HARHAKUVA
Täysin paikalleen pysähtyneet,
tyystin liikkumattomat puut kavahtavat,
kuin tuntisivat kosmisen säteilyn väreilyn kuoressaan;
tällin joka tyrmää ällin.
Murusia kaarnasta varisee karstanteelle tuulen syliin.
Heijaavat puolelta toiselle kuin iskuja ottaen,
wahvoissa jyleissä rungoissaan aihkit - lakkapäiset,
sanaseppoin, runoilijain puut.
En usko näkemääni; kuvittelen, hourin, kourin hiuksiani,
harhakuva se on, täytyy olla.
Ei liikkumattomat puut liiku!
Kohennan katseen taivaanpiiriin,
Tuliketun hännällään piirtämä viiru haihtuu hiljaa
ja häilyy jossain mielikuvituksen avaruuden takamailla.
Yli vuodenkierron siellä säilyy ja minä asetun.
Kultaisen kehrän saadessa täyden tehon
kettu karkottuu odottamaan kaamoksen pitkiä öitä.
Tilalle astuu kuulakas, alati vahveneva valo,
joka levittää runon ja sadun siltaa,
valo joka tekee tilaa ja avartaa taajuuksia
kulorastaan huilun lurituksille aistien nautittaviksi
kuun karatessa tunturien syleilystä esiin.
Oh-show-tah hoi-ne
Liikkumatonkin liikkuu elämän valon totaalisuuden aistiessaan.
VastaaPoistaJa elävä, liikkuva on vähällä jähmettyä toimiston keinovalon keskelle. Kiitos mielikuvasta
Oih, kevään aavistus:)
VastaaPoistaHarhaasi astuin, puun liikahtavan näin....
VastaaPoistakuun karatessa tunturien syleilystä esiin...
VastaaPoistaniin koskettavaa sanailua, runoilua, kuvailua ..
Kiitos taas, sait ajan pysähtymään ...
Reinelle:
VastaaPoistaTodellisuudessakin tulee ne väreilyt mieleen, vastavaloon katsottaessa.
Kiitos itsellesi.
Hejokolle:
Koskiko? No olihan se hieman raisu.
Hevoiselle:
No jos oikein tarkkaan katsoo... ynnä pitkään.
Hannelle:
On hyvä pysähtyä, näkee paremmin ja tarkemmin.
Hienoa sanailua jälleen kuvan kirvoittamana ehkä.
VastaaPoistaTanssivalle harmaalle pantterille:
VastaaPoistaAivan oikein - kuvan kirvoittamana.