torstai 31. heinäkuuta 2014

PÄÄHÄNPiSTO


PÄÄHÄNPiSTO

Kapealla kaistaleella mustanpuhuvaa liukasta kiveä,
ahtaalla pahtaalla - jalkain juuressa;
raivoava meri,
pelkkä myrskynpoikasen harjoitelma vain mutta.

Kuohuja, tyrskyjä;
lipevän levän tuoksua - ilman halki kiitäviä pisaroita,
saunakauhallisia märkää vettä.

Aistit vaistoavat silti kallion värinän,
aaltojen ikuisen resonanssin;
tunteena varmaan - jonkinlaisena aavistuksena,
sillä minkäpä elastinen vesi vankkumattomalle voi.

Päähänpisto.
Kuinka rietas onkaan mieli
kun siltä rojauttaa kahleet hiiteen.
Matka poikki kesken kaikessa rauhassa etenemisen.

Utelias on sielun rääpäle,
lapsenmielinen ja yltiöpäinen.
Tiessään tyyten kaikki geeneihin ympätty
henkikullan säilömisen perusta;
wanhempien varoitukset.

Viisaus on kapuloitu ja köytetty,
kiemurtaa peräkontissa tuohtuneena.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

PiTKiN HAMPAiN


PiTKiN HAMPAiN

Kailotus - virota siihen parahultaisesti
kun aurinko käy ensisäteillään hyväilemään kaijaa;
ensimmäinen kapu menossa - jum-jum-jum.

Kääntyy jo murtajan taa ja on poissa;
Vana liukenee emäänsä.
Saattaja palaa - istahtaa lohkareelle siivet supussa.

Pitkiä siimoja!
Sellaista elämä on - pitkiä siimoja,
jokainen arki - satoi eli paistoi, eitä ei tunneta.

Rannan luonnonniitut ovat kukkeimmillaan,
kukkakedon tuoksut valuvat
sakeana vuona rantaan.

Tyvenessä huumaantuu,
kaikki kesän aromit väkitukkuna haistimessa,
humeetilla täysi työ tunnistaa ja erotella
tunturikissankellot, ailakit, kurjenpolvet, leinikit...

Aromien tulva suorastaan yllyttää hurmaan,
riipimään kaikki rievut yltään
ja kirmaamaan hyisen meren syliin.

Vain hyvä jumala onnistuu pitkin hampain
varjelemaan pyrstön kastumiselta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 29. heinäkuuta 2014

PATO


PATO

Unet viihtyvät yön alhoissa,
häilyvät säilyvät pitkälle päivään;
elämän ihania hairahduksia lipuu filminauhana.
Ankarimmat kohtaukset - niissä on tehoa,
salat hytkäyttävät kehoa;
jalat heilahtavat mennäkseen.

Punaisia poskia silmänkantamattomiin;
sellaisena merenä että on hieraistava näkimiä,
käytävä virkoamisen jälkeen unien jäljillä.

Elämä on ehoa,
tanssia hyvällä tuulella;
paikallisia asioita tarkistetaan paikan päällä.
Iloisia uutisia syntyy synnyttämättä;
merelle tuoksuvat hillat hyvällä muuraimella.

Yö palannut omalle paikalleen,
alkaa ottamaan osaa ihmisten elämään
kun ajantaju osautuu pikkuhiljaa omaan lokeroonsa;
oireita - ensimmäiset haikeudet ravistavat,
huojuttavat mieltä.

Kieltä vaivaa sanomisen puute,
pato niin syvällä kakivassa kurkussa,
ettei väkeviä sanoja nuolaisemaan ylety,
kutittaa - eikä rykiminen auta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 28. heinäkuuta 2014

REiKiÄ


REiKiÄ

Ensimmäiset säteet maistuvat parhailta;
sopivaan kulmaan kenollaan oleva päänpollukka
ja se ottaa vastaan varhaisimman orastavan kajeen.
Vilpittömänä - muitta mutkitta,
tulkitsematta sitä haitaksi tahi häiriöksi.

Toki silloin ei täydy lojua untuvien seassa säkissä,
ei sinne päinkään,
vaan urvahtaneena hiipuvan nuotion taikaan,
savun kiermurtelevan leyhähdyksen silloin tällöin
osuessa harvakseltaan haistimeen.

Useimmitenhan savu - ja tavallisimmin,
ainakin yön seisahtaneessa tyvenessä;
poraa itselleen reikää taivaan piirille.

Näitä hassuja reikiä tavataan nykyisin
vain Urbanistanin ulkopuolisessa elämässä;
kertoo EsTeeTee.

Leiritulilla nukkuminen on elämys,
luonnon helmassa - kaikilta uhkilta suojassa,
vain selkosten ja kiveliöitten henki seurana;
jo vain se killa vavisuttaa,
suorastaan ravistaa sielua.

Ravitsee - niinkin voidaan sanoa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

TAPPELU


TAPPELU

Auringon kaari hipaisee maan taikapiiriä,
koskettaa sen verran kevyellä untuvan hipaisulla,
etteivät kaikki herää hämärän henkäykseen.
Sikeinä vetävät uupuneet mustaa unta.

Menninkäiset kuitenkin pääsevät mielipuuhaansa;
toviksi ehättävät ruokkimaan mörköjä,
jotta niistä kasvaisi talveen mennessä aivan kauheita.

Vain tuokion on onea yön syli;
hataran autereen päällä,
kultaisten havunneulasten ympäröimällä aholla,
mesimarjojen huumaavan tuoksun sydämessä,
leijuvat jo keijut kera aajeitten virvatulten.

Ei tule loppua valolle - taivaanpiiri raukeaa puunnoiksi,
kultaa jängän reunan korsikon;
viistot varjot ylettyvät horisontin yli.

Sielut ovat pisimmillään,
koskettavat valtamerten toisia ääriä;
jos kysyt mitä näkevät,
ovat vaiti - eivät halua järisyttää mieltä.

Väkevän pahaenteiset huhut kertovat,
että inhimillisyys siellä tappelee sivistyksen kera
ankarasti samoista olevaisten raadoista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 26. heinäkuuta 2014

YLTiÖT


YLTiÖT

Pilvein päällä käveleminen on eräs ihmiskunnan
suurimmista haaveista kautta aikain;
tavalla tai toisella.

Toiset nousevat pilveen palowiinalla,
toiset lipittävät viininlitkuja
tai kittaavat ja kusevat olutta.
Onpa niitäkin jotka polttavat hamppuköyttä;
molemmista päistä yht'aikaa - sanovat paheksujat.

Politikat puhuvat palturia omassa pilvessään,
lasettavat hölynpölyä sellaisella innostuksella
ja niin häpeilemättömän runsaasti että,
jos totuus ei käyttäisi ehkäisyä,
se tulisi huomaamattaan tiineeksi valheesta.

Jotkut vain heräävät varhan,
ottavat halattinsa ja lampsivat pikkuvuorelle;
istahtavat kivelle.
Tuulenviri tuo pilvet jalkojen juureen;
yritä siinä sitten olla talsimatta.
Mikään ei saa hillittyä hulluksi tulleita koipia.

Voi sitä hurjapäistä yltiöiden joukkoa - voi-voi,
joka on kurkottanut ylös, ylemmäs, ylimmäksi,
saamatta tuota rietasta wimmaansa
koko elämänsä aikana sammumaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 25. heinäkuuta 2014

ETU- SEKÄ TAKASiJOJA


ETU- SEKÄ TAKASiJOJA

Meren rannan kävely tuulettaa sielua;
liian monta mukauutista median tuutista,
kärpäsistä lihotetaan härkäsiä joutilaiden
kesätoimittajien käsittelyssä.

Likipitäin samaan tapaan
kuin ravintolassa wanha lehmävainaja,
joka kokee kokin kynsissä sukupuolenvaihdoksen
ja muuttuu nuoreksi häräksi ilman lakipykäliä.
Ilman henkikirjanpitäjän päätöstä.

Vuoroveden loiske;
tahdin tasaisuus viilentää humeettia kummasti,
laittaa ajatuksia etu- sekä takasijalle.

Ja kas kummaa,
vain noin keskimäärin joka seitsemäs aalto nostaa
jonkun ihka oikeasti tärkeän muita enemmän esille.

Rantaa hortoillessa huomaa merihurakan poikien
kasvaneen äkin lähes vanhempien mittaisiksi;
viittä vaille että pakaasit kainalossa niillä jo.
Odottavat vissiin yöttömän loppumista.

Se on merkkipäivä,
uutinen elämästä monensorttisille otuksille;
ei taida ylettyä nykymelskeessä uutiskynnyksen yli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 24. heinäkuuta 2014

HOMiNiS


HOMiNiS

Nykyisin aika usein tulee ihailleeksi luonnon liikkeitä,
eesottamuksia, oikkuja, saavutuksia,
harvemmin enää isommin äimistellen.

Syykin on selkeä - oivaltaminen,
se on pikkuhiljaa hiipinyt humeetin syövereihin,
monimuotoisuus on valloittanut sielun perin pohjin,
niin tyyten että uudetkin yllättävät ihastuttavat,
ennemmin kuin hämmästyttävät.

Miten luonto osaakin olla tasapuolisuudessaan
niin perin oikeudenmukainen - suorastaan jyrkkä,
jopa pelottavan ankara.

Luonnon tasapuolisuutta kuvaa upeasti se
kun aurinko pitkästä pitkästä aikaa tänään laskee,
niin vastavuoroisesti heti aamunkoissa nousee.

Ihmisrievun on heikosta päästään johtuen
täytynyt kehitellä ihka oikea Selitysten kantakirja
keventämään omasta mielestään luonnon tylyyttä.

Sivistyksellä ja inhimillisyydellä,
sillä se ihmislaji koettaa paarustaa oman aikansa läpi;
kovin huonolla menestyksellä pitkässä juoksussa.
Sen todistaa historian verta tihkuvat kirjat.
Ihmistä ei saa tappaa - vihollisen saa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

OMiN NOKKiNENSA


OMiN NOKKiNENSA

Tarinan mukaan haahkanuntuvapieluksella
näkee kuulemma kauemmas - ja ilman pitkääsilmää;
loitoimmankin Höyhensaaren taa,
aavan meren tuolle puolen,
sinne Monosen Unton Satumaahan,
missä parhaat Siniset unet pyörivät nonstoppina.

Aivan sattumalta ennen uinahtamista,
ilman sen ensimmäistäkään vihjettä tahi vinkkiä;
vaikkapa noilta rannan sannalla talsivilta haahkoilta.

Sitä vain ajautuu,
ihmisen lapsi,
sellaiseen tolaan,
jossa sielu jättää ikääntyvän tomumajansa toviksi,
uneuttaa raihnan tyyten omin nokkinensa lavitsalle;
selviämään yösyömmestä lammasvällyn alla.

Jos siinä yhtikäs mitään selviämistä on,
lempo soikoon - yöttömässä,
ja lähtee itse lietsuun untuvatyynyn siivittämänä;
tämä sielun hupakko - kaikkien eetosten esi-isä.

Sillä aikaa kun raato lojuu sysimustassa koomassa,
toinen pelaa Hula-Hula tipusten kera palmujen alla;
Kuupa-Liiperi kourassa pyytää tarjoilijalta uusia,
kylmempiä jäitä lasiin - ja huiskutusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 22. heinäkuuta 2014

ABSURDiSSiMO


ABSURDiSSiMO

Nainen kävelyttää rantabulevardilla talutinta,
kolme metriä mustaa nyöriä ulottuu alaviistoon;
näkyy juttelevan sille.
Sellainen saa aikaan outoja epäilyjä.

Taivas on pudonnut.
Tuulen puoli suutelee poskea,
tyven lohduttaa viileydellään;
harmaa laheus saa äänet hukkumaan.
Aika pysähtyy niille sijoilleen.

Golf-virta toimittaa onkaa täydellä teholla;
pilvet valuvat mantereen päältä merelle,
yhtyvät merisavuun ja rannikon vehreään sopaksi.

Hernerokkasumu on valmis,
läpinäkymättömän liepeet päästävät valoa,
paksuinta kohtaa leikataan vesurilla siivuiksi.

Sumun äänetön haamulaulu muokkaa maisemaa;
yllättäin tunnistamattomia paikkoja onkin ihan liki
kun puolet niistä on yhen äkin poissa.
Kuorrutuksen alla elävä kylä.

Aurinko loihtii pilvenlongista rusahtavia sävyjä;
näyttää se hyvinkin siltä,
mutta näkimet osaavat tunnetusti petkuttaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 21. heinäkuuta 2014

JÄNKÄKOiRA


JÄNKÄKOiRA

Eipä arvannut jänkäkoira uistinta haukatessaan,
että sitä itseä purraan parin tunnin päästä.
Ei arvannut vonkale.

Niin se vain ahneuksissaan hotkaisi puupalan,
sai kolmihaaran leveisiin leukaperiinsä
ja ensihäkellyksestä toivuttuaan alkoi vastaanpanon.

Jurnutti japsin konevoimaa vastaan,
kakoi hullun raivolla wanhan kakstahtisen
öljynkatkuisia sulosäveliä kitusistaan;
vihonviimeksi loikalla karata Ahtolaan yritti.

Siitä mitään tullut - haavi sen motlakkeen nappasi;
siitäkös vasta viillintyi rietas
kun alkoi reikäpussissa ahistamaan.
Ei toennut ennen kuin sai astalosta otsaluuhun
sen moisen väkevän tällin,
jotta paratiisin ovet aukeni verenlaskua vaille.

Aurinko katseli viistosti,
olkapäälle lennähti antavainen pirunpuntari;
eikös oitis mokoman tarjouksen äkännyt toinen.
Lentää karahti selkään,
astumaan alkoi - ei välittänyt hauen kuolemasta.

Toisella venhossa häät - toisella hautajaiset.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

VASTUU


VASTUU

Pyhäaamun verkkaisuus etenee omaan tahtiinsa,
vitvetellen - kai parhaansa mukaan kiirua vältellen;
mikä se ihmisellä lähes valmiissa maailmassa.

Onko se siis mikään erityinen ihme,
kummastelun aihekaan enempäsä,
jos hätäisimmät hoppulit ennättävät kokea
tässä upeassa rauhassa monia herätyksiä.

Orastavan huomenen sietämätön hitaus;
silmänräpäys muuttuu minuutiksi,
minuutti ikuisuudeksi.

Hetki osaa kestää valovuoden,
pitkäveteisimmissä tapaksissa jopa kaksi.
Sellainen synnyttää päähänpistoja.

Kun siinä tolassa toinen saattaa omistautua
arvioimaan omassa yksinkertaisuudessaan
ihan vain pelkkää Höyhensaaren kattoa,
niin toinen innostuu wällyn alta pilkottavaan reiteen
sellaisella pikantilla intensiteetillä,
että ymmärtää vironneen osapuolen vastuun.

Ottaa tilanteen haltuunsa ammattilaisen ottein,
erityisesti koko avioliittosopimuksen edellyttämällä
riettaalla vakavuudella.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 19. heinäkuuta 2014

MUSTATiKKA JA JAPSi


MUSTATiKKA JA JAPSi

Hallin ääni kantaa jostain virran takaa,
oikaisee laajan mutkan tumman vuon yli,
kamuaa ranta-ahteen kosteikossa,
kutvailee autereen läpi mellalle ja kirkastuu.

Koppinsa aukkoa vartioiva musta motlake havahtuu,
höristää laiskan vermeästi korvaansa,
muttei jaksa nähdä vaivaa mokomaan vastatakseen.

Katsoo  - ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi
siinä tolassa tukkia kuononsa hännän juureen;
sitten syvään huokaisten vaipuu takaisin koirununeen.
Idylli.

Jossain kuolpunan perällä kriikkuu palokärki,
pari kertaa kirkaisee;
vissiin säikäyttääkseen jotakuta outoa.
Tuntuu piisaavan - hiljaisuus tasoittuu sametiksi.

Vallantieltä alkaa kuulua mykkyyden rikkova ulina;
joku yltiöpäinen hurjapää sieltä paahtaa,
äänen perusteella kyykkypyörällä
ja sellaista haipakkata,
että on jo ohi kuni ääni vasta saavuttaa kuulovartion.

Ei havaintoa merkistä ei mallista,
kärpäsen tai kimalaisen sukua sirinän perusteella.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 18. heinäkuuta 2014

SiLENTiUM


SiLENTiUM

Tämä on niitä hetkiä
kun täytyy kiivetä vuorenharjanteelle;
ilman sen kummempia selityksiä.

Aika pysähtyy,
nuokkuu tuuliviiri murtajan nokalla,
taukoa pitävät räpsytykseltään vantit
tuoksinoistaan uupuneina kaikki tyynni.

Niin hiljainen pysähdys - heinäisen kesän lahein,
että sanat jäävät kieppumaan vuoren rintuukseen,
koskematta erityisemmin kehenkään;
yhtä sulassa sovussa
kuin höyhenet tunturipöllön keholla.

Ihminen joka rakastuu näkemäpiiriinsä,
näkee ympäröivän sisällä täydellisen tyhjän tilan
ja oivaltaa sen tuoman hyödyllisyyden sielulleen;
ei voi olla läpeensä paha.

On muutamia eräitä,
heitä jotka oitis vuorelle kavuttuaan
vaipuvat unen kaltaiseen;
puhuvat harkittuja sanoja harkitsematta.

Eikä kenenkään tarvitse korjata;
ihastuksen harmonia siloittaa kaiken sanotun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 17. heinäkuuta 2014

VOiTTO


VOiTTO

Haihattelevia mielikuvia erityisen sankoin joukoin,
yksi napataan lennosta;
käydään hakemassa sankollinen jäitä kalasatamasta.

Valellaan orastavasti kuumottavalle iholle
ja annetaan tuulen huuhdella sulavesi pois.
Läikkyy riettaasti.

Onkapilven vie öystäetelän ponteva rykäisy,
olo raitistuu silminnähden - käsin koskematta,
elämä voittaa helteen poistuessa
ja palaa Maailmanloppuun.

Lämpömittari pakataan pakastimeen nöyrtymään;
Siperia opettaa - ilma jäähtyy,
pian voi purkautua varjojen siimeksestä;
alkaa ihmisiksi ouvossa maassa.

Kylmä viileys palaa jäseniin,
toimintakunto tulee käsikädessä tarmon kera;
missä onkaan se tämän perän kahva,
se josta väännetään?

Aallot lopsahtelevat santaan ihan samaan malliin
kuin ovat tehneet sitä työkseen
jo muutaman miljoonaa vuotta.
Kaikki hyvin - ostetaan tai myydään valashain poikia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

ZiZZOOZ!


ZiZZOOZ!

Mikä ihana ilta,
ankara meri täyttymässä laitojaan myöten,
soratielle tirskuttaa Haavruuan suolaisia tippoja.

Novaja Zemljalta puhaltaa,
kolmella boforilla voitelee sielua,
lämpötila palannut just ja just siedettävään;
kiikkuu kuuden seitsemän plussan välillä.

Raappahousut on iN - maailman paras keksintö;
eikä aiheuta sen ensimmäistäkään kulmien kohotusta
etukumarassa vastaan tallustelevalta froualta.
Meillä Kulttuurissa muovisivistys on salvettu.

Kaikin mokomin pitäköön €uvostoliitto helteensä,
länsimaista hapatusta;
sitä mennään saunaan paita päällä,
jos on tarvetta hikoilla flanelli märäksi.

Mutta asiaan:
Kätevintä unosen kannalta on laskea lampaat silloin
kun on vielä liikkeellä.

Yhdeksän uhkeaa uuhta,
viidellä kaksoset - neljällä kolmoset,
pari niistä mustaa, yksi metsänvärinen;
uni tulee kolmannellakymmenennelläneljännellä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 15. heinäkuuta 2014

PiiP


PiiP

Meri on paennut autereen taa,
kohisee näkymättömissä,
harsu ulottuu maailmanlopusta toiseen tasaisena;
siihen on kaivauduttava sisään käsin avustaen.

Kuin harmaassa hutussa kävelisi,
santa tussahtelee;
tämä on niitä kävelyjä jotka pitää tehdä
kun tuntuu siltä.

Sielu tivaa trumpettia,
olisi hiton hyvä sumu ansatsata La Sradan teemaa.
Pahoittelen jo etukäteen väärää sormitusta.

Ranta sulauttaa ääniä,
vain kirkkaimmat kirut ulottuvat usvan yli,
tuuli seisoo - hiljainen satama - vantit työttöminä;
harmaahko hämy ei osaa päättää mille alkaisi,
vai jämähtäisikö näille sijoilleen.

Miltei jalan juuresta singahtaa etuvasemmalle
mustavalkoinen vilkku - hälytysäänet täysillä.
Piip - sanoo merihurakan poikanen.

Pyydän anteeksi aiheuttamaani häiriötä;
piip - sanoo merihurakan poikanen.
Jatkan taivalta huojentuneena.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 14. heinäkuuta 2014

AJATUS


AJATUS

Ehtoon kaunis ja siloisen suloinen siniharmaa,
sivuryöppyä lentävä tihku - kevyt kuin hippiäisen pieru;
kosteuttaa mukavasti ahavaan orientoitunutta ihoa.

Jotenkin somimoilleen tuntuu,
että ensimmäiset litrat imeytyy suoraan nahkaan
ja soratielle jää vain hatara varjokuva sateesta.
Ankara sänki pehmenee silkkiseksi haituvaksi.

Vasta jokusen kiikkerän harppauksen jälkeen
alkaa anturoissa litistä;
ajatus tottuu sateeseen - sielu sopeutuu,
alkaa hötkyilynsä maan ja taivaan välillä.

Ei lempoa pidättele mikään,
menee minkä mennäkseen;
mitä mokomaa toppuuttelemaan.

Jos jää mierontielle niin sitten jää,
tulee kun tulee - yleensä on tullut
kun on ensin aikansa vitvetellyt,
haihatellut tulimmaiset kotkotuksensa tuuleen.

Aurinko murtautuu pilven palteen alta.
Taivaanrantaa maalatessa humeettiin pälkähtää
helposti ajatus muinaisista upeista ajoista,
jolloin jumalatkin uskoivat vielä toisiinsa...

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

iSKELMiÄ


iSKELMiÄ

Täytyy myöntää,
että kuunmaisemassa liikkuminen nävertää
hyvinkin runsaasti vallan olevaa
ja muodikastakin jääkausi-, jääkansi-teoriaa.

Jäkertää kuin wiinamato aivoja
kun aivan toisenlaiselta näyttäviä todisteita
kumpuaa esiin jokaisella askeleella.

Tokko umpipöljäkään niitä tohtisi kiivaimmassa
innostuksen tuoksinassaankaan inttää jään jäljiksi;
pikemminkin näkisi niissä vaikkapa jonkun
muinaisten esi-isiemme tarujen hirmujätin
aivan perkeleellisellä lekalla pohjoiskalotille
humautetun iskelmän jälkinäytökset.

On meinaan sellaista jälkeä että.

Manalan esikartanosta,
Helvetin porteista sitä mieluummin puhuisi,
näitä pirunkirkkoja kuvatessaan;
mustia hampaita vierivieressä kilometritolkulla,
aivan kuin sitten uhalla pahimmasta päästä olevan
hammaspeikon mädänneessä suussa.

Urkuja ja pilareita, katakombeja,
alkoveja, salakäytäviä - matkalla Maailmanloppuun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 12. heinäkuuta 2014

KATTAUS


KATTAUS

Laiskanpa suonta se vetää;
minkäpä tuolle osaa,
että piekanojen kaartelu saa humetin mukaansa.

Kiljunta suorastaan kiihottaa sielun riekkumaan;
triippusmatto käy ahtaaksi ja pää löytää rajansa.
Neljän piekanan katras karkaa näköpiiristä.

Ei sen kummempaa,
vanhemmat siinä opettivat elämän ensialkeita,
liitolennon ensiaskelia - termikkien hakemista.
Koko suorituksen oivaltamista einekseen nähden
ja tähden.

Liitelijöistä erkaannuttuaan
sieluni sekaantuu haahkafrouvien jatinaan,
tyvenessä niiden keskinäinen kehuskelu lapsistaan
ja toisistaan saavuttaa ääripisteen;
kulminoituu sille mallille,
että yksi uhrautuu ja ottaa kaitsettavakseen
liki viiskytpäisen kirppulauman,
päästääkseen muut hurvittelemaan sinisimpukoilla.

Syrjäsilmällä kallion syrjällä päivystävälle kotkalle
tämä suorite merkitsee ruokapöydän kattamista;
höystöineen ja muine krumeluureineen.
Sieluni liihottaa pahtaalle ihailemaan myhäilyä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 11. heinäkuuta 2014

PÄÄHÄNPiSTOJA


PÄÄHÄNPiSTOJA

Koirujen Höyhensaarilla uinuva säpsähtää;
koputus olkapäähän saa sen virkuksi kuin peippo,
ei pane pahakseen yllätysulkoilua,
on tottunut pomonsa kummiin päähänpistoksiin.
Ei ole ensimmäistä kertaa tätä pappia kyydissä.

Lompsautusaallot,
vestapohjanen nuoleskelee maata myöten,
neljän boforin paine vuoksea vasten
saa aallon painumaan takana tulevaa vastaan
ja siitä seuraa matala lompsautus;
joskus harvahkoon ääni jyrisee sisälle saakka.

Rantakaistale kapenee nyt jokahisella ryöpyllä,
tepastelun jäljet pyyhkiytyvät sitä mukaa
kun märkä nuolaisee sannan siloksi kuvastimeksi.

Krunnilla on meneillään pyykkituvan uutisten palaveri;
haahkaemot käyvät läpi elämänsä kohokohtia,
vahtaavat samalla syrjäsilmällä pesueitaan.

Jättiläisen harppoessa kohdalle,
koirun motlake eeskahtaalle sivuryöppyä laukkoen;
katras kyllästyy epävarmaan tulevaisuuteen,
kerää oitis kimpsunsa kampsunsa
ja lähtee lipumaan poikineen ja juoruineen
turvallisemmalle SOTE-alueelle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 10. heinäkuuta 2014

UNiKUKAT


UNiKUKAT

Illan lämmintä enteilevä hyväily,
tuuli on jo kääntynyt etelänpuoleen,
kantaa muassaan eläväisten ääniä.

Bofortilla tahi parilla lykkää merisavua,
terhen sinnittelee vastamäkeä vastustaen,
mutta antaa lopulta periksi
ja haihtuu tumman yllä näkymättömiin.

Luode on loitommillaan,
kohina näkyy - ei kuulu,
koskematonta hiekkarantaa alastomana,
yllin kyllin riittävästi tepasteluun eeskahtaalle.

Unikukkien huojunta vastavaloon sipaisee sielua,
näkimet hakevat raukean hajamielisesti värivirhettä;
vaikuttaa että luonnon suopeus tälle kesälle
ei ylety tähän paratiisiin,
intohimonpunainen puuttuu.

Ehtoo joutuu yön eellä,
aurinko ei ole milläsikään - täydellä terällä,
kahta puolta Kammania paahtaa.

Unista hiekkaa pöllähtää jostain taikapussista,
houkutus kellahtaa unikukkien syliin on melkoinen,
vaatii kamppailun paholaisen kanssa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

KUUMA


KUUMA

Meren tulet kiehtovat,
savu piehtaroi taivaanrantaa vasten,
jatkaa niine hyvineen kaakkoon,
tuulten syntysijoille uusia punomaan.

Mikä viileän autuus,
istua rannan kivellä jumalten keskellä
ja vain olla - olevinaan tai ilman.

Kädet kyynervarsia myöten ristissä;
hartaana tuijottaen merta sen partaalla;
aallot vellovat lauhkeimpina kuin lampaat
jotka pataroivat tekemättömän oloisina.

Paitsi syntisen musta oinasrietas,
joka joka hetki uuden uuhen kekatessaan
haluaa oitis astua sen.

Rantatietä polkeva suahililäinen huiskauttaa kättä
ja kiljuu "kuuma-kuuma",
ikään kuin maailmassa ei olisi tällä erää
tähellisempää asiaa.

Draama syntyy siitä,
että epäilen molempien veijarien olevan veljeksiä;
pässin ynnä ihmisen;
näköjään "kuuma" mielessä - satoi tai paistoi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 8. heinäkuuta 2014

MAiTOLÄMMiTYS


MAiTOLÄMMiTYS

Wanhan sanonnan mukaan kesäyöt nukkuu tunnissa,
arktisen hysterian yöttömässä sarastus puuttuu;
aamun varhaus alkaa puolen yön tienoilla.

Aikansa kuluksi,
se on yhtä kuin koirunsa mieliksi,
sitä joutaa lähtemään hyvinkin taipaleelle,
kutvailemaan ilman isompaa päämäärää;
maalailemaan vaikka taivaanrantoja.

Hiljaisuus hivelee kuulimia,
muutama tirpusen kahahdus - hurakan räsähdys,
ne toimivat pikanttina mausteena;
verkkaisaan kuolpunaa lompsutellessa kun ennättää
melkoinen määrä takaumia lipua mielen ohi.
Eikä vajoaminen niihin tuota vaikeuksia.

Viimeisetkin pahoin sulaneet talven jämät antautuvat,
lipuvat oneisiin siimeksiinsä,
odottamaan apeina onsiloisaan uutta talvea.

Mäntykankaaseen sitoutunut hellepäivä purkautuu;
yöttömän varjojen mukaviileys antaa tunteen
kuin astelisi pikemminkin maitolämmityksessä;
vähäinenkin ylimääräinen ponnistus luo hikikarpalon,
saa kihoamaan sen huulen päälle,
vierahtämään omine aikoineen jäkälän onneksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 7. heinäkuuta 2014

LEPEiTÄ


LEPEiTÄ

Runon mystinen,
sfäärejä riipova salaisuus piilee siinä
ettei se tiedä itse olevansa runopunos,
vain kummien sanojen outo - satutettu järjestys;
vailla humeetissa liikahtelevien kytkinten
tuottamaa sielunlennon mielihyvää.

Mutta mittumaarin jälkeinen taiteellinen valkeus;
se sytyttää vihdoin,
ai-ai, hurmasta harittavine näkimineen;
nähden kevään ja syksyn yht'aikaa taikana,
elämän suurena kysymysmerkkinä
johon on jo vastattu vastausta ymmärtämättä.

Niin ja entä hereä korren kahahdus saranipussa,
timotein laheasti laulava kukka,
ruutupaidan selkämyksestä törröttävä korsi;
kaikki, kaikki, kaikki;
kertoo suvisen yön intohimoisista riivauksista.

Siitä kun piru lyö kätensä olkapäälle
ja ottaa völjyynsä tarjoten huikeimmat nautinnot
niistä haikaileville nahjuksille.

Maailma sujuu,
heinäkuun aajeet tursuvat usvansa kepeiksi lepeiksi;
leijumaan tanssivien jalkojen lomiin jänkien yllä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne