KUVAiLEMASSA
Pek-pek, peukku-peukku, pek-pek! Ensimmäinen ääni tuntikausiin selkosessa. Riekko perhana omistelee marastoa jonka yli olen kapuamassa juuri. Yksinäinen riekkoriepu, rievssat on sinnitellyt talven yli. Ihme ettei kettunen ole sitä napannut.
Ei taida sille puolisoa tälle keväälle löytyä. Vähiin menee ennen kuin loppuu.
Kah, tuossahan sen jäljet on, liihotellut yöksi kieppiin ja siitä ponkaissut sitten eineelle, koivun silmuja napsimaan. Vähiin ovat huvenneet elikot kiveliössä, ketunjälkiä vain on runsaasti, jäneksenkin polkuja jonkun verran, purojen auteissa kärppäkin merkkinsä jättänyt. Loput kuuluvat poroille ja peltipailakoille.
Paras kai olisi jos ei inimisen jäljistä mainitsisi mitään, jatkaisi vain hidasta paarustamistaan pitkillä metsäsivakoilla kantamuksensa kera. Olisi helpompaa kun ei antautuisi tsottailemaan koko asiaa, vain kun sattuu ihan munaskuihin saakka.
Miksi pirulauta? Mikä se panee inimisen penikan moottorin selkään kavuttuaan vääntämään hanan täysille ja ajamaan jäällä tahi kallaassa ympyrää kuin hulluksi tullut koira? Mielipuolen lailla sekoittuu inimisen humeetti kun monta kymmentä konia potkii ja raastaa karstannetta persien alla.
Miksi sitä ei saata vain ajaa paikasta toiseen? Samaa jälkeä mitä muut jo ovat ensinnä menneet. Mäen kallas saattaa olla rauhallisen suksijan vinkkelistä kuin sateen pieksämä lehmänpaska, kynnöspelto. Sekaan on nakattu kaljatölkki, sipsipussi tahi tupakkiloota ynnä muuta roskaa mikä käteen sattuu tarttumaan.
Moottorikelkka on siitä ihmeellinen vekotin, että väsymättä se jaksaa kiskoa tunturin kupeeseen kokonaisen mäyräkoiran joskus parikin mutta siihen ne voimat sitten loppuukin. Edes nahkaa se ei joskus takaisin kykene viemään. Pulloista tai tölkeistä nyt puhumattakaan.
Olkoon pahkeinen koko asia, harmittaa vain. Nousen tämän kielaksen päälle ja katselen mihin kohtaa Šuvvuáivinjänkää osuin tästä suunnasta. Kuitenkin kammin pitäisi erottua selvästi. Sikäli mikäli tolkuissani olen.
Sivakoin tästä rantteelle, teen lapiohommat sekä putsaan piisin hatun. Sitten ei muuta kun raapasen tulet ja alan muuria lämmittämään. Siinä ehätän pari honkapölliä pätkiä ja halkoa ootellessa, kuni alkaa kunnolla vetämään.
Juon kohvet, einestän ja panen maate. Tälle päivälle riittää kun kuuntelen tulen räiskyntää ja nurkkien ääntelyä. Laiskottelen uneen saakka.
Aamulla vasta alan hoppuamatta valmistella kamerahommia. Jos sattuu semmoinen juohtumaan mieleen. Kiirettä ei ole.
Ei taida sille puolisoa tälle keväälle löytyä. Vähiin menee ennen kuin loppuu.
Kah, tuossahan sen jäljet on, liihotellut yöksi kieppiin ja siitä ponkaissut sitten eineelle, koivun silmuja napsimaan. Vähiin ovat huvenneet elikot kiveliössä, ketunjälkiä vain on runsaasti, jäneksenkin polkuja jonkun verran, purojen auteissa kärppäkin merkkinsä jättänyt. Loput kuuluvat poroille ja peltipailakoille.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Paras kai olisi jos ei inimisen jäljistä mainitsisi mitään, jatkaisi vain hidasta paarustamistaan pitkillä metsäsivakoilla kantamuksensa kera. Olisi helpompaa kun ei antautuisi tsottailemaan koko asiaa, vain kun sattuu ihan munaskuihin saakka.
Miksi pirulauta? Mikä se panee inimisen penikan moottorin selkään kavuttuaan vääntämään hanan täysille ja ajamaan jäällä tahi kallaassa ympyrää kuin hulluksi tullut koira? Mielipuolen lailla sekoittuu inimisen humeetti kun monta kymmentä konia potkii ja raastaa karstannetta persien alla.
Miksi sitä ei saata vain ajaa paikasta toiseen? Samaa jälkeä mitä muut jo ovat ensinnä menneet. Mäen kallas saattaa olla rauhallisen suksijan vinkkelistä kuin sateen pieksämä lehmänpaska, kynnöspelto. Sekaan on nakattu kaljatölkki, sipsipussi tahi tupakkiloota ynnä muuta roskaa mikä käteen sattuu tarttumaan.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Moottorikelkka on siitä ihmeellinen vekotin, että väsymättä se jaksaa kiskoa tunturin kupeeseen kokonaisen mäyräkoiran joskus parikin mutta siihen ne voimat sitten loppuukin. Edes nahkaa se ei joskus takaisin kykene viemään. Pulloista tai tölkeistä nyt puhumattakaan.
Olkoon pahkeinen koko asia, harmittaa vain. Nousen tämän kielaksen päälle ja katselen mihin kohtaa Šuvvuáivinjänkää osuin tästä suunnasta. Kuitenkin kammin pitäisi erottua selvästi. Sikäli mikäli tolkuissani olen.
Sivakoin tästä rantteelle, teen lapiohommat sekä putsaan piisin hatun. Sitten ei muuta kun raapasen tulet ja alan muuria lämmittämään. Siinä ehätän pari honkapölliä pätkiä ja halkoa ootellessa, kuni alkaa kunnolla vetämään.
Juon kohvet, einestän ja panen maate. Tälle päivälle riittää kun kuuntelen tulen räiskyntää ja nurkkien ääntelyä. Laiskottelen uneen saakka.
Aamulla vasta alan hoppuamatta valmistella kamerahommia. Jos sattuu semmoinen juohtumaan mieleen. Kiirettä ei ole.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ompa kaunis kuvatus! Nokikahvit maistuisi täällä Mannerheimintielläkin, mutta täytynee tyytyä keittimeen.. Nokea tääl kyl riittäis, vaan ei auta tulia sytytellä.
VastaaPoistaKuvailusi osui nappiin. Luonnon eläimet ovat joutuneet antamaan sijansa pörrääjille. Pörrääjiä lienee jo enemmän kuin "alkuperäiskansaa".
VastaaPoistaPeltipailakkaankaan ei enää kaljatölkki mahdu, vaan se lentää luonnonhelmaan. Helma kun ei niitä peitä vaan jäävät harakoiden peileiksi.
Vedäppä nyt lonkkaa ja hengähdä kotvan ajan.
Vatukka
Pörrääjistä sitä täälläkin ollaan huolissaan. Tekevät reittejään muka mennäkseen luontoon, missä moottorinpörinässä voisi kuulla luonnonääniä tai edes nähdä ehdi mitään, kunhan kierroksia löytyy ja volyymiä, niin siitä kait saavat kiksejä. Pilaavat tavallisen ihmisenkin liikkumisen luonnossa. Lapissa sitä varmaan vielä jossakin on luonnonrauhaa ja omiten oloa. Siellä sitä vois olla joskus mukava käydä.
VastaaPoistaMeilläkin ihminen ei jaksa ees postiaan laatikosta hakee ilman sitä härveliä eikä matkaa oo sataakaan metriä.
VastaaPoistaMut ihmettelen, et kuka SIELLÄ huvikseen pörrää? Pelottelee kaikki eläimet samantien.
Arjaannelille:
VastaaPoistaParvelle vaan pikkunuotio ja pannu siihen. Kerkiää keittää ennen kun palokunta-aate saapuu.
Vatu Kalle:
Tämä Ultima Thule nyt on vielä joltisenkin säästynyt, mutta kun katsoo jälkeä niin on helppo kuvitella millainen se on pahimmilla paikoilla etelämpänä.
Unel Mikolle:
Täällä Tunturi-Lapissa tuo vauhkoontuminen on vielä hieman aisoissa.
Mikäpä estää poikkeamasta muu kuin kehtaaminen?
Bubulle:
EXTREME-tyristit ne maksaa ja pörrää. On äiti kai liian varhan korjannut lelut leikkikehästä kun aikuiset ukot täysillä paahtaa.