SiVUJUONi

SiVUJUONi

Lännestä puhaltaa koleahkosti,
veto kuitenkin tuntuu vain viileän huokauksena
raappahousujen suojaamissa kintuissa.
Ja kevytsappaissa suorastaan vielä hikoillaan;
intiaanikesän jäljiltä jälkilämpöä.

Froua istuu tuhdolla arkihameessa,
kiskoo soutimista tasaiseen tahtiin koivet harallaan,
mielipiteet säästä sinkoilevat eeskahtaalle,
sen mukaan minkä tuulelta jää väliin tilaa.

Vaan somastipa se siinä tuhdolla kiikkuu rietas,
vähä kerrallaan - joka toisella kiskaisulla ehken,
hivuttautuu helma ylemmä ja ylemmä;
aiheuttaa peränpitäjällä pikaista päässälaskua.
Pian eetos ennättää jo kokan sivu
ja viittoilee julkeasti ruskaisen rannan suuntaan.

Kurkotus soutaja yli.
Matkaa poijulle vielä puolisen kilometriä,
hulmuava lippu näkyy taivaanpiiriä vasten.
Se sieltä mihinkään katoa yhen äkin;
pienen sivujuonen takia.

Mela painuu syvemmälle veteen,
kuin huomaamattaan alkaa vääntämään keulaa;
pieni tovi ja kokka karahtaa santaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!