LEPEiTÄ
Runon mystinen,
sfäärejä riipova salaisuus piilee siinä
ettei se tiedä itse olevansa runopunos,
vain kummien sanojen outo - satutettu järjestys;
vailla humeetissa liikahtelevien kytkinten
tuottamaa sielunlennon mielihyvää.
Mutta mittumaarin jälkeinen taiteellinen valkeus;
se sytyttää vihdoin,
ai-ai, hurmasta harittavine näkimineen;
nähden kevään ja syksyn yht'aikaa taikana,
elämän suurena kysymysmerkkinä
johon on jo vastattu vastausta ymmärtämättä.
Niin ja entä hereä korren kahahdus saranipussa,
timotein laheasti laulava kukka,
ruutupaidan selkämyksestä törröttävä korsi;
kaikki, kaikki, kaikki;
kertoo suvisen yön intohimoisista riivauksista.
Siitä kun piru lyö kätensä olkapäälle
ja ottaa völjyynsä tarjoten huikeimmat nautinnot
niistä haikaileville nahjuksille.
Maailma sujuu,
heinäkuun aajeet tursuvat usvansa kepeiksi lepeiksi;
leijumaan tanssivien jalkojen lomiin jänkien yllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi