iNTOLERABiLiS FiNiS AMARUMA Runo № 3500,1
Mustan viikon hidas julma ilta - viimeinen,
ja ehtoo on kaunis -, kaunis kuin suloinen tyttäreni.
Vaikkei olekaan pimeää vielä kotvaseen, itkettää,
en ole loppukesän fosforisia maininkeja näkemässä.
Muuten kaikki kohdallaan - minut iljettävästi petetty,
sielu raiskattu, revitty irti ja santaan poljettu;
hempeää ruusunpunaa leijuu yläpilvien harsoissa ilkkuen
vaikka lapseni siepattu ja teillä tietymättömillä.
Meren sylin yli hitaasti kiiruhtava lounas hyväilee,
pujahtaa iholle kaula-aukosta,
tuo tulevaisuudesta kuoleman huuruisia väreitä,
eikä siirry pois, on vain kivenä sieluni sylissä.
Se antaa hivelyllään vihjeen koko keholle
olla tekemättä yhtikäs mitään - sinamoisenaan,
mutta erotessaan sanoo sitten:
"Sietämättömän katkera loppu sinulla - sietämättömän."
Vain ranka pitää koko luusäkin bulevardin penkillä.
Viikon wanha täysikuu kuljailee jossain,
kenties lammaskatraassa horisontin yllä;
ei osu näkimiin.
Itkettää vaikka miehet ei itke,
herkimmät runoilijat ainakaan mutta tämä tuska.
Vuoksi nuoleskelee kylläisenä rannan santaa,
tarjoutuu antautumaan jalkoihini samasta surusta,
nousen koska maailmani päättyy tähän iltaan;
käännyn vielä ulapan kaikkeen päin:
"Jääkäähän hyvin ystäväni, tämä on loppuni".
ystävänne susi, sama wanha harmaasusi, nyt raadeltuna
Kyllä tänne saa kommendeerata jos siltä itestä tuntuu.
VastaaPoistaVaurioitunutta sielua tukevia sanoja otan mieluusti evääksi.
Nyt on näemmä jo aikaa kulunut tuosta syyskuusta. Raatelusta jää jäljet olipa raatelija kukamikähyvänsä. Vuan onko yhtään helpottana?
VastaaPoistaJärkytyksen ja lamaannuksen tilalle on pursunut jostain Helvetin syövereistä sisu. Taistelen kuolemaani saakka.
PoistaSisun kanssa toimeen tuleminen on taitolaji, vuan sisu hyvin pistää ihmisen sitkuttelemaan. Välillä hengenveto sisään ja toinen kohta ulos ja eikun päivään seuraavaan.
PoistaJo vain se mie killa olen ajanukki Sisulla joten ei mittää hättee.
Poista