SiLLANRAKENTAJA
Avaran tasaisen laakean aavan ahteelle astun,
huutamaan tuulelle; ei vain kuule, tuulee niin kovaa.
Selän takana siintää vaarojen alkava onea palle,
eikä sen katsomiseen tarvita jälkiviisaan
taapäin katsovaa knapsua silmää.
Siinä on, huomassaan salaperäinen utuinen vastaranta,
näkymättömine, kiehtovine salaisuuksineen.
Railoja ei näy, vain winkan aallottamaa kinosta
joka väliin nietosvalleina juoksee poikki puhalluksen.
Valo siintyy usvaisen linnikon läpi pehmeänä,
kaiken sisäänsä kietovana vaippana.
Säteensiltoja, ajattomia kansia, mitattomia kaiteita,
ei yhtään pilaria ellei kultainen kehrä tee hilpeää pilaa
ja järjestä hilaa kidepilven taakse.
Ummistan silmäni, leväytän laajakankaan ammolleen,
näen kahtapuolen aurinkoa kuin kultaisen riippusillan
ja sen mahtavat hilapylonit.
Kirvoitan mieleni, tuokiossa se alkaa rakentamaan
jalansijoiltaan jättimäistä hiljaista siltaa ei minnekkään.
Ellei kaarnepari lehahtanut kelolle varottamaan,
olisin kai ulottanut haihatukseni Jäämeren törmälle.
Oh-show-tah hoi-ne
kiitos aamunavauksesta...
VastaaPoistatunsin tuon tuulen ja melkein kuulin huutosi!!
onko joka torstai jossain joku kuva-runotorstai?
mikä osoite+..entä tarina maanantai+
ihanaa keksiviikkoa
Tuntemattomia runollisia sanoja on runossasi, joka yllyttää katsomaan kuvaa yhä uudelleen. Sanat aukeavat yhteydessään.
VastaaPoistaHannelle:
VastaaPoistaSiispä voin luottaa että toimii.
Pistin blogiisi osoitteet.
Tanssivalle harmaalle pantterille:
Niin minä uskon, että lukemalla ne sanat kyllä selviää.