KAHiSEVA HEiNÄ

KAHiSEVA HEiNÄ

Tuuli on löyhä mutta karu sarastuksessa,
napatuuli - suoraan hyisten ulapoiden yli;
hytisevän suurinta viisautta olisi noutaa palttoo
ennen kuin puistattaa muttei tässä malta,
tämä arktinen valo pitää kynsin hampain kiinni
kun kerran saa otteen yöllisestä pöljästä.

Sirrien kuoro sekoittuu lokkien meteliin
jota lapintiirapari säestää kirulla,
jota taas ristisorsapariskunta paheksuu narskuen,
josta taas ilostun koska äänen perusteella näen ne.

Vuoksi hamuaa varpaita - on tänään korkeimmassa.
Elä tässä sitten oikein jumalisesti
tällaisen näytelmän huumassa.
Ei pysty kykenemään - se vie,
haukkaa palasen sielusta ja rynnistää pakoon,
on juostava - mentävä mukana jollain kurin,
jos meinaa joskus pois vakaalle maalle päästä.

Vuoksiaallon loppumaton kohina,
meren tuoksu yöttömässä yössä,
kahisevan heinän seassa.

Jostain kulkeutuu savun tuoksu,
se yhdistettynä kaikkeen yllä kuohuttaa tunteita.
Käy mokoma silmäkulmiin niin, että on nielaistava.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!