riemun tunne.

Onea ajatus
lyyhistyy ja kaikkoaa
heti tiehensä
hippuloita vinguttaen.
Tyhjän tilan täyttää sees.

Nousen vahvana,
toistan sanaa bihtálas,
kunnes on hetki
jolloin sitä tarvitaan
itsetunnon avuksi.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 25. toukokuuta 2010

AKATSUKI (Tunturi tankaa № 5)


AKATSUKI (sarastus jap.Tunturi tankaa № 5)
 
Tuuli on kylmä
mutta ilma niin kuulas
että heräämme,
virkoamme huomeneen,
synnymme taas uudelleen.

Elämme tovin
ja sitten uinahdamme
kun väsyttää elo.
Kokonaisen yön yli
käpertyneenä itseen.

Aamulla varhain
teemme runon suvelle,
poimimme onnen,
lausumme julki ilon,
näemme kauniin maailman.

Tunteet hiovat tien,
sitä on helppo kulkea
kenen on tarvis.
Ävär kasvaa vihertäin
kukkaketo kellertäin.

Sininen puuttuu,
vaaleanpunainen myös,
tulevat jälkeen.
Ukonjuhlan perässä
käsi kädessä syksyyn.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 24. toukokuuta 2010

iSÄiNMAAN PUOLESTA


iSÄiNMAAN PUOLESTA

Armand ei ollut poliisien suosima. Niillä oli parempaa ja tähellisempääkin tekemistä kuin paneutua nyhverö Armand af Plözbligin nuhjuiseen konttoristin persoonaan virastossa jossa käsiteltävät asiatkin olivat niin harmaita ja vähäpätöisiä sekä kustannuksiltaan niin pieniä, ettei enää paremmasta väliä.
 
Poliiseja ei siis tarvittu. Ja se oli hyvä. Sillä poliiseja Armand kaikkein vähiten kaipasi toisen minänsä toimia ja puuhasteluja kyttäämään ja vahtaamaan. Kylliksi harmia oli jo naapurihuoneiston kyttäävästä akasta siviilissäkin, joka oli kiinnostunut kaikesta mahdollisesta omassa joutilaisuudessaan.

Armand af Plözblig oli itse myös työpaikkansa peilikuva. Harmaa, vähäpätöisen oloinen, niin vähäpätöisen oloinen että käväisi itsekkin usein tarkistamassa kulun valvonnasta onko hän tullut tänään töihin vai tuntuuko vain siltä.
Eikä häneen kohdistuneet palkkakustannukset sivukuluineen sekä työhön liittyvät materiaalikustannukset mitenkään ajatellen olleet ylimitoitetut suoritteisiin nähden jotka nekään eivät olleet ylimitoitetut.

Armand af Plözblig toimi virastossa jossa käsiteltiin kansaedustajien lahjontaa ja korruptiota vaikka sellaista ei rehelliseksi ja avoimeksi julistautuneessa maassa edes ollut.
Maa oli niin läpinäkyvä että kaikki kansalaiset tiesivät kaiken lahjontaan ja korruptioon viittaavankin seikan olevan vain maantapa. Niin oli aina tehty, eikä sellainen voinut olla lahjontaa.
Tapa olin niin läpinäkyvä että lahjotun oli mahdollista elää ja vaeltaa maallinen taipaleensa arvostettuna virka- tai suurmiehenä.

Olihan sitä toki yritetty - miettiä - olisiko sitä - korruptiota - jossakin hämyisissä siimeksissä, läpinäkyvyyden katvealueilla.
Usein oli Armand af Plözblig nuorempana, virassaan intoisena ryntäyttänyt ajatustaan ruskeiden seinien sisällä, pienessä akkunattomassa kopperossa joka viraston määritelmän mukaan oli merkitty työhuoneeksi.

Siellä, karun Bilnes-pöydän kanteen kyynärpäillä tukien, pää käsien väliin nojaten Armand oli nähnyt suloisia valveunia politikoista jotka olivat  ihanasti erehtyneet. Oikeastaan Armand tykkäsi enemmän sanasta hairahtuneet, siinä oli jotenkin enemmän paatoksellisuutta, se vaikutti jotenkin enemmän synnilliseltä kuin erehtyneet. Jotenkin mustemmalta, likaisemmalta. Erehtymistähän saattoi tapahtua myös rehellisiksi tunnetuille inimisille.

Parisen vuotta sitten, ns. Kallin aikaan, Armand af Plözblig oli sitten tehnyt ihan vain virastopäätöksen. Ilman esimiehensä lupaa. Kylmäverisesti ja yltiöpäisesti hän oli heti seuraavana aamuna mainitun tv-ohjelman jälkeen vaihtanut ajatuksissaan tuon erehtyä-sanan hairahtua-sanaksi ja oli niin läpeensä tyytyväinen asiaan, että kirjoitti siitä salaisen, 42 sivuisen raportin jonka talletutti valtion arkiston tietokantaan konekielisenä SSL/TLS-salattuna, sekä pisti sisäisessä postissa virkatietä eteenpäin manuaalista tallennusta ja toimenpiteitä varten S.A.L.A.I.N.E.N. -leimalla varustettuna.
Tokihan hän  itselleen jätti BCC:n (Black Carbon Copy) mahdollisia jälkipuheita ja elämänkertaa varten.

~~~~~~~~~~~~

Oli miten oli, joka tapauksessa nyt oli käymässä niin että kaikki niin sanotusti housut kintuissa yllätetyt nilviäiset olivat pääsemässä litskusta kuin lehmä veräjästä.

Nämä kaksihaaraisen kielen omaavat näyttivät pääsevän pälkähästä maan tavan avulla vaikka maan tapa tarkoittaa usein politikkojen laajasti hyväksyttyä ja lanseeraamaa tapamenettelyä jolla ohitetaan kirjoitettu laki, siis menettelytapaa joka kuitenkin on kansalaisten mielestä lain tai moraalin kannalta vähintäänkin arveluttava. Se vitutti.

~~~~~~~~~~~~

Virallinen virastoaika päättyi. Armand af Plözblig puki hiirenharmaan perperin jota muun muassa idolinsa Humphrey Bogart ylläpiti yllään Maltan haukassa. Sitaisi kurkkunsa suojaksi burberryn ja käsiinsä äitinsä kutomat beigen väriset villahansikkaat. Nappaskengät kalosseissaan olivat normaalit virastokengät.

Päähän vielä siniharmaa Homburg. Aivan erityisesti Armand af Plözblig oli innostunut siihen, sillä jotenkin hän vain piti siitä että sen lieri on puolikova, kantattu ja taittuu reunoista hieman ylöspäin.
Aivan toisin kuin fedora jota hän oli joskus nuoruusvuosiaan, heti varhaispuberteetin jälkeen muita apinoiden kantanut taikka toisin kuin trillby josta hän ei kuitenkaan tykännyt sen olemukseen olennaisesti kuuluvasta nuhjuisuudesta, se oli sentäs jo liikaa.
Siksi siis harkiten Homburg.

~~~~~~~~~~~~

Huomaamattomasti, kenenkään erityisemmin Armand af Plözbligiin katsetta kiinnittämättä hän puikkelehti väkijoukon seassa ja läpi kotikonnuilleen Mannerheimin tielle. Pujahti kongiin ja rappukäytävään. Narisevalla hissillä ylös puolivälin yli ja sitten oman kotiovensa taakse.

Löysäsi järeät lukot oveen ja salpasi vankasti sisäpuolelta raudoitetun oven. Ripusti perperin ja muut vermeet asiaan kuuluville paikoilleen eteiseen.
 
Siirtyi sitten pelkissä pilkullisissa boxereissaan miehenkorkuisen peilin eteen. Sulki silmänsä ja alkoi kasvaa. 

Ryhti oikeni, lievää pullakkuutta löysissä töissä kehittämään alkanut vatsa muuttui tuotapikaa pyykkilaudaksi. Selän valtavat lihakset paisuivat ja palautuivat muotoonsa, pää yhdistyi hartioiksi ilman niskaa ja  kokonaisuus alkoi muistuttaa ladon ovia, hauikset miesten kuulaa ja reidet terästankonippuja.
Suonikkaat jänteet elivät omaa teräksistä elämäänsä kuparinruskean ihon alla.
 
Alistuneen naaman sijaan kuvastimesta tuijotti ylpeä, jopa yrmeä, oikeamielinen ja uljas katse. Hieman kyömy nokka, wahvat sensuellit huulet ja leuassa hiirenpillu asiaankuuluvasti. Korvassa täyskultainen rengas. 
Kyseessä oli aivan toinen hahmo virastohiiren sijaan. Vain nimi oli sama. Ja sosiaaliturvatunnus, aina loppuosaa myöten (-4291).

Armand af Plözblig oli nyt sangen tyytyväinen. Päätti harpata jääkaapille siltä tieltään ja hörpätä lasillisen sarsaparillaa ennen suoriutumista kuolettavaan harrasteeseensa.

Kun mehu oli kiskaistu kitusiin hän puki ylleen sukkelaan asiaankuuluvat vetimet, mustat villasukkahousut vahvennetulla haarakiilalla, keltaisen t-paidan, painijoiden vyön sekä yönmustan silkkisen viitan, jalkoihin äänettömät neopreenisukat ja käsiin mustat silkkihansikkaat.

Muut tykötarpeet, elektroniikka, köydet, ansat, aseet ja muut lopettamisvälineet ja astalot olivat valmiiksi pakattuina reppuun joka oli naamioitu alumiiniseksi attašeasalkuksi.

Armand af Plözblig silmäili yksiötään. Tarkkana  ja säntillisenä miehenä sammutti kaikki valot ja tarkisti myös ettei jääkaapinvalo jäänyt vahingossa päälle. Eikä liesi, vaikkei sitä oltu käytetty.

Pisti kätensä ristiin, pyysi siunausta korkeimmalta olennolta ja kun sen sai, avasi roskakuilun raskaan luukun. Pujottausi siitä, löysäsi otteen reunasta ja alkoi vapaan pudotuksen.

Korruptoituneiden paskiaisten hiljainen, uupumaton metsästäjä siinä lähti kuolettavan harrastuksensa pariin päälle kaatuvan yön selkään.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Non sibi sed patriae.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

PEURAVAHTi


PEURAVAHTi
 
Sarastus on hiipunut harmaan massan poveen
langennut loveen sateen seinän ryöpytessä maahan.
Eilisestä jäljellä arastus kalvosissa,
käsivarsissa, lavoissa.
Ajatus huitelee wanhoissa tavoissa.

Miten keväinen,
juuri kuorittujen kotapuiden pihkan tuoksu voikaan
palauttaa juurille;
pieneksi räkänokkaiseksi ihmisen aluksi
pöllipinon kupeeseen lanssille.

Pihkainen Aatamin kylkiluu kourassa, pokara toisessa.
tarkoituksena aisata aluksi.
Harjoitella mieheksi tuloa.
Ei - jätkäksipä.
Vieressä vikuri jolla läikkäpäät korjataan.

Se oli virka. Peuravahti.
Viisikymmentä markkaa tunti ja koko paloo.
Ei kahta puhetta.

Kun nämä olet oppinut pääset puolipuhtaaseen.
sanoi kymppi repsikalle,
jolla oli tuppivyö, tikkuri sekä lyyssi.

Vakuudeksi miehekäs ilme ja onnellinen katse.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 22. toukokuuta 2010

Kemppinen: Vihreät fasisteina


Kemppinen: Vihreät fasisteina

KiRKUVA iMMELMANNi


KiRKUVA iMMELMANNi
 
Jos suinkin,
kipuaa korkealle ylös,
kiiren liki - ruskeaan tunturin kallaaseen,
purkaa taljan auki ja leväyttää ehon kehonsa sille;
kuulee hiipuvan tuulen sylissä,
pysähtyneen hiljaisuuden läpi,
itsensä äänen.
Siis jos vain itse haluaa,
mutta kiivetä kyllä pitää.

Se tekee inehmon onnelliseksi,
sillä tuossa tolassa tietää kuulevansa myös muita
ja voi siten huolet sivuun sysäten,
hilpein auvoisin mielin,
alkaa mittaamaan taivaanpiiriä,
sielun koitoksista suurinta - töitten töitä.

Onnen kohdatessa tutut,
säveät, savunväriset silmät seuraavat
jokaista, soukan elinpiirisi pienintäkin liikettä.

Vastaavat naurun ryppyihin kivellä nauraen,
päätään kallistellen,
tuskan ja surun viilloksiin ilmassa parkuen.

Elämä on palannut ja tunturikihut.
Odotan alttiina kirkuvaa immelmannia.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 21. toukokuuta 2010

PAAViLLiSEMPi KUiN PAAVi i TE


PAAViLLiSEMPi KUiN PAAVi  iTE

Tästä on jo kotvanen aikaa, mutta sain luvan tähän paavilta, jo edesmenneeltä Johannes Paavali Kakkoselta, joka oli puolestaan saanut sen omalta esimieheltään jota kukaan ei ollut ikuna nähnyt tai kuullut, mutta että se oli siitä huolimatta laitettu pomoksi kun paaviriepukin tarvitsi takaportin, syntipukin jos kahjo väkijoukko innostuu syyttelemään joutavia tahi napisemaan kuten Moosekselle kävi ammoin tahollaan.

Kysäisin nimittäin J.P. Kakkoselta siitä nytkin puheena olevasta pedofiilia- ja homoasiasta jo muinoin kun hän oli omassa henkilökohtaisessa puhdistautumisriitissään täällä meidän perällä, Ultima Thulessa, Pahta-Uulan hiekka-ahteeseen kaivetussa saunassa Puahtariähkämässä.
No incognito - tietenkin. Hiippakin oli jätetty Seutulaan tavarasäilytykseen ettei Hilkan kaupalla alkaisi herättää ihmetystä outo hiippapäinen ukuli:

~~~~~~~~~~~~

Niin met saunomma siinä ja ähkimme, välhin pulahdimma jokhen ja sitten met taas ähkimmä. Emmäkä met Pahta-Uulan kanssa pölänneet yhthän vaikka olimma kuulhet juttuja näistä papeista jotta kovasti net ova miesten perhän nämä, tämä kasti. Mutta varmuuven vuoksi met istuimma pillupäreillä kuitenki, Uula ja mie.

Emmä met sitä pölänhet, vaan mieki kysäsin ite, kun siinä lautheela istuma jotta onko siinä mithän perrää niissä teän poikajutuisa joita kylillä liikkuu? 

Se vastasi, että saattaahan niissä sen verta ollakki, ainaki nimeksi, kun ainahan sitä hairahtuvia meänki sekkaan mahtuu kun on niin saakutin isosta sakista kyse loppujen lopuksi. Meillä kun pittää periaatteessa kaikki syntisäkit murhamiehistä lähtein ottaa ja kelpuuttaa völjyyn. Son pomon määräys.

Ja miehä jatkon: "No entä ne kakkajutut mitäs sie niihen sanot?  Nekhinhän liittyy noihin kaikhin nurin käsin heteroista oleviin."

Vain sillon se punastu, meni ihan vaikhen näköseks, huomas jotta se oli herkempi asia. Mutta vastasi lopulta sitten nolona:
No mutta poikani, kakitaanhan me myös toki siellä Vatikaanissakin, miksi sinä nyt sellaista kysyt?

Jäi siis hieman epäselväksi vastaus, mutta ossaa sen arvata kun tuolle tekkeysi. Meidän viinoja ei suostunut juomaan tämä epeli, vaikka ne kuulu pakettihinthan, mutta ommaa pyhhää vihkivethän se nappaili kenttäpullostaan ja ähkäisi perhän niinku mekhin.

~~~~~~~~~~~~

Illan päälle seki innostu kertomhan reppurijuttuja - niinku miehet saunasa ylleensä. Niillähän kun on kans väkitukku keikkamiehiä
hommisa siellä sun täällä pitkin Ampomaita. Roomalaisilla.
 
Oli tullu Vatikaaniin kirjeessä pullapyyntö:
Muudan alan konkarismies oli saanut kyläpäällikön niskolleen kun sen akka oli pyöräyttänyt valkosen penikan mustien sekhan. 

Tämä päällikkötason hirmu oli heti pistänyt äitymhän ja älämölöksi  ja oli tullut tuohtuneena selittämään ynnä sormella osottamhan, jotta tuo kalpean haalea epeli se taitaa olla sinun kupeistasi lähtösin vai mitä siihen sanot? Pappi!
Tunnusta pois tahi met panema siut pathan ja vejämä naphan.

Nooh, eihän kunnon reppuri moisesta hätkähä, se oli ottanu päällikköä käestä ja vienyt laitumen reunhan, sielä ko nyppi ruohoa iso lammaslauma - mustia ja valkosia.

Osotti muuatta mustaa vuonaa ja selitti roomankielellä, jotta katohan sinä jumalan ihmettä, onhan täälläki mustia ja valkosia lamphaita. Mitä lempoa sinä höyryät iso musta suuri mies?
 
No siinä vaiheessa se päällikkö oli muuttunu mustasta punaseksi, oli menny ihan nolon näköseksi. Oli sitten kuiskannu reppurin korvaan:
Jos valkoinen mies pitä tämän oma tieto niin tämä ei puhu myös akan valkoinen pentu.

Niin on vain ihmeelliset herran tiet, hik! - kun asian oikein oivaltaa
, hik! - ja eikä niistä paljonkaan viitsi ymmärtämättömille edes puhua, hik!

Sanoi Johannes Paavali Kakkonen ja sammui porstuan penkille.

Aamulla met raijasimma sen ahkiosa jänkää pitkin Pahta-Uulan kera 4-tien varteen ja pistimä Eskelisen pikaan jotta selviää päiväkonheela Helsingin kautta Vatikaaniin iltamessulle.
Ja seki asia tuli sittä selväks.

Seuraavaksi met olema pistänhet kutsun Katajaiselle tulla saunomhan. Silläki alkaa olla levottomat puheet.
Saunotamma sen ja pelastamma Suomen.

~~~~~~~~~~~~

Tänään äänestää Saksan Bundestag 720 miljardin €uron paketista. Loppupäivän keskitymmä Pahta-Uulan kera siihen.

Jos tulee Ei, niin pensselit santhan, piru pääsee irti, €uron on päivät luettu, eivätkä wanhat suhteet paavillisiin suojelijoihin ennää pellaa, pörssit syöksyvät syvemmälle kun koskhan.

Mutta rukhoilemhan met emmä killa Uulan kera vieläkhän ala. Se on nääs silhen ko iniminen puhuu Jumalalle, sitä kutsuthan rukoukseksi. Kun Jumala puhuu ihmiselle, sitä kutsuthan skitsofreniaksi. Emmä met senthän hulluksi ala, jos hallitusta vaivaa hullun rahan tauti.

Killa suomalaisten pitäsi muutenki uskoa, jotteivat kovat tosiasiat mihinkään katoa pehmeitä puhumalla.
No etenki Katajaisen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Kävelevä Kataistrofi nuoleskelee markkinavoimia. Enää puuttuu, että pääministeri paljastuu transuksi. Tervetuloa Absurdistaniin!

torstai 20. toukokuuta 2010

hassu


HASSU


HASSU
 
Nauran sarkastisesti puuskalle;
se kun tempaa hattuluuskan päästä,
leikittelee ja lennättää sitä nummen pintaa.

Pyörien, kerien vemmeltä,
väliin ponnahtaen kuin nuori lupaus trampoliinilla;
lentää hattuni ja selvästi nauttii.
Että minä katson ilottelua kirvelevin silmin.

Onean mielen kuohahtavissa syövereissä
lapsukaisia kiehtovia outoja sanoja.
Tulossa ilmi - ihan kielen kärjellä,
kunnes aattelen järjellä,
pidätän vihan, nielaisen kitkerät sanat ilman nestettä.

Rapisevat mennessään kurkussa, vapisevat kädet.
Sormet koukistuvat pivoon.
Kohina suonissa hiipuu - asettuu uomiinsa.

Vaihdan siistimpään sanaan ja manaan:
En lähde perään, tuollainen mokoma saa mennä,
jos ei kerran osaa pysyä päässä.

Kurkotan olkani yli kouran, tartun piippuun,
kiepsautan tanaan hehtaarikon,
ja ruilautan perään tulisen parven vismuttia.
Hyvää matkaa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

TAMMETUT VUOT

 
TAMMETUT VUOT
 
On se hetki, se korkia aika
kun synkät virrat ärjyvät piltuissaan
odottaen vapauttavaa jumalien sadetta.
Hymisevät kahlitut kymit mystistä mantraansa.

Tyrskyttävät raumat matalasti muristen;
tahtoen levittää tulvaisten vesien
roskaiset laumat ahteiden yli maalikylien syliin.

Tammetut vuot, nuo kammitsoidut joet ikuisissa
maankamaraan uurretuissa uomissaan tursuvat,
värisevät innosta rynnätä valtoimenaan
tyhjinä odottaville janoisille ulapoille;
läpi asuttujen alavien maiden.

Mieleni hurjissa kuvissa avaan portit,
kiskon rikki padot ja tammet - esteet rannoille viskon.
Yllytän menemään.

Peittäkööt,
pyyhkäiskööt pinnan sen siliän tien.
Joutavat maksamaan hinnan vangitun piinasta
kun laittoivat padon omasta kiimasta.

Ja kaikki juoksevat - purot, norot,
luomat uomissaan kuin henkensä hädässä
yhtyäkseen vapaaksi virraksi valkoiseen veteen.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 18. toukokuuta 2010

AiSTEJA HiVELLEN


AiSTEJA HiVELLEN

Niin urkeni yötön yö,
paikoilleen juuttuneen tuuliviirin takaa kaje,
maalaten kaiken vastavaloon mustaksi;
hopeapisaraiset niitut häilyvän terhenen alla,
kymin tyvenen pinnan silhuetit,
metsänreunan - taivaanpiirin myötä täältä ikuisuuteen.

Henkäyskin liiottelua, tuulesta vaje.
Erottuu virran vyöryvä murina,
jonka orastava konsertti peittoaa soittoaan hioen.

Niin lipuu elämään yötön yö tuoden mukanaan
värikkäät sanat kukkaloistosta puistossa,
uunituoreessa muistossa.

Salamyhkäiset vihjeet kasvun ihmeestä
suuressa yksinkertaisuudessaan,
kaiken monimuotoisuuden näennäisen eheässä kehässä.

Ikään kuin sattuman töinä,
vailla näkyvää tarkoitusta muuta,
ehken ilahduttaakseen silmän iiristä,
joka harhailee outona maanpiirissä - ihmeitä kirjaten.

Niin jatkuu yötön yö - runojen vuo,
päivästä toiseen sateen ja paisteen kera,
aisteja hivellen, tunteita sivellen.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 17. toukokuuta 2010

SAVU


SAVU

Kesän tulon odotus alkoi laskeutua juuri tänään suvantovaiheeseen. Aurinko nousi aamulla ja jäi sille tielleen kenottamaan. Seuraavan kerran laskee tuo mokoma vasta 26. heinäkuuta kun on ensin tietenkin edellisenä iltana kipassut laskemassa jonkun hetken. Ellei sitten se hyvin, hyvin paha islantilainen tulivuoren motlake tule ja puhalla tuhkaa jo varhemmin.

Suvantovaihe on mukava sanapari, yleensä sillä käsitetään tai kuvataan tyyntä vaihetta eli tolaa, milloin missäkin, vaikkapa elämän tilanteessa. Jopa poliittiset rosvokoplat käyttävät joskus ilmaisua "suvantovaihe", lehmänkauppoja hieroessaan.
Alunpitäin suvanto mielletään virran tai vuon laajentumaan jossa virtaus laantuu.
 
Lapin suvantoa merkitsevä sana on savu, joten Savukoski on itse asiassa Suvantokoski - Koskisuvanto. 
Piru silmäkulmassa Savukurkkio tahi Savumursu.

Lienee savu jotain peruja syvännöstä, syvästä. Suvannon yläpäässähän on yleensä virran kalvama syvänne.

Eipä ole kaukana Sodankyläkään savusta, suvannosta - ei. Monia on varmaan askarruttanut että mistä lemmosta se sota siihen nimeen on oikein pakkunut (lennähtänyt) kun Sodankylähän on ollut olemassa jo ties kuinka kauan (perustettu 1893) ennen Lumi- ja Jatkosotaa.
 
Sota tulee kylään sovasta, metsäsaamelaisten sova-, kahluupaikka-sanasta. Siitä se on vaan suomenkielessä vääntäytynyt sodaksi kenties jonkun suomenkielen taivutusopissaan harhautuneen kirkonmiehen toimesta niin kuin niin moni sukunimikin on kirjoitettu kirkonkirjoihin siten kuin on kirkkoherra sen suvainnut kuulemaan. Taikka katekeetta.
"Minkä kirjoitin, sen kirjoitin."

~~~~~~~~~~~~

Aivan kaikki eivät kuitenkaan elä suvantovaihetta. Ehkä se on vain iniminen joka kaamoksen jälkeen janoaa valoa ja valkeutta niin hopulla, että äityy kiihkossaan ylikierroksille ja sitten kun tilanne valkenee koko keväisen luonnon elämänjanoisessa laajuudessaan, onkin inimisellä edessään jo yhen äkin täyttymys ja onni. Suvantovaihe. Seestyminen. Vaikka muu willi luonto painaa täysillä, keskeytymätöntä kolmea vuoroa. 
 
Kolmea vuoroa, sillä Lapin kesä on silti niin lyhyt jotta just' ja just' hät'hätää sen ehtii elämään. Sen oiwalsi jo muinoin Armas Einar Leopold Lönnbohm joka väänteli ja sommitteli sanoja niin somiin jonoihin, että niistä pitävät lähes kaikki. Syntyvät ukkoina jo sylilapset.

Tuskinpa muuttolinnuilla on kovinkaan aikaa suvantovaiheeseen tällä erää kun ne ovat juuri tänne pohjolan perille lekutelleet tahi liihotelleet?
Vain mitä tuosta kinaamaan, saattaa joku ajattelija nähdäkin pienen tovin lepoa ja taukoa (suvantoa) siipiniekoillakin ennen pärskyyn nousua. Saattaa se vain niinkin olla.
 
Tuntuu kuitenkin siltä että vastako se suvantovaihe alkaa aikuisilla lentävillä sitten kun poikaset on tankattu ja huollettu lentomatkalle ja on edessä itsellä verryttely-, tankkaus- ja huiliskeluvaihe ennen suurta urakkaa.

Etenkään kasvikunnalla sitä ei luulisi mitään suvantovaihetta olevan. Että kun joka päivän vain on lykättävä uutta kasvua. Joka ikinen hetki yösyöntä myöten on sulan aika ehätettävä pituutta ja paksuutta jatkamaan. Juuriston on hamuttava kivennäisiä ja typpiatomeja kaikin töin.
Ja lehtien rustattava vedestä ja valosta luomuenergiaa sellaisella haipakalla ja hopulla että kyllä siinä iniminenkin muuttuisi vihreäksi, ei puolueeltaan vaan ihan vaan silkasta kateudesta.

Kasvikunnan suvanto alkaa vasta syksyllä, kun kaikki valmistelu talvea varten on tehty. Tarveaineet on joko säilötty juuristoon tahi mukulaan josta sitten taas kevällä uusi pinnistys ellei iniminen ole tönkänyt niitä ja heivannut pimeään kellariinsa.
 
Toisilla muunnelmilla ja versioilla taas marjoihin, hedelmiin ja pähkylöihin ympättyinä siemeninä. Ja uhkansa niilläkin.

~~~~~~~~~~~~

Vain mitenkä se inimisellä? Eipä se ole tainnut iniminen oikein osata sitä suvantovaihetta pitää vaikka on ammattiliitot ja -kunnat sopimuksilla sopineet kesäajan suvannosta työnteon loppumattomassa virrassa.
 
Muinoin ei ollut edes mahdollisuutta kesälomaan, nykyään vapaa-aikana pitää olla aktiivinen kuluttaja, muuten ei yhteiskunta pyöri. Kaupustelijat kuolevat nälkään. Hallitukset velkaantuvat ja kansanedustajat joutuvat keskeyttämään omat suvantonsa kokoontuakseen mäelle kinaamaan ja äänestämään velkavekkulin suuruudesta.

Oikeastaan inimisen suvanto on itsensä käsissä. Arvioimalla, syvällä monitaajuisella harkinnalla voi järjestää elämänsä suvantovaiheeseen jos vain itse haluaa. Kyllä se on siitä kiinni pelkästään - ensin oppimisesta, sitten osaamisesta ja soveltamisesta.
On itse asettava osviittansa ja etappinsa.

On lakattava rynnimästä kylki myyryä, tie sonnalla sivuryöppyä - puolijuoksua.
Kiikkumasta veitsenterällä, se syö miestä. Ja naista. Ilman aikojaan.

Puheet vain wanhuuden tuomasta suvantovaiheesta ovat kovin ennenaikaisia ja
hyvin runsaasti liioiteltuja. Obladii obladaa.

Jos sinulla on jotain josta et voi luopua, et oikeasti elä - vahdit vain aarettasi ja voit huoletta unohtaa oman suvantosi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Vedi serēnus e poi muori!

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

AURiNGON LAULU

 
AURiNGON LAULU
 
Utuisena häämöttävä tulevaisuus on
kulkenut edelläni leijuvan kangastuksen tavoin,
hitaaaaaasti, vit - ku - tel - len,
jos olen pysähtynyt noukkimaan murusen sieltä,
omimaan palasen tuolta tai poimimaan jotain täältä.

Hopulla kiirehtien se on ennättänyt,
hyläten kokonaan omiin hoteisiini;
tämä samainen ajaton tulevaisuus,
kun olen tohkeissani laittanut anturaa toisen eteen
ehtiäkseni olemattoman kiireen edelle.

Kaksisataayhdeksänkymmentäkahdeksan päivää olen
matkustanut edellisestä päästäkseni perille uuteen.

Kaksisataayhdeksänkymmentäkahdeksan erilaista,
ihanaa päivää olen elänyt Ultima Thulessa.

Huomenen aamunkoissa kultaisen kehrä
kipuaa taivaanpiirille ja poistaa yön pitkäksi toviksi.

Sytytän tulen ensisäteen pistäessä
ja kuljen savun läpi pohjoiseen, itään, etelään, länteen.
Yöttömään yöhön, uuteen huomiseen,
muistamaan menneisyyttä; matkalla esi-isien maahan.

Niin harpon savun läpi laulaen auringon laulua.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 15. toukokuuta 2010

JÄÄT

 
JÄÄT
 
Näkymätön ääni tunkeutuu uniseen tajuntaan,
tunnistan virtaavan veden tuoksun ja juoksun,
vaivoin erotan hilinän seasta telien kalskeen.

Riivin ylleni ensimmäisen koltun
ja helmat hulmuten, parahdellen,
rynnistän päätäpahkaa virran ahteelle.
Haluan jättää jäähyväiset jäälle.

Myöhästyn - musta vuo virtaa kiihkeänä leveänä vyönä.
Muutama rannan partaaseen takertunut lautta
enää pyristelee voimaa vastaan - kansi tiessään.

Pieni elämän vonkamies vääntää törmällä itkua,
jäät jättivät, eivät odottaneetkaan,
vaikka tätä draamaa oli vahdattu kaikki liikenevä hetki.

Siirretty keväinen retki - jäät lähtevät.

Niin lähtivät, eivät odottaneet,
ovat matkalla mereen sulaakseen
ja palatakseen sateena.

Kyynelvirta ehtyy,
yhtyy hengessä vuohon;
osa kuivuu poskille aamunkoin heleyteen,
lopun korjaa pienen kämmenen selkä.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 14. toukokuuta 2010

KREiKKALAiNEN LAiNANVARUSTAMO


KREiKKALAiNEN LAiNANVARUSTAMO
 
Kaikkihan alkoi oikeastaan siitä kun olin saanut juuri valmiiksi maailman luomisen ja me olimme sitten vaimon kera vapaapäivää viettämässä ensin tunturissa ja sittemmin pilkillä ynnä makkaroita ja muita paistamassa. 
Sitten, ans'olla, kala - harrin motlake, ponkaisee vedestä ja läikyttää kiimiessään purstollaan vettä minun uusille housuilleni. 
(Niille joille asiassa on jotain epäselvää, kerrottakoon että harri on ainoa lohikala joka kutee keväällä.)
 
Kun vaimo ei vitelikköreissulta palattuaan uskonut että minun märät lahkeeni eivät olleet minun omien käsieni huteruuden syytä, vaan todella ihan jonkun muun, nooh, sanotaan nyt vaikka esim. markkinavoimien, se näkyi heti naamasta.

Niin aloin hyvässä uskossa levittämään syltäni ilmaistakseni hänelle harrin vonkaleen oikeat mittasuhteet.
Siinä samassa yht'äkkiä kuulin kahinaa takavasemmalta minusta katsoen eli joku oli sieltä kovaa vauhtia puhaltamassa etuoikealle.

Vein käteni yhteen antaakseni normaalisesti tilaa ja eikös tämä onneton siinä samassa silmänräpäyksessä tälläydy siihen aivan muuhun tarkoitukseen levitettyjen kämmenteni väliin.
Tuntui hetkisen lämpimältä ja suloisen pehmoiselta, aivan kuin olisin koskettanut "sitä". Sitten nokan eteen mätkähtää kuoppel, kuten täkäläiset sanovat koppelosta, meton akasta.

No ei siinä mitään, hamuan kiiruusti 3G-puhelimen Fjäll Rävenin reisitaskusta ja yritän soittaa 112:sta ohjeita ja apua. Itse hoen samaan aikaan itselleni äänetönnä: 
"Ei saa joutua paniikkiin, ei saa joutua paniikkiin, ei saa joutuu paniikkiin hyvä mies - ei paniikkiin."
 
Ei se auta, numerosta ei vastata, ei ole yhteyttä. Kaikki yhteydet on varannut joku IMF - niilläkin on paniikki. Kuoppel kylmenee silmin nähden, hetkessä sen viimeinenkin toivonkipinä lakkaa hehkumasta iiriksissä ja näen kuinka sen onni kahdeksasta (8) suloisesta metonpojasta vähitellen haihtuu Basejavren jäänpinnasta nousevaan utuun ja sitä kautta paremmille metsästysmaille.

Hyvästelen sen, suutelen otsalle, poimin rintataskusta kuolinliinan ja otan niibin lonkalta, suolistan, taitan havun rintaonteloon ja laitan kaulastans' roikkumaan kahvittelumme ajaksi kuoston oksaan. 
Vastaisuuden varalle.

Siis kuni päätämme  milloin ryhdymme sunnuntain lounaalle kuoppelpaistiin; ruusukaalin, lanttukuutioiden, voisulan ja mustaherukkahyytelön kera, nauttien päälle tujakat annokset Dufvenmåla vatten med lingon och kolsyrat.

~~~~~~~~~~~~

Episodin jälkeen syntyneessä keskustelussa pohdimme hyvin vakavasti kansanedustuslaitoksemme rappiota ja kansan tappiota vaikka syy itseasiassa lienee kansassa joka herkkäuskoisuuttaan, hyvässä uskossa ja pitkätukkaisena on niin helposti jymäytettävää sorttia, että kaikki liirumlaarum uppoaa kuin häkä.
Ja äänestys sujuu sitten niiden käsitysten mukaan.
 
Valta turmelee, se on ollut tiedossa jo muutaman vuosituhannen takaa, mutta mitä on tehtävissä? Kas siinä vasta oiwa pulma.

Neuvotonna käyskentelee tavallinen kansa vaalikentillään, pohdiskellen syitä syviä, juuria juraten, hampaita purren, keinoja ankarasti miettien.

Lopputulemana päädymme siihen, että ainakin pitäisi estää uudelleenvalinnat, olipa kyseessä kuka tahansa, kuin hyvä tahansa. Se on vähintä mitä äänestäjä voinee tehdä. Eikä sitä kukaan muu voi tehdäkkään. Siksi vaikkapa MUSTALiSTA.
 
Korvaamatonta kun ei ole. 
Se selviää näppärästi pikatestillä, ilman konsultaatioita:
Sormi vain vesilasiin ja jos kolo jää pois otettaessa, on korvaamaton. Muutoin "jaska" saa mennä.

~~~~~~~~~~~~

Myöhään keskiviikkoiltana päättynyt absurdi näytelmä heimolaisten perseellä tuleen istumisesta on omiaan vahvistamaan sitä irvokasta käsitystä mikä on vallanhuijanneiden suhde vaalikarjaan.

Luku- ja kirjoitustaidon tason vähitellen kohotessa muidenkin kuin lainsäätäjien suhtautumisen itse laatimiinsa yhteiskunnan sääntöihin ja normeihin ja lakeihin rappeutuu.
Vastakkainasettelu tulee käymään näkyvämmäksi.
 
Yhä useammin esiin nousee vaalikarjan keskuudessa halu käyttää vallananastajiin samoja myrkkykeitoksia joilla puolueet ovat huijanneet kansanvallan itselleen.

Kun olimme vaimon kera saaneet keskustelun päätettyä, huomasin yllättäin siinä keskustelun tuoksinassa pilkkoneeni pari mottia koivuhalkoja pilkkeeksi. Tein oitis 3G-kännykälläni ilmoituksen lääninverotoimiston ALV-osastolle erääntyneestä velvollisuudestani

Keskustelu siis kannatti. Sen kunniaksi nautimme vielä kuksalliset Cáfe Granulea ja itse olimme kovin iloisia sitten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Joka nyt pitää silmälappuja, tietäköön että samaan varustukseen kuuluu vielä suitset ja ruoska!

torstai 13. toukokuuta 2010

ainoa mitä voin ajatella


SiEDÄTYSHOiTOA


SiEDÄTYSHOiTOA

Päätimme sitten lähtä,
ei helatorstain vuoksi tai takia - vaan itsemme.
Paikoista ainoa mitä voin ajatella,
on muinaisten pyhä tunturi.

Aurinko on täydellä terällä, pakkasta ripaus,
kivikovat hanget ja hillitön tyven;
huipulla hiiskumattoman hiljaisuuden kauneus.
Äänetön autius maailman navalla rakkauden kera.

Sinne me lähdemme pian kamuamaan;
lähemmäksi sitä tunnetta joka syntyy
kun voi katsella esteettä maailman ääriin,
laskea aatoksensa entoon,
karkuuttaa mielikuvituksen williin lentoon.

Perillä katkomme hopulla siteet maahan,
viikkaamme näkyvän ulkokuoren paluuta varten.

Muutumme siivet vapaina yhdeksi;
valmiina katsomaan maailmaan avoimin silmin.

Eikä se näky mairitteleva ole,
mutta auttaa jaksamaan pysymistä
omalla yhteisesti valitulla polulla.

Siedätyshoitoa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

HULLU

 
HULLU
 
Tuuli on levolla,
hiljaisuus on kaatunut päälle,
tunturihaukan römeä kirku on ainut merkki olevaisesta.

Keväinen aamu tunturin laella kahvia ryystämässä,
auringon noustessa töillensä,
on jotain uskomattoman oloista.

Ei mitenkään voi sitä täydellisenä kuvata,
sanoin ja kuvin - se on vain koettava;
tunnettava jokaisen jousenlaulunsa itse.

On haluttava, oltava rohkeesti hullu,
on tehtävä halullensa tilaa mielensä sopukoihin,
niin että syntyy kiihkeä palo janota.

Sellainen into ja piina,
joka sysää syrjään vähemmän tärkeitä asioita,
kuten varhainen herääminen, sikkuraiset silmät, vilu olo,
ihana laiskuus, mukavuuden halu sekä sata muuta.

Sellainen kihisevä kyty ja silmitön kiima,
joka keksii keinot nousta ja mennä;
panee valmistelemaan ennakkoon niin paljon - kaikki,
ettei suoraan sanoen kehtaa pettää enää itseään
jäämällä lojumaan lavitsalleen,
lämpimien wällyjen alle.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 11. toukokuuta 2010

TUMMiA SULiA


TUMMiA SULiA
 
Rännän viimein valuessa maahan saakka,
täyttäessä kivien kolot, siloittaen somerikot viittaan;
harmaa harras hetki laskeutuu
mahtia uhkuvan tikkuisen jääkannen ylle.
Vesirotan hännän jälki kivessä kastuu.

Elämän virta huokuu uomassaan,
puistelee väkevällä voimalla kehoaan.
Tekee eroa ranta-ahteen otteeseen;
tummia sulia ilmaantuu silmän välttäessä.

Vapaus vuolla on mielessä, niin kuin muillakin keväällä;
anhiton hinku riisua yltään talven ummehtuneet kuoret,
huuhtoa itsensä sulassa kymissä
ja vihkiä itsensä kesään.

Aamu-unisen tuuliviirin on vaikea yrittää ryhdistyä,
nuokkuminen on osa työtä,
ehken lempeä lounas saa sen eläytymään,
heittäytymään luottavaisena tuulen selkään.

Loivaan maahan uurtuneet norot ammottavat mykkinä,
varttuvat rännän muuntumista vedeksi.

Kuluu vielä paikoilleen juuttunut tuokio
kuni hiljaisuus purkautuu ilonlauluksi keväälle.
 

Uhkarohkea rastas kohottaa huilun ja aloittaa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne