lauantai 30. kesäkuuta 2012

MiTTAMiES


MiTTAMiES

Se tässä vielä enää puuttuisi,
että pitäisi lähtä hetikohtapian takaisin alas;
kamuamaan maanmatosten joukossa matalia maita
heittelemään litteisiin järviin kivisiä voileipiä.

Juuri kun on saanut itsensä hilattua ylös
niin monien haihattelujen jälkeen,
sijannut tilan - asentanut itseensä oikean tolan,
rohjetakseen nähdä jyrkänteen yli humeetilla.

Täältä se - viltosta kallaasta näkyy parhaiten.
Tulevaisuuden horisontti.
Koko maanpiirin mittainen; sama kuin viime kesänä,
mutta kun ei voi entiseen luottaa,
liian paljon pötypuhetta ilmakehässä.
Huoh - täytyy mitata taivaanpiiri uudelleen.

Kolmen vuoriyön eineet on matkassa;
siltä varalta että joudun uusintoihin
jos joku uusi €urokiimailmiö sotkee kuvion.
Kaikkeen nääs ei voi käyttää sumeaa logiikkaa,
ei ainakaan hölynpölypilven ympäröidessä huippua.

Ylös kamutessa jo pohdin;
kuinka lemmon nopea se ajatus oikeastaan onkaan,
tulee joskus ennen kuin ennättää edes ajatella.
Tällä matkalla mittaan myös sen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 29. kesäkuuta 2012

SiELUN SYTYTTÄVÄ


SiELUN SYTYTTÄVÄ

Tuuli puistelee yhä silloin tällöin harvakseen,
kodan seinät käyvät palkeesta,
viimeisimmillään olevat kekäleet
innostuvat ja taantuvat samaan tahtiin.

Metsän tohina on hiipunut,
puron kohina ylettyy taas kuulimiin
ja lupaa äänestä päätellen makoisia hetkiä:
katse hipaisee vaivihkaa mustaa paistinpannua,
joka roikkuu ruoteesta.

Kuin taika ikään,
äkin pivossa muutama kiehiskalikka.
Määrätietoisella ojennuksella päätyvät keoksi
runollisen hereään asetelmaan,
tykö hiipuvain kekäleiden;
nuo tulelle herkät vaaleat lastukutrit.

Tummuvat tuokion,
päästävät savun erkanemaan itsestään,
kiermurtamaan kodan aukosta vapauteen.
Saavat tartunnan hehkusta
ja lehahtavat vaatimaan lisää ahmittavaa.

Aamunkoin savuntuoksuinen maailma,
hiljaisuuden höyhenenkeveä kosketus
ihana sielun sytyttävä eetos.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 28. kesäkuuta 2012

koho


KiiMAAN NOUSSUT RiETAS


KiiMAAN NOUSSUT RiETAS

Hyytävä pohjoinen nuolee mahtavan virran pintaa,
sankarpukuiset lohiukot seisovat merimetsoina
kalujaan myöten vinhassa vuossa.
Jäisen henkäyksen aistii nahoissaan jok'ikinen kukko.

Haikaran tapaan kärsivällisinä,
tappava katse tuulesta vetistävissä silmissä,
nämät punalihankiimaiset jonottavat ulkoisen tyyninä
omaa maksettua vuoroaan saaliinjaolle.

Kateus arsenikkipilvenä,
vain tyyten ulkopuolisen silmin nähtävänä;
tämän sotisopaan pukeutuneen koreuden yllä,
koska sisäpiirin sisäpiiri keskittyy itselleen sokeana
pelkkään lajitoverinsa nenänvartiseen kyräilyyn.

Tässä sodassa kalleimmilla vempeleillä
saadaan suurin tyydytys ja saalis;
se joka kasvaa kokoa saajansa kuolemaan saakka.

Miehen kiimaan noussut rietas Lapin akka
laskeutuu ylävirran saunarannassa kiihkeään virtaan;
huuhtelee vikkelin sormin kuumottavaa haaroväliään...

Tunnin päästä alakönkään miehet tulevat hulluiksi.
Paras saa yhden, virta toisen, akka kolmannen.
Loput ostavat uuden arvan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

KUOLONKOHTiA


KUOLONKOHTiA

Mainingit sortuvat rantaan loputtomiin,
hengästymättä hiovat santaa puhki;
mitään muuta erityisen merkittävää ei tapahdu,
ei näillä mailla eikä halmeilla - kukaan muu ei huhki.

Kääntynyt juuri luoteeksi - poroja virumassa hiekalla.
Pieniä noroja siellä täällä lirumassa äitinsä syliin.

Lokkiparven jäljet siloutuvat muutamalla pyyhkyllä,
huuhtoutuvat paluuvirtaan - ovat ikuisesti poissa.
Kirkuna sulautuu puuskaan.

Tuulen asetuttua kuulee saapuvan aallon kohinan
ja poistuvan kihinän.
Niiden välissä kuolonkohta - välitila,
tyyten mykkä hetki joka ainoalle aallolle.
Se on opeteltava jokaisen erikseen kuulemaan;
jos siis tahtoo - niin kovin persoonallista.
Jokainen kuulee sen eri tavoin - osa kuulematta,
mutta siellä se on.

Nii-in - useimmat tallustelevat sannalla kuulematta,
humeettins' muita murheita täynnä.
Jäljet jäävät - huuhtoutuvat pois - murheet jäävät.

Yltiöpäiset, wanhat haihattelevat hipit kuulevat;
runosanat piilevät kuolokohdissa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Ei KAHTA PUHETTA


Ei KAHTA PUHETTA

Hiljentymisen suloinen vaikeus,
nöyrtyminen kuohuvien tunteiden vallassa itseasiassa;
siihen syynä lienee se,
että kaiken näkemänsä omaksuminen
sielun riemastuessa riettauden partaalle
ei vain jotenkin onnistu.
On yht'aikaa ajateltava niin montaa suurta;
liian montaa liian pienessä humeetissa.

Kun ihmiset milloin missäkin,
kukin kussakin omassa elinpiirissään;
haaveilee jostakin sellaisesta,
vaikka vain yhdestä ainoasta kiehtovasta elementistä
josta tuntuisi saavansa sielunsa täyttymyksen,
mikäli se hänelle suotaisiin...
Niinpä niin.

Joku on halunnut elämänsä ajan valtameren rannalle,
toinen jyleän vuoren juurelle,
kolmas maailman laidalle
tai ties vaikka minne hiivattiin.

Ja sitten kun näitä mieltä kiihottavia asioita
onkin yhen äkin,
yhdellä kertaa ällin käsiteltävänä väkitukulla;
niin vähemmästikin sitä hurmioituu,
ei kahta puhetta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 25. kesäkuuta 2012

TEKOSYY


TEKOSYY

Upean kiihottavat retket
monimutkaisten rehevissä siimeksissä,
huikaisevan arktisen valon suomassa huomassa;
väliin luomassa äärettömiin uutta hiekkaista rantaa,
kenties lopulta loputtomiin - luomien raoista siilaten.

Sitten tylysti ihanan kivisen erämaan yli ja summa;
jäljellä aution rannan räytävä kaiho,
kurussa kuohuva putous korvamatona,
kuvittamassa mielikuvia.

Sielu oli pakko jättää atimaan,
se on hyvä tekosyy palata takaisin vehreään;
suuren sinisen santaisille rannoille
ja heittäytyä pitkäkseen kanukkaniitun syliin.

Siinä saavat siniset ajatukset kepiää kyytiä,
taivaanpiirin mittaus sujuu kuin vettävalaen,
eikä suurpiirteisyys ahdista tai rienaa;
pieniä tuhannesosamillin heittoja sallitaan,
se ei vaikuta äärettömän toisessa päässä juurikaan,
nooh - ehkä kenties parin linnunradan verran.

Niin kiitävät elävät hetket;
myrskyisinä tuulispäinä - jysäyttävät,
pysäyttävät lenseinä kesähelteinä,
milloin kulloinkin sattuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

YKSi AiNOA AALTO


YKSi AiNOA AALTO

Hetki on ohi - haikeus liikuttaa,
vaikeus omaksua ohimenevän tuokion merkitys
on jotain sellaista erilaista kummaa,
joka vaatii vielä uutta paneutumista.

Unohtumattoman kokemisen kertaaminen
pienimpiä yksityiskohtia myöten on edessä,
mahdollinen ja myös tehtävä,
ettei sisälle syvimpään jääneet merkit
jää merkitystä vaille.

Tämä valtavan lakeuden rannalla olemisen
sietämätön keveys,
elämisen olemisen kokemisen vaivattomuus,
suorastaan hurmioituneen kuohkea tunne rinnassa,
se tuulettaa - jättää omaan typerään arvonsa
kaiken maallisen hölynpölyn.

Rannan miljardien hiekanjyvästen summa,
niiden yllä liehuva juhlallinen autius;
yksinkertaisuuden suuren jumalan ainoa
tunnistettava olemus saa näkemään humeetissa
ihmisten miljardien ongelmat.

Yksi ainoa aalto tulee
ja huuhtoo koko asetelman uuteen uskoon.
Se on siinä. Kaunista. Rakastan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 23. kesäkuuta 2012

iKiLiiKKUJA


iKiLiiKKUJA

Suureen hetkeen suuren veden äärellä
tarvitaan vain otollinen yhteensattuma;
hiljaisuus ja tyvenen kuvastimen kauneus,
niiden yhdistäminen sielun taaimmaisessa kopperossa
yhdeksi kokonaisuudeksi.

Ensimmäinen rannan santaa hivelevä vuoksi
saa mieltämään luonnon suureksi ykseydeksi,
ihmeeksi jota ei voi lakata ihmettelemästä.
Sellainen kouraisee syvältä karuakin sisintä,
ravisuttaa kehoa,
tarttuu ja pitää kynsissään,
riipii tunteita riettaasti kiihottaen,
ailahdellen räytyvästä auvoiseen eetokseen.

Sanoja suoltuu vuolaina puroina,
äityy jokaisesta katseen osumasta lisää;
tuntemattomia, outoja kielikuvia pursuaa kuruista,
tursuaa ylivuotavista kaltioista haltioituneena.

Luonto synnyttää uusia kuvaamaan uusia havaintoja.
alati muuntuvassa monimuotoisuudessaan.
Ikiliikkuja se on.

Loppua ei ole eikä tule:
on vain ympyrän keskipiste josta katsotaan
sanojen ikuista soljuvaa virtaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 22. kesäkuuta 2012

ViEKOTTELEVAN SOMASTi


ViEKOTTELEVAN SOMASTi

Luoteen paljastama kostean siloinen santa,
alakuloinen autio ranta aavan äärellä;
sopusointuja huokuva pysähtynyt tyyneys.
Draama uinuu Harmonian sylissä,
on episodien aika.

Wiimeisten tanssivien utujen alla näkinkenkien kuoro
valjussa aamunkajeessa paljaalla hiekalla;
tuulen muotoilemat dyynit alkavat erottua
kumpuilevana hiekka-aavikkona tummasta siluetista.

Maan ja meren yhteensulautuminen keskeytyy,
pilvien väistyminen antaa valolle voimaa,
uusi huomen,
se tulee kovin viekoittelevan somasti,
kutittaa sielunjuuria niin,
että panee naurattamaan julkisesti.

Lokkiparvi pyrähtää mokomasta riettaasta
pyhäinhäväistyksestä siipispankoilleen
ja aloittaa aivan anhittoman kaklatuksen;
paheksuntaa valuu valkeina roiskeina santaan.

Elämä sijautuu - ajautuu laheasti uomiinsa,
etsivät löytävät hiekasta hakemansa,
saalistajat saavat saaliinsa
ja heränneet aamiaisensa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 21. kesäkuuta 2012

tarina


HETKi OLi JA MENi


HETKi OLi JA MENi

Niin se vain on - syksy ennättää alkaa lähestymään
ennen kuin virallista keskikesän juhlaa
on saatu edes alulle.
Toki pötypuheita ja kaupallisia tiedotteita piisaa,
mutta, mutta - ohi mikä ohi.

Suuri Ukon juhla on jotain ihan muuta kuin
ristikunnan hokema höpö-höpö Juhannus.
Sitä paitsi Ukon juhlan hetki oli ja meni;
suuri kohokohta vilahti koiravahdin aikaan.

Ei riittänyt muinoin ahneiden mustakaapujen
sielujenanastamisvimmassaan vääristellyt perusteet
kesän suurelle juhlalle.
Politikkojen ketkusakki sääti taannoin juhlaa vielä
omien likaisten tarkoitusperiensä mukaan,
ei auringon mukaan,
joka sentään koko ihmiskuntaa pyörittää.

Kaikenkarvaiset kaupustelijat ja kepuloitsijat
ovat ottaneet tämän suuren ikiaikaisen riitin
keppihevosekseen turhuudenmarkkinoille.

Tämän ajan nenäänsä pitemmälle näkemättömät,
ajattelemattomat typerykset ovat yhtyneet
tähän perinteet hylänneiden häväistykseen;
juhla on pantu kontalleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

JALAT RiSTiSSÄ


JALAT RiSTiSSÄ

Kultainen kehrä on kesäpesässään;
kirjaimellisesti - sanoisi joku harras pakana,
sillä aikaa on jo muutama päivä siitä
kun sen viimeinen häivä pilkahti esillä.

Taivas on muistanut vesillä niin kiitettävästi,
että epävarmuus,
odotukset Ukon juhlasta kuivin jaloin kalvavat,
sekoittavat pakkaa lakkaamatta.

Sataa.
Uhkeat siniharmaat Esterit vyöryvät peräkanaa,
roikkuvat taivaanpiirillä kosteina sieninä.
Alinomaan toistuvat kohisevat kuurot,
niiden väliin itsensä tunkevat kihisevät tihkut,
tuulenpuuskien vihmova märkyys;
kaikki tuo herkistää ärtyneen kärttyisen sielun.

Väliin sataa kahtasataa.

Aika mataa harmaata rataa,
humeetti lataa toiveita mielikuvituksen niskaan,
vedestä tiinehtynyt sielu pidättelee jalat ristissä.

Taiat ei auta - ei loitsut, manaukset sadattelut;
vain nöyryys ja hyvää pataa sateen tyttären kera
saadakseen ehtymään sen ajoissa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 19. kesäkuuta 2012

PiSAROiDEN VÄLiSSÄ


PiSAROiDEN VÄLiSSÄ

Tiuskea tuuli vihmoo oneaa vaakasuoraa vettä;
koleaa - koillinen ujeltaa hormissa ja korvissa,
jomottaa sormissa.
Hyvä emäntä ei laskisi moiseen edes piskiä.

Pitäisi tässä tohtia pohtia riskiä kastua.
Kuulaita kohtia harvassa hiilenharmaassa taivaassa
ja ulos täytyisi astua.

Ulapalta puhaltaa;
wiimeiset talventörröttäjät taipuvat litimärkinä,
vaipuvat kaarelle kuni kaatuvat odelmaan.
Vihreä ävär hörppii suoraan ilmasta,
silottuu tuulen myötä aaltoilevaksi nurmeksi.

Pisaroiden välissä juokseminen on taitolaji
joka rapistuu iän myötä,
tai sitten niitä on vain tiheämmässä;
näistä ilmastoinninmuutossateista kun ei tiedä.

Kuinka sitä ihminen vielä osaakin kaivata
sellaista entistä hyvää - kuivaa veden kaperoa,
sellaista jonka sekaan saattoi astua kastumatta.

Ei mokomaa enää ole saatavilla - loppu,
nykyisissä on viimeinen käyttöpäivä
vaikkei valmistuspäivää tiedä kukaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 18. kesäkuuta 2012

TYSSÄYS


TYSSÄYS

Kesä on asettumassa iänaikaisiin kiihkeisiin uomiinsa
yhtäläiseen rauhoittuvan virran kera;
aika myös,
joka toki pysähtyi auringon nousuun jo aikaa sitten
ja vain laajennee ja mähöö paikallaan vielä tovin.

Yön löytääkseen täytyy maalata mielensä mustaksi,
vaivuttaa sielu synkkään umpimähkään,
pureutua unen ja valon harmoniaan silmät kiinni,
hampaita kirien;
silti vaikeuksia päästä valosta eroon on muualla
kuin maakellarissa.

Syntipukiksi ei kelpaa kesä - yötön yö.
Milläs muulla aikaa muka Höyhensaarilla voisi tehdä
ehdottomat peruskorjausremontit?
Ei toimi - on kokeiltu,
talviunen aikaan kukaan ei ala.

Hyväksi havaittu konsti on peittää se silmä
joka katsoo taapäin - tyssätä jälkiviisaus tyyten
ja katsoa vain eteenkäsin, sillä Ukonjuhlan jälkeen
alkavat siintää jo ruskan ensivärit.

Tuulten ruoskimassa ankarimmassa pohjoisessa.
luonto elää kiivaasti;
sammalvarpio valmistautuu talveen heti herättyään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

MYSTiNEN SYMBiOOSi


MYSTiNEN SYMBiOOSi

Kuin Döbeln - aukeita katsellen,
silmät haraavat laajoja aavoja jängän reunassa;
hillan kukkia osuu näkimiin yksitellen,
paikoin väkitukuin - kuultavina valkeina mattoina
pounujen välissä ja päällä.
Hyvältä näyttää taas kerran.

Epäuskoa sen verran,
että kun yksi ainoa hyinen henkäys valuu rintuuksilta
ja lanaa hyvin alkaneen kukinnon niille sijoilleen,
pölyttäjät jäävät virattomiksi;
yhtäjalkaa kerääjien kera.
Siinä säästyy moni räkän suoneniskulta.

Rahkasammaleen kattama hyllyvä hete hehkuu
väkevänä keltaisena sivuvastaseen,
vie voimaa vihreältä.
Lompolo tasapainottaa ehtoon ankaraa värimaailmaa.

Kaiken näkemän ylle valahtanut hiljaisuuden tyyssija
täydentää tämän sijoilleen pysähtyneen hetken.

Yksinäinen liro kiroilee kotirauhanrikkojaa,
alustaa äänen ja äänettömyyden mystisen symbioosin;
kiehittää säikeistä yhteen sulavan vyyhden
joka levittäytyy selkosten taiaksi ja pysäyttää.
Totisesti pysäyttää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 16. kesäkuuta 2012

NÄTKELMÄT VAiPUVAT


NÄTKELMÄT VAiPUVAT Runo № 1300

Vihreäksi paisuva maisema vyöryy
hidastetun filmin tapaan;
ruskea jää unholaan vehreän elinvoiman alle,
tietäen että sille tulee jälleen tilaisuus
väkevimmän kasvunkiihkon laannuttua.
Nyt pelataan elämän säännöillä;
syksyn ennättäissä kuoleman.

Ehtoon rietas ukkonen on ohi,
raemyrskyn pieksämä veden pinta ehyt;
rasvatyyni hymen sulkeutuu koskemattomaksi
sotkan veteen piirtämän arven takana.
Tummassa kuvastimessa musta rannan siluetti.

Ja kuikan huutama valo tulee taivaista.
Lonkain takaa puuntaa valkeus,
raoista siintää päivä keskellä yötä;
pöllöt näkevät nälkää kun eivät voi nähdä pimeässä.
Hiljaisuus - se syntyy kihisevistä hiirenkorvista.

Iltatuulen kuivaama odelma kostuu
yön viileästä hyväilystä leijuvan autereen alla,
notkelman nätkelmät vaipuvat kastehelmien painosta.

Leijuvaa usvaa - kaikki on tyyni.
Tuhannet oudot sanat odottavat malttamattomina
vuoroaan tunturin viltossa kallaassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 15. kesäkuuta 2012

HUOLTOTYÖT


HUOLTOTYÖT

Yö kuin hehkeä keskipäivä;
hipaisee kasvoja niin perhanan hiljaa,
että sen kuulee.
Sielu kiemurtelee kutituksen voimasta,
karkaa verannan siimekseen haihattelemaan.

Ne vähäpätöiset voimavarat,
resurssit jotka on varattu uinumisen auvoiseen tolaan
rapisevat unihiekan tavoin permannolle
auringon suudelmasta.

Jauhautuvat askelten alla hölynpölyksi,
leijuvat hopeisina tomuhiukkasina valoa vasten,
kunnes uksen avaus imaisee ne ulos.
Vain kipene uuden hiekan siemenpölyä takertuu
hätäpäissään kynsin hampain kamanan reunaan.
Jää odottamaan oikeaa yötä.

Yöttömät yöt nukkuu hätäisesti tunnissa;
sitä paitsi Höyhensaarilla on meneillään huoltotyöt,
vain työmaaliikenne sallitaan.

Venettä ei kannata siis edes veteen pukata,
puhumattaan soutamiseen ryhtymisestä;
varistuu mokoma siniselle rannalle tyhjänpantiksi,
jos ei ennätä voidella mörönpaskalla,
kaamostervaa kun ei myydä kesällä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 14. kesäkuuta 2012

tuuli seisoo


HYPPYSELLiNEN HALiiTTiA


HYPPYSELLiNEN HALiiTTiA

Meri - vellova veljeni hyisenä nesteenä,
esteenä edessä jyleän kallion alla,
louhien lomassa tuittupäisinä valkolatvoina jylisten.

Tähän on vihdoin tultu.
Hirvittävä kauneus saa mielen haltioitumaan,
mykkiä sanoja valuu harvakseltaan meren syliin.

Sielu aistii mantereen tärinän,
aaltojen rytmikkäät iskut kantapäissä;
tuulee sellaisella wimmalla koin puolesta,
ettei kuule möyrivän syöverin pauhinaa,
rintuun voi huoletta nojata vastaseen tuiskahtamatta.

Matkan pää,
tämä tie on kuljettu loppuun,
varpaiden edessä hornankattila täynnä häränsilmiä
Riittiin kuuluu kaivaa taskusta hyppysellinen haliittia
ja ripotella se keitokseen.
Näin maa ja meri yhtyvät yhdeksi.

Syvän päällä pitää hauskaa pyöriäisrykmentti,
äkseeraa kuin harmaat miehet kuivalla maalla
ja loikkii sitten kokonaan pois.

Olen vuorenvarma - kaunein niistä iski silmää minulle
ennen sukellustaan siniseen elementtiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

HiiRENHAME


HiiRENHAME

Sumu hyväilee tunturin monipolvista povea,
vaimennut tyyten liikenteen kumu,
leijuva auer imee äänen;
on yöttömän yön sietämättömän kepeä pimeä,
olemattoman harson muodostama hutera verho
jonka takaa kuulottaa auringon kulta.

Mystinen kostea hämy päästää toraisten
varisten suukovun sumun läpi,
repolaisen säikäyttämän yksinäisen riekon sadattelu
osautuu kuulimeen kurusta.

Aamun tiine viileys värisyttää;
velloo sielun sopukat nurinkurin - hyrskynmyrskyn,
riipii sisimmän julki.
Ja humeetti hirisee riemusta.

On se hetki kun hiirenhameeseen syntyy kyynel
poimittavaksi menneisyyden korjaamiseen;
tuokio jossa olevaisuus kohtaa tulevaisuuden,
kävelee menneisyyden yli unohtamatta
ainuttakaan episodia eletyssä draamassa,
mutta sisin väkevämpänä kuin koskaan.

Sanat tulvivat tyhjästä vuolaana virtana;
seljennyt eetos kuljettaa riekkuvaa sielua selässään,
kokonainen aamu - runon kuohuvaa shampanjaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 12. kesäkuuta 2012

VESiLLE, VESiLLE


VESiLLE, VESiLLE

Rajapinnalla tasapainoilu syö miestä,
vehreys hiipii salakavalasti,
hitain huomaamattomin askelin:
unen aikaan julkeasti harppoen,
kuni päiväsaikaan ehtyy tehtyä jälkeä ihailemaan
ikään kuin mitään edistystä ei olisi tapahtunut.

Venonen huutaa maalia ja tervaa,
kumma kyllä ei höyheniä;
vaikka Höyhensaarilla käymisen aikana
anomiskirjeistä on täyttynyt verannan silta
haitaksi asti tulvien.
Vesille sillä jo kaiho ja himo.

Mutta ei niin pientä rakoa sateiden välissä,
ettäkö siihen ennättäisi maalin tuikata,
tervata emän,
punata tuhdon, nenän ja kokon,
kaaret ja hangat;
pyyryt sun muut sitten kun sää suo lisää vapauksia.

Tunnetaan tapauksia joissa hylätty venho
on ravistanut surussa itsensä halki.
Toki tällä erää ei sitä pelkoa,
janoisinkin laudanrako on saanut itsensä tyydytettyä,
siitä luojalle kiitos,
jos muita halukkaita ei ilmene.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 11. kesäkuuta 2012

UHKEAT UMMUT


UHKEAT UMMUT

Hitaasti - hoiperrellen,
vetelehtien ja kutvaillen konsanaan
kuin ikään saamaton nahjus uuninpankolla;
takapakkia tuon tuostakin ponnistain,
hilautuu kesä maanpiirin äärimmäiseen pohjolaan.

Arka on - herkkä perääntymään oitis
vähääkin ankaramman vinkan posottaissa Jäämereltä,
räntää suorastaan pinttelee karkuun
tämä keväinen morsio,
joka tiineeksi pitäisi saattaa Ukon juhlan aikoihin
ja hehkeydellään kauneutta julistamaan.

Vaan annahan olla kun muheva lammaskatras
asettuu taivaanreunan sinelle,
kuumemittari nousee toiselle kymmenelle,
suojaisten lehtojen kohduissa ylikin;
hetimmiten kurkistaa sinirikkojen parvi kulon seasta,
ensimmäiset keltaiset auringot syttyvät
leskenlehdistä, rentukoista ja voikukista.

Ruohoiselle katolle kiikkunut kullero
ehättää etelänpuolen lappeella kukkaniituksi;
pysäyttämään ohikulkijan sykähdyttävällä kauneudella.

Uuvanat puhkeavat tunturien kummuista,
sieliköt neitsyinä uhkeista ummuista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

KUiViA KiViÄ MYÖTEN


KUiViA KiViÄ MYÖTEN

Jyrkänteistä louhikkoa - siloista santaa;
rantaa loputtomiin tai ainakin lähes liki,
sillä kun ympäri käydään ja yhteen tullaan,
aloitetaan taas uusi kierros.

Tuulee Frans Joosefin maasta saakka,
heiluttelee heppoista leppoisasti;
sellaisin puuskakepposin,
että on joka hetki tuiskahtamaisillaan nokalleen
rosoisen kallion päällä harppoessaan,
tahi märän yllä kuivia kiviä myöten käyden
täyden nousuveden aikaan;
pelkän henkisen köyden varassa.

Aallot lyövät tyrskyä vuoksen kanssa kilpaa,
se kastelee,
mutta vaahtoava louhikko häränsilmineen,
sen onsissa kihisevä somerikko sileine kivineen
saa sielun kaivautumaan sokkeloistaan äänijänteelle,
huutamaan hullun lailla jyrisevään tuuleen
mielipuolisen värinän tuottamaa iloa.

Talo siintää vaakasuoran veden läpi maailman laidalla,
ensimmäiset haparoivan varovaiset askeleet sinne,
siihen suuntaan sitten
kun mustanpuhuvaan litisevään hahmoon
palaa taas hyppysellinen järjen kipenettä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 9. kesäkuuta 2012

PiLViLiNNA


PiLViLiNNA

Haaveet ja unelmat asettuvat hartaina
rannan pitkälle serpentiinille,
eväsvartaina sielun lävistäneet aaveet
täynnäns' kypsymässä olevia haihatuksia;
partaina maanpuolella jykevä vuori,
merenpuolla jyrkkä pudotus kadotuksen kuohuihin.
Matkalla.

Nii-in - matkalla toiveiden tyyssijaan,
taloon olevaisen maailman laidalla,
jos se vaan täyttää kaikki hupsut kriteerit;
sielun lapselliset haihatukset
edes vähänkään sinne päin
miten ne myllertävissä unissa on pantu kimpuksi
ja näkemäänsä selitetty innokkaasti maalaillen
suu vaahdossa kilpaa toisten toisten haaveiden kera.

Mielikuvilla maalailu saattaa talon riemunkirjavaksi,
joka suuntaan ulottuvaksi monitahokkaaksi,
jonka huoneiden ovat aukeavat eimihinkään,
paitsi yksi ainoa valittu - se juhlallinen runohuone,
jonka portaali vie ylös avaruuden sfääreihin.
Etupihalla tie, majakka ja meri.

Takapihalla tunturijonojen loputon summa;
kesähelteessä kypsymässä valkoinen pilvilammas
hillakumpareen yllä sinistä taivasta vasten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 8. kesäkuuta 2012

PALAVA HALU


PALAVA HALU

Tulen viesti,
moniko enää pysähtyy kuluttamaan kallista aikaansa
pohtiakseen mitä tuli haluaa kertoa?

Tuli kertoo palavasta halusta ilmineerata,
sen sydämestä kumpuaa ilmi ehtymätön määrä
sanamaailman kuumimpia sanoja esileikkiä varten;
hyväksi toviksi ennen niiden asettelua
parhaaseen mahdolliseen järjestykseen
esitettäväksi muille.

Nuotio itsessään kuvaa suorastaan oivallisesti
ihmisen elämänkaarta.
Syntyy pienen pienestä mitättömästä kipinästä
ja oikeita syttöjä saatuaan riehaantuu
hullunkiilto silmissään ahnehtimaan syötäväksi
kaikkea palavaa.

Ihka samaan tapaan
kuin epävakaan ihmisen ahneuden tulehduttama
humeetti panee sen haalimaan kaiken
ympärillään näkyvän omaksi.

Eikä sekään riitä täyttymättömälle himossaan,
vaan ahnain silmin katselee muiden omaa,
kuten hehkuva hiillos parin metrin päässä olevaa
naapurin rutikuivaa halkopinoa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne