WOiMASANA

WOiMASANA

Edullisessa hengessä astun tuttua palasta,
vaikka aamu oli koetteleva tiaisen suhteen.
Narttu ja hurtta eivät ota osaa menetykseeni.
Hajamielisen oloisena toinen maistelee poron paskaa,
toinen näyttää suunnittelevan samaa haikeana vieressä.

Se kerta kun en viitsi pujottaa kameraa taskuuni
on minun menetykseni.

Lapintiainen, sirkeä, virkeä, pörheä söpö pörrötys,
huomauttaa käkkäräisen kuoston törröttävältä oksalta:
Huomenta senkin hyvä mörköotus!

Ja kun minä jään haavi auki tuijottamaan ihmestystä,
se pannahinen hyrähtää, pyrähtää ilmaan ja olalle,
siitä vierelle hatun lierille,
koputtaa kupuun ja sanoo ti-tyy.

Hapuilen kameraa joka mököttää loukattuna kyökin pöydällä.
kynnet raapivat rahisevan taskun seinämiä,
tavoittelevat tavoittamattoissa olevaa.
Asetan voimasanan kiirimään kuolpunaan,
se on niin kovin harkitsematonta.

Tintti pörähtää siivilleen ja paskoo lähtiessä hihalle.
Olen onnellinen että hurtat eivät lennä,
niillekkin tulee joskus karahdettua.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RiEKONPYYTÄJÄ

RiEKONPYYTÄJÄ

Lunta ripsi hiljalleen, utukkaa leijaili harvakseen. Pirteä savu liuhusi viltosti piisin päästä lounaaseen. Jäämereltä puhalsi kevyttä vakituulta, melko tasaisesti, silleen somimoilleen ettei vastaankaan kehtaa panna.

Tuollaisen ottaa inimisotus vastaan ihan vain sovinnolla. Vaikkei ole kovakaan puhallus, niin eipä vastaanhangottelukaan juuri auta. Sen oli Huikkimajoen autiotuvan asukki huomannut pitkän elonsa aikana. Ja myöntänyt.

Autiotupa ei ollutkaan siis autio tupa. Siellä oli asukki, wanha riekonpyytäjä, saamamies, joka oli valinnut sen vuosikymmenten kokemusten perusteella hyvästienjättöpaikaksi pyyntitouhulle.

Ikää oli jo päälle 76 - ukuli eleli ikään kuin laina-ajalla. Jostakin läystäkkeestä oli ansastajalle osunut silmään, että miehen puuhastelut olisi Suomessa saatava loppuun jossakin 75 vuoden ja 8 kuukauden tienoilla. Tilastokeskuksen mukaan.

Käsitti ukko, että siinä oli hienovarainen vihjaus jättää kustannusten kertyminen silleen ja häipyä vähin äänin nuorempien tieltä.
Sen lopun 1½ kuuta, mikä tuosta vielä yli jää, sen voisi hellittää ja vaikka veistää kirstun itselleen viimeisinä töinään.

Mutta kun oli persetti viekköön tämä riekon pyynti herrojen toimesta pantu loppumaan vasta maaliskuun lopulla, niin wäkisinhän tässä maitohapoille mennään tuon iän suhteen. Ei auta vaikka olisi kuka presidenttinä. Omalla luvalla, henkipattona sitten, täällä selkosissa nyt ollaan. Laina-ajalla.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Näin aatteli Ermei Hovatta kun kurkisteli ulos, ootellessaan aamiaisen valmistumista liedellä. Kello saattoi olla puoli viiden tienoilla aurinkoaikaa, tahi sitten ei. Sillä ei ollut mitään merkitystä. Aika oli Ermein elämässä menettänyt merkityksensä jo aikaa sitten.

Hän oli siirtynyt siihen kastiin inimisotuksia joilla ajalle oli vain suurpiirteisiä määreitä. Ei minuutteja, tunteja, tai vuorokausia. Vain aamuja, puolipäiviä, iltoja, öitä, viikkoja, ja vuodenaikoja. Niillä päti hyvin, yhdestäkään pippalosta ei ollut myöhästynyt vuosikymmeniin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Jos ei tämän kummemmin ala valaa natturaa niin huomiseen mennessä on kaikki rihmat käyty pois ja peli on sitten minun kohdaltani tässä elämässä selvä kuin pläkki. Tuumi Ermei tähystäessään vaaran kallasta.

Kapsahti kantapäillään ja siirtyi valupannulle, nykäisi tikkurin hihaa kämmenen suojaksi ja nosti pannun pöydälle ja alkoi lappamaan siivutettua siankylkeä, ruispalasia ja kananjälkeisiä käkättimeensä.

Yksinkertaisessa elämässä yksinkertaiset eineet, ei tarvinnut kuunnella kenekään neuvoja terveellisestä elämästä, kykenisivät vain itse samaan, oli Ermein vankkumaton kanta. Tulkoot perässä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Syödessään muisteli kuinka kerran oli ollut järki pettää. Joku sänkitukkainen akan motlake oli terveyskeskusreissulla huomauttanut hienoisesta vatsakummusta. Oli määrännyt listan mitä saa syödä ja mitä ei.

Naama kalveten oli sitten kaupassa tähynnyt listaa. Kevyttä, kevyttä, kevyttä ja aina vaan kevyttä, vihaksi oli alkanut pistää, siankyljestä ei sanakaan, ainokaisesta joka tiellä pitää jänkiä rymytessä.

Ryttäsi listan. Ja kun joku paksu nuori akka kännykkään höpöttäen pukkasi kirkuvaa penikkaansa kärrillä, nakkasi rytyn sinne kevyt-purnukoiden sekaan ikään kuin varmistamaan eukon motivaatiota.

Asteli lihatiskiin ja valitsi kolmekiloisen palvatun siankyljen, siirtyi palveluun, käski kuoria muovit hänen palastaan vaikka hevon hiiteen, määräsi hääräävän typykän käärimään sen voipaperiin ja sillä siisti. Selvitti muut ostokset ja lähti.

Risteyksessä rattijuoppo kaahari ajoi mummon yli suojatiellä. Se vain vahvisti Ermein käsitystä elämän nautinnoista. Jos alkaisi elää nälkäkurkena ja sitten heti joku juoppo ajaisi ylitse, siinä menisi säästyneet sianpalvit kyllä saman tien ihan hukkaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Palasi kuluvaan aikaan juuri sopivasti muisteluistaan. Kaavitsi pannun puhtaaksi viimeisillä leivän paloilla. Nosti sen kumolleen aviisin päälle. Asetteli kuksan oikeaan asentoon ja sokerit, sitten valutti kahvin mustakylkisestä kolhiintuneesta pannusta. Alkoi suunnitella päivänsä yksityiskohtia vaikkei niissä sen kummempaa ollutkaan. Tavallista rihmamiehen hommaa, senhän nyt jokainen osaa.
Joka osaa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Nautittuaan kahvensa nousi sitten varttamaan itsensä ja katseli vielä tupaan silmäyksen, pukkasi uksen auki ja harppasi ulos.

Lastasi peltipailakan asianmukaisesti, tempasi Lynxinsä pörpöttämään ja kun hieman lämpesi, puristi kahvaa ja oiusti Rávduláddun suuntaan jälki pölisten.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Puolenpäivän jälkeen Huikkimajoen autiotuvalle kaarteli pari ukkoa, metsävaltion erävalvoja ja joku muu. Asettuivat einehtimään vielä aamun jäljiltä lämpimään tupaan. Jompi kumpi kaivoi pullon paloviinaa ja sitä alkoivat ryypiskelemään joutessaan, kun oli sopiva ja siihen hyvin sopuisa hetki.

Illan hämärissä jolkkasi yksinäinen luostakka, nimiloppu, Isonkivennokan suunnalta tupaa kohti, pysähteli ja nulkkasi. Tuli vähitellen tuvan liki, näki Lynxit ja ahkiot ranteella. Kuuli remakkaa naurua sisältä.
Tunnisti äänen.

Poatsu puisteli niskojaan, harppasi ahkion yli ja jäi jalat kahta puolten harottamaan. Sitten laski kusen, pitkän ja hartaan, höyryävän kusen ahkion päälle ja kun sai homman tehtyä, ponkaisi ja lähti nulkkaamaan Ruossavárrin suuntaan.

Kyllä sitä äkkinäinen olisi saattanut pitää piettiönä, joka makseli joitakin vanhoja saataviaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

HAVAHDUN

HAVAHDUN

Huomenen lempeän hempeä, suloinen rusotus,
herkät punain pastellisävyt pilvenreunain heijastumina,
lomittain vaaleansinisen taivaankannen eri vivahtein,
on heräämisen romanttinen, herkkä puoli,
se onnesta itkemisen tovi, viaton tuokio.

Aamu - silmät umpeen luoden
yhdessäolon mielihyvän auvoisaa tulkintaa,
rinta huokuen liki pakahtuvasta onnen tunteesta.

Tyyntynyt illan kiehtova wimma, yön polttava kiihko.
On vain viehkeä raukeus, viipyilevä ripaus aistien muisteissa
henkeäsalpaavista lennoista taivaanpiirin yllä.
Tulemisista ja menemisistä unenomaisen linnikon läpi
kiihkosta toiseen, ikään kuin paratiisin rappuja astellen.
Muistellen.

Kuinka iltarusko on palon ja piinan, kiiman aikaa,
tuoksujen kirjo, hullaannuttava wäkevä sekoitus,
joka osautuu aistin herkille limakalvoille
ja lähettää syntisen kiihottavaa, hillitöntä,
mieletöntä viestiä tunnekeskuksen tuta ja ilmi.

Saaden huumaantuneet oliot tekemään sitä sekä tätä.
kunnes voipumus saapuu ja on uinun aika,
asettuminen Höyhensaarten sinirannalle leijumaan.

Aamu on iltaa viisaampi koska se tulee ensin.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ykstoista

Yykaakoonee-kuvakotkotus jatkuu.

Auringonnousu Inarinjärven koillispäässä,
4. lokakuuta 2007 - aamulla 06:44:30,
Čuolisvuonân ja Čuolisjavrin välisellä kannaksella, Suolistaipaleella.

Kannaksen yli on rata jota pitkin voi siirtää veneen järveltä toiselle.
Kannas = muotka, muötka

Isokuva tässä!

KLOVNI iTSESTÄNSÄ NARRiN TEKEE

KLOVNI iTSESTÄNSÄ NARRiN TEKEE

Oi katsokaatten areenalle nyt, te uuden ajan rahvas,
mis' jälkii edellisen näytännön ja kohun,
on vasta siivotuksi tuskin saatu loppuun.

Et' paranneenko laatu lainkaan
kun uusi temppu heti luodaan hoppuun,
esiin tuodaan; aivan väärään aikaan.
Ja katsojille veres ilve suodaan.

Ken tietää, arvailla vain sitä saattaa.
Ei muille kerro, tiedon itsessänsä kantaa,
muiden ilkamoida antaa.

Siis tarkatkaatten tät' lystin juurta suurta,
on eessä julkikatsein melodraamaa vallan.

On tuotu tuumat ilmi - yllään tumma pilvi,
mut' turmaan syöksyy klovni harmain,
omast' mielest' kaikkein parhain.
Kilvan itsens' kanssa kisaa.

Hän väkijoukkoins' eessä ilveilyin,
ja oudoin - hassuin tempuin, houkka,
hohottamaan kansan saa.
Muihin vertaa, ei huomaa eessään homssu,
pyydysmertaa johon ui ja hukkuu.

Ja voi mik' onkaan massain häly
kun kera keltalehtein, juoruakkain,
seuraavat he klovnin kuolemaa.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KUUME

KUUME

Hiljalleen on havaittavissa nettiä selatessa että kuume on nousemassa. Tosin melko verkkaisesti, läimäyksiä kuin veltto, mellevä lehmän kieli, muutamia sivupistoja, tosi harkittuja on jo ilmennyt.
Lähinnä näitä irtiottoja ovat ottaneet jo €uro€dustajina toimivat otukset. Jääköön nimet, en halua moisia iljetyksiä mainostaa. Wiime päivien paljastukset ovat sen sijaan vasta todellisuudessa kertoneet sen mihin €uroedustus ensisijaisesti perustuu.

Helpointa on ollut huomata se että tässä asiassa reipas enemmistö suomalais-ugrilaisesta heimosta on ollut koko ajan oikeassa ajattelussaan ja mielipiteissään.

Kovin on selväksi tullut ja ilmi median kautta, että päällimmäisenä arvona €hdokkaaksi asettumiselle on omien €tujen, palkan ja €lakkeen maximointi. Seuraavalle sijalle asettuu lobbarien runsaskätinen k€stitys ja vasta viimeiselle sijalle asettuu kansalaisten etujen ajaminen.
Ikävintä lienee se, ettemme tiedä edes sitä hintaa jonka voisimme tarjota €uro€dustajille meidän asioittemme hoitamiseksi.

Ahneus niin kuin persouskin toki sopii inimisen elämään käyttövoimana, siedettävään rajaan saakka, mutta hyvä se olisi ehkä tietää edes hieman ennen viiniruukun täyttämisen aloittamista, että minkä kokoinen ruukku kelläkin mahtaa olla. Ruukun täytyttyä jonottavan voisi siirtää syrjään vaikka viime kädessä väkisin.
Pois vielä vajaiden tieltä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Wiime vaalien luvut (Tilastokeskus) kertovat tylyn karua, kylmää kieltään:
Vaaleissa 2005 oli 4 227 987 äänioikeutettua. Tuosta määrästä vain 40,1% vaivautui tepastelemaan uurnille. 14 valittua €uroe€dustajaa sai 903 312 ääntä eli 21,4%.

2 532 564 suomalais-ugrilaista heimon jäsentä ei kelpuuttanut yhtäkään tarjolla olleista €hdokkaista ollenkaan. Ei tyystin mihinkään.
Ja miten voisikaan kun ensimmäistäkään kansan asettamaa edustajaa ei ole ollut enää vuosikymmeniin äänestettävänä.

Kansahan äänestää heti wägevänä massana, rynnii tie sonnalla uurnille, sivuryöppyä, heti kun ehdokkaana ovat kansan asettamat ehdokkaat. Se on vissi se! Sen tunnustaa jopa kapitalistinen tiedemieskin nykyisin.

Jos näissä €-vaaleissa on yhtäkään muuta kuin puolueiden ehdottamaa ehdokasta niin pyydän mitä kohteliaimmin ilmoittamaan sen yleisesti kaikille lukijoille.
Mieluummin hopulla.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Hopulla siksi, että maailma näyttää kaatuvan niskaan, oikeammin ehkä maailmantalous. Ilmastoinninmuutoksesta käydään jo kahtalaista kamppailua; oikeassa ja väärässä olemista. Inhottavinta koko savotassa on, että ahneimmat bisnesmiehet ovat jo äkänneet rahastusmahdollisuudet rupusakin eeskahtaalle ryntäilevän mielenjuoksun ja juoksutuksen takia.

Kun energiantuottajat, Fortum (valtio) etunenässä alkoivat hinnankorotuksilla ahnehtimaan kuluttajien ylimääräisiä rahoja, se tapahtui ilmastoinninmuutoksen uhan perusteella joka taas johtui sähkötukkumarkkinoiden synnyttämisestä saman syyn varjolla.

Kun kansa eli kuluttajat alkoivat heräillä asiaan oman kulutushömppänsä keskellä, oli jo myöhäistä. Suonta iskemään ja verta imemään olivat ryhdistäytyneet jo ilmalämpöpumppujen kaupustelijat. Tällä kertaa myyntiargumenttina oli ja on yhä energian kulutuksen säästö. Mutta millä hinnalla? Onko kukaan miettinyt ihan aikuisten oikeesti miettinyt missä on perussyy? Miksi koko tzagatekkasbambaan piti alkaa? Yksinkertaisella päättelyllä huomaa, että koko juttu on vedätystä, vedätystä kuluttajan kukkarolla.

Aito, v i l p i t ö n kulutuksen laskeminen ei käy mitenkään. Sen kuluttaja oppi jo 70-luvulla. Jos kulutusta lasketaan, joudutaan nostamaan hintaa. Tämä oppi pätee vedessä, energiassa ja jätteissä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Eikä tässä ensihätään ole ilmastoinninmuutos edes päällimmäisenä. Rahamaailma näyttää olevan murtumassa jo ennen sitä. Kiinalaisten vaihtovaluuttapuheet kiihdyttävät suojaamistoimenpiteitä kansallisesti. "Hyvin monimuotoisesti."

USAsta alkanut kupla on jo aiheuttanut sen että tavallinen rupusakkilainen on menettänyt tyystin lukujen hallinnan. Uutimissa vilahtelevat katkeamattomina sarjoina miljoonat, miljardit, biljoonat ja triljoonat. Politikat heittelevät niitä ilmaan kuin pojanvesselit vunukkana seinään, silloin kun pelattin: Seinää, Ruoppia ja Tikkua jne.

Tässä nämä luvut numeroina:
- miljoona = 1 000 000
- miljardi = 1 000 000 000
- biljoona = 1 000 000 000 000
- biljardi = 1 000 000 000 000 000
- triljoona = 1 000 000 000 000 000 000

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Onneksi USAlaiset ovat onnistuneet pääsemään miljardikerhoon muissakin tempauksissa, mm. siinä että onnistuvat nitistämään muuttokyyhkyn (Ectopistes migratorius) sukupuuttoon.

Uudessa maailmassa asusteli muinoin liki 10 miljardia muuttokyyhkyä. Maanviljelijät katsoivat tämän lajin vitsaukseksi ja niitä alettiin teilata. Sitten joku edistyksellinen valkoinen "redneck" neropatti keksi alkaa syöttämään linnunraadot sioille, orjille ja muille köyhille. Suuret ideat ovat usein kovin yksinkertaisia. Kuten eilinen Vanhasen kihlaus.

Aluksi metsästys oli perin juurin vaatimatonta, vain n. 10 000 lintua päivässä. Mutta tulostehokkuuden paratessa, uusien teilauskeksintöjen myötä Michiganissa päästiin huippuvuosina jopa miljardin linnun nitistämiseen vuodessa.

Tässä asiassa, lintujen saalistilastoissa USAlaiset olivat saksalaisten tehokkaita. Kaikki tilastot löytyvät arkistoista, joten pödyn puhumiselle ei ole varaa.

Arkistotietojen mukaan muuttokyyhky tavattiin luonnossa viimeksi v. 1902, mutta Cincinatin eläintarhassa vasta v.1914 kuoli Martha. Sukunsa viimeinen.

Tyhmät ovat tyhmiä, ahneet ahneita,
ei sille mahda jumalatkaan mitään.

Obladii obladaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä KUUME-juttu pohdiskeleville!
....
Kulutuksen syöverit imevät inimistä siihen, johon kukaan ei juhlapuheissaan lapsiaan ja omaisiaan laittaisi tai edes toivoisi, mutta sittenkin se vain on niin, että "turhuuden" alttarille menevät henkiset ja taloudelliset resurssit käsikädessä. Tervetuloa Absurdistaniin!
....

keittiö

Keittiö Muotkatunturin erämaassa
Lággujävren ahteella maaliskuun alussa.
Tässä sijainti kartalla!

AiSTiEN VALTAKUNTA

AiSTiEN VALTAKUNTA

Rapsahdus, vaimea, ulko-ovella - kuihtuu illan hämyyn;
takalukko, oiva wekotin salaisuuksien suojaksi,
ilmaisee yksityisen intiimin hetken alkaneen.
Imaisee vissiin sisäpiiriin.

Kaihtimien himmeä kahahdus julkisivuakkunoilla,
valoverhojen ripinä tankoa pitkin vedettäessä.
Valokytkimen hallittu napsahdus.

Määrätietoinen mutta keveä askellus lepotöppösin.
Suuntana paheellinen, intohimoja tihkuava synninpesä.
Onkalo josta tuomioita ovat laskettaneet maailman
viisaimmat asiantuntijat ja tohtorit.

Ehtymätön on ollut se alati jatkuva,
oikeita oikeampien lausuntojen virta, tyrskyinen vuo.

Tulva sanon minä ja raotan onnellisen ruskeaa uksea.
Luikahdan sisälle unien ja haaveiden Satumaahan.
Havahtuessani, päästyäni irti tiedon kuristavasta pälkähästä
sisäistän että minut ympäröi suloinen nälän kiihottaja,
ihana tyydytyksen antaja - kyökki - Jumalten huone.

Suljen silmäni, minä maanmatonen.
Vaellan huumaavien tuoksujen ja aistien valtakunnassa
kauas maailman ääriin, tiettömien taipaleiden taitse.
Annan haluilleni ja himoilleni täydellisen vallan.
Annan vapauden riettailla ahtamalla vatsani täyteen
lämmintä, kystä - herkullista, kermassa hyllyvää pöystiä.

Rakastan sinua oi ihana, tuoksuva - jumalainen kyökki!
Rakastan vaikka kaikki maailman terveysterroristit minut
rakkaudestasi ristiinnaulitsisivat.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

kolkytkaheksan

Yykaakoonee-kuvakotkotus jatkuu. Numerot sen kun isonee!

Tässäpä kaikille tuttu poroparttio, -tsoora, sulattelemassa jäkälää.
Suuremmista laumoista käytetään nimitystä tokka.

Poro, poatsu, poadzu (Rangifer tarandus tarandus),

SiLLANRAKENTAJA

SiLLANRAKENTAJA

Avaran tasaisen laakean aavan ahteelle astun,
huutamaan tuulelle; ei vain kuule, tuulee niin kovaa.

Selän takana siintää vaarojen alkava onea palle,
eikä sen katsomiseen tarvita jälkiviisaan
taapäin katsovaa knapsua silmää.

Siinä on, huomassaan salaperäinen utuinen vastaranta,
näkymättömine, kiehtovine salaisuuksineen.
Railoja ei näy, vain winkan aallottamaa kinosta
joka väliin nietosvalleina juoksee poikki puhalluksen.

Valo siintyy usvaisen linnikon läpi pehmeänä,
kaiken sisäänsä kietovana vaippana.
Säteensiltoja, ajattomia kansia, mitattomia kaiteita,
ei yhtään pilaria ellei kultainen kehrä tee hilpeää pilaa
ja järjestä hilaa kidepilven taakse.

Ummistan silmäni, leväytän laajakankaan ammolleen,
näen kahtapuolen aurinkoa kuin kultaisen riippusillan
ja sen mahtavat hilapylonit.

Kirvoitan mieleni, tuokiossa se alkaa rakentamaan
jalansijoiltaan jättimäistä hiljaista siltaa ei minnekkään.

Ellei kaarnepari lehahtanut kelolle varottamaan,
olisin kai ulottanut haihatukseni Jäämeren törmälle.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HARHAKUVA

HARHAKUVA

Täysin paikalleen pysähtyneet,
tyystin liikkumattomat puut kavahtavat,
kuin tuntisivat kosmisen säteilyn väreilyn kuoressaan;
tällin joka tyrmää ällin.
Murusia kaarnasta varisee karstanteelle tuulen syliin.

Heijaavat puolelta toiselle kuin iskuja ottaen,
wahvoissa jyleissä rungoissaan aihkit - lakkapäiset,
sanaseppoin, runoilijain puut.

En usko näkemääni; kuvittelen, hourin, kourin hiuksiani,
harhakuva se on, täytyy olla.
Ei liikkumattomat puut liiku!

Kohennan katseen taivaanpiiriin,
Tuliketun hännällään piirtämä viiru haihtuu hiljaa
ja häilyy jossain mielikuvituksen avaruuden takamailla.
Yli vuodenkierron siellä säilyy ja minä asetun.

Kultaisen kehrän saadessa täyden tehon
kettu karkottuu odottamaan kaamoksen pitkiä öitä.

Tilalle astuu kuulakas, alati vahveneva valo,
joka levittää runon ja sadun siltaa,
valo joka tekee tilaa ja avartaa taajuuksia
kulorastaan huilun lurituksille aistien nautittaviksi
kuun karatessa tunturien syleilystä esiin.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KESKiViiKKO

KESKiViiKKO

Oli se päivä viikosta, pikkulauantai, se päivä jolloin erään ministerin väitettiin näkevän viikon molemmat sunnuntait kahtapuolen.

Koko warhaisaamun oli pari miestä tolvannut hikihatussa koivikkoisessa saaressa kaataen, karsien, pätkien, aisaten ja halkoen. Vuoroin virkaa vaihtaen. Oli siinä saaneet suoniliemet kyytiä ilman punttisalin vähäpukeista neuvonantajaa joka kai hassutellakseen piti aluhousujaan päällimmäisenä. Siitä oli maalikylässä puhuttu Toljakan baarin kusirännillä.

Pääosin miehet tekivät halkopinot kannolleen, mutta oli saaressa ehättänyt senverta paksujakin koivuja varttua ja niin pahoille rommakoille, jotta ne piti sieltä peltipailakalla kiskoa iillä. Osan sai kiskottua sentään hännällään.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Muuatta sellaista touhutessaan tukki vyörähti reeltä kinokseen ja kun Lierokainen sadattelun ja kiroilun jälkeen lopulta sitten purskahti äänekkäästi hohottamaan, katsahti Ryynänen kummissaan.

Lierokainen osoitti rekeä ja karannutta akanköynnöstä ja hohotti vaan edelleen. Ryynänen kohautti hartioitaan harmissaan, eihän tuo nyt mikään ihme ole että tällaisen hullun höyrypään kera sattuu pitämättömän vitsasiteen vääntämään.

Saivat yhdessä pungerrettua koivutukin rekeen ja sidottua uudelleen, touhusivat sen lanssipaikalle ja pitivät taukoa, vetivät henkeä. Karvareuhkat nousivat höyryävistä pörröistä kuin yhteisellä komennolla, lyyssin kaulusta avattiin ja onka kohosi tyvenessä keväisen kirpeässä aamupakkasessa pystysuoraan ylös. Ryynänen latasi piippunsa, Lierikäinen kaiveli ryppyisestä askista Riinpiissin nortin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Puhallettuaan tovin Ryynänen kurkotti keitinselkään ja nosti mustakylkisen kanan tukin päälle seisottumaan. Kaiveli repustaan sokeriropeen ja kuksan valmiiksi ja tarkkaili maailmaa. Ei siinä paljon keskustella tarvinnut. Molemmat tunsivat toisensa ja mielipiteensä mennen ja tullen, eeskahtaalle, taskunpohjia myöten.

Hetken kuluttua Lierokainen teki samat toimet, suurin piirtein. Yksi ero oli. Lierokainen oli Pulmu-miehiä, oli ikänsä harrastanut Pulmua, äitinsä tissistä oli kiskonut Pulmulla höystettyä terniä toiselle vuodelle saakka, kertoivat asian parhaiten tuntevat ompeluseuran akat.

Sirkku-miehiä taasen oli Ryynänen, kommunistin äiditön orpo. Ei ollut vaihtanut isänsä päähän iskostamaa oppia, eikä Sirkkua vaikka oli jo muutamat lamat ja lomat ehtinyt nähdä ja kokea.

Eikä siinä kummallakaan ollut mitään syytä toistensa sokereista nokkasille alkaa, ei kerrassaan mitään. Työmiehiä olivat, luotettavia molemmat, wiinaa kiskoivat - silloin kun oli tarvis, ei muulloin. Anhittomaan juopotteluun ei kumpikaan oikein mielellään alkanut.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Huilin päälle nousivat, lätkäsivät reuhkat nupillensa ja alkoivat samaan raavaan miehen halkosouviin jota jo katsoessa kaupunkilaiskosseilla tulee äitiä ikävä.

Mutta mikäpä oli kertojan katsella kun päivän alkaessa lämmittää lensivät lyyssit pinon selkään päälletysten, kuoriutuivat flanellipaidoistaan työlle persot miehet. Suonikkaat ropit pungertuivat ja vääntelivät kun nahkojen alla tekivät kovaa temmellystään kuivat, mutta sitkeät ja väkevät lihakset ja jänteet.
Ei pahalla silmälläkään noista olisi keksinyt synkinkään rasvavihainen lääkäri ainuttakaan ylimääräistä rasvan kipenettä. Ei sitten millään.

Vain ei tällaisia miehiä enää joka keskiviikko, joka paikkakunnalla, joka viikko eikä joka vuosikaan silmään satu. Vaan nytpä sattui ja ilo sitä oli katsella: Rehellistä työtä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Puoliselle hillitsivät itseään ja saapuivat asennolle, kohentivat tulta, syöntipuuta varustivat ynnä kopistelivat pannunsa ja laskivat ne tulen kielekkeiden nuoleskeltavaksi.

Ryynänen näytti valmistelevan läskikeperrystä, sen oli merkit hänellä. Ei ollut enää Wilssonin pintaa, piti tyytyä saatavilla olevaan savukylkeen, jota sitäkin sai enää harvoista kaupoista kokonaisina kylkipaloina. Ruisleivässä ruista oli pussin nimen verran. Huonot oli kantimet nykyisin kovaan työhön.

Lierokainen kaivoi repustaan vajaan Metsästäjänmakkarakangen ja siivutteli siitä reilun sentin paksuisia kiekkoja pannulle, lohnasi paketista voita kyytiläiseksi. Leivän oli hylännyt jo aikaa sitten toivottomana tapauksena.

Eineet lämpenivät, ne siirrettiin suoraan käkättimiin ilman juhla- tahi muitakaan ruokapuheita. Asiat olivat niin sanotusti hallussa.

Tupakoinnin ja kahvittelun jälkeen nousivat, Ryynänen ja Lierokainen, Ryynänen otti siutingin pinon päältä, lähti astelemaan reelle päin.
Lierokainen nappasi kirveen ja sahan, meni perässä.

Reellä Lierokainen kysäsi Ryynäseltä:
"Mennäänkö ryystämään oluet savotan jälkeen? Tämähän näyttää loppuvan jo tälle keskiviikolle."

Ryynänen katsoi Lierokaiseen ja hymähti lempeästi:
"Insignia naturae ratio illustrat "

Oh-show-tah hoi-ne-ne

faabeli: NUPPU

faabeli: NUPPU

Lensin ammoin onnenmaahan, taivaanpiirin taitse.
Ensimmäisnä kultalaaksoon perimmäiseen,
satumaiseen, ihanaiseen - innoissani ensin.

Palavissain lensin.
Väylää, reittii näytti, korkealla käytti, sydäntäni räytti,
lopuks' toiveen hartaan täytti;
muudan lauhan lempee,
hempeen lämmin lounatuuli: Lupas' kaikkein parhaan.

Neuvoi - tuolta pilvet puuntaa,
lennät tuolta kuun taa - tuota suuntaa
ja siitä sitten sinivuoren sumun yli.
Siellä oottaa kurun vehree vehmas syli,
kasteenraikas odelmainen onni.
Näin se mulle vihjas.

Lupas' lemmen nuoren kauniin auliin,
sieltä löytyvän jos vain sitä hakee sinnikkäästi jaksan.

Aloilleni asetuin ja paikkaa tarkoin tutkin,
mut' korostunein arvoin harvoin kiinnostavaa keksin,
vaikk' sitkeästi etsin, sanaa kirjoin, muita hutkin.

Kunnes vihdoin löysin nupun, ihanaisen, minun ehdoin,
uuden kukan - hänet kohta hullun lailla tahdoin,
hupun syrjään siirsin,
kielin, suukoin siihen tunteet piirsin.

Sitä omakseni ainiaaksi oitis mielin.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TiLiTANTTi PUTOAA OKSALTA

TiLiTANTTi PUTOAA OKSALTA

Ensimmäinen tippa tai pisara,
lukijasta riippuen harmi tai piristys,
osui nokilasini sankaan.
Pirskautti osiksi hajonneet pikku helmet
kasvoilleni virkistäväksi kylyksi.
Tirskahdin riemusta.

Keväinen lempeä lounas leyhäytti hiuksia,
kutitti tukolla nokkaa säteen kera kilvan.
Sai sen aivastamaan, pärskähtämään järkyttävästi.

Munaskuita myöten - tiedätte tunteen:
Sietämättömän hivelevä, hellän kiehtova pehmeä tunne,
joka järkähtävän päättäväisesti yltyy,
kuin volume-nupia kiertäen kyltymättömäksi kutinaksi
Aram Hatšaturjanin Spartacuksen tapaan;
tyynestä levollisesta huilun ja oboen harmoniasta
pauhaavien pasuunoiden ja patarumpujen
kakofoniseksi myrskyksi.

Ahnaita sisäänhengityksiä, holtitonta käden hapuilua,
kyynelöintiä ilman iloa, surua, puutetta tai kurjuutta.
Tulevasta purskahduksesta pidättäytymistä
taitavan lempijän tavoin ja sitten,
kuin teinipojan tai kokemattoman sulhon ruiskaus,
karkuutus, waltava pärskähdys,
lasit loikkivat rantteelle, hattu tuiskahtaa hangelle,
pieru vapautuu myllertävästä sielusta.

Aktin päätteeksi mahtava räkätanko á la Juha Mieto
roikkuu nokasta ylettyen leuan yli rinnuksille.
Liimautuu salamannopeasti juuri pestyyn villapaitaan,
sen jokaiseen hapsottavaan karvan kärkeen.

Tilitantti putoaa oksalta,
nielaisee koirunkarvatupon silkasta säikähdyksestä;
sen ehdin vilkasta,
juuri kun se ennen maata levähyttää siipispankkonsa
ja pelastuu hukkumasta nuoskaan.
Metsä jatkaa laimeaa tuhinaansa,
puikot kasvavat kaikessa rauhassa pitkin pituuttaan.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TASAN

TASAN

Eivät mene onnenlahjat nyt tasan. Elämme aikaa jossa ahnehtimalla kerätyt rikkaudet haihtuvat ilmaan ja vain pahanpäivänvaralle veroparatiiseihin kätketty varallisuus merkitsee jotain kiinteän omaisuuden lisäksi.
Se on kovin ikävää että niin suurella vaivalla keinotellut ja tyhmemmiltä puijatut omaisuudet eivät säily, eivät edes paremman wallasväen huostassa.

Köyhiä ryysyreppanoita, rupusakkia ylipäänsäkin, lama ja onni kohtelee paljon helläkätisemmin. Tuulenhuuhtomasta perseestä kuin ei voin paljon enempää raapia. Sen uskoo jo länsi- ja itämainen keinottelijakin, verottajan ja markkinointikoneiston lisäksi.

Kun kuluttajien riittävän pitkä paasto syksyyn mennessä kulminoituu fantastiseksi huipentumaksi á la Katainen, alkaa kaupan monopoleissa punaisten lappujen aika.
Deflaatio pudottaa hinnat vihdoinkin inhimilliselle tasolle. Voilá.

Olisiko jopa niin että tämän päiväinen kevätpäivän tasaus on merkkipäivä joskus tulevaisuudessa siinä mielessä että syyspäivän tasauksen aikaan, puolen vuoden päästä 22.9. saamme eineitä jo huomattavasti nykyistä edullisemmin. Niinkö joutuvat SOK ja KESKO taipumaan monopoleissaan

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kevätpäiväntasaus eli Aries-piste ja mitä se on:
Aries-pisteen Greenwichin keskiaika muutetaan asteiksi, jolloin saadaan Arieksen tuntikulma GHA, Greenwich Hour Angle. Tähän Arieksen tuntikulmaan liitetään sideerinen, kiinteä, tuntikulma.
Näin on muodostettu havaitun tähden Greenwichin keskiajassa oleva tuntikulma.

Tähän tähden tuntikulmaan lisätään merkintäpaikan itäinen, tai siitä vähennetään merkintäpaikan läntinen, longitudi. Näin muodostuu tähden havaintohetken tuntikulma LHA, Local Hour Angle. Tämä on tätä.

Taivaankappaleen LHA ja deklinaatio sijoitetaan ns. merenkulun pallokolmioon, josta logaritmilaskutoimituksen avulla ratkaistaan taivaankappaleen laskettu korkeus kahden suorakulmaisen pallokolmion avulla.
Ei sen kummempaa! Tämän tietää kaikki. Wikipediasta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kevätpäiväntasauksen aikaan yö ja päivä ovat kaikkialla maailmassa yhtä pitkät. Mustikkamaillakin. Se onni vain vaihtelee siellä enemmän kuin täällä. Muuten kyllä sama ikiwanha maailma. Niille jotka jotenkuten kykenevät irrottautumaan nykymenosta, tämä päivä saattaa olla jonkin sortin kevään alkamisen hetki. Alkusoitto. Housut siis pois ja hauskanpitoon!

Kultainen kehrä, ajast'aikaa ympyröity risti - symboli, siirtyy tänään 20.3. ajassa ja elossa, taivaanpallon eteläiseltä puoliskolta pohjoiselle ja meillä päivät tästä eteenpäin sen kun vain pitenevät.

Napapiirin pohjoispuolella kuten täällä Ultima Thulessa, asia kääntyy sille mallille, että meidän päivämme jatkuu toukokuun alkuun saakka sukkelammin kuin piirin etelän puolella ja lopulta yö katoaa meillä typö tykkänään. Yö lakkaa tyystin olemasta koska aurinko näkyy koko vuorokauden ympäri.

Tänään alkaa kaukaisella Pohjoisnavalla puolen vuoden pituinen kesäaika ja etelänavalla kaamos.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Wanhat jumalatkin ovat olleet kevätpäivän tasauksen aikoihin parhaimmassa vauhdissaan ja ovat he antaneet tavallisille kuolevaisille monen monta oiwallista syytä erinäisiin hilunpilttuisiin. Olisiko tässä päivässä aivan hyvä syy heittäytyä melko holtittomaksi ja alkaa juhlimaan markkinahömpötyksen kompastelua?

Tämä tuokio oli etenkin Jumalattarille eroottista juhlaa. Osa saapui maan päälle vähäpukeisina nauttimaan aisti-iloista kuolevaisten kanssa. Tuskinpa sellaiselle hekumalle kampoihin pani yksikään miehenpuoli? Veikkaan että jos joku alkoi esittää nuhteetonta wanhaa poikaa, se poltettiin sukkelaan roviolla kerettiläisenä vaikkei ideaa oltu vielä ehditty keksiäkään. Waimoväen orientoitumisesta vapaaseen seksiin Jumalattarien kera historiassa ei ole juurikaan tietoa.

Ne Jumalattaret, juuri ne löyhäperäisimmät, ne jotka varomattomista iloitteluista sattuivat tiinehtymään, synnyttivät etupäässä auringonjumalia, tietty. Ja joku selityshän sille piti keksiä, holtittomalle naiskentelulle, kun menivät takaisin taivaisiin, joten tarujen mukaan nämä hedelmöittyivät neitseellisesti, jo pelkästä sormella hipaisusta. Joopa-joo. Seli-seli. Uskovatkohan Jumalat toisiaan?

Niinpä sitten kaikkien yllätykseksi, yhdeksän kuukauden kuluttua, joulun tienoilla, uudet jumalat tupsahtivat maailmaan. Viattomista neitseistä.

Yhdelle syntymätapahtumalle noista edellä mainituista joku paavin kelmi joskus 4:llä vuosisadalla jJk. keksi antaa merkityksen Jeesuksen syntymäpäivä.
Siitä ideasta ovat sitten kaupustelijat täysin rinnoin ottaneet ilon irti. Ja rahastaneet viimeisenkin lesken rovon.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Muinaisina aikoina entisessä Roomassa, taisi muuten olla Lempo soikoon jo ennen Talvisotaa - muistelen, vietettiin kevätpäivän tasauksen aikoihin orgioita tunnetun viininmaistajan Bacchuksen kunniaksi. Kreikassa sammahtanut Dionysos , edellisen inkarnaatio, etten sanoisi kaksoisveli, kapaisi ylös kuolleista ja tästä ilostuttiin sen verta runsaasti että hänenkin kunniakseen järjestetyissä kekkereissä viini virtasi ja alastomat naiset ilakoivat kovin paheellisesti. Syntiä ei kyllä tehty. Sitä ei oltu vielä hokattu ideoida.

Tiedossa on että niihin aikoihin myös muudan Persefone palasi bileisiin mukaan takaisin Manalasta kun sai kyydin lautturi Kharonilta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Anglosaksisessa kinkerpiirissä keksivät vasta jälkikäteen kopioida muinaisten foinikialaisten Astarten, hedelmällisyyden ja seksuaalisen rakkauden jumalattaren, jonka puolestaan foinikialaiset olivat ehtineet kopsata mesopotamialaisten Ishtarista ja antoivat sille kylmästi ja hämäysmielessä nimen Ostara. Tekijänoikeuksia ei tunnettu. Tai myönnetty. Teostot sun muut oli vasta suunnitteilla.

Panivat sen sutturan saapumaan sitten maan päälle jäneksen muodossa nauttimaan aistillisista iloista. Joopa ja joo, kaikkea se saksalainen keksiikin, ainakin ameriikan saksalainen (Hugh Hefner)

Näihin kekkereihin liittyivät myös monet hedelmällisyyttä edistävät taiat. Ostaran uskottiin jäniksen muodossa munivan hedelmällisyyttä lisääviä munia??? Ei mitään arkisia papanoita kuten tiede yrittää väittää. Ei sinne päinkään. Nämä Ostarat muni silkkaa Viagraa. Ja ilman reseptiä!

Tästä syystä korvaukseksi ynnä vastalahjaksi juuri tälle Jumalattarelle erityisesti waimoväki kuunnostautui, kiikutti ja uhrasi kukkia ja värjättyjä munia hymyssä suin. Päänsärystä ei sen kummempaa meteliä nostettu. Pieni episodi tosin sattui kun muudan suomalainen kukko värjätyt munat nähtyään meni ja tempasi riikinkukkoa turpiin ja pieksi kanansa.

Villeimpien kertomusten mukaan juhlissa harrastettiin aika estottomasti myös seksuaalista kanssakäymistä. Pyrittiin hameen alle vaikka Ukon juhlaan oli vielä kolmisen kuukautta. Pääsiäismunien perinne on siis varsin eroottinen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kevätpäiväntasauksesta on vanha kansa ennustanut myös tulevia. Jos tuli lunta tupaan, katto oli rikki ja mitä hetimmiten kipaistava paikkaamaan.
Jos taas isäntä tuli Ostaran luota vasta aamuyöllä kotiin - ei ollut asiaa vielä wappunakaan vaolle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä TASAUS-juttu epätasaisille!
........

murphyn laki

"Jos tänään päätät mennä huomenna kuvaamaan talven törröttäjiä,
niin on warmaa että aurinko paistaa vaikka minkä tekisi!"

ON OLEMASSA LAKi

ON OLEMASSA LAKi

Jos tunturissa umpihaalarissa ennättää hätä nousussa,
se ylös hopulla lennättää,
muutoin on joutuin housussa,
koska vetoketju säännönmukaisesti jää jumiin
ja iskostuu ainiaan vainoomaan painajaisuniin.

Muulloin se ei pysy kiinni ja kulkkuun tuulee
vaikka sitä luulee että se estää vinkan sisälle vetimiin,
evää kevään pääsyn luihin ja ytimiin,
alle ujoimman intiimin rääsyn.

Ylhäällä päällä - hyvälläkin säällä,
uhalla puhaltaa,
hiki haihtuu, eetos kuihtuu,
tunne vaihtuu nousun kuumasta kiimasta hyiseen viimaan.

Aatos turtuu, mieli murtuu
ja jos ei siitä tokene,
on piankin housussa se mikä uhkasi nousussa.

Ei auta kun porkat kinokseen viskoa,
kiskoa haalari auki,
hoitaa asia ja tarkistaa ettei sivakoiden kannoille
eikä huppuun osu hosuessa.

Jos myötäseen mennessä tuoksuu - EI HÄTÄÄ,
se on vain Murphyn laki.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KOHTU JA LOHTU

KOHTU JA LOHTU

Täpärä, arvoituksellinen, epämääräinen hämärä;
se valuu tunturin tälle puolen epäselvänä.
Tismalleen samaan aikaan,
kun toisen puolen punaoranssinen valoseinä valuu
esi-isien henkien luo.
Salaperäiseen tarujen maahan,
pimentoon, taivaanrannan taa,
viettäviä, ristiriitaisia runokuruja myöten;
laulaen menneiden aikojen wäkeviä säkeitä.

Ja ne kultareunaiset pilvet. Kultareunaiset pilvet.

Tiukka sini vaihtuu toviksi niukaksi pastelliksi
ja häilyy pois.
Hetki on mennyt.
Se kuuluisa sininen herkkä tuokio.
Runoilijain kohtu ja lohtu.

Vain kajo enää jäljellä,
verkkokalvoilla viipyilevä hailea sammuva kajastus.

Hetken tunne on kuin autiossa, pimeässä maassa,
kuni linnunrata kirkkaine pisteineen alkaa piirtyä esiin.
Äänettömine humuineen ja sumuineen.

Jäljellä on tunne, viipymä lämpimästä valosta.
Kaipaus uudesta huomenkoista ruusunpunaisena
taivaanpiirin yllä.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KORRET

KORRET

Nollan tienoon pakkasessa, sudenhetken päättyessä,
koin koittaessa koillisen piiriä raottaa,
raotan parahtavaa uksea ja pujahdan taivasalle.

Nakkaan valmiiksi pakatun repun selkään,
en pelkää että joku pitää hulluna.

Hullujen ei moista tarvitse pelätä aamuisin.
Sivistyneet nukkuvat vielä peittojensa alla,
uneksivat täpötäysistä ostoskoreista.
Korkeintaan naurahtavat unissaan tyhmille.

Sovitan sivakat alle, pujotan päläät
ja tukin kippurat mäystimiin.
Kurkotan seinäviereen nojaavat porkat kouriini
ja tyrkkään kerkät herkkään yölliseen vitiin,
ynnä annan alkuvauhdin rantteelta myötäleeseen.

Notkosta alan kivuta vilttoa kallasta.
Arka valo tulee edestä.
Kapuan hohdetta kohden.
Ensimmäiset kuuraiset korret osuvat silmiini.

Tämä on hyvä kolkka etsiä hereää kauneutta.
Sellaista joka panee raavaan uroon lirauttamaan
muutaman kyynelpisaran tunturin pintaan.

Tietysti jos akat ei ole näkemässä.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

kolkytä

Yykaakoonee-kuvakotkotus jatkuu.

Tässäpä kaikille tuttu Niittyleinikki (Ranunculus acris),
saameksi: Fiskesrássi

Sillä on kuten näkyy, 5 terälehteä jolloin kuudesta leinikistä
niitä kertyy haasteessa vaadittava määrä.

Vaikka tästä näön perusteella saisikin aivan oiwallisen kesäsalaatin,
niin sen sisältämän ranunkuliinin hajoamistuotteena syntyvä
protoanemoniini aiheuttaa sisäisesti nautittuna kammiovärinää
ynnä hengityselinten vajaatoimintaa.

Eli en suosittelisi kovin herkästi lähisukulaisille.

Lisätietoja

KUVAiLEMASSA

KUVAiLEMASSA

Pek-pek, peukku-peukku, pek-pek! Ensimmäinen ääni tuntikausiin selkosessa. Riekko perhana omistelee marastoa jonka yli olen kapuamassa juuri. Yksinäinen riekkoriepu, rievssat on sinnitellyt talven yli. Ihme ettei kettunen ole sitä napannut.
Ei taida sille puolisoa tälle keväälle löytyä. Vähiin menee ennen kuin loppuu.

Kah, tuossahan sen jäljet on, liihotellut yöksi kieppiin ja siitä ponkaissut sitten eineelle, koivun silmuja napsimaan. Vähiin ovat huvenneet elikot kiveliössä, ketunjälkiä vain on runsaasti, jäneksenkin polkuja jonkun verran, purojen auteissa kärppäkin merkkinsä jättänyt. Loput kuuluvat poroille ja peltipailakoille.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Paras kai olisi jos ei inimisen jäljistä mainitsisi mitään, jatkaisi vain hidasta paarustamistaan pitkillä metsäsivakoilla kantamuksensa kera. Olisi helpompaa kun ei antautuisi tsottailemaan koko asiaa, vain kun sattuu ihan munaskuihin saakka.

Miksi pirulauta? Mikä se panee inimisen penikan moottorin selkään kavuttuaan vääntämään hanan täysille ja ajamaan jäällä tahi kallaassa ympyrää kuin hulluksi tullut koira? Mielipuolen lailla sekoittuu inimisen humeetti kun monta kymmentä konia potkii ja raastaa karstannetta persien alla.

Miksi sitä ei saata vain ajaa paikasta toiseen? Samaa jälkeä mitä muut jo ovat ensinnä menneet. Mäen kallas saattaa olla rauhallisen suksijan vinkkelistä kuin sateen pieksämä lehmänpaska, kynnöspelto. Sekaan on nakattu kaljatölkki, sipsipussi tahi tupakkiloota ynnä muuta roskaa mikä käteen sattuu tarttumaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Moottorikelkka on siitä ihmeellinen vekotin, että väsymättä se jaksaa kiskoa tunturin kupeeseen kokonaisen mäyräkoiran joskus parikin mutta siihen ne voimat sitten loppuukin. Edes nahkaa se ei joskus takaisin kykene viemään. Pulloista tai tölkeistä nyt puhumattakaan.

Olkoon pahkeinen koko asia, harmittaa vain. Nousen tämän kielaksen päälle ja katselen mihin kohtaa Šuvvuáivinjänkää osuin tästä suunnasta. Kuitenkin kammin pitäisi erottua selvästi. Sikäli mikäli tolkuissani olen.

Sivakoin tästä rantteelle, teen lapiohommat sekä putsaan piisin hatun. Sitten ei muuta kun raapasen tulet ja alan muuria lämmittämään. Siinä ehätän pari honkapölliä pätkiä ja halkoa ootellessa, kuni alkaa kunnolla vetämään.

Juon kohvet, einestän ja panen maate. Tälle päivälle riittää kun kuuntelen tulen räiskyntää ja nurkkien ääntelyä. Laiskottelen uneen saakka.

Aamulla vasta alan hoppuamatta valmistella kamerahommia. Jos sattuu semmoinen juohtumaan mieleen. Kiirettä ei ole.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

PiTKÄT KEVÄÄT

PiTKÄT KEVÄÄT

Toinen meistä yhdestä läks' juuri kevättä vastaan.
Outamaihin. Valmistelemaan sitä.
Susista enemmän kukan näköinen kuin kukaan.

Vaan pitkät on - keväät - Ultima Thulessa.
Muudan alkoi tammikuussa, jäät suli,
rinnassa korvensi tuli, sama ajatus molemmissa päissä.
Ja kaupan päälle täysikuu tunturissa - kerran kuussa,
ilmojen pidellessä nolona silmiään kiinni aina sen tovin,
tulisen kuuman ja kiihkeän kovin.

On hyvät oltava eväät jotta kaksi voi olla yksi.
Harmaassa autereessa puron lompolosta rukoilemalla,
pahoitellen, nolona ja anteeksi pyydellen - sanoisinko;
yksinomaan kontallaan neuvoteltua tammukkaa.
Ettei häiritse ei loukkaa kun avannosta kalan koukkaa.

Mutta on se sitten hyvääkin. Outokala.
Savussa aikansa köllittyään
muuttuu kuninkaitten herkuksi. Sekä yhden Prinsessan.
Peräruu'aksi levännyttä tunturiporoa
karpalokauluksella.

Matkaevääksi tönkkösuolattua raudunkylkeä.
Jopa niistä vaikka Inarin kirkkoon paanukaton latois'
ja naulais' kehdatessaan.
Tuulispäällä mennessään naurais'
kun miettis' muitten hölmistyneitä ihmetyksiä:
Nahkatornissa kalanahkainen katto!

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TARKiSTUSMiTTAUS

TARKiSTUSMiTTAUS

Puolipoutaisen pilvenlongan alla pälvellä loion - koipia oion,
viltossa kallaassa selkäpiillä, pahtaan nojaten.
Miellän maailman ahtaan.

Iirikset avoinna, väliin kiinni - taukoa pitäen. Yksin.
Niin paljon on ilmapiiri muuttunut sitten viimen,
että on syytä tarkistaa ettei täälläkin.

Tämä on hyvä sija. Hieno paikka. Tyyni kohta.
Selän takana satoja tonneja jyleää pahtaa.
Ei pääse pohjoisen hyinen tuiverrus luihin ja ytimiin.
Lahkeet eivät lepata, pikemmin roikkuvat velttoina,
kuin lippu tangossa tyvenessä leppeässä.

Etelä porottaa raoista, porot juoksevat kurusta,
palaavat karusta, säikkyivät hukkaa, pitkätukkaa.

Karstanne heijastuu silmiin nokilasien läpikin.
Joku pannahisen pyörre tempaa hyppysellisen ihviä
ja nakkaa ilmaan miljooniksi hopeisiksi hiukkasiksi.

Otan rennon asennon taljalla,
annan pään repsahtaa vasemmalle hartialle,
itään, horisontin reunaan, missä maa ja taivas yhtyvät.

Alan hiljalleen siirtää katsetta,
otan kiintopisteitä maamerkeistä.
Mittaan-mittaan ja mittaan, tauotta mittaan,
kuni pään pollukka repsahtaa oikealle hartialle.

Huo'ahdan helpotuksesta. Kaikki tämmaa.
Sama mitta. Maailma ei ole muuttunut, vain inimiset.
Taivaan piiri on edelleen yhtä pitkä kuin vuosi sitten.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TERVETULOA ABSURDiSTANiiN!

TERVETULOA ABSURDiSTANiiN!

Uskovatko jumalat toisiinsa? Sopii tässä vaiheessa markkinatalousunelmaa kai kysyä. Uskovat politikat toisiinsa tai kykyyn hoitaa homma kunnialla kotiin? Uskooko heimo?

Monen suu on tätä nykyä ymmyrkäisenä kun Fazerin Pepellä. Selityksiä, ontuvia osin tahi kokonaan, kaadetaan toistensa päälle. Wanhempi väki on kummissaan; eikö säästäväisyys olekaan "hyve" tai viisautta? Tyhjääkö on vuosikausia elää kituutettu ja kitkutettu väärin?

Pitääkö velattoman inimisenkin alkaa tekemään hillittömästi V€LKAA että koko heimo pelastuu? Pitääkö velattoman maksaa muiden tekemiä V€LKOJA? Sitäkö on yhteisvastuu, että yhdet tekee ja kaikki maksaa?

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Hyvin runsaasti näyttää siltä että tämänkaltainen markkinahulluutus on tiensä päässä. Sittenkin vaikka kaikki V€LAT suoritettaisiin sileäksi. Heimolle jää käsiin vain Musta-Pekka - kourallinen paskiaisia jotka oman nahkansa pelastaakseen puuhastelevat muiden piikkiin suoritettavaa ikuisiksi ajoiksi.

Toinen asia on sitten se ettei kenelläkään ole heittää peliin muutakaan järjellistä toimivaa vaihtoehtoa. Iniminen on inhimillisten heikkouksiensa vanki. Ahneus ja vallanhimo juottavat karvaan sopan niillekkin jotka ovat taudilta tähän saakka välttyneet. Sosiopaattien V€LAN maksajiksi kelpaavat kaikki joilla on mahdollisuus saada HETU - syntymättömät lapsetkin.

Nämä lapsirievut lasketaan valtion tulevissa budjeteissa V€LAN maksajiksi vaikka syytä heissä ei ole siihen edes perisynninkään vertaa.

Voi vain kysyä missä piilee kansakunnan järki. Eikö todella edesvastuutonta polittista demokratian irvikuvaa enää saada hillittyä? Onko polittinen syöpä koko heimon tuho?
Kuka täyspäinen vanhempi toivoo jälkeläisilleen tuollaista V€LKA-taakkaa?

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kovin monella keski-iän ylittäneellä vielä omatunto soimaa, onneksi, kun nyt ollaan valmistautumassa hoitamaan politikkojen tekemiä virheitä V€LALLA joka ulottuu lasten ja lastenlasten päälle - lastenlastenlastenkin. Sumeilematta, pelkällä polittisella valtakirjalla joka saataa päättyä kesken kaiken kuin kananlento. Väärä tyttöystävä lähettää textiviestin ja se on siinä. Vastuu loppuu siihen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tämän päivän tilanne kuvastaa suorastaan oiwallisesti juuri sitä 70-luvun muoti-ilmaisua, jolla edustuksellista demokratiaa kuvattiin:
"Heimo ostaa viinapullon ja ministeri tulee humalaan"

Nyt vain mittakaava on suunnaton, suorastaan mieletön. Ministeri ottaa polittisen vastuun sekä silmittömästi V€LKAA ja kansa perillisineen maksaa sitä mustankirjan sanoin aina neljänteen polveen saakka. Vaikka ei ne neljä sukupolvea oikeasti mihinkään riitä!

Huihai, jos nyt otetaan V€LKAA 60 miljardia €uroa, se on €uron sekuntivauhdilla lyhennetty juuri sopivasti ennen vuotta 4000. 60 miljardia €uroa V€LKAA = 120 000 €uroa/asukas. Ja V€LAN korot siihen lisäksi päälle. Syntymättömillekkin.

Tervetuloa Absurdistaniin!
Palataan V€LAN korkojen maksuun joskus vuonna 5000
jos täällä sattuu enää ketään olemaan kotona.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä V€LKA-juttu V€LAN maksajille!
........

kahvin hyvyydestä

Näkymä Muotkatunturin erämaasta eilispäivältä.

Suoppâjävruáivi (435m), pilkisti silmään kun ahmimme
puolipäiväsellä ulkoruokinnassa makkaraa, leipää ja kuivalihaa.
Tykötarpeineen.

Palan painikkeeksi, mikä myös mainittakoon tässä yhteydessä
kuriositeettina, ryystimme nokipannukahvia
ja nautimme siemaillen sen hyvyydestä.