HERROJEN HERRA

HERROJEN HERRA

Tämä aurinko ei laskekaan länteen,
esi-isien maahan, Hesperiaan,
tämä laskee kipenettä vaille pohjoiseen;
sen minkä laskee - tälle keväälle viimeisen kerran.

Huomeneen kun kamuaa taivaanpiirille,
niin sille tielleppä jää räköttämään kolmeksi kuuksi,
juu - aurinko - kolmeksi kuuksi.
Sadepäiviä ei lasketa.

Kyllä.
ja on sillä muitakin sivukotkotuksia,
niin kuin vain herranperkeleillä tapaa oleman,
aurinko on herra - suurimmista suurin,
meidän taaperruksemme vinkkelistä;
ilman sitä ollaan lirissä,
ei auta sähkövalo, ei atomimiilu.

Arktinen valo on outo - tekisi mieli kuvata,
jäneksetkin näyttävät valkeilta,
mutta menevät jo menojaan siinä vaiheessa
kun saan kaivettua camera obskuran
ja asennettua sen telineeseen.

Sanoin kuvaaminen,
se on sanoin kuvaamattoman paljon helpompaa,
pelkkä ajattelu riittää jos osaa ajatella.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

iNHiMiLLiSTÄ

iNHiMiLLiSTÄ
 
Šamaani Leopold Rieppo oli merkittävä mies. Muutoin vaatimaton, harvoin - tuskin koskaan itsensä esillepanija, mutta leijonissa ja rotareissa ei sana katoa. Siksi.
Ulkoiselta habitukseltaan tavallinen ukonturjake joka ei olisi juurikaan erottunut rupusakista - herran kekkuloista tietty ja nämähän ne hänestä leipäpuuta koittivat itsellensä tehdä.

Hänellä oli eräs harvinainen taito, ehkä nykyisen meiningin mukaan kyky, mutta olkoon, se on sivuseikka. Leopold teki matkoja, osasi mennä inhimillisyyden taakse, kurkistaa takaisin.
Se hämmästytti hänen luokseen tulleita, sillä useimpiin hänelle esitettyihin kysymyksiin hän haki ja toi hyvin perustellun ja toimivan ratkaisun tai selityksen. Monesti tosin vain määritteli ne rajat ja toleranssit joiden puitteissa sopi toimia.

Vaikka matkalle lähdössä omat koukeronsa ja nyanssinsa olivatkin, eivät ne sentään silti mitään taikuutta olleet, korkeintaan mystistä, jostain kaukaa, jo muinaisten esi-isien aikaan luonnosta tallentamaa ja suullisesti siirtämää oppia ja viisautta; viisautta tässä tapauksessa ehdottomasti ymmärtämisenä.
Tokihan riitillä oma merkityksensä on, täytyyhän šamaanin päästä juuri sille oikealle tunnetolalle, samalla aaltopituudelle, samalle polulle jota pitkin edetä.

Käynkö tässä noita valmistautumiskiemuroita sen kummemmin, yksityiskohtaisemmin selostamaan - sitä mietin ja päätin etten ala. Ettei joku williinny ja ala pian mediassa niillä huseeraamaan.
Valmistautuminen kun oli ihan sitä tavallista peruskamaa, tuli, savu, hämärä, ympäristön levollinen, kunnioittava hiljaisuus, puuduttava rummutus intervalleineen, melankolinen sanaton laulu.

Noilla eväillä se tapahtui, šamaani nousi savun siivittämänä henkensä selkään ja läksi kiitämään; lämmin, hervoton inimiskuori vain elottomana retkotti tai kyykötti vaatteidensa tukemana myttynä. Vaiti kuin kuollut. Hiiskahtamatta..
Joku tarkkasilmäinen saattaa tässä kappaleessa huomata mitä oikein tapahtui. Hyvä niin. Muut kaatakoon itselleen kunnes osuvat rivien väliin.

Ja samaan aikaan Leopoldin sielu kiisi huimia matkoja ikuisuuden halki ihmismielen taakse, ikään kuin olisi lopulta päätynyt katselemaan itseään peilin hopeiselta pinnalta takaisin. 
Siitä näkökulmasta näkee iniminen itsensä parhaiten. Kaikesta inhimillisyydestä ja teeskentelystä paljaana.
 
Vielä peilin hopeointia hiiliteräksellä rapsuttaen ja siitä tihrustaen, näkee kuinka inimisen - koko inimiskunnan silmitön, sairaalloinen ahneus ja vallanhimo raadollistavat syövän tapaan puistattavan olemuksen kavahdettavaksi.
Yksinkertaisempikin iniminen käsittää, että pelastuakseen uhkaavalta katastrofilta, ainoa oikea keino, ratkaisu on, että sairaat osat eliminoidaan pois. Hävitetään tulessa polttamalla.

Saman vastauksen hän, šamaani Leopold Rieppo, toi joka kerta palatessaan uuvuttavalta matkalta ja joka kerta häntä kiitettiin.
Ja poistuttiin ajattelemaan sanomaa. 

Mutta niin ovat inimiset syvälle harteillensa antaneet inhimillisyyden ikeen syöpyä, että vaikea sitä on, kovin vaikea pois heittää yltään ja alkaa toimimaan niin kuin sanoisi täyspäinen humeetti.
Vaikeaa, sillä tuskinpa moni muu lajitovereistakaan lopulta ymmärtäisi omassa inhimillisyydessään miten äärettömän yksinkertaisesta ratkaisusta lopulta on viimekädessä kyse.
Ja niin erinomaisen monitahoisesta kuin vain voi iniminen sen inhimillisyydessään nähdä. 

Esi-isäinsä siirtämän tiedon mukaan Leopold kyllä käsitti, mistä asiassa oli kyse. Vuorovaikutuksesta, interaktiivisuudesta hienosti sanoen. 
Kun inimisen kehityksen alkutaipaleella ensimmäiset järjen hivenet alkoivat humeetissa visaamaan ja äkkäsivät että puheen avulla, alkeellisemmallakin älämölöllä saattoi saada aikaan tulevaisuuden ennakointia, niin piankos, muutamassa tuhannessa vuodessa puheilmaisu sujuvoitui, sen myötä ajattelukyky, haihattelu kehittyi siinä määrin, että elämän suunnittelu, geenien siirtäminen, muuttui yhä pakonomaisemmaksi, muista saman kaltaisista  otuksista välinpitämättömämmäksi (minä itse, minä ensin).

Rieppo kyllä tiesi, oli hokannut asian jo joskus Välirauhan aikana: Kysehän oli nimenomaan vuorovaikutuksesta, luonto, inimisenkin herra, joillekin jumalan virkaa tekevä, ei anna mitään ilmaiseksi. 
Luonnonlaki.

Jos nyt antaakin jotain hyvää ja käyttökelpoista - puhe- ja ajattelutaidon, niin samaan syssyyn ripustaa niskaan vastapainoksi hirvittävän inhimillisyyden ikeen joka joka puolelta käy kaikenlaisten loogisimpien aivoitusten kimppuun bersokin raivolla ja latistaa ne pelkiksi jahkailuiksi ja voivotteluiksi ja lopputulemana on sitten tämä savotta mitä par'aikaa harrastamme ja jota kutsumme hienosti elämäksi.

~~~~~~~~~~~~

Hui-hai! Šamaani Leopold Rieposta tiedetään enää se, että taannoin, eräälle matkalle lähdettyään ei palannut koskaan sijoilleen. 
Kun vaatemyttyä virkavallan toimesta sittemmin normaalisesti tutkittiin - asianmukaisin ottein ja keinoin, huomattiin ettei siitä löytynyt yhtään DNA-näytettä, ei vihiäkään, ei rikun rikkua. 
Niin tarkkaan oli kaiken omistamansa mukaansa ottanut sillä kertaa šamaani. 

Jäljemmin tiedetään että KELAn tietokoneella oli luiskahtanut pari bittiä poikkiteloin ja niinpä oli pyyhkiytynyt kuin sattuman oikusta Leopold Riepon hetusta (081227-) loppuosa pois tyyten.
No senhän kyllä arvaa jokainen KELAssa asioinut, ettei sen jälkeen tätä inimistä tässä maassa ole ollutkaan. Milloinkaan. 

Nimismies syrjäisessä nimismiespiirissään raakkasi raapeterällä tutkimuslanketista tarkkana valtion virkamiehenä Leopold Riepon nimen pois ja pisti lanketin odottamaan uutta tapausta.


Epämääräiset huhut, muka Riepon kouluttamasta seuraajasta nimismies Erwin Rönkvisti kuittasi tuikealla huikalla hiljattain takavarikoimaansa savustettua palowiinaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 9 ystävällesi TÄSTÄ!

........

Tulen ja nokipannun ääressä sitä tulee miettineeksi, että eikö valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut viime vuosikymmeninä yhteisömme inimisten kohtaloihin ja tolaan?

KAiKU (Tunturi tankaa № 7)

KAiKU  (Tunturi tankaa № 7)

 

Seista ahteella
kun sade on lakannut
kaatamasta jo.
Hiljaisuus valtaa tilaa
ja sen alkaa kuulemaan.

Kokeileva säe,
wäkevä kirku ilmaan.
Kaiku kertaa sen,
ihastuminen syttyy,
pian oma teos kiirii yli.

Lämpenee syli,
huokuu rinta innosta.
Humeetti on sees,
lisää ääntä kiiruhtaa
vuon poikki kaiun suuntaan.

Kaiku innostuu,
vääntää ääntä - kerrostaa,
sekoittaa hälyn.
Kakofonia ryntää päin,
varistaa syksyn puista.

Jos käännähdät pois
kaiku palauttaa äänet.
Aika pysähtää,
hiljaisuus valuu tolaan,
kuulee kun se hiljentyy.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

BiHTÁLAS (Tunturi tankaa № 6)

 

BiHTÁLAS (vankkumaton, p-saame, Tunturi tankaa № 6)
 

Valitsin sanat,
jotka eivät tuhoudu,
pala tulessa.
Eivät tuuperru tuuleen,
jämähdä pakkasessa.

Päinvastoin suinpäin,
jos vastuksia esiintyy
haitaksi saakka,
elpyvät vain vahvaksi
ja vankkumattomaksi.

Niin kattavaksi,
lujaksi kilveksi tai
suojakuoreksi,
että joskus mielessä
käy outo riemun tunne.

Onea ajatus
lyyhistyy ja kaikkoaa
heti tiehensä
hippuloita vinguttaen.
Tyhjän tilan täyttää sees.

Nousen vahvana,
toistan sanaa bihtálas,
kunnes on hetki
jolloin sitä tarvitaan
itsetunnon avuksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AKATSUKI (Tunturi tankaa № 5)

AKATSUKI (sarastus jap.Tunturi tankaa № 5)
 

Tuuli on kylmä
mutta ilma niin kuulas
että heräämme,
virkoamme huomeneen,
synnymme taas uudelleen.

Elämme tovin
ja sitten uinahdamme
kun väsyttää elo.
Kokonaisen yön yli
käpertyneenä itseen.

Aamulla varhain
teemme runon suvelle,
poimimme onnen,
lausumme julki ilon,
näemme kauniin maailman.

Tunteet hiovat tien,
sitä on helppo kulkea
kenen on tarvis.
Ävär kasvaa vihertäin
kukkaketo kellertäin.

Sininen puuttuu,

vaaleanpunainen myös,
tulevat jälkeen.
Ukonjuhlan perässä
käsi kädessä syksyyn.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ODOTUSTA (Tunturi tankaa № 4)

ODOTUSTA (Tunturi tankaa № 4)

Pian ensimmäinen
hailakka juova siintää,
taittaa kaamoksen.

Kymi heräilee
sen suoni sykkii kiihkoa
jo kannen alla.

Ei sen tuskaa nää
mut' tassun alla ryskää
on vuossa yskää,

mik' asetu ei
kuni peite sulaa pois
ja virta vapaa.

Soi veden laulu.
Jatkuu matka meren luo
ties kuinka pitkään.

Näin kohta näämme,
on elämä elossa
ja jälleen kevät.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TiE ULOS (Tunturi tankaa № 3)

TiE ULOS (Tunturi tankaa № 3)

Sivakat jalkhan,
sitten vaan kohti jänkää,
umpi hankea päin.
Jo vain se killa alkaa
hikhen lyyssiä pukhaamhan.

~~~~~~

Herkästi sitä
vastasessa käy väänthön,
pakkaa väsymhän
ja koko reissu mättää,
alkaa hinku pirtille.

~~~~~~

Siinä vaiheessa
muistuu mielhen se joka
oottelee sielä,
kuuma syli avoinna,
valmiina lämmittämhän.

~~~~~~

Yön hautuneena
pyytää aamulla ensin
juotavaa kithan,
pyyhkii hihhan nokkasa
ja tutkii tietä ulos.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

POLULLA (Tunturi tankaa № 2)

POLULLA (Tunturi tankaa № 2)

Sie eellä mehet
ja mie vahtaan peräsä.
En taho mahtua,
en sitte milhän houshun
ko sie olet niin soma.

~~~~~~~~

Nyt sie pysähyt
ja mie lasken siut jänkhän.
Humhautan hamhen,
muutuma pian yheksi
ja lennämä avaruuthen.

~~~~~~~~

Silmätki nurin,
ko mie tahon sinuksi
sinuhun tulla.
Ja se voihkaisu sulla
se on onnena mulla.

~~~~~~~~

Sivelen huulia,
hymys onneksi arvhan,
met yhtä olhan.
Josko katsoma silmhin
met näemmä syälle sielhun.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

YHDESSÄ

YHDESSÄ

mikhän mee mönkhän
yhesä tulhan menhän
eninthän öksymmä
sole kuitenkhan varmaa
son korkheemman hallusa

~~~~~~~~

meessie akka ees
met tulemma perässä
hurttien mukana
ko saamma vermhet eshin
ja reen pakattua täythen

~:~:~:~

Mikhän mee mönkhän!
Yhesä tulhan menhän,
eninthän öksymmä.
Sole kuitenkhan varmaa,
son korkheemman hallusa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Meessie akka ees,
met tulemma perässä,
hurttien mukana,
ko saamma vermhet eshin
ja reen pakattua täythen.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!