JOUTSEN
Kasvoja vasten lämpimän tuulen leyhähdys.
Männyn tuoksu, ajan verkkaisa juoksu ja lumen kihinä.
Ensimmäinen vesipisaran tanssi osuu suoraan silmään.
Lisää tippumista harjoittelevia sulia tippoja, litimärkiä,
valuu pitkin kiiltävien puikkojen kärkiä.
Aamun ensisäteet taittuvat puikkojen huipuista
Kuvittelen äänettömän kilinän lisäkoristeeksi
kauniille warhaiskevään huomenelle.
Viherpeipon hirinä entää porstuan rapulle,
tavoittaa seisovan unisen haamun.
Kailotus virran mustan veden ääreltä,
kosken niskan päältä, kylmältä jäältä.
Pyörteisestä silmästä partaalle kavunnut Suuri Valkoinen,
oltuaan aloillaan, nousee jaloilleen,
ojentaa kaulaansa, kahmii siipispankoillaan ilmaa,
toitottaa loitommalla olevalle puolisolle,
asettuu uudelleen aloilleen.
En tiedä kauanko minä jaksan näkyä katsoa.
Jotenkin tuntuu että olen jo ilmaissut liikaa.
Kuitenkin näen tuolla, ylitse vuon, talvisessa myrskyssä
hurjina kiitävien tyrskyävien lumiryöppyjen takana,
valon pisteen pilkottavan.
Lienee kevät?

Oh-show-tah hoi-ne
Joko Joutsenetkin?
VastaaPoistaharmaavarpunen
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaAnonyymille:
VastaaPoistaJoutsen on elellyt koko talven Kettukosken sulassa.
Kommenteerauksen poistaneelle:
On se!
Oi, kuinka se on mahdollista? Siellä ei siis ole ollut kunnon talvee?
VastaaPoistaBubulle:
VastaaPoistaKyllä täällä kunnon talvi on ollut ja on yhäkin.
Joutsen on elellyt Kettukosken sulassa omine aikoineen. (Ei tämä kuvassa!)