KESKiViiKKO

KESKiViiKKO

Oli se päivä viikosta, pikkulauantai, se päivä jolloin erään ministerin väitettiin näkevän viikon molemmat sunnuntait kahtapuolen.

Koko warhaisaamun oli pari miestä tolvannut hikihatussa koivikkoisessa saaressa kaataen, karsien, pätkien, aisaten ja halkoen. Vuoroin virkaa vaihtaen. Oli siinä saaneet suoniliemet kyytiä ilman punttisalin vähäpukeista neuvonantajaa joka kai hassutellakseen piti aluhousujaan päällimmäisenä. Siitä oli maalikylässä puhuttu Toljakan baarin kusirännillä.

Pääosin miehet tekivät halkopinot kannolleen, mutta oli saaressa ehättänyt senverta paksujakin koivuja varttua ja niin pahoille rommakoille, jotta ne piti sieltä peltipailakalla kiskoa iillä. Osan sai kiskottua sentään hännällään.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Muuatta sellaista touhutessaan tukki vyörähti reeltä kinokseen ja kun Lierokainen sadattelun ja kiroilun jälkeen lopulta sitten purskahti äänekkäästi hohottamaan, katsahti Ryynänen kummissaan.

Lierokainen osoitti rekeä ja karannutta akanköynnöstä ja hohotti vaan edelleen. Ryynänen kohautti hartioitaan harmissaan, eihän tuo nyt mikään ihme ole että tällaisen hullun höyrypään kera sattuu pitämättömän vitsasiteen vääntämään.

Saivat yhdessä pungerrettua koivutukin rekeen ja sidottua uudelleen, touhusivat sen lanssipaikalle ja pitivät taukoa, vetivät henkeä. Karvareuhkat nousivat höyryävistä pörröistä kuin yhteisellä komennolla, lyyssin kaulusta avattiin ja onka kohosi tyvenessä keväisen kirpeässä aamupakkasessa pystysuoraan ylös. Ryynänen latasi piippunsa, Lierikäinen kaiveli ryppyisestä askista Riinpiissin nortin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Puhallettuaan tovin Ryynänen kurkotti keitinselkään ja nosti mustakylkisen kanan tukin päälle seisottumaan. Kaiveli repustaan sokeriropeen ja kuksan valmiiksi ja tarkkaili maailmaa. Ei siinä paljon keskustella tarvinnut. Molemmat tunsivat toisensa ja mielipiteensä mennen ja tullen, eeskahtaalle, taskunpohjia myöten.

Hetken kuluttua Lierokainen teki samat toimet, suurin piirtein. Yksi ero oli. Lierokainen oli Pulmu-miehiä, oli ikänsä harrastanut Pulmua, äitinsä tissistä oli kiskonut Pulmulla höystettyä terniä toiselle vuodelle saakka, kertoivat asian parhaiten tuntevat ompeluseuran akat.

Sirkku-miehiä taasen oli Ryynänen, kommunistin äiditön orpo. Ei ollut vaihtanut isänsä päähän iskostamaa oppia, eikä Sirkkua vaikka oli jo muutamat lamat ja lomat ehtinyt nähdä ja kokea.

Eikä siinä kummallakaan ollut mitään syytä toistensa sokereista nokkasille alkaa, ei kerrassaan mitään. Työmiehiä olivat, luotettavia molemmat, wiinaa kiskoivat - silloin kun oli tarvis, ei muulloin. Anhittomaan juopotteluun ei kumpikaan oikein mielellään alkanut.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Huilin päälle nousivat, lätkäsivät reuhkat nupillensa ja alkoivat samaan raavaan miehen halkosouviin jota jo katsoessa kaupunkilaiskosseilla tulee äitiä ikävä.

Mutta mikäpä oli kertojan katsella kun päivän alkaessa lämmittää lensivät lyyssit pinon selkään päälletysten, kuoriutuivat flanellipaidoistaan työlle persot miehet. Suonikkaat ropit pungertuivat ja vääntelivät kun nahkojen alla tekivät kovaa temmellystään kuivat, mutta sitkeät ja väkevät lihakset ja jänteet.
Ei pahalla silmälläkään noista olisi keksinyt synkinkään rasvavihainen lääkäri ainuttakaan ylimääräistä rasvan kipenettä. Ei sitten millään.

Vain ei tällaisia miehiä enää joka keskiviikko, joka paikkakunnalla, joka viikko eikä joka vuosikaan silmään satu. Vaan nytpä sattui ja ilo sitä oli katsella: Rehellistä työtä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Puoliselle hillitsivät itseään ja saapuivat asennolle, kohentivat tulta, syöntipuuta varustivat ynnä kopistelivat pannunsa ja laskivat ne tulen kielekkeiden nuoleskeltavaksi.

Ryynänen näytti valmistelevan läskikeperrystä, sen oli merkit hänellä. Ei ollut enää Wilssonin pintaa, piti tyytyä saatavilla olevaan savukylkeen, jota sitäkin sai enää harvoista kaupoista kokonaisina kylkipaloina. Ruisleivässä ruista oli pussin nimen verran. Huonot oli kantimet nykyisin kovaan työhön.

Lierokainen kaivoi repustaan vajaan Metsästäjänmakkarakangen ja siivutteli siitä reilun sentin paksuisia kiekkoja pannulle, lohnasi paketista voita kyytiläiseksi. Leivän oli hylännyt jo aikaa sitten toivottomana tapauksena.

Eineet lämpenivät, ne siirrettiin suoraan käkättimiin ilman juhla- tahi muitakaan ruokapuheita. Asiat olivat niin sanotusti hallussa.

Tupakoinnin ja kahvittelun jälkeen nousivat, Ryynänen ja Lierokainen, Ryynänen otti siutingin pinon päältä, lähti astelemaan reelle päin.
Lierokainen nappasi kirveen ja sahan, meni perässä.

Reellä Lierokainen kysäsi Ryynäseltä:
"Mennäänkö ryystämään oluet savotan jälkeen? Tämähän näyttää loppuvan jo tälle keskiviikolle."

Ryynänen katsoi Lierokaiseen ja hymähti lempeästi:
"Insignia naturae ratio illustrat "

Oh-show-tah hoi-ne-ne