tiistai 30. syyskuuta 2014

TUTTUA, TUTTUA


TUTTUA, TUTTUA

Tuttuja paikkoja - tuttujapa tuttuja,
tuttuja niin monien pitkien vuosien takaa,
että näyttävät vieläkin tutuilta;
ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut,
vaan maisema vain jympsähtänyt niille sijoilleen.

Sen verta kuitenkin lämmittävät vielä - nämät,
sekä tuo jo mailleen väistyvä aurinko
kun osuu naamariin ja saa kohvehampaan kolottamaan.

Josko asettelen muutaman risun ristikolle,
vuolaisen kiehisen ja tuikkaan tulen ritisemään;
parasta hoivaa olemattoman hampaan luulotautiin.

Höyryävä kuksa kourassa - kannon nokassa,
syksyinen metsä kahajamassa ympärillä;
tässä sopii rauhoittua.

Niin, mitäpä on ihmisen pitkä aika - pitkät vuodet;
verrattuna vaikkapa kiven pitkään aikaan?
Naurattaa jo koko ajatuksen vakavuus,
kannattaako edes ottaa puheeksi - heh-heh,
tavallisen kuolevaisen pitkää aikaa;
kohvekin läikkyy mokomasta häpsähdyksestä.

Hevoisella on isompi pää - poroillakin,
miettikööt net.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 29. syyskuuta 2014

ULKOMAANELÄVÄT


ULKOMAANELÄVÄT

Etelän puoli,
siellä täällä hailakoita eetoshattaroita häilymässä;
kuoleman harmaa Urbanistan nostaa kylmiä väreitä,
raapii hereää sielua.

Lukot ja kiellot eivät innosta itsellistä,
neitseelliseen atmosfääriin totuttautunutta.
Kivikylä on kipurajoilla;
mieluummin sitä vaikka Helvettiin ostaisi menolipun,
mutta luvattu mikä luvattu.

Parahultaisesti juuri,
kesken arktiseen hysteriaan sopeutuneen olotilan
kun järvien vedet ovat asettumassa aloilleen,
hyytymäisillään ystävällismielisiksi kansiksi,
läpikuultaviksi ihmeiksi mustikkamaalaisille.

Parasta on ulkomaanelävien harras ihmettely
kun alkuasukkaat kaikki - ei vain paras A-ryhmä,
muuttuvat loppusyksystä Jeesuksiksi
ja alkavat kävellä vetten päällä.

Osalla on muassa ne kalatkin ja repussa leipää,
mutta lisäksi tuura, nokisen musta pannu,
purkki pöönää sekä puinen kippo.

Ynnä äkkimakiaa tietty.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

PALOKÄRKi


PALOKÄRKi

Pakkasaamun rapsakka kirpakkuus piristää;
on seisottava rantteella kovin taiten,
etteivät kylmät vaatteet,
lähinnä lahkeet hipaise ketaroita.

Koiru yön aikana tullut hulluksi - kiertää väkkäränä,
laukkoo huushollia ympäri viidettätoista kertaa;
nurmikko vain pöläjää.

Huuretta pinnoilla,
lasilla hyytynyt jääksi asti,
ruoholla jäätyneitä kyyneleitä.

Selkosesta kuuluu palokärjen huuto,
lempoako se mokoma sekoilee - yöjuoksulta tulossa,
ilman jäänyt - puutteeseen kiljuu.

Vaan saattaa se olla niinkin päin jotta;
tuska se on mustanutulla punapäälläkin
kun sydäntä oikein räydyttää.

Niin kaunis huomen,
virkoaminen heräämään unen syövereistä
jo hyvissä ajoin ennen ylösnousua;
säde pisti silmään peilin kautta.

Että saakutti osaakin osua juuri.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 27. syyskuuta 2014

PYHÄTTÖ


PYHÄTTÖ

Jokaisella on oma mielipaikkansa;
kuolpunan runkojen välistä siilautuva valo,
mäntyjen pirteän raikas tuoksu - lakkapäiden humina.
Jotenkin se joustaa,
antaa tilaa tunkeutua syvälle sisään.

On tilaa hengittää,
huokaista;
aikaa ripustaa lyyssinsä kuoston oksaan,
nakata karahkaan
ja katsella wanhan tulipaikan ympäristöä.

Kekäleitä nääs,
ne ovat täynnäns tulipasilleja,
tulehtuvat herkästi jo muutaman,
kekoon ristikolle asetetun risun liekistä.
Siinä sinulle on sekä paikka että kohta tuli.

Mitä vielä?
Ongit aihkin kolosta pannun,
muutamalla harppauksella maaruskan yli,
kurotat norosta vettä,
palaat - lykkäät keitinpuun nokkaan.
Siinä kaikki.

Aihkimetsä tulisijoineen on pyhättö,
sielun ja luonnon yhteinen tila.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 26. syyskuuta 2014

KAKKULAPiO


KAKKULAPiO

Joen ranta täynnä pieniä kuiskauksia,
suhiseva kaislikko,
väkevän virran äänetön möyrintä;
haaparassi viimeisine havinoineen
kun leyhähdys kahisuttaa lehtiä lopun edellä.

Mitätön kynsituli sinnittelee elämästään,
tuoksuttaa haistinta - hämärtää,
tuulenviri vie savua usvaiselle kuvastimelle;
yhtyvät julkeasti siinä silmien edessä.

Ovat keskenään kuin wanhat tutut
jotka kietoutuvat syleilemään toisiaan
jälleennäkemisen riemussa,
entisiä hyviä aikoja muistellen.

Syrjään nostettu,
jäähtynyt nokipannu oneana
maailmaa nähneen raihnaisen kuksan vieressä.

Tämä ehtoo on nähty,
pian pannaan pillit pussiin
ja nuotit nippuun.
Hopeinen kakkulapio törröttää valmiina
sinisen rannan unihiekassa.

Syys jää muhimaan liemessään yön siimekseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 25. syyskuuta 2014

LiEPEiTÄ


LiEPEiTÄ

Radion avaaminen uutisille todisti
jälleen ounastelut oikeiksi;
maailma on kuorrutettu ihmispaskalla.

Kauankohan vielä kestää
kuni pallo ravistaa itsensä puhtaaksi
näistä ahneuteen ja vallanhimoon
sairastuneista Narkissoksista?

Pallon tehtäväksihän se jää,
ihmisistä ei ole mihinkään - surullista,
töllöttävät ihastuneina samaistumisen kohteitaan,
haikailevat omaa oksaa
ja pääsyä roikkumaan siitä kynsin hampain.
Vaikka velaksi.

Kukaan ei rohkene kertoa heille:
Velka on niin iki-ikiwanha kahle,
että jokaisen joka aikoo maksaa velkansa,
pitäisi jättää se aina ottamatta.

Pakenen kuolpunaan - kohotan metsän reunan lievettä
ja pujahdan sinne atimaan.

Kuin kuunaan puberteetissa ennen muinoin,
joskus Talvisodan jälkeen - tyttöjen hameisiin;
että se oli mukavaa ja hyvin runsaasti luonnollista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

LAiSKUUDEN iHANA SYNTi


LAiSKUUDEN iHANA SYNTi

Väärä puoli,
manaan synnynnäistä laiskuutta
joka on tehnyt sellaisen pesän humeettiin,
ettei paremmasta väliä.

Joen toiselta ahteelta saisi kuvattua
joltisenkin kuvallista koivuruskaa
heijastumassa veden kalvolle
auringon viime säteissä;
hetkeä ennen kuin
ilmakehä suodattaa sinisen pois
ja luomakunta joutuu punaisen haltuun tuokioksi.

Venhoni,
pursi kevyt kuin varhainen terhen joen kuvastimella;
tämä keksintö pitäisi saada ranta-ahteelle
lojumaan valmiutta.

Ei näytä tapahtuvan mitään sen suhteen.
Niin hyväksi haahteni ei sentään ryhdy,
jotta pelkästä haaveesta itse itsensä rantaan hilaisi.

Pikkuhiljaa epäilyttää,
että tuo laiskuus on kaapannut koko kehon
ja etenee hautumalla.
Syödä vielä antaa ja juoda,
työtä vaan ei anna tehdä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 23. syyskuuta 2014

TERVEYSVAiKUTTEiSTA


TERVEYSVAiKUTTEiSTA

Taivaanpiiri raottuu,
yrittää uudemman kerran tehdä pesäeraa
synkkyyttä uhkuvaan pilvimassaan.

Lyö kiilaa kuultavimpaan kerrokseen,
sinnii ja sinnii,
lopulta tuikahtaa läpi ensimmäinen säde,
pudistelee itsensä vapaaksi hämytomusta
ja käy silmäänpistämään täydellä teholla.

Viimeisetkin unihiekat varisevat
kun taivaanranta raukenee,
ruso päihittää pimeyden,
paisuu synkän päälle;
kultainen viiru piirtyy koko horisontin ylle.

Jalat kapsahtavat permannolle,
tai tupsahtavat - osuessaan suoraan nutukkaisiin.
Pinkeä ponkaisu,
silmiä hieroen vesipannun suuntaan,
NAPS - alkaa tohina.
Sininen valo kuplii - enemmän tässä kohvetta kaipaa
kuin aavemaista tunnelmaa.

Huomen saa yhtä matkaa aamiaisen kera;
terveysvaikutteiset pekonit ja munat houkuttavat,
koukuttavat tuoksullaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 22. syyskuuta 2014

ERON HETKiÄ


ERON HETKiÄ

Ajassa on vienon suruvoittoinen sävy,
yhä enempi osa lehdistä luovuttaa,
irtisanoo suhteensa emäänsä,
hylkää ritvansa.

Tanssahtelee piruetteina maahan;
lehahtaa laitimmaisen immelmanninsa
ja käy maatumaan kotikonnuilleen,
antautuu maaperän ötökkäisten haltuun.

Viimeinen matka,
näiden matkamiesten viimeinen matka
käy ilmojen halki värikkäänä,
lehtisade on kuin jotain jatkoa Liisa Ihmemaalle.

Jos vielä kaikista aurinkoisten syyspäivien
hyvää tarkoittavista ennustuksista huolimatta sataa,
niin AH, AH ja AH!

Litsis lätsis.
Mikä euforia
kun märkään asuun takertuu koivukujan
kaikki syyspuhurin irti ravistamat lehdet.

Valmista tulee äkin,
kaljuuntuneet pöheiköt valmistautuvat
ensilumen märkään taakkaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

MiELENKUViTTAJA


MiELENKUViTTAJA

Syssyn ensimmäinen lehti ehti maahan saakka;
taakka joka kannettava jokaisen kesän jälkeen,
suruvoitto toisille - melankolian onean kapea apeus,
toisille eksoottisen komea,
kuulauden hurmaava upeus.

Hereitä usvalepeitä lipumassa matalaan vastavaloon,
haamujen tanssia aamussa,
haaveiden aaveita kahareisin autereella,
menninkäisiä tonttuilemassa keijujen kera;
kun mielenkuvittajalle antaa vallan vallan,
niin näkeehän se.

Näkee;
kurkiauroja auraamassa ensilunta tunturin kiirellä,
pullean herkullisia - rasvassa tiriseviä hanhia
marssimassa ilmasiltaa lounaaseen lounaaksi,
nuorten joukaisten torviseitsikko
tuuttaamassa kamarimusiikkia lepopäivän ratoksi.

Syksy saa,
verkot lähes tyhjät;
muodon ja uskon vuoksi pari siikaa,
viidestä leivästä ei puhettakaan.

Eikä itse kaverista jälkeäkään kuvastimeksi
siloutuneessa vedessä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 20. syyskuuta 2014

SiVUJUONi


SiVUJUONi

Lännestä puhaltaa koleahkosti,
veto kuitenkin tuntuu vain viileän huokauksena
raappahousujen suojaamissa kintuissa.
Ja kevytsappaissa suorastaan vielä hikoillaan;
intiaanikesän jäljiltä jälkilämpöä.

Froua istuu tuhdolla arkihameessa,
kiskoo soutimista tasaiseen tahtiin koivet harallaan,
mielipiteet säästä sinkoilevat eeskahtaalle,
sen mukaan minkä tuulelta jää väliin tilaa.

Vaan somastipa se siinä tuhdolla kiikkuu rietas,
vähä kerrallaan - joka toisella kiskaisulla ehken,
hivuttautuu helma ylemmä ja ylemmä;
aiheuttaa peränpitäjällä pikaista päässälaskua.
Pian eetos ennättää jo kokan sivu
ja viittoilee julkeasti ruskaisen rannan suuntaan.

Kurkotus soutaja yli.
Matkaa poijulle vielä puolisen kilometriä,
hulmuava lippu näkyy taivaanpiiriä vasten.
Se sieltä mihinkään katoa yhen äkin;
pienen sivujuonen takia.

Mela painuu syvemmälle veteen,
kuin huomaamattaan alkaa vääntämään keulaa;
pieni tovi ja kokka karahtaa santaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 19. syyskuuta 2014

COLORUM


COLORUM

Ruska on orastellut puskissa jo hyvän aikaa,
kuitenkin joku sykäys puuttuu - arastelee;
erinomaisia aloituksia kyllä koivulta,
jopa sienivapaita lehvästöjä räköttää keltaisina.

Vaan haavat,
ne jotka näkyvät normaalisesti julkeina haavoina
tummissa kurujen kallaissa - varjonkin puolella;
nyt sama metsä siintää liukuvärjättynä yhä,
ankarasta kasvun vihreästä leiskuvaan keltaiseen.
Haapametsän kokokeltaiset läntit puuttuvat.

Maaruskaa nimeksi,
punaisen osuus jää etupäässä
ja pääosin ravin rentunruusujen soukille harteille.

Suoraan sanoen vaivaiskoivujen
ynnä juolukoiden oranssi,
sianpuolukan lähes karmiini ovat hakusessa,
jos tässä ei terhistäydy
ja ala suunnittelemaan vastamäkiretken hetkeä.

Siellä - kiirellä,
siellä sitä näkee oivallisen hyvin oman,
arktisen hysterian ruskansa koko kuvan.
Mutta mitäpä sitä tuiki tavallinen ihminen,
muuta nyt keksisi tahtoakaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 18. syyskuuta 2014

AiNEKSET


AiNEKSET

Värinää suonissa,
värien sinfonia kaikkialla minne näkimet ulottuu;
dramaattinen esirippu ainakin,
vaikka draamasta ei vielä tietoa.
Jotenkin veren kohina kiihottaa,
saa purkautumaan riettaan hohotuksen.

Huurtehista jänkää pinttelevä jänis pysähtyy,
haaristelee pikku tovin;
korvat yrittävät saada otetta äänen suunnasta.

Ei onnistu,
varmuuden vuoksi wemmelsääri kiihdyttää laukkaan
ja katoaa pounikkoon.
Että sellainen ristiturpa.

Hiljaisuus tasoittuu yhdessä leijuvan usvan kera,
lenseä lämmin valuu kallasta,
tavoittaa ihastuneen, kuvaan liimautuneen katsojan,
muiskauttaa hereän suutelon poskelle.

Sarvas tulee vähäistä kurua - wanha karilas,
nujuaa kuoston käkkärän kera;
pärskylläänkö jo mokoma?

Draaman ainekset kauniissa hetkessä;
sydäntä pesettää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

OMENAPiiRAS


OMENAPiiRAS

Vilu se hieman karauttelee,
enimmäkseen kinttuja vain;
veen päältä kun kostea hönkäys,
eikä raappahousujen alla mitään kuumaa seksiä,
pelkät paljaat - vähäkarvaiset ketarat,
linnunlihalle pakkaamassa.

Muuten tässä kyllä menettelee.
Jos oikein alkaa vilustaa,
eikä Ahtolassa osoiteta kovin suurta kiinnostuksen
heräämistä meikäläisen kiillotettuihin pellinpalasiin,
niin tulet kai tässä joutanee tehdä.
Kylläpä se siitä sitten.

Hiljaista on vesimaailmassa,
taitavat olla asukit laatimassa pakotteita jollekin,
ei piston pistoa vedenkalvolle,
vaikka kuvastimena pärjäisi,
niin siloisa pinta - koko tunturi mahtuu kehykseen.

Riippi auki ja Kuortakin tervaista keloa ristikolle,
kiehiseen kipinää,
eiköhän kohta iloinen valkia loimota
mustan kanan kylkeen.

Kyllä net nokipannukohvet huonoa saalisonnea
kovinkin lievittää - etenkin omenapiiraan kera.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 16. syyskuuta 2014

SAMAAN SYSSYYN


SAMAAN SYSSYYN

Nämä hilpeät ilmiöt mielen syövereissä;
kuivaa rankkavesisadetta pölisemässä siihen malliin,
että hengen päälle käy.
Käy muttei ahista.

Tyyntä tuulta puuskuttamassa niskaan;
liehumattomin letein.
Pakkasnatturoita tanssimassa kepeinä lepeinä;
piruettia mennään - väliin menuettia,
laskien kirsin pehmentämään maahan
jota kattaa sula jää.

Noiden jäljiltä tuleva talvi ei tunnukkaan
enää hassummalta - enempi ilolta.

Kun tuohon mokomaan väkevään soppaan
lisää vielä ilmastoinninmuutoskerraston,
suorastaan ihan lupaavalta alkaa vaikuttaa.

Täytyykö vielä tulevaisuussuunnitelmiin tyyten
kuulumaton lisätoivioretki tehdä talven ihmemaahan?
Kylläpä se humeetti nyt sellaisia viitteitä antaa.

Täältä pesee;
oppikirjat uusiksi - samaan syssyyn lukujärjestys.
Nokka pohjoisen suuntaan - arktista hysteriaa päin.
Matkaliput olkaa hyvä!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 15. syyskuuta 2014

TATTiMAA


TATTiMAA

Sarastus - jaappanilaisten "akatsuki",
valon lupaava orastus uudelle huomenelle.
Tattiaamu.

Se on niitä sielua liikuttavia hetkiä
jotka saavat aikaan väristyksiä;
aiheuttavat haihattelua ajun huikentevissa osissa.

Niitä hetkiä joita on talletettu humeetiin väkitukku
kaiken hulvatun varalta jo ennakkoon;
vaikkapa jotta josko tulisi huono päivä.

Vaan eipä tarvitse varastosta ottaakkaan,
musta pässilauma taivaanpiirillä perääntyy,
lipuu naapurikinkerpiirin puolta;
sataa vetensä sinne palkiseen.

Tattien kekkerit jatkuvat jauhoisessa kuolpunassa,
männyn juuret pukkaavat alvariinsa ruskeaa lakkia;
tarkkakuuliminen kuulee niiden pulpahtelut,
likipitäin suurinpiirtein samaan tapaan
kuin Ukon juhlan tienoilla kuuluu viteliköstä
lempiväisten ääniä.

No nämät sienet tietysti pieteetillä;
eivät riettaan himon suoltamalla kiimalla,
ähinällä ja puuskutuksella kuten ihmisotukset.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

KiRiSTYSTÄ


KiRiSTYSTÄ

Vartin harppaamisen jälkeen hellittää,
jyrkästä törmästä lievittyy tuttu kumpare loivaksi,
oiva tulipaikka.

Kohvehammasta on kiristänyt jo jonkin aikaa;
outo tunne - sillä tohtori toimitti originaalit
jo hyvän aikaa sitten parempiin suihin
ja silti net vielä kummittelee.

Vaan saattaapa se tuo kyllä hyvinkin olla
silkka humeettiin jumittunut tapa tahi tottumus.

Mutta samapa mokomalle - olkoon mikä hyvänsä,
kahvihammasta kolottaa,
edessä sopiva paikka parahultaisesti;
ei muuta kuin polttopuuriippi selästä tantereeseen.

Hyvästä puusta tuli,
oikein lempeästä Kuortakin kelosta,
tervarosoista punaista honkamäntyä;
niin täynnään tulipasilleja,
että tikut on varoen kaivettava taskusta,
ettei syty lempohinen ennen aikojaan.

Ja se maisema tästä tunturijärvelle;
sitä kyllä kannattaa sihdata.
etenkin höyryävä kuksa kourassa - etenkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 13. syyskuuta 2014

MAARUSKA


MAARUSKA

Jotain väistämätöntä ilmassa;
haikean melankolian sonaatti hämäränhengille,
virsitansseja mörkömustalle yölle
kun katsoo ulos raikkaaseen aamupäivään.
Alakulon viipyilevää ounastelua.

Piekanoilla kokontumisajot;
parahultaisesti kokoontuvat pörräämään termiikkiin.
Näillä paikallisilla vakimuuttajilla lienee ihan
omaomituinen paikkansa Kammanin etelärinteellä,
johon kokoonnutaan kaartelemaan lähtöseremoniat,
hyvästit ja kättelyt.

Kirkunoissa suruvoitto,
sointi kumpuaa syvältä rinnan onteloista;
putkahtaa ulos syyspäivään,
kiirii kaikuina poukkoillen eeskahtaalle pahtaissa.

Kymmenien miljoonien vuosien kokemuskertymä
purkautuu geenipankin vaistoventtiilin kautta.

Opiksi ja ojennukseksi uusimman sukupolven
yltiöpäisille hurjapäille,
wanhoille vahvistamaan ryhmäkuria.

Maaruska valtaa päivä päivältä alaa,
Väinön putkityöt on tältä kesältä ohi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 12. syyskuuta 2014

PAHTAAT


PAHTAAT

Tämä värileikki ei lyö leiville,
ei - ellei ole aikaa huoahtaa,
pysähtyä näille jyleille kiville näkimiä lepuuttamaan.
Tyhjän saa pyytämättä.

Oneus pois ja apeus, mielen kapeus - tilalle kepeys.
Eivät nämät mihinkään katoa.
Eivät haihdu, lennä pois - eivät.

Enevät,
isoavat mieluummin ihmisen ajussa siitä eteenkäsin
kun kaikki loksahtaa paikoilleen
ja mieli alkaa askarrella - rustata,
tämän jylhän kauneuden parissa.

Se vaatii aikaa, ajoitusta - sen suunnittelua;
että oppii kuuntelemaan kivien kasvamista,
tai milloin olisi otollisinta olla paikalla
upean huikaisevaan värileikkiin nähden.

Vuodenaika, kellonaika,
auringon korkeus, -suunta, sää,
iki-ihastuneen katselijan paikka;
mikä olisi optimaalisin - ehdottoman paras,
ihanteellisin näkemisen suhteen.

No nyt.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 11. syyskuuta 2014

YMMÄRRYS


YMMÄRRYS

Pää pilvessä - alvariinsa pää pilvessä;
haihattelun ankaran armoitettu autuus,
sielun ja ajun suloinen zen.

Ainakin kertaa kevyempi kavuta haihatellen
vuoren kuvetta pilven ulottuville.
Muihin tavanomaisen "oikeisiin" nähden.
Niihin pilvettömiin.

Sitä paitsi sieltä näkee vuonolle paremmin
kuin varpaidensa välistä tähyävä oikein lyhytnäköinen.

Ihminen jonka pääluut ovat niinkin ohutta sorttia,
että yksinkertaisuus suorastaan paistaa läpi,
pääsee helpommalla elämästä kuin muut.

Kiveen hakattujen tosiasioiden havaitseminen;
ja hyväksyminen - muuta ei ymmärtäminen vaadi.
Kun kapuaa omalle vuorelleen - näkee paremmin;
on tietysti ensin keksittävä - vuorensa,
mutta se löytyy kyllä - yllättäin,
usein likempää kuin osaa odottaa.

Kun katsoo vuoren kiireltä autiota, tyhjää maata,
oivaltaa että tonttipula on paskapuhetta,
hölypölyllä itsensä huumanneiden sokeaa uskoa.
Siitä alkaa ymmärrys.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

PALAPELi


PALAPELi

Niin upea hiljaisuus kiirellä,
äänettömyys kiirii taivaanpiiriä laidasta laitaan.
Ja arktinen taivas liukuvärjäytyy,
oranssit joukaiset viistävät lakkapäitä mennessään.

Hehkuvankeltaisesta liekinpunaisen kautta
sulautuu syvän siniseen - ääntä päästämättä,
eikä missään tapahdu mitään;
liikkumatonta koskemattomassa selkosessa.

Väristää - kristalleja heruu silmäkulmista,
poukkoilee ahavoituneita uurteita leuan kärkeen.

Taitaa sydämen peseminen olla käynnistymässä;
vaikuttaa taas kovin siltä,
että tämä aistillinen kokonaisuus tekee vaikutuksen,
liikutus ottaa vallan
ja riisuu ajun alastomaksi kuin vastasyntyneen.

Kun olisikin ensimmäinen kerta,
mutta näin käy yhä useammin - herkkyys herkistyy;
yksinkertaisen karun kauneuden tajuaminen...

Lempo soikoon - kestää lähes ihmisen iän,
kunnes kaikki palaset loksahtavat kohdalleen.

Ikuinen arktinen palapeli on yhtä palaa vaille valmis.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 9. syyskuuta 2014

KOTURNiT


KOTURNiT

Hämärä erkanee yön syleilystä,
läppäsee pimeyttä kynsille päästäkseen irti;
siihen sitä yleensä virkoaa.

Mörkölässä aurinko kultaa taivaanpiiriä,
syksyisestä päivästä unelmoidaan ankarasti - ennalta.

Mutta kun luonto on yhä vehreän vihantana,
vasta muutama harmistumisestaan kellastunut lehti;
satunnainen yksilöllinen mielenilmaisu.
Sellaisesta vielä syksyä saa hyvällä tahdollakaan.

Orastava päivä hempeilee,
hyväilee kehon pintoja siihen malliin,
että puoliseen mennessä tikkurit ja sarkahousut
saa kiikuttaa takaisin aitan ululle odottamaan,
vartoomaan väkevämpiä säitä.

Samaa pakoteulkopolitiikkaa joutuvat
noudattamaan myös pieksut,
vaikka sinnittelevätkin kinttuissa pitkin hampain,
villasukkiin takertuneina.

Ei auta - kevyempään olisi pukeuduttava;
vain nämä lemmon jalkineet ovat enää ongelma,
eikä rantteella edes yhtä kevytkenkäistä,
jolta voisi kysyä koturneja päivälainaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 8. syyskuuta 2014

HYViÄ PUiTA


HYViÄ PUiTA

Erilaisia päiviä,
koko elämä pullollaan erinomaisen upeita päiviä,
jokahinen erilaisesta puusta.

Sille tanssin ja heikun keikun - laulun ulajan,
virteni viritän rujoksi runoksi,
sanojen riekkuvaksi puroksi.

Mistä niitä siunaantuukaan niin monenmoisia,
erilaatuisia, toden- ja oudontuntuisia,
silti niin tuttuja - puita?

Että niitä suorastaan toisaalla odotetaan,
toisaalla palvotaan.
Eihän sellaisia ole olemassakaan
ja silti on.

Kummaa kun niistä voi vielä hyvällä mielin sanoa:
"Hyvästä puusta yhtä kaikki."
Mahdotonta - mutta niin vain on.

Yritäppä kaataa sellaista - ei onnistu,
ei taivu, ei heilu, ei pysty kirves, ei saha, ei sana paha,
puhumattakaan raha.

Niiden siemenet ne vasta outoja,
itävät vain omassa päässä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

KUMiASU JA KONSERVATiiVi


KUMiASU JA KONSERVATiiVi

Sää enteilee,
mutta enteilköömpä rauhassa;
ei tässä sokerista olla,
eikä suolasta,
vaikka varmuuden maksimoimiseksi on kumiasu
päiväasun yllä.

Hikeä pukkaa jo tunturin kuvetta kavutessa;
sen verta vastanen ruiskauttaa,
jotta pian tässä ollaan märkiä kahtapuolta pukua.
Umpipukemisen suuri kosminen haaste.

Yläpää vänkää kuorimaan päälikerroksen pois,
alkaa kuulemma vihtuuttamaan kosteat olosuhteet.
Tuntoaisti tuntuu olevan wanhan liiton konservatiivi,
ensisijaisesti ulkoapäin tulevan märän hyväksyy vain;
pitkin hampain senkin.
Hyvä ettei sisätilaan komenna kesken hyvän matkan.

Mutta sitten kun alkaa sujumaan;
vetoketkut ja muutkin läpät on laitettu hengistykselle,
tuuli tyyntynyt, sade lakannut
ja koko riesa riisuttu käsivarren varaan myttyyn,
niin mikäs tässä on jalkaa toisen eteen lappaessa.

Matka joutuu nyt sukkelaan - kiire häämöttää jo,
pikku punnerruksen jälkeen olen hyvin perillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 6. syyskuuta 2014

PÄÄN TYHJENNYS


PÄÄN TYHJENNYS

Humeetin huuhtomisen zen aloitetaan jo varhan;
ennen kuin se on ennättänyt edes yön jäljiltä kastua,
puhumattakaan,
että olisi alkanut hyrisemään tyhjäkäyntiä.

Riisipellon Varjo talutetaan ulos luolastaan,
annetaan sille täydentävä kulaus matkavettä,
ettei nikottele mokoma
kun ankaran mutkaisiin vastamäkiin usutetaan.

Ladataan ja vyötetään sissipaari,
valjastetaan satulalaukut,
sekä sovitetaan viimeiseksi mahalaukku selkään.

Lähtöneuvottelu edellyttää kypsää ikää,
ylimääräistä pään arsytystä pitää yrittää välttää
ennen käyntiin houkuttelua - ettei manailuta;
sen verran on niipukas wanha rauta.

Mutta kun saa lopulta syttymään
ja tovin sytkyttämään itsekseen - lämpimikseen,
niin mikäpä sitten ettei;
hui-hai, kohta mennään letit suorana kovin.

Ja humeetti - tyhjenee kuin tyhjää vaan,
kaikki mielimusta pursuu myötuuleen
ja leviää merenrannalle vuoksen huuhdeltavaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne